tämän forumin ateisteihin. En todellakaan haluaisi enää tuhlata tai hukata itseäni ja voimiani heihin. Parhaissa väittelyissä ja keskusteluissahan yleensä kimaltelee älyn säkenöitä ja parhaat väitteet häikäisevät kielikuvillaan; mutta meidän ateistiemme kuunteleminen on todellakin suurinpiirtein yhtä innostavaa kuin jos kuuntelisi konserttia huopatossutehtaalla tai söisi popcornia, josta on unohtunut suola..
Toisten luovan lahjakkuuden hedelmiä kyllä on meidän uskovien toimesta ollut täällä aina tarjolla poimittavaksi, ja voitaisiin todellakin sanoa, että "toisilta napatut sitaatit ja sutkautukset ovat sokeri puuromme pinnalla", mutta tätähän meidän ateistimme eivät kuitenkaan ikävä kyllä koskaan ymmärrä. Täällä todellakin voisi huudahtaa Nietzschen tapaan:"Olen lähtenyt oppineiden talost ja lyönyt oven perässäni kiinni. Liian pitkään istuin heidän seurassaan."
Jokaista voittoahan edeltää toki pelko. Pelko merkitsee aina vapautumisen alkuvaihetta.Vapautuminen,vapautuminen ansaan suljetusta psyykestä, metsän halki vapaasti kulkeminen, se että jättää vanhat polut ja alkaa kulkea uusia reittejä pitkin, sisältää monen mielestä aina tietyn vaaratekijän. Emmekö me saatakin joutua kasvotusten meitä väijyvän vihollisen kanssa? Eivätkö meidän kykymme ehkä saatakin osoittautua siellä liian riittämättömiksi? Emmekö me saatakin vaikkapa vahingoittua tai saada jopa surmamme?
Mutta elämäänhän sisältyy vaaroja. Jos asia olisi toisin, kukaan ei kestäisi elämistä, sillä ikävystymisen vaara, oman itsensä ansaan jäämisen vaara--että kananpoika kuolee ennen kuoriutumistaan--- se että kuolee ilman että on ehtinyt elää, on paljon pahempi kuin mikään metsässä väijyvä vaara.
Tosin uskovainen tietää sen, että sekä metsä että vihollinen olikin vain meissä itsessämme. Ateisti taas ei tätä vielä valitettavasti tiedä.
Uskoontulo, varsinkin ateistille, saattaa siksi muistuttaa ensimmäistä kertaa viiden metrin korkeudelta uima-altaaseen hyppäämistä.
Kun seisot hyppylaudalla ja katsot alas, vatsaasi alkaa vääntää ja polvesi tärisevät. Tunnet halua kääntyä sulavasti kannoillasi ja palata portaita alas - käyttäytyen tietysti ikään kuin olisit unohtanut jotain sinulle tärkeää.
Mutta heikko ääni, omantunnon ääni, sisälläsi kuitenkin kehottaa sinua hyppäämään, uskon varaan, itsesi irti päästämiseen, etukäteissuunnitelmista irtautumiseen, seisomaan Jumalan edessä "alastomana" ja puhumaan sydämesi pohjasta - et aivokuorestasi lähtien etkä ulkolukua - katumuksestasi ja halustasi parantua ja pelastua.
Uskoontulo tarkoittaa loppujen lopuksi hyppäämistä omaan itseesi.
Toisten luovan lahjakkuuden hedelmiä kyllä on meidän uskovien toimesta ollut täällä aina tarjolla poimittavaksi, ja voitaisiin todellakin sanoa, että "toisilta napatut sitaatit ja sutkautukset ovat sokeri puuromme pinnalla", mutta tätähän meidän ateistimme eivät kuitenkaan ikävä kyllä koskaan ymmärrä. Täällä todellakin voisi huudahtaa Nietzschen tapaan:"Olen lähtenyt oppineiden talost ja lyönyt oven perässäni kiinni. Liian pitkään istuin heidän seurassaan."
Jokaista voittoahan edeltää toki pelko. Pelko merkitsee aina vapautumisen alkuvaihetta.Vapautuminen,vapautuminen ansaan suljetusta psyykestä, metsän halki vapaasti kulkeminen, se että jättää vanhat polut ja alkaa kulkea uusia reittejä pitkin, sisältää monen mielestä aina tietyn vaaratekijän. Emmekö me saatakin joutua kasvotusten meitä väijyvän vihollisen kanssa? Eivätkö meidän kykymme ehkä saatakin osoittautua siellä liian riittämättömiksi? Emmekö me saatakin vaikkapa vahingoittua tai saada jopa surmamme?
Mutta elämäänhän sisältyy vaaroja. Jos asia olisi toisin, kukaan ei kestäisi elämistä, sillä ikävystymisen vaara, oman itsensä ansaan jäämisen vaara--että kananpoika kuolee ennen kuoriutumistaan--- se että kuolee ilman että on ehtinyt elää, on paljon pahempi kuin mikään metsässä väijyvä vaara.
Tosin uskovainen tietää sen, että sekä metsä että vihollinen olikin vain meissä itsessämme. Ateisti taas ei tätä vielä valitettavasti tiedä.
Uskoontulo, varsinkin ateistille, saattaa siksi muistuttaa ensimmäistä kertaa viiden metrin korkeudelta uima-altaaseen hyppäämistä.
Kun seisot hyppylaudalla ja katsot alas, vatsaasi alkaa vääntää ja polvesi tärisevät. Tunnet halua kääntyä sulavasti kannoillasi ja palata portaita alas - käyttäytyen tietysti ikään kuin olisit unohtanut jotain sinulle tärkeää.
Mutta heikko ääni, omantunnon ääni, sisälläsi kuitenkin kehottaa sinua hyppäämään, uskon varaan, itsesi irti päästämiseen, etukäteissuunnitelmista irtautumiseen, seisomaan Jumalan edessä "alastomana" ja puhumaan sydämesi pohjasta - et aivokuorestasi lähtien etkä ulkolukua - katumuksestasi ja halustasi parantua ja pelastua.
Uskoontulo tarkoittaa loppujen lopuksi hyppäämistä omaan itseesi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
haluaisin kiittää ateisteja sillä he ovat vahvistaneet uskoani Jeesukseen ja Jumalaan :)
Tämä siis tarkoittaa ettei jatkossa tarvitse lukea näitä sinun typeriä ja mistään mitään tietämättömiä kirjoituksia?
miten alentavasti niin monet uskovaiset muihin suhtautuvat. Miten täynnä halveksuntaa, jopa vihaa, heidän sydämensä on - samalla kun puhuvat armosta ja rakkaudesta =O Hedelmistään puu tunnetaan ja kristityistä uskovaisista tunnen, jälleen kerran, että ainakaan kristinuskon jumalaa ei ole olemassa sellaisena kuin raamattu väittää.
Kiitos muistutuksesta, vaikka ei välttämättä ihan tarpeeseen tullut kun teitä muistuttajia riittää niin sankoin joukoin. Osaltasi varmasti vaikutat monen epäröivänkin mieleen, että kristinuskosta ei löydy kuin kovuutta ja julmuutta.
onko kiittämisessä jotain pahaa????
vastausta
sinun viestiisi...
Ja vastauksena kysymykseesi, joka juontui siitä, että luulit minun vastanneen sinulle: tiedät varmasti itsekin että kiitoksessa lähes poikkeuksetta ei ole mitään pahaa vaan positiivista - ellei kyseessä ole loukkaamaan tarkoitettu kiitos.
Lainaus: "En todellakaan haluaisi enää tuhlata tai hukata itseäni ja voimiani heihin. "
Älä sitten tuhlaa, vaan käytä aikasi paremmin. Kiva kun kävit, pitkää elämää ja sen sellaista. Ei muuta kuin moro, ja kerro terkkuja perheelle...
Kunpa osaisin itse kirjoittaa noin pirun kierosti!
Istu siis ja pala (vaikka helvetin tulessa, ha ha haa)
Iltapäivä oli vaihtumassa illaksi. Saarnasmies saarnasi:tuolla on tie, totuus ja elämä, eikä yksikään jolka sille tielle lähtee, tule nälkää tai kurjuutta tuntemaan. Saarnasmies osoitti sormellaan kohti metsää ja hölmöläisjoukko tuijotti haltioituneena saarnasmiehen sormea.
Joukkio lähti matkaan saarnasmiehen johdolla. Ilta vaihtui yöksi. Joukkio jatkoi matkaansa. Yksi hölmölaisistä tuli järkiinsä eikä enää ollut hölmöläinen ja kysyi:mitäs vittua me täällä pimeässä metsikössä tehdään? Silloin saarnasmies yllytti hölmölaiset hänen kimppuunsa huutelemaan pilkka ja uhkaus huutoja. Järkiinsä tullut lähti kulkemaan pois metsästä pilkkahuutojen saattelmemana.
Saarnasmiehen johdolla hölmölaiset jatkoivat matkaansa syvemmälle metsään, pimeässä yössä. Aamun valjetessa oli aika levähtää. Matkan rasituksesta, päivä lepo venyi seuraavaan iltaan ja joukkio läjti jälleen liikkeelle. Pimeys laskeutui joukkion ylle ja taas yksi hölmöläisistä tuli järkiinsä. Tapahtui sama kuin edelliselläkin kerralla.
Loput jäi iäksensä harhailemaan pimeään metsään ja tuijottamaan saarnasmiehen sormea!!! Eksymisen pelko esti hölmöläisiä poistumasta metsiköstä jossa he seikkailevat peloissansa tänäkin päivänä.
Uskoontulo on sitä kun ei pysty tunnustamaan itselleen sitä tosiasiaa että on tullut kusetetuksi!
pääsee lopulta sieltä metsästä luvattuun maahan :)