endometrioosi

moikka! Olen kohta 32 vuotias, syönyt femodenia noin 15 vuotta. Nyt lopetin syömisen, en tullakseni raskaaksi, vaan lopen kyllästyin touhuun, enkä halunnut mennä samalle terkkarille, jolla olen käynyt kymmenen vuotta (syy: lapsen tekemiseen painostaminen). Nyt en ole tilannut mitään aikaa mihinkään, ajattelin katsoa, mitä keho tykkää tästä tilanteesta. Lopetin pillerit noin kuukausi sitten.

JA ei tykkää. Alavatsakipuja on tullut, enkä tiedä johtuuko suolistosta, mutta itse kuitenkin arvelen tulevan kohdun paikkeilta, just niinkuin kummaltakin puolelta vatsaa (munanjohtimet???). Varsinkin lenkkeily kipeyttää vatsan kertakaikkiaan, tuntuu kuin alavatsaan olisi laitettu monen kilon kivi painoksi. Päivällä töiden jälkeen lepäsin sohvalla, ja sekin kun meidän 3,5 kilon koira käveli vatsan päällä sattui.

Minulla on myös ollut joitain vuosia sitten todettu katarri, mutta silloin kipu oli toisenlaista, ja eri kohdassa. Toisaalta vatsaani koskee enemmän syömisen jälkeen, ja on ollut stressiä kotona ja töissä, joten se taas viittaisi suolistoon.

Loppujen lopuksi kysyn

voiko 15 vuoden tauottoman pillereiden syömisen lopettettuani olla merkitystä kipuihin? Siis en ole pitänyt mitään taukoa 15 vuoteen, koko aikana mitä olen pillereitä syönyt?

Thanks all of you lovely ladies =)
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Endometrioosi tuntuu juuri kierron alussa tai voi alkaa jo pari päivää ennen ja kestää muutaman päivän. Siihen ei jumppa tai kävely vaikuta oikeastaan mitenkään. Mutta jos moista havaitaan, kannattaa harkita leikkausta. Se kun ei itsekseen parane.

Pillereiden syönnin lopettamisella tuskin on mitään syy-yhteyttä. Sattui nyt vaan samaan aikaan.

Äänestä

E-pillerit estävät limakalvon liikakasvua, sitähän endometrioosi on. Nyt et käytä hormoneja, joten endometrioosi saa vapaasti rehottaa, kasvaa ja aiheuttaa kipuja. Kerjäsit suorastaan kurjaa oloasi.

Nyt kohdun limakalvo levittäytyy muuallekin elimistössäsi, lähinnä munajohtimiin, emättimeen, vatsaonteloon ja miksei suolistoonkin. Se aiheuttaa erilaisia kipuja mm. yhdynnässä ja liikunnassa. Tärinä tuntuu erittäin pahalta.

Voit aloittaa pillerit uudestaan tai yrittää sitä raskautta. En ymmärrä, miksi lopetit pillerit, jos ne ovat hyvin tehonneet endometrioosiin ja pitäneet suurimmat kivut poissa vai etkö tiennyt, että hormonaalinen ehkäisy on pitänyt endometrioosiasi tehokkaasti kurissa.

Äänestä

säännöllisia kipuja: aina vuodon aikana. Jos kipuja esiintyy muulloin(kin) epäilisin jotain muuta kipujesi aiheuttajaksi.

Jos kipu on enemmän syömisen jälkeen, kyseessä saatta olla sappikivi tai sappirakontulehdus. (Jos olet hieman ylipainoinen ja vaaleatukkainen todennäköisyys nousee: female, fertile, fair, fat, forty (plusmiinus jotain vuosia ;-) on tyyppilliset riskitekijät.)

Toisaalta: jos sulla on kauheasti stressiä tällä hetkellä, ehkä sulla on vain funktionaaliset vaivat? Siis sellaiset joiden aiheuttajia ei tunneta. Siihen taas auttaisi psykosomaattinen hoito.

Oli miten oli netin kautta tuskin kunnon diagnoosia saat, kävisin sinuna lääkärissä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


+ femoden kirjoitti:

moikka! Olen kohta 32 vuotias, syönyt femodenia noin 15 vuotta. Nyt lopetin syömisen, en tullakseni raskaaksi, vaan lopen kyllästyin touhuun, enkä halunnut mennä samalle terkkarille, jolla olen käynyt kymmenen vuotta (syy: lapsen tekemiseen painostaminen). Nyt en ole tilannut mitään aikaa mihinkään, ajattelin katsoa, mitä keho tykkää tästä tilanteesta. Lopetin pillerit noin kuukausi sitten.

JA ei tykkää. Alavatsakipuja on tullut, enkä tiedä johtuuko suolistosta, mutta itse kuitenkin arvelen tulevan kohdun paikkeilta, just niinkuin kummaltakin puolelta vatsaa (munanjohtimet???). Varsinkin lenkkeily kipeyttää vatsan kertakaikkiaan, tuntuu kuin alavatsaan olisi laitettu monen kilon kivi painoksi. Päivällä töiden jälkeen lepäsin sohvalla, ja sekin kun meidän 3,5 kilon koira käveli vatsan päällä sattui.

Minulla on myös ollut joitain vuosia sitten todettu katarri, mutta silloin kipu oli toisenlaista, ja eri kohdassa. Toisaalta vatsaani koskee enemmän syömisen jälkeen, ja on ollut stressiä kotona ja töissä, joten se taas viittaisi suolistoon.

Loppujen lopuksi kysyn

voiko 15 vuoden tauottoman pillereiden syömisen lopettettuani olla merkitystä kipuihin? Siis en ole pitänyt mitään taukoa 15 vuoteen, koko aikana mitä olen pillereitä syönyt?

Thanks all of you lovely ladies =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu