AJOIN LINJA-AUTOA JA PUHELIN SOI. NYT EI OLE KAIKKI HYVIN. KATSOIN ET MULLA ON 30 MATKUSTAJAA JA MÄ PYSÄYTIN AUTON . NE SOITTI PÄIVÄKODISTA. JA MINÄ ILMOITIN MATKUSTAJILLE ET MUN AJOT ON NYT TÄSSÄ. JA MAMIN LÖYSIN LATTIALTA KUOLLEENA.MÄ OLIN IHAN NORMAALI MIES SIIHEN ASTI. MUTTA EN ENÄÄ. TÄÄ VIHAN TUSKA JA TUO NIMIMERKKI . SEN VAIN JA AINOASTAAN ANTOI JUMALA.
NIMIMERKKINI
Suicider
4313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
juttelemaan jonkun kanssa tuosta tuskastasi. On olemassa ihmisiä, joiden kanssa näistä asioista voi jutella: psykologit, psykiatriset sairaanhoitajat, diakonit/diakonissat, papit, erilaiset terapeutit. Älä jää yksin noin suuren tuskan kanssa!
Saitko mitään kriisiapua noiden järkyttävien tapahtumien jälkeen, eihän ihmistä voi ihan yksin jättää kohtaamassasi järkyttävässä tilanteessa ? Yksin ei pidä jäädä, vaikka aluksi tuntuu, että kukaan ei voi yhtään, ei mitenkään auttaa. Menetin itse poikani puolitoistavuotta sitten yllättäen, traagisesti voi sanoa. Valmistelin joulua ja oven takana olivat poliisit kertomassa poikani menehtymisestä. Tiedon olin kyllä saanut jo puhelimessa hetkeä aikaisemmin. Maailmani, koko elämäni tuntui pysähtyvän. Kaikkia noita kuvaamisiasti tunteita tunsin. Nimimerkkisi sanoo juuri ajatukseni, mitkä minullakin oli silloin. Joka tapauksessa puolitoista vuotta on kulunut, olen hengissä ja joka päivä on kuitenkin elämisen arvoista. Puolitoista vuotta sitten uskoin, kuten sinäkin, että kaikki on loppu. Sain aluksi kriiisiapua muutaman kerran. Älä jää yksin. Sinun täytyy saadaa puhua tapahtumista. Läytyyhän läheltäsi ihmisiä joihin luotat ja joille rakkaasi oliva läheisiä myös. Meitä on monta kohtalotoveria tuolla Rakkaus on kuolemaa väkevämpi, palstalla. Me kaikki olemme kokeneet kovia. Elämä on epäreilun tuntuista ainakin. Olet kyllä ihan normaali mies yhä edelleenkin, ei suru sitä tosiasiaa mihinkaään muuta. Nyt olet tilanteen takia shokissa,joka on ihan luonnollista. Jos voisi menettää rakkaitaan ilman, että se missään tuntuisi, niin se kait olisi ihan epänormaalia. Tosin shokki voi aiheuttaa tietysti senkin, että reaktio tulee vasta viiveellä ja aluksi ei unne yhtään mitään.
MUTTA KUN SURU SEKOITTAA MUN PÄÄNI. JA VAIN JA AINOASTAAN SE . NELLY OLI 2-VUOTIAS. JA MAMI 39. JA MINÄ 42. SIIS NELLY OLI TOIVOTTU LAPSI. MUTTA NYT MULLA EI OLE ENÄÄN MITÄÄN. PAITSI HAUDALLA KÄYNTI. JA PÄÄSEN VIIMEISEN KERRAN MAMIN PÄÄLLE. KUN KUOLEN. JA OTAN SILLOIN MYÖS TYTTÄRENI KÄDESTÄ KIINNI. JOS VAIN JUMALA SALLII SEN.
Hei Suicider
On täydellisen totta, että suru sekoittaa todella pään ja vain epätoivo on ainut ajatus. Sen kamaluuden kanssa olen minäkin elänyt. Tyhjyydessä ja pimeydessäkin aika ja elämä kulkee eteenpäin. Haet ja saat jostain voimia selvitä yhdestä ainoasta päivästä, joskus tunnista tai minuutista. Huomaat vääjäämättäsi vahvistuvasi. Näin on tapahtunut minulle.
Surusta en osaa luovuttaa sillä se tuntuu ikään kuin päästäisin irti myös rakkaimmastani. Niinhän se ei kuitenkaan ole. Hän elää kuolleenakin minussa on loppuelämäni mukanani. Minun on vain saatava voimia kantaa suru mukanani.
Toivotan sinulle voimia ja Isän kätteen yösi