Mistä viettelykset johtuvat eli siveellinen ristiriita? Ei kaikki pahe ihmisessä ole itsetietoista. Jos se, mikä on itsetietoista olisikin luonnostaan pahaa, niin on toiselta puolen olemassa pahaa joka inspiration avulla tai tavalla nousee ihmisen aivotajuntaan. Mistä se sitten johtuu? Missä on sen synty - eikö se tule alitajunnasta? Eikö korkeampi minä eli omatunto olekkaan yksinomaan hyvä? - Kuinka tämä ristiriita on selitettävissä, mitä paha oikein on?
vaan
Eihän ihminen, kun syntiin lankee sano nyt minä tahdon tehdä syntiä, korkeintaan sanoisi sen leikillään, vaan synti viettelee ja houkuttelee ihmistä, jahurmaa hänet lupauksillaan, niin ettei hän lopulta huomaa synnistä muuta kuin sen makeuden ja kauneuden. Syntiinlankeemuskertomuksessa tätä seikkaa on elävästi kuvattu. Aadam edustaa järkiperäistä aivotajuntaa, ja Eeva tunnetta joka välittömämmin vaikuttaa mielikuvitukseen. Eeva tarjoaa omenan ja kehoittaa Aadamia syömään omenan, ja aadam syö. Mutta kuka antoi Eevalle omenan alitajuntako? - Tämä tuntuu hyvin lapselliselta, tällä tavallako Eeva olisi voinut syntiin langeta? - Ihmiskunta ei tahdo myöntää noin lapsellisella tavalla lankeavansa syntiin vaan väittää taistelevansa elämän houkutuksia vastaan.
Paavalin kuvaus sopinee parhaiten tyhjentämään tuollaisten ihmisten ajatukset. Paavali sanoo "sillä minä en tiedä mitä minä teen; sillä en tee sitä mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan sitä minä teen. Tahto minulla kyllä hyvään on, mutta voimaa sen hyvän toteuttamiseen ei, sillä hyvää jota tahdon minä en tee, vaan pahaa jota en tahdo minä teen". Viettelys nousee ikään kuin alitajunnasta, ja alitajunta eli (personallinen minä) on yhteydessä jumalan kanssa. Joudummesiis kysymään lähteekö pahakin Jumalasta? - Ei sanomme: Kaikki paha o syntynyt ihmisestä, ihminen on pahan realinen synnyttäjä.
Pahan metafyysillinen mahdollisuus asuu tietenkin kaiken luojassa, siinä elämässä. Ihmisen ymmärrys persoonallisuudessa on pahan synnyttäjä. Mistä sitten paha pääsee ihmisen sisäiseen elämään tai alitajuntaan? Tämän voimme ymmärtää jos olemme totuuden etsijöitä: Mutta meidä tulee pitää kiinni tosi seikoista. Laki energian eli voiman häviämättömyydestä säätää että voima muuttaa muotoaan, mutta ei lakkaa olemasta, ei mikään voima eikä voiman ponnistus mene hukkaan: voima on elämää ja elämällä ei ole kuolemaa, aine on elämää ja aine ei voi hävitä olemattomiin, voiman summa on aina sama.
Vedessä ja kivihiilessä piilevä voima muuttui aikoinaan esim' veturia liikkeelle panevaksi voimaksi höyryn välityksellä, uunissa palavat puut antavat lämpöä huoneessa oleville ja se lisää heidän elämän voimaa, karjakko väsyy ruokkiessaan tai antaessaan eläimille ruokaa ja vettä, siten eläimet sammuttavat nälä ja janon, kaikki työ on voimaa.
Nyt on kuitenkin kokonainen sarja voiman ponnistuksen osoituksia joiden luullaan menevän hukkaan, nimittäin ajatukset ja tunteet. Ihmisen aivotajuinen sielun elämä joka maailmalta enimäkseen on salassa: on tämän nojalla myös subjektiivistä olematonta, sillä ei ole objektiivistä realiteettia, sen tähden sitä ei ole olemassakaan muutoin kuin kemiallisina, tai sähköisinä muunnoksina aivo aineessa. Ainoastaan jos se pukeutuu sanan tai teon muotoon, se saavuttaa obektiivisen voiman asteen.
Viime mainittu väite on tosi, eikö niin? Mutta se ei todista mitään niiden ajatusten ja tunteiden suhteen jotka jäävät näkymättömiin. Onko se ajatus olematon joka vasta hetken perästä sanan muodossa syvästi loukkaa toista ihmistä? Onko se voimaton? - ei mielestäni, tai onko sen voima kaikki tyhjentynyt aivomolekyylien hetkelliseen liikuntaan? Ajatelkaamme esimerkkiä intensiivisestä ajatuselämästä joka ei koskaan pääse teoksi puhkeamaan. On ihminen joka miettii kostoa - kostaa on hänen fiksi ideansa joka ei anna hänelle rauhaa, ei päivällä eikä yöllä. Hän odottaa vain sopivaa tilaisuutta iskeäkseen, hän väijyy ja vaanii, mutta äkkiä kuolema katkaisee hänen aikeensa. Hän on itse poissa siitä maailmasta missä hänen uhrinsa yhä vaeltaa. Minne ovat hävinneet hänen kostoajatuksensa, hänen sieluelämänsä joka oli niin voimakas; ylen voimakas.
Eikö se mitään saanut aikaan, häntäkö itseään se vain kulutti? Jospa se olisi niin, silloin elämän vaikeudet vähenesivät puolella. Mutta ei mikään tajunnan ilmiö ole syntyessään kuollut, ei ole tajuntaa ilman elävää voimaa, elämää ei myöskään ilman tajuntaa. Luonnon dualismi on ehdoton sen tähden ajatuksetkin ovat olioita. Ajatuksen siirto on todellisuus. Eikä telepatia ole meistä sen ihmeellisempi kuin langaton sähköstyskään. Onhan olemassa näkymätön välittäjä eetteri joka siirtää näkymättömiä aaltoja lähtöasemasta vastaanotto asemaan. Ja samoinhan on inhimmillisten aivojen laita toiset toimivat lähettäjinä, toiset vastaanottajina. Jos tämän tosiseikan ymmärrämme paljastuu meille paljastuu meille kokonainen uusi maailma. Ajatukset ja tunteet ovat väreilyjä eetterissä voiman osoituksia näkymättömiä olioita, ne eivät ole liikuntaa ainoastaan omissa aivoisamme. Viettelys!
vaan
Eihän ihminen, kun syntiin lankee sano nyt minä tahdon tehdä syntiä, korkeintaan sanoisi sen leikillään, vaan synti viettelee ja houkuttelee ihmistä, jahurmaa hänet lupauksillaan, niin ettei hän lopulta huomaa synnistä muuta kuin sen makeuden ja kauneuden. Syntiinlankeemuskertomuksessa tätä seikkaa on elävästi kuvattu. Aadam edustaa järkiperäistä aivotajuntaa, ja Eeva tunnetta joka välittömämmin vaikuttaa mielikuvitukseen. Eeva tarjoaa omenan ja kehoittaa Aadamia syömään omenan, ja aadam syö. Mutta kuka antoi Eevalle omenan alitajuntako? - Tämä tuntuu hyvin lapselliselta, tällä tavallako Eeva olisi voinut syntiin langeta? - Ihmiskunta ei tahdo myöntää noin lapsellisella tavalla lankeavansa syntiin vaan väittää taistelevansa elämän houkutuksia vastaan.
Paavalin kuvaus sopinee parhaiten tyhjentämään tuollaisten ihmisten ajatukset. Paavali sanoo "sillä minä en tiedä mitä minä teen; sillä en tee sitä mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan sitä minä teen. Tahto minulla kyllä hyvään on, mutta voimaa sen hyvän toteuttamiseen ei, sillä hyvää jota tahdon minä en tee, vaan pahaa jota en tahdo minä teen". Viettelys nousee ikään kuin alitajunnasta, ja alitajunta eli (personallinen minä) on yhteydessä jumalan kanssa. Joudummesiis kysymään lähteekö pahakin Jumalasta? - Ei sanomme: Kaikki paha o syntynyt ihmisestä, ihminen on pahan realinen synnyttäjä.
Pahan metafyysillinen mahdollisuus asuu tietenkin kaiken luojassa, siinä elämässä. Ihmisen ymmärrys persoonallisuudessa on pahan synnyttäjä. Mistä sitten paha pääsee ihmisen sisäiseen elämään tai alitajuntaan? Tämän voimme ymmärtää jos olemme totuuden etsijöitä: Mutta meidä tulee pitää kiinni tosi seikoista. Laki energian eli voiman häviämättömyydestä säätää että voima muuttaa muotoaan, mutta ei lakkaa olemasta, ei mikään voima eikä voiman ponnistus mene hukkaan: voima on elämää ja elämällä ei ole kuolemaa, aine on elämää ja aine ei voi hävitä olemattomiin, voiman summa on aina sama.
Vedessä ja kivihiilessä piilevä voima muuttui aikoinaan esim' veturia liikkeelle panevaksi voimaksi höyryn välityksellä, uunissa palavat puut antavat lämpöä huoneessa oleville ja se lisää heidän elämän voimaa, karjakko väsyy ruokkiessaan tai antaessaan eläimille ruokaa ja vettä, siten eläimet sammuttavat nälä ja janon, kaikki työ on voimaa.
Nyt on kuitenkin kokonainen sarja voiman ponnistuksen osoituksia joiden luullaan menevän hukkaan, nimittäin ajatukset ja tunteet. Ihmisen aivotajuinen sielun elämä joka maailmalta enimäkseen on salassa: on tämän nojalla myös subjektiivistä olematonta, sillä ei ole objektiivistä realiteettia, sen tähden sitä ei ole olemassakaan muutoin kuin kemiallisina, tai sähköisinä muunnoksina aivo aineessa. Ainoastaan jos se pukeutuu sanan tai teon muotoon, se saavuttaa obektiivisen voiman asteen.
Viime mainittu väite on tosi, eikö niin? Mutta se ei todista mitään niiden ajatusten ja tunteiden suhteen jotka jäävät näkymättömiin. Onko se ajatus olematon joka vasta hetken perästä sanan muodossa syvästi loukkaa toista ihmistä? Onko se voimaton? - ei mielestäni, tai onko sen voima kaikki tyhjentynyt aivomolekyylien hetkelliseen liikuntaan? Ajatelkaamme esimerkkiä intensiivisestä ajatuselämästä joka ei koskaan pääse teoksi puhkeamaan. On ihminen joka miettii kostoa - kostaa on hänen fiksi ideansa joka ei anna hänelle rauhaa, ei päivällä eikä yöllä. Hän odottaa vain sopivaa tilaisuutta iskeäkseen, hän väijyy ja vaanii, mutta äkkiä kuolema katkaisee hänen aikeensa. Hän on itse poissa siitä maailmasta missä hänen uhrinsa yhä vaeltaa. Minne ovat hävinneet hänen kostoajatuksensa, hänen sieluelämänsä joka oli niin voimakas; ylen voimakas.
Eikö se mitään saanut aikaan, häntäkö itseään se vain kulutti? Jospa se olisi niin, silloin elämän vaikeudet vähenesivät puolella. Mutta ei mikään tajunnan ilmiö ole syntyessään kuollut, ei ole tajuntaa ilman elävää voimaa, elämää ei myöskään ilman tajuntaa. Luonnon dualismi on ehdoton sen tähden ajatuksetkin ovat olioita. Ajatuksen siirto on todellisuus. Eikä telepatia ole meistä sen ihmeellisempi kuin langaton sähköstyskään. Onhan olemassa näkymätön välittäjä eetteri joka siirtää näkymättömiä aaltoja lähtöasemasta vastaanotto asemaan. Ja samoinhan on inhimmillisten aivojen laita toiset toimivat lähettäjinä, toiset vastaanottajina. Jos tämän tosiseikan ymmärrämme paljastuu meille paljastuu meille kokonainen uusi maailma. Ajatukset ja tunteet ovat väreilyjä eetterissä voiman osoituksia näkymättömiä olioita, ne eivät ole liikuntaa ainoastaan omissa aivoisamme. Viettelys!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko niin,
että kun tekee ensimmäisen kerran eläessään niin,
joka on vastoin aitoa sisintä,
niin ihminen syö hyvän ja pahan tiedon puusta?
Silloin tulee ihmisen tietoisuuteen "todellisuus" siitä,
että on jotain muutakin kuin Rakkaus.
Ja todellisuus siksi lainausmerkeissä,
koska mikään luotu ei ole muuta kuin ei-mitään.
Ihmisen sielun on Jumala luonut itsensä kaltaiseksi
ja siksi sielun on mahdollista olla olemisen tilassa,
ollessaan kiinnittynyt Jumalaan,
joka siis ei ole mahdollista ei-millekään,
paitsi sielulle,
joka pitää sisällään ei-mitään.
Jos sielussa on jotakin,
joka ei ole mitään,
siis luotua,
ei siellä silloin tilaa Jumalalle?
Tähän tilaan siis Isä jatkuvasti synnyttää Poikansa.
Ikuisessa nyt-hetkessä on sellainen tila.
Sieluun siis tyhjäyssiivous
ja Arvollinen kokosydäminen vastaanotto Kristukselle
asettamallaan sakramentilla,
elikkäs ehtoollisella.
Näin mm. Jumalan Oleminen
asettuu sieluun,
jossa ei-mitään asuu.
Sitten täytyy vain varoa,
ettei kiinnitä sydäntään mihinkään ;-)
Siunattua Nyttiä