Verta

Hei kyselisin teiltä mahdollisia kokemuksia verisestä virtsasta.

Itsellä tuli tänään aamupissillä verta ensimmäisen kerran virtsatessa, luulin ensiksi, että kuukautiset alkavat, joten en kummemmin reagoinut. Seuraavalla pissillä huomasin, ettei kyse enää ollut kuukautisista, mutta verta tuli silti.
Kolmannen vessassa käynnin jälkeen huomioin, että verta tulee huomattava määrä, kun virtsasuihku alkaa, näyttäisi siltä, ettei tulisi muutakuin verta. Vähitellen suihku muuttuu kellertävämmäksi, ja lopussa tulee enää pelkkää pissaa.

Soitin tietysti terveyskeskukseen pelonsekaisin tuntein, muita oireita minulla EI ole. Tai lämpöä on ehkä hieman, mutta sitä on ollut jo muutaman päivän, koska olen tällä hetkellä flunssassa. Huomenna vien virtsanäytteen laboratorioon ja sitten odottelen tuloksia.

Siksi kysyisinkin, että onko muilla ollut veristä virtsaa ilman muita oireita ? Minua ei kirvele/pistä/koske mistään virtsatessa, eikä muutenkaan. Yskiessä (joka on melko rajua tässä flunssassa) koskee hieman vasemmalle alavatsaan, mutta senkin olen huomannut vasta nyt, kun olen alkanut kiinnittää huomiota kaikkein pieninpäänkin nippasuun ja kivistykseen, ja se voisi viitata myös alkaviin kuukautisiin, joten en pidä sitä kovinkaan merkittävänä "oireena".

Onko kellään tietoa siitä, voiko esimerkiksi klamydia aiheuttaa veristä virtsaa ? Olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä noin kaksi kuukautta sitten enkä ole sen jälkeen käynyt sukupuolitautitesteissä.


Kiitos jo etukäteen, jos jollain on kokemuksia jaettavan :)
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


virtsassa kirjoitti:

Hei kyselisin teiltä mahdollisia kokemuksia verisestä virtsasta.

Itsellä tuli tänään aamupissillä verta ensimmäisen kerran virtsatessa, luulin ensiksi, että kuukautiset alkavat, joten en kummemmin reagoinut. Seuraavalla pissillä huomasin, ettei kyse enää ollut kuukautisista, mutta verta tuli silti.
Kolmannen vessassa käynnin jälkeen huomioin, että verta tulee huomattava määrä, kun virtsasuihku alkaa, näyttäisi siltä, ettei tulisi muutakuin verta. Vähitellen suihku muuttuu kellertävämmäksi, ja lopussa tulee enää pelkkää pissaa.

Soitin tietysti terveyskeskukseen pelonsekaisin tuntein, muita oireita minulla EI ole. Tai lämpöä on ehkä hieman, mutta sitä on ollut jo muutaman päivän, koska olen tällä hetkellä flunssassa. Huomenna vien virtsanäytteen laboratorioon ja sitten odottelen tuloksia.

Siksi kysyisinkin, että onko muilla ollut veristä virtsaa ilman muita oireita ? Minua ei kirvele/pistä/koske mistään virtsatessa, eikä muutenkaan. Yskiessä (joka on melko rajua tässä flunssassa) koskee hieman vasemmalle alavatsaan, mutta senkin olen huomannut vasta nyt, kun olen alkanut kiinnittää huomiota kaikkein pieninpäänkin nippasuun ja kivistykseen, ja se voisi viitata myös alkaviin kuukautisiin, joten en pidä sitä kovinkaan merkittävänä "oireena".

Onko kellään tietoa siitä, voiko esimerkiksi klamydia aiheuttaa veristä virtsaa ? Olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä noin kaksi kuukautta sitten enkä ole sen jälkeen käynyt sukupuolitautitesteissä.


Kiitos jo etukäteen, jos jollain on kokemuksia jaettavan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu