Mikä vika?

Treenaan n. 4 kertaa viikossa salilla. Aikaa siihen menee 45-75 min/kerta.

Olen jakanut treeniin kahteen osaan:

1:n päivä: jalat, selkä, hartiat, ojentaja
2:n päivä: rinta, vatsa, hauis

Kaikki setit 4x10:n ja lisään painoa tarvittaessa niin, että just jaksan sarjan loppuun. Vaihtelen usein niin, että saatan tehdä eri lihasrymät eri päivinä, mutta tuon kahden treenipäivän sisällä käyn kuitenkin kaikki ryhmät läpi.
Sitten kaksi päivää taukoa ja taas alusta

Paino ei kuitenkaan nouse. Ulkoisesti huomaan kyllä pienen muutoksen, mutta se hiton vaaka pysyy samoissa lukemissa! Missä vika, treenissä vai vaassa? :) Kuinka paljon voi esim. kuukaudessa saada lisää massaa?

Olen nyt puolisen vuotta treenannut suht säännöllisesti. Sitä ennen epäsäännöllisesti about vuoden pari.

En syö ravinteitä mutta muuten pyrin syömään proteiinipitoista ruokaa ja monipuolisesti.
8935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuo jako ei ole kovin hyvä. Jalat ja selkä ovat kehon isoimmat lihasryhmät eikä siten oikein samalle päivälle mahtuisi. Sarjamäärissä tuo ykköspäivä olisi noin kaksi kertaa suurempi ja raskaampi kuin kakkospäivä.. ei hyvä.

Tee mielummin:
1. päivä jalat, hauikset, ojentajat
2. päivä selkä, rinta, olkapäät
(vatsat voi sijoittaa jompaan kumpaan.)

Parempi olisi ehkä käydä joka toinen päivä salilla eli 3,5 kertaa viikossa. (näillä muutoksilla muuten olisi täsmälleen sama ohjelma kuin mulla on nyt:))

Massahan ei nouse puntteja kolistelemalla vaan syömällä. Punttaamalla siitä painonnoususta kyllä sitten suurempi osa on lihasta kuin ilman punttaamista(silti yleensä aika pieni osa painonnoususta)...

Massaa voi saada kuukaudessakin todella paljon, mutta jotain viittä kiloa voi vielä pitää melko järkevänä. Lihasmassaa taas tulee aloittelijalla tyypillisesti parista kilosta jopa yli kymmeneen, mutta vuoden aikana.

Opettele siis vain syömään enemmän. Hyvä apu löytyy esimerkiksi pähkinöitä mutustelemalla(paljon energiaa, hyvää rasvaa ja proteiinia)...
Parasta on tietenkin syödä terveellisesti, mutta ei ne pop cornitkaan aivan hyödyttömiä ole massanhankinnassa:)

Äänestä

treenaat ihan liikaa. jos käyttäisit anabolisia, moinen viikkorasitus olisi ihan jees. Natukkana pitää varoa nimenomaan ylitreenausta. Kokeile HIT treeniä (takuuvarma keino saada massaa vaikka olisit treenannut jo vuosia). Ei muutenkaan kannata tuijottaa liikaa siihen kuinka monta toistoa menee, fiilispohjalta suurinpiirtein vaaditut toistot niin että lihas venyy ja supistuu täydellisesti

http://www.bodybuilding.com/fun/hitzap.htm

Ylikunnosta

http://www.bodybuilding.com/fun/matt17.htm

Äänestä
  • Kiitokset infosta SLH ja Masmas.

    Eli, voipi olla, että treenaan hieman liikaa. Aion laskea treenikerrat 3/viikko.

    Syönyt olen suht paljon, n 3 kertaa päivässä. Pitänee ehkä syödä hieman useammin ja välipaloja, vaikka pähkinöitä kuten SLH ehdotti.

    Tsekkasin bodybuilding.com:n ja tuntuu siltä, että jokainen artikkelien kirjoittajista on omasta mielestään asiantuntija. Tyylejä siis löytyy melkein yhtä paljon kuin treenaajia, oli sitten noviisi tai kokeneempi kaveri. Mutta olihan siellä asiaa. Hieman ihmettelen sitä, että kaikki ovat niin vakuuttuneita omasta ohjelmastaan..?

    HIT. Luin sen pääpiirteittäin ja samaa hehkutusta kun muutkin; "don't believe others, they don't know a shit, believe us" Onko muilla kokemuksia tai mielipiteitä ko. ohjelmasta?

    Tässähän menee Mikki Hiiri sekaisin. No, ehdotan itselleni treeniä 3 kertaa viikossa siten, että kahden viikon aikana teen kunmankin treenin kolme kertaa.

    1: päivä:
    selkä
    olkapäät
    niska
    hauberi
    vatsa

    2:päivä
    rinta
    ojentajat
    jalat(pohkeet, reidet, perse yms.)

    Setit 3 x kaseja.

    Tämä ohjelma oli sieltä bodybuilding.comista jatuntuu omalta. Koitan sitä seuraavat pari kuukautta ja jos se ei tehoa saatan harkita tuota HIT:n kaltaista treeniä.

    Äänestä

  • Mikki Hiiri kirjoitti:

    Kiitokset infosta SLH ja Masmas.

    pähkinöitä ja maapähkinävoita suosittelee pupu-jussi,ei kannata keskittyä olennaiseen eli perus-safkan saamiseen riittävästi vaan keskitytään syömään pähkinöitä...vau...pilkun-nussijoita sieltä paremmasta päästä...kohta seuraa tekstiä pähkinöiden hienoudesta...vau...
    elämä on ihanaa sanoi milj....ei vaan pupu-jussi.

    Äänestä

  • Mikki Hiiri kirjoitti:

    Kiitokset infosta SLH ja Masmas.

    Eli, voipi olla, että treenaan hieman liikaa. Aion laskea treenikerrat 3/viikko.

    Syönyt olen suht paljon, n 3 kertaa päivässä. Pitänee ehkä syödä hieman useammin ja välipaloja, vaikka pähkinöitä kuten SLH ehdotti.

    Tsekkasin bodybuilding.com:n ja tuntuu siltä, että jokainen artikkelien kirjoittajista on omasta mielestään asiantuntija. Tyylejä siis löytyy melkein yhtä paljon kuin treenaajia, oli sitten noviisi tai kokeneempi kaveri. Mutta olihan siellä asiaa. Hieman ihmettelen sitä, että kaikki ovat niin vakuuttuneita omasta ohjelmastaan..?

    HIT. Luin sen pääpiirteittäin ja samaa hehkutusta kun muutkin; "don't believe others, they don't know a shit, believe us" Onko muilla kokemuksia tai mielipiteitä ko. ohjelmasta?

    Tässähän menee Mikki Hiiri sekaisin. No, ehdotan itselleni treeniä 3 kertaa viikossa siten, että kahden viikon aikana teen kunmankin treenin kolme kertaa.

    1: päivä:
    selkä
    olkapäät
    niska
    hauberi
    vatsa

    2:päivä
    rinta
    ojentajat
    jalat(pohkeet, reidet, perse yms.)

    Setit 3 x kaseja.

    Tämä ohjelma oli sieltä bodybuilding.comista jatuntuu omalta. Koitan sitä seuraavat pari kuukautta ja jos se ei tehoa saatan harkita tuota HIT:n kaltaista treeniä.

    mulla toimii pirun hyvin, massaa tulee ihan kiitettävästi, nyt jo melk. 5 viikkoa

    Äänestä

  • bbb kirjoitti:

    takuulla jos vaan asenne on oikee ja kipukynnys korkeella ;-)

    Äänestä

  • bbb kirjoitti:

    mulla toimii pirun hyvin, massaa tulee ihan kiitettävästi, nyt jo melk. 5 viikkoa

    Voisko joku selittää lyhyesti ja ytimekkäästi mikä on hit-treeni ja miten se toimii?
    Olisin kiitollinen.

    Äänestä

tee joka lihasryhmä erikseen korkeintaan kaksi lihasryhmää kerrallaan ja kyllä kasvat!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikki Hiiri kirjoitti:

Treenaan n. 4 kertaa viikossa salilla. Aikaa siihen menee 45-75 min/kerta.

Olen jakanut treeniin kahteen osaan:

1:n päivä: jalat, selkä, hartiat, ojentaja
2:n päivä: rinta, vatsa, hauis

Kaikki setit 4x10:n ja lisään painoa tarvittaessa niin, että just jaksan sarjan loppuun. Vaihtelen usein niin, että saatan tehdä eri lihasrymät eri päivinä, mutta tuon kahden treenipäivän sisällä käyn kuitenkin kaikki ryhmät läpi.
Sitten kaksi päivää taukoa ja taas alusta

Paino ei kuitenkaan nouse. Ulkoisesti huomaan kyllä pienen muutoksen, mutta se hiton vaaka pysyy samoissa lukemissa! Missä vika, treenissä vai vaassa? :) Kuinka paljon voi esim. kuukaudessa saada lisää massaa?

Olen nyt puolisen vuotta treenannut suht säännöllisesti. Sitä ennen epäsäännöllisesti about vuoden pari.

En syö ravinteitä mutta muuten pyrin syömään proteiinipitoista ruokaa ja monipuolisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu