Olen syönyt e-pillereitä noin neljä vuotta ja nyt viimeisten kahden vuoden aikana ja erityisesti viimeisen vuoden aikana olen saanut outoja "kohtauksia", jolloin noin puolen tunnin aikana en näe kunnolla. Yleensä vika on vain toisessa silmässä, viime kerralla vasemassa. Esimerkiksi jos kohdistan katseeni jonkun ihmisen kasvoihin ja vaikkapa nenään, en näe sitä nenää, vaan nimenomaan kaiken muun paitsi sen mitä eniten yritän ja tarkimmin katsoa (nenää...), ja joskus en näe esim. toista kättäni jos heilutan sitä sivulla. Koskaan tätä ei ole tapahtunut montaa kertaa päivässä, vaan erittäin harvoin ja aina vain sen kerran. Joskus myös päänsärkyä, mutta ei joka kerta ja yleensä se tulee jälkeenpäin. Onko jollakin kenties ollut samanlaisia "oireita" ja nimenomaan pillereiden (Yasminelle) yhteydessä? En ole tietenkään varma, johtuuko tämä juuri niistä mutta entistä enemmän minua hämmentää pakkausseloste, joka sanoo harvinaisiksi haittavaikutuksiksi näköhäiriöt, mutta käskee myös lopettaa pillerit heti, jos ilmenee osittaista tai kokonaista näön menetystä (saattaa olla merkki verisuonitukoksesta).
Soitin tästä lääkäriin, olivat sitä mieltä, että en vain yksinkertaisesti jatka enää pillereitä (alkaisivat maanantaina, nyt vuotoviikko) vaan lopetan ne nyt ja katson, häviävätkö oireet. Ja jos jotain ilmaantuu, niin sitten lääkäriin. Kysyin myös, meneekö se sitten käytännössä niin, että veritulpankin riski poistuu, jos lopetan pillerit kokonaan ja hän sanoi, että tämä kuulostaa niin pitkäaikaiselta vaivalta, ettei usko minkään veritulpan edes alkaneen muodostua. Eli Kyllä, riski poistuu samalla.
Seuraava ongelma on sitten vain saada kierto taas kohdilleen, koska olen ihan varma, että maanantaina kun vuodon pitäisi loppua ja alkaa seuraavan kerran vasta kolmen viikon päästä, se jatkuu vain, koska kiertoni on ollut erittäin epäsäännöllinen aina ennenkin ja juuri sen takia pillereitä pääasiassa syönkin. Ehkäisyn pystyn järjestämään muutenkin. Toivon mukaan kierto on asettunut jo näiden vuosien aikana kohdilleen. Mutta voinko nyt siis olla rauhassa veritulpan pelon suhteen? Kannattaisiko sittenkin varulta käydä tutkittavana? Verikokeissa tms.?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilman tutkimuksia on vaikea sanoa.
Mutta migreeni ei edellytä sitä, että päätä särkee. Silmistä voi mennä värit joko kokonaan tai osittain tai vain toisesta silmästä, samoin voi tulla vääristymiä, jne.
Ilman tutkimuksia mahdotonta selvittää aiheuttajaa, syytä ja seurausta.
Hei! En halua mitenkaan pelotella, mutta aidillani oli samanlaisia oireita ennen kuin sai aivovaltimotukoksen ja joutui kiireellisesti leikkaukseen. Tietenkin oireesi voi johtua myos muista syista, mutta kannattaa ehdottomasti tarkistaa laakarilla, ettei nyt ainakaan tasta ole kyse! Eli pikaisesti vastaanotolle ja vaadit etta kuvaavat paasi. Ei kannata ottaa mitaan riskeja, vaikka oireesi tietenkin voivat johtua kovin monesta eri syysta. Kovasti tsemppia sulle!
Oon syönyt Yasminelle-pillereitä reilut 2 vuotta ja muutamia viikkoja sitten täysin yllättäen vasemmasta silmästä meni näkö juuri samalla tavalla kuten kuvaat omia kokemuksiasikin, eli nimenomaan se kohta johon tarkentaa katseen, jää harmaan läikän alle. Ei muuta kuin silmäklinikalle missä sitten todettiin, että kyseessä on silmävaltimon tukos. Pillereiden käyttö piti lopettaa samantien. Solut ovat siltä osin silmää todennäköisesti kuolleet, joten näkö ei luultavasti palaudu koskaan. Ennen tätä mulla oli pelkkiä hyviä kokemuksia kyseisistä pillereistä, mut nyt tietysti vähän ottaa päähän... Jossittelu ei auta enää ja suurimmalle osalle ei tietenkään tuu mitään haittoja noista mut varoitan vaan että mulle tuli tällainen ihan yhtäkkiä, ilman mitään aiempia oireita tai muuta.
Itselleni tuli veritulpan kaltaisia oireita vain 2 vkon Yasminellen käytön jälkeen n. 23-vuotiaana. En tupakoi eikä sukurasituksia. En pystynyt laittamaan toiselle jalalle painoa ja nostaessani jalan ylös sain huimauskohtauksen. Lievä ja ajoittainen huimaus jatkui kuitenkin parin kk ajan. Lääkäri sanoi pelkäävänsä veritulppaa syyksi, muttei tutkinut tarkemmin, kun oireet olivat jo hävinneet. Toinen lääkäri olisi antanut jatkaa Yasminelle syöntiä, mutta todellakin lopetin pillerit samantien ja ikuisiksi ajoiksi. Oman kehon kuunteleminen kannattaa enemmän kuin lääkärin.
Ilmeisesti siis erityisesti Yasminellessa (ja Yasminissa ja Yazissa) käytettävä hormooni altistaa todennäköisemmin veritulpille? En itse saanut kahdesta muusta ennen Yasminellea käyttämistäni merkeistä mitään oireita. (Mutta en tule niitäkään merkkejä enää koskaan syömään.)