Isensä tunteminen!

Totuuden etsijä kirjoitti:

Itsensä kasvattaminen: Ihminen oppii erään merkillisen asian itsensä suhteen, erään käytännöllisen seikan oman Jumalansa palvelemisessa. Hän oppii sen, että jos hän tahtoo kasvattaa itsessään hyvää, jos hän tahtoo, että Jumalan rakkaus hänen sisässään kasvaisi silloin silloin hän ei saa ajatella sitä pahaa jota hänen sisällään on vielä, ei hänen tule kääntää katsettaan siihen mitä häneswsä on pahaa.

Aivan niinkuin Jeesus Kristus sanoo eräässä vertauksessaan; jos pellolla on hyvää viljaa, sekä että myös rikkaruohoa, niin ei pidä ottaa rikkaruohoja pois, ettei tulisi hyvä vilja mukana, vaan antaa kaiken kasvaa elonaikaan asti. Tällä J...Kristus tarkoittaa sitä merkillistä sielullista seikkaa, että jos me tahdomme kasvattaa itsessämme hyvää, niin emme saa nureksia ja voivottaen ajatella sitä pahaa mitä meissä on, vaan meidän täytyy aivankuin ummistaa silmämme ja korvamme siltä, ja vain kasvattaa hyvää, aina vain hyvää, ja palvella hyvää ja totuutta.

Ei meidän pidä välittää myöskään valheesta, ja synnistä - pahasta, sillä jos me siihen käännämme huomiomme, jos alamme kitkeä itsestämme niitä rikkaruohoja mitä meissä on, silloin on varmaa, että samalla kun saamme kitketyksi muutamia rikkaruohoja itsestämme, silloin me kitkemme myös hyvää pois. Koittaen kaikella tarmolla kitkeä itsestään/ hävittää itsestään pahaa pois, ihminen ei huomaa, että samalla kertaa on hänen sisällään oleva hyväkin turmeltunut.

Jos hän menettelisi viisaasti hän ei tekisi niin, vaan antaisi hyvän kasvaa: Ja leikkuumiehen korjata korjata rikkaruoho pois, "mikä sitä on viljan joukossa". Aina tapahtuu ihmiselle sellaista mikä tuottaa hänelle surua ja kärsimystä jotka kitkee hänestä rikkaruohoja pois. Hänen ei tarvitse siitä muuten huolehtia. Minkä tähden uskovaiset ihmiset ovat kautta aikojen olleet synkän näköisiä ja alakuloisia, ja pitäneet velvollisuutenaan näyttää niin ikäviltä ja tuskastuneilta kuin mahdollista? - Siitä syystä, että he vastoin Mestarinsa tahtoa/ neovoa ovat ruvenneet kitkemään pois rikkaruohoja itsestään.

Siinä he eivät tietenkään onnistu, vaan se tekee heidän elämänsä katkeraksi, ja samalla raastavat hyvän pois, ja useimmiten kääntyy ainainen synnin ja pahan ajatteleminen siihen, että he alkavatkin koettaa otta sitä pahaa karsimalla toisista pois. He huomaavat näet' sen työn tuloksettomaksi omalla kohdallaan, ja silloin he lohdutuksekseen alkavat toisista etsiä vikoja ja kitkeä niitä heistä pois.. Mutta viisas ihminen on se, joka on omaksunut uuden elämän -ymmärryksen, ja menettelee viisaan neovojen mukaan. Hän ainoastaan antaa hyvän kasvaa, ja elämän kolhaisujen korjata paha pois. Ihmisen pitää oppia näkemään Jumalan työ toisessa ihmisessä, hänen pitää oppia hyväksymään hänessä se kuva jossa heijastuu Kristus.

Vasta sitten kun hän kaikesta rikkaruohosta huolimatta, mitä hän pitää rikkaruohona, voi jättää hänessä pahan rauhaan. Sillä hän tietää, että surut, murheet, tuskat ja kaikenlaiset kärsimykset jotka tulevat meitä kohtaamaan korjaavat pois sen pahan, ja hän iloitsee hyvästä mikä on hänen lähimmäisessään, ja niin hän alkaa yhä selvemmin nähdä, että hyvää on toisissakin, että Jumala tekee työtä ja elää toisissakin ihmisissä, ja että jumala tekee työtä omalla tavallaan hänessä, ja se mikä on pahaa hänessä jää Jumalan ja hänen väliseksi asiaksi, siinä hän ei voi mitään muuta kuin odottaa.

Kristus sanoi, että Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin, siis Jumala ei sano ketään hyväksi eikä ketään pahaksi. Olisiko Jumala alempi kuin Hänen aurinkonsa joka kaikille meille antaa elämän, lämpöä ja valoa? Me saatamme olla suuria rikoksen tekijöitä ja silti langeta aurinkon eteen polvillemme ja se meitä lämmittää, eikä erottele meitä. Jumala on rakkaus. Hän ei katso näköä eikä laatua Hän rakastaa kaikkia hurskaita niinkuin syntisiä samalla tavalla. Hänen silmissään ei ole mitään epätäydellistä. Suuri Jumalallinen elämä ei estä meitä pahaa tekemästä, vaikka Hän onkin kaiken takana.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä