Onko kuolema minuuden loppu?

Totuuden etsijä kirjoitti:

Vai onko se vain transformaatio? Kuolema ei ole minuuden loppu, näin uskovat monet tutkija ja tiedemiehet! He sanovat, että se on ainoastaan "transformaatio". Monille suurille persoonallisuuksille sisäisen ihmisen toteuttaminen on merkinnyt marttyyrin kohtaloa. Siksi täytyy meidän olla riittävän tietoinen siitä, mikä on on tosiarvokasta. Tämä tietoisuus hämärtyy, jos meillä on itsekkäitä pyyteitä. Mitä ihminen tavoittaa silloin, jos hän hylkää oman persoonallisen pyyde luonteensa, ja ryhtyy toteuttamaan sisäistä ihmistä, mitä hän silloin voittaa? Mikä siinä on hyödyllisempää ja parempaa?

Joka löytää sisäisen ihmiswensä, hän kokee sen, kai ensin sellaiseksi sisäiseksi pohjaksi ja perustaksi jolla hän tuntee elämänsä mielekkääksi ja arvokkaaksi. Edelleen hän huomaa, että kun hän on poikennut tästä näkemyksestään, niin hän on tuntenut elämänsä erittäin ristiriitaiseksi ja pirstoutuneeksi. Silloin hän tekee havainnon, että hänen sisäisen ihmisen valinta on ollut oikea. Tämä henkilökohtainen havainto (ilmiö) on tunnusmerkki sisäisen varmuuden tunnusmerkki ja oikea kriteeri.

Ainahan oman sisäisen ihmisen toteuttaminen tuottaa itsekunnioitusta, joka laajenee kaiken olemassaolevan kunniottamiseen, niin ihmisten kuin koko luomakunnan, sekä kosmisessa kaikkeudessa olevan kunnioittamiseen. Sellainen ihminen hellien rakastaa kaikkea, koska se on johtanut hänet ymmärtämiseen ja silloin myös kaiken anteeksi antamiseen.

Eli siihen tilaan missä meissä kaukaisena ihanteena välkkyy kaikkeudellinen Jumalallinen ihanne Rakkaus, joka sytyttäisi meissäkin sen kipinästä laajenevaksi Rakkauden Jumalalliseksi tuleksi. Voimme ymmärtää ja nähdä, ettei tässää Rakkaudessa ole tilaa vastemielisyydelle, vihalle ja kostolle - vaan siinä koetaan todellisuus kauneutena, anteeksiantona ystävyytenä, huomaavaisuutena, laupeutena, itsensä unohtamisena, ja elämisenä lähimäisilleen j,n,e. Nyt kysymme, voiko näitä ihanteita ihminen toteuttaa jokapäiväisessä arkielämän taiteluissa? Jos me ymmärrämme Jumalan sanan mukaan, ettemme elä itseämme varten, niin silloin ihminen pyrkii toteuttamaan sitä ihannetta elämssään,
ja silloin se ihanne kasvaa hänessä Rakkaudeksi aivan rajattomaksi ja korkeaksi voimaksi.

Ja näin ollen ei suinkaan rajoitu seksualliseen voimaan. Nimittäin sille on ominaista se, että toinen ihminen ei ole hänelle missään merkityksessä väline, vaan hän on aito ihminen niinkuin itsekkin olen ihminen.

Toisesta kuolemasta. "Pentti Malaska" Miten tulkitsemme tämän kohdan Raamatustamme? tämän tulkitsemme niin, että vaikka sisäinen ihminen ei kuolekkaan, niin kuitenkin fyysinen ruumisn on kestämätön, sen on kuoltava pois, koska persoonallisuus ei ansaitse sellaisenaan ikuisuutta, persoona on sisäisen ihmisen naamio. Persoona latinan kielessä tarkoittaa NAAMIO, ja jossa kaikki mikä on kuonaa joutaa kadota. Minun kokeeni täsää elämässä on, että me tästä kaikesta epätietosuudesta huolimatta uskallamme seurata sisäisen ihmisemme heikkoa ääntä, joka Jumalan Rakkauden kehoitus, muutoin vastuu tulevista sukupolvista on peittymässä"?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä