Palstan pääpöpin henkilögalleria on

Nyt hän ei enää tiedä mitä persoonaa esittäisi ja mitä nikkiä käyttäisi milloinkin. Itsensä kanssa kinastelee useilla eri nikeillä, vanhoilla ja uusilla. Mutta saa tällä tavalla pidettyä esillä pohjattoman juutalaisvihansa . Aina on ahkeria muka 'tiedonjakajia', niitä jotka vaivautuvat kommentoimaan aivan pähkähulluja puheenvuoroja, sellaisiakin, jotka eivät ansaitsi edes olankohautusta ja jotka vain ruokkivat tätä sahanpurumarionettia.

Hänen omat sisäiset myrskynsä häntä ohjaavat, mutta aitoa hänen annissaan on ainoastaan paikoilleen jysähtänyt, pohjaton viha. Se jonka hän projisoi juutalaisuuteen, ja nimenomaan siihen.

Eipä ole uutta auringon alla tällainen jakomielisyys.


Katso alla oleva avaus ja sen puheenvuorot, jos et ymmärrä..satunnaunen ohikulkija, vilkaise vaikka viiden vuoden päähän, niin näet, että siellä on tätä aivan samaa, nikit vain vaihtuvat.

Aina pörrää seassa joku joka on olevinaan juutalainen, ja sopivan tilaisuuden tullen on valmis ehdottamaan itseään seriffiksi, ja sitä varten nuoleskelee aivan mitä tahansa ja ketä tahansa, omia feikkejäänkin, päästäkseen kukoksi paskatunkiolleen.

Täällä ei ole kuin kaksi asiallista kirjoittajaa, satunnaisesti, he eivät vnäytä enää juurikaan osallistuvan tämän teatterin näytöksiin.

Tiedoksi vain, vaikka näkeehän tämän palstan mielipuolisen tilan muutenkin kuka tahansa.
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyseisen henkilön tapauksessa on tosiaan kyse juutalaisvihasta. Joskus miettii, miksi joku jaksaa sitä samaa vuodesta toiseen. Eikö se pään hakkaaminen seinään ala kyllästyttämään? Sartre sanoi, että juutalaisviha on intohimo. Se selittää ilmiön.

Äänestä

Vastaan tulisikin totuus, sinun valheidesi ja panettelujesi sijaan. Szemppiä! Totuus tekee vapaaksi, mutta valheessä ja synnissä eläminen orjuuttaa. Jokainen joka syntiä harjoittaa on synnin orja.

Äänestä

Synteettisestä terrorismista synteettisen finanssikriisin kautta synteettiseen pandemiaan.

1997
http://fi.wikipedia.org/wiki/PNAC
http://www.newamericancentury.org/statementofprinciples.htm
"Rebuilding America's Defences -raportissa mainitaan "katastrofaalinen ja katalyyttinen tapahtuma - kuten uusi Pearl Harbor", joka kiihdyttäisi muuten hidasta muutosta USA:n globaalin hallinnan suuntaan. Jotkut pitävät tätä todisteena siitä, että Bushin hallinto oli Syyskuun 11. päivän iskujen takana. Arvostelijat ottavat usein esille myös raportin kohdan, jossa sanotaan: "kehittyneet biologisen sodankäynnin muodot, jotka voidaan suunnata tiettyihin genotyyppeihin, saattavat muuttaa biologisen sodankäynnin kauhun valtakunnasta poliittisesti käyttökelpoiseksi työkaluksi." PNAC:n vastustajat pitävät tätä todisteena ryhmän rajusta rasistisuudesta, sillä kuvatunlaisilla aseilla voitaisiin hyökätä yksittäisiä etnisiä kansanryhmiä vastaan."

PNACin laatijat ja allekirjoittaneet: Such a Reaganite policy of military strength and moral clarity may not be fashionable today. But it is necessary if the United States is to build on the successes of this past century and to ensure our security and our greatness in the next.

Elliott Abrams Gary Bauer William J. Bennett Jeb Bush
Dick Cheney Eliot A. Cohen Midge Decter Paula Dobriansky Steve Forbes
Aaron Friedberg Francis Fukuyama Frank Gaffney Fred C. Ikle
Donald Kagan Zalmay Khalilzad I. Lewis Libby Norman Podhoretz
Dan Quayle Peter W. Rodman Stephen P. Rosen Henry S. Rowen
Donald Rumsfeld Vin Weber George Weigel Paul Wolfowitz

2001
Videon sensuroidaan herkästi Youtubesta, mutta sen löytää nimellä: 9/11: Car & Sewer Bombs?

http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojaimia.
Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.
Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.
Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

http://www.youtube.com/watch?v=PlFuzGakhqc&feature=rela_ted
Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan, laukkumies nyökkää merkitsevästi hippitukkaiselle. Siis näiden juutalaisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.
Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.
Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

Löytyykö samat, Oded Ellner, Omer Marmari, ja Yaron Shmuel mossadin agentit tästä videosta. Tanssivat israelin juutalaiset, joiden "tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat" kuka antoi heille tämän tehtävän? Heidän pakettiautostaan löytyi räjähteitä, porukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen.

http://www.youtube.com/watch?v=xNYGt3-E8N0

Joka miehen ja naisen yleissivistykseen kuuluvat dokkarit suomiteksteillä:
http://video.google.com/videoplay?docid=9153709212181510877
http://video.google.com/videoplay?docid=-2923265131556505501
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750&q=zeitgeist finnish&total=1&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=0

Muita:
http://www.911missinglinks.com/
http://www.megaupload.com/?d=HEZP63L6
http://war080808.com/

Äänestä

Baari-ilaria?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähtäväti aivan sekaisin kirjoitti:

Nyt hän ei enää tiedä mitä persoonaa esittäisi ja mitä nikkiä käyttäisi milloinkin. Itsensä kanssa kinastelee useilla eri nikeillä, vanhoilla ja uusilla. Mutta saa tällä tavalla pidettyä esillä pohjattoman juutalaisvihansa . Aina on ahkeria muka 'tiedonjakajia', niitä jotka vaivautuvat kommentoimaan aivan pähkähulluja puheenvuoroja, sellaisiakin, jotka eivät ansaitsi edes olankohautusta ja jotka vain ruokkivat tätä sahanpurumarionettia.

Hänen omat sisäiset myrskynsä häntä ohjaavat, mutta aitoa hänen annissaan on ainoastaan paikoilleen jysähtänyt, pohjaton viha. Se jonka hän projisoi juutalaisuuteen, ja nimenomaan siihen.

Eipä ole uutta auringon alla tällainen jakomielisyys.


Katso alla oleva avaus ja sen puheenvuorot, jos et ymmärrä..satunnaunen ohikulkija, vilkaise vaikka viiden vuoden päähän, niin näet, että siellä on tätä aivan samaa, nikit vain vaihtuvat.

Aina pörrää seassa joku joka on olevinaan juutalainen, ja sopivan tilaisuuden tullen on valmis ehdottamaan itseään seriffiksi, ja sitä varten nuoleskelee aivan mitä tahansa ja ketä tahansa, omia feikkejäänkin, päästäkseen kukoksi paskatunkiolleen.

Täällä ei ole kuin kaksi asiallista kirjoittajaa, satunnaisesti, he eivät vnäytä enää juurikaan osallistuvan tämän teatterin näytöksiin.

Tiedoksi vain, vaikka näkeehän tämän palstan mielipuolisen tilan muutenkin kuka tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu