Naisten matemaattisesta lahjakkuudesta

Tälläkin palstalla on keskusteltu miesten luontaisesta matemaattisesta lahjakkuudesta, mutta uudet tutkimukset antavat tästäkin "tosiasiasta" hieman toisenlaisen kuvan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tytöt ovat nimittäin jo keskitasolla kuroneet pojat kiinni matematiikassa ja kaiken lisäksi "sukupuoliero huippusuoriutujien välillä on yhteydessä kulttuurin sukupuolten eriarvoisuutta mittaavien muuttujien kanssa."

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3809

Matemaattinen lahjakkuus ei siis ole biologisesta sukupuolesta kiinni. Sen sijaan, että naisten kotiroolista pidetään kynsin hampain kiinni, olisiko parempi pyrkiä luomaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta löytää oma juttunsa, eikä törmätä jyrkkiin rooliodotuksiin?
28310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

se menee..

Äänestä

kuitenkin huippumatemaatikoiksi ja -fyysikoiksi valikoituu vieläkin yhä edelleen melkein ainoastaan miehiä. ero on pieni, mutta selvähkö.

kulttuuritekijöillä on totta kai omat merkityksensä. tutkimukset osoittavatkin, että tasa-arvoisissa yhteiskunnissa, joissa kouluttautumismahdollisuudet ovat tasapuolisia, sukupuolierotkin tasoittuvat.

vastaikään julkistettiin myös suomessa tutkimus koululaisten menestymisestä peruskouluissamme ja tuon tutkimuksen tärkein anti oli siinä, että numeroarvosteluissa tyttöjä suosittiin matemaattisissa aineissa. he siis saivat parempia numeroita, mitä heidän tosiasialliset taitonsa edellyttäisivät. vastaavasti poikia lellittiin luku- ja kirjoitusaineissa, -välttävästi lukevat ja kirjoittavat pojat siis saivat ansiottaan parempia arvosanoja. mielestäni tällainen "tasa-arvoinen" numeroarvostelu ei ole oikeudenmukaista eikä siten suotavaa. peruskoulussa tulisikin ottaa tyttöjen ja poikien erilainen aikuistumiskehitys paremmin huomioon ja palata raa´asti, mutta kylmästi, takaisin erillisiin poika- ja tyttökoulu käytäntöihin.

Äänestä
  • "ero on pieni, mutta selvähkö."

    Nähtävästi et ymmärtänyt lukemaasi ihan täysin?

    "he siis saivat parempia numeroita, mitä heidän tosiasialliset taitonsa edellyttäisivät."

    Ei ole syytä myöskään jättää huomioimatta, että rooliodotusten paine toimii myös siihen suuntaan, että yksilöt saavat vääristävää etua ja palkitsemista jo kuulumalla oikeaan rooliin, mitä kautta sosiaalisesti uusinnetaan ja ylläpidetään vakiintuneita rooleja ja sukupuolittuneita alueita. Mielestäni tällainenkään arvostelu ei ole oikeudenmukaista eikä siten suotavaa. Miehet eivät ole matemaattisesti naisia lahjakkaampia siksi, että he ovat miehiä, ja naiset eivät ole miehiä matemaattisesti lahjattomampia siksi, että he ovat naisia (kehäpäätelmä).

    Kuten Tiedon tyttäret-tietokirjasta käy ilmi, matemaattisesti huippulahjakkaita naisia on ollut kautta aikojen sukupuolisorrosta huolimatta.

    Sopivasti samaisessa artikkelissa on linkki toiseen artikkeliin, jossa aivotutkimuksen huippututkijat kritisoivat voimakkaasti liian stereotyyppisistä käsityksistä sukupuolierojen biologisuudesta. On syytä huomioida aivojen voimakas muovautuvuuskyky, sekä ennen kaikkea se, että aivojen rakenteellisista eroista ei vääjäämättä seuraa merkittäviä kognitiivisia eroja:

    http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=1069&vl=2008

    Äänestä

  • uutta tutkimustietoa kirjoitti:

    "ero on pieni, mutta selvähkö."

    pojilla ja tytöillä on täysin erilainen kehittymisfrekvenssi, mikä saavuttaa differentiaalisen huippunsa juuri peruskoulun yläasteella murrosiässä. omaksumiskyvyissä siis on lapsilla sukupuolieroja, mistä seuraa sitten sitä, että yhtenäinen peruskoulu samoine vaatimuksineen palkitsee matemaattisesti etevämmiksi kehittyneitä poikia ja vastaavasti ohjaa tyttäjä lingvistisille ja sosiaalipainotteisille jatko-opintolinjoille. eli lukioon ja yliopistoon sosiologian ja muille hum. tieteellisille laitoksille.

    siinä olen tietysti samaa mieltä, että lapsia pitäisi kannustaa jo varhaisessa vaiheessa erilaisiin toimintoihin ja kokeilemaan roolirajojen rikkomista. kuitenkin sukupuolikohtaiset omaksumiskyvyt ja neurologinen kehitys tulee ottaa myös huomioon. ihminen kun on vieläkin geeniperimänsä rajoittama eläin eli elukka.

    näitä rooliodotuksia voi tietysti pyrkiä muuttamaan ja eräs hyväksi havaittu tapa on tuoda julkisuuteen uusia henkilömalleja, joiden sukupuoli ei vastaakaan jo omaksuttuja esikuvia. matematiikassa vedotaan usein arkhimedeen, newtoniin tai johonkin muuhun vanhaan tietäjään, kuten leonardo da vinciin tai neperiin. nyt matematiikan opetuksessakin voitaisiin siirtyä enenevässä määrin käyttämään naismatematiikkoja esikuvina, joiden kehittelemiä yhtälöitä käytettäisiin opetuksessa havaintoesimerkkeinä. samoin naisfyysikoiden ja -luonnontieteiljöiden löydöksiä voitaisiin hyödyntää jo ihan perusopetuksessa.

    tästä patriarkaatin näkyvästä historiallisesta vaikutuksesta luonnontieteissä voi ottaa esimerkin si-järjestelmästä, jossa esimerkiksi paineen yksikkönä käytetään newtonia, magneettivuon yksikkönä weberiä ja resistanssin yksikkönä ohmia. eli lähes kaikki si-järjestelmän mittayksiköt on nimetty jonkin miehen mukaan.

    ymmärsin kyllä aivan oikein aloitusviestin, huippumatemaatikot ovat ainakin vielä pääosin miehiä. ero on pieni, mutta selvähkö.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    "kyllä ovat lahjakkaampia ja lahjattomampia sukupuolensa vuoksi--"

    "ihminen kun on vieläkin geeniperimänsä rajoittama eläin eli elukka."

    Käsityksesi on siis kehäpäätelmä ja vastoin alan tutkijoiden näkemyksiä. Asia tuli selväksi.

    http://www.sciencedaily.com/releases/2008/07/080724192258.htm

    "kuitenkin sukupuolikohtaiset omaksumiskyvyt ja neurologinen kehitys tulee ottaa myös huomioon."

    Löydetyt lapsuusvaiheen "erot", joiden merkittävyys ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää, eivät siis ole pysyviä, vaan ne tasaantuvat. Mitään estettä omaksua erinäisiä asioita ei ole sukupuolisesti. Kehitysvaiheessa olisi syytä kiinnittää pikemminkin huomiota opetuksen sisältöön suhteessa opiskelijoiden sukupuoliryhmiin unohtamatta suurta ryhmän sisäistä variointia oppimistavoissa, jotta suunnilleen samanlainen oppimistaso saavutetaan- ei suinkaan pakottaa vakiintuneisiin rooliodotuksiin.

    "--nyt matematiikan opetuksessakin voitaisiin siirtyä enenevässä määrin käyttämään naismatematiikkoja esikuvina, joiden kehittelemiä yhtälöitä käytettäisiin opetuksessa havaintoesimerkkeinä. samoin naisfyysikoiden ja -luonnontieteiljöiden löydöksiä voitaisiin hyödyntää jo ihan perusopetuksessa."

    Tästä olen täysin samaa mieltä. Ainoa tapa murtaa epätasa-arvoisia rooliodotuksia - ja tehdä siis naisestakin ihminen- on lähteä aidosti kriittisestä historiantutkimuksesta, joka puhkaisee historiallisen misogynian paiseen ja esittää historialliset henkilöt ja tapahtumat [inho]realistisesti, ja tuo esille naisten kontribuution miesten työskentelyyn ja tieteisiin yleensä. Lisäksi täytyy turvautua rationaaliseen ajatteluun ja loogiseen päättelyyn ja hyödyntää sitä opettamistilanteissa, esimerkkitehtävien laadinnassa ja oppilaiden kohtelussa. Ohessa iltaluettavaa matematiikan ja fysiikan historiasta kiinnostuneille:

    http://physicsworld.com/cws/article/print/19569
    http://en.wikipedia.org/wiki/Émilie_du_Châtelet

    Pahoittelen, että wikipedia-linkki ei suostu muuttumaan hyperlinkiksi. Olen koittanut vaihtaa sen paikkaa, jättää rivejä väliin, mutta jostain syystä esikatselun mukaan hyperlinkiksi se ei muutu.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Emilie_du_Chatelet

    painotuseroistamme huolimatta, ja myös sen takia, haluan korostaa, että neurologiset erot sukupuolten välillä eivät tietenkään sulje pois variaatioita. kuitenkin, kuten barack obaman hallinnon talousneuvonantaja larry summers taannoin muistutti, naisten vähäisempi osuus todella huippuluokan matemaatikkojen ja luonnontieteiden tutkijoiden joukossa korreloi suhteellisen osuvasti neurologisia ja siten luontaisia sp-eriytyneitä taipumuksia. summers siis itse asiassa toi ainoastaan esille jo olemassa olevan tilanteen sen kummemmin kompleksisoimatta sen luonnetta.

    nyt voidaan tietenkin jopa perustellusti esittää vaatimuksia tuon sp-eriytyneisyyden tasoittamiselle yksilöllisillä koulutus- ja kasvatusmetodeilla. tällainen sukupuolivapaa esikasvatus ja peruskoulutus VOI olla avain tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan, toisaalta tällaisesta kokonaisvaltaisesta tasa-arvokasvatuksesta ei ole juurikaan käytännön kokemuksia, joten sen negatiivisista vaikutuksistakaan emme ole vielä täysin tietoisia. kysymykseen tulee mm ta-kasvatuksen ja ihmisen bipolaarisen eli kaksineuvoisen olemuksellisuuden suhde. geeneihimmähän on syväkoodattuna heteronormatiivinen lisääntymisvietti, minkä johdosta sukupuolierolla on tarkoituksenmukainen merkitys.

    "kuten barack obaman hallinnon talousneuvonantaja larry summers--"

    Lawrence Summers ei ole asiantuntija aivotutkimuksessa.

    Äänestä

  • uutta tutkimustietoa kirjoitti:

    "kuten barack obaman hallinnon talousneuvonantaja larry summers--"

    Lawrence Summers ei ole asiantuntija aivotutkimuksessa.

    myös aina mainio wikipedia muistaa l.s:ia lyhyessä artikkelissaan:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lawrence_Summers

    näitä tiede -lehdessä mainittuja ja aikaisemmin esille nostettuja yhdysvaltalaisia ns hyde -tutkimuksia matemaattisten taitojen sukupuolisista tasoittumisista on aiheestakin kritisoitu. on esimerkiksi osoitettu, että yhdysvaltalaiset kansalliset matematiikkatestit eivät erottele tarpeellisessa määrin huippulahjakkuuksia keskinkertaisuuksien joukosta. kansallisten kokeiden taso on siis asetettu liian matalalle, jolloin suurin piirtein kaikki kokeeseen osallistuvat läpäisevät testin.

    näin myös suomessa peruskoulumme tuottaa matemaattisia keskinkertaisuuksia, jotka tosin pärjäävät kansainvälisissä pisa -testeissä erinomaisesti, mutta jo lukioikäisille järjestetyssä matematiikka-olympialaisissa suomen edustajat jäävät poikkeuksetta viimeisille sijoille. mielestäni siis tasa-arvoisen kasvatuksen, joka ottaa myös yksilön poikkeukselliset lahjakkuudet huomioon, tulisi perustua nykyistä suuremmassa määrin "eliittikasvatukseen". lahjakkuuksille tulisi siis pyrkiä järjestämään omat erikoistumismahdollisuutensa jo varhaisessa vaiheessa. näin toimitaan mm kiinassa ja entisessä neuvostoliitossa, jossa (paradoksaalisesti kylläkin tasa-arvon kannalta) huippukyvyt seulotaan jo varhaislapsuudessa keskinkertaisten taapertajien joukosta.

    mitä tulee tuohon kulttuuritekijöiden sukupuolisegregaatiota reproduktoivaan luonteeseen, niin välttääkseen ja eliminoidakseen tämän vaikutuksen, joutuisi yksilölliseen tasa-arvoon perustuva varhaiskasvatus ja peruskoulutus toimimaan osittain "tynnyrissä". media, viihdeteollisuus, mainonta, erilaiset uskonnolliset yhteisöt näkyvine ilmentymineen jne.. tuottavat jatkuvalla syötöllä voimakasta mielikuvaa oikeanlaisesta sukupuolen esittämis- ja olemistavoista, -tämä ympäristön vaikutus on etenkin pieniin lapsiin suunnattoman voimakasta mallioppimisen merkeissä. :)

    "summers on ekonomisti--"

    Toki on, mutta Summers ei ole aivotutkija, eivätkä nuo hänen lausuntonsa perustu i)yleisesti hyväksyttyyn tutkimustietoon, ii) edes hänen omaan vertaisarvioinnin läpäisseeseen tutkimukseen iii) hänen asiantuntijuuteensa alalta, vaan puheeseen, jonka hän piti Harvardin yliopiston rehtorina yksityisessä konferenssissa ja samalla kyseenalaisti sillä oman akateemisen asemansa kyseisen yliopiston keskeisenä edustajana.

    http://wiseli.engr.wisc.edu/news/LawrenceSummers_Response.pdf

    "näitä tiede -lehdessä mainittuja ja aikaisemmin esille nostettuja yhdysvaltalaisia ns hyde -tutkimuksia matemaattisten taitojen sukupuolisista tasoittumisista on aiheestakin kritisoitu."

    Nähtävästi et ole tutustunut sisällöllisesti vertaisarvioinnin läpäisseisiin tutkimuksiin saati tieteelliseen keskusteluun asiasta yleensä, joihin olen linkittänyt, mikä on ikävää. Testit ovat standardoituja ja samanlaisia kaikille, sekä mukana on myös kansainvälisiä testejä. Lisäksi tutkimuksissa on tutkittu tätä oletettua sukupuolieroa lahjakkaimpien keskuudessa, mikä sekin on kaventunut. Se ei valitettavasti riitä, että kutsuu anonyymilla nettiforumilla tutkimusta yhden tekijän nimellä x-tutkimukseksi (x tutkijan nimi) saati että viittaa omiaan jossain yksityisessä konferenssissa höpisseeseen tyyppiin, joka on itsekin myöntänyt virheensä.

    http://www2.asanet.org/public/summers.html

    "mitä tulee tuohon kulttuuritekijöiden sukupuolisegregaatiota reproduktoivaan luonteeseen, niin välttääkseen ja eliminoidakseen tämän vaikutuksen, joutuisi yksilölliseen tasa-arvoon perustuva varhaiskasvatus ja peruskoulutus toimimaan osittain "tynnyrissä". media, viihdeteollisuus, mainonta, erilaiset uskonnolliset yhteisöt näkyvine ilmentymineen jne.. tuottavat jatkuvalla syötöllä voimakasta mielikuvaa oikeanlaisesta sukupuolen esittämis- ja olemistavoista--"

    Hienoa, että myönnät tämän valtaposition ja epäsuhdan olemassaolon. Korjaavia liikkeitä ja monipuolisempia malleja tarvitaan kipeästi. Toisaalta, kuten tutkimukset osoittavat, ero matemaattisissa taidoissa on sukupuolten kesken kaventunut jatkuvasti ja universaalia eroa ei ole olemassa muualla kuin kulttuurin rooliodotuksissa ja sterotypioissa, joista pitäisi pyrkiä pääsemään eroon, eikä ylläpitää niitä.

    kuitenkin nämä mainitut tutkimukset ovat pääosin janet hyden valvonnassa toteutettuja ja siten hänet on oikeutetusti nostettavissa framille tässä yhteydessä. janet hydehän on jo aikaisemminkin ollut esillä esittäessään, että sukupuolten kesken on olemassa ainoastaan yksi merkittävää laatua oleva ero, joka löytyy visuaalisen seksuaaliärsykkeen käyttötavoista. miehet ja pojat siis hänen mielestään ovat luontaisesti addiktoituneita pornon suurkuluttajia. :))

    tätä keskusteluamme näyttää vaivaavan hienoinen näkökulmaero koskien muutostarvetta nykytilanteeseen. mielestäni tasa-arvoisen varhais- ja peruskasvatuksen ja -koulutuksen ei tulisi pyrkiä poistamaan sukupuolieroja, mutta sen tulisi silti antaa kaikille lapsille mahdollisuus toteuttaa omia potentiaalisia kykyjään. nykyinen meininki on jo osittain tasapäistämistä, keskinkertaistamista.

    mitä sitten tulisi tehdä, jotta kulttuuritekijöiden stereotypioita uusintavaa luonnetta pystyttäisiin muuttamaan moniasteisemmaksi??
    lainsäädännöllä voi osittain pureutua mm mainontaan, -voimakkaan stereotyyppinen tai sukupuolta loukkaava mainonta on suomessa hallinnassa mainonnan eettisen neuvoston linjauksilla. samoin kansalaisjärjestöt voivat panostaa uudenlaisen näkökannan esiintuomiseen, kuten myös aktiiviset kansalaiset.

    mielestäni pakkokeinojen, kiintiömääräysten ym. käyttö on kuitenkin arveluttavaa yleisenä menetelmänä. näkisinkin, että paras tapa korjausliikkeille on tuoda aina uudelleen yleiseen keskusteluun puntaroitaviksi kokemiaan epäkohtia.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    kuitenkin nämä mainitut tutkimukset ovat pääosin janet hyden valvonnassa toteutettuja ja siten hänet on oikeutetusti nostettavissa framille tässä yhteydessä. janet hydehän on jo aikaisemminkin ollut esillä esittäessään, että sukupuolten kesken on olemassa ainoastaan yksi merkittävää laatua oleva ero, joka löytyy visuaalisen seksuaaliärsykkeen käyttötavoista. miehet ja pojat siis hänen mielestään ovat luontaisesti addiktoituneita pornon suurkuluttajia. :))

    tätä keskusteluamme näyttää vaivaavan hienoinen näkökulmaero koskien muutostarvetta nykytilanteeseen. mielestäni tasa-arvoisen varhais- ja peruskasvatuksen ja -koulutuksen ei tulisi pyrkiä poistamaan sukupuolieroja, mutta sen tulisi silti antaa kaikille lapsille mahdollisuus toteuttaa omia potentiaalisia kykyjään. nykyinen meininki on jo osittain tasapäistämistä, keskinkertaistamista.

    "kuitenkin nämä mainitut tutkimukset ovat pääosin janet hyden valvonnassa toteutettuja--"

    "janet hydehän on jo aikaisemminkin ollut esillä--"

    Ad hominemiksi näyttää menevän, mikä varmasti vaivaa keskustelua.

    Äänestä

  • uutta tutkimustietoa kirjoitti:

    "kuitenkin nämä mainitut tutkimukset ovat pääosin janet hyden valvonnassa toteutettuja--"

    "janet hydehän on jo aikaisemminkin ollut esillä--"

    Ad hominemiksi näyttää menevän, mikä varmasti vaivaa keskustelua.

    mainittu henkilö on keskeisen tekijä näissä tutkimuksissa. samoin hänen cv:nsa on löydettävissä internetin laajasta tietokannasta.

    jo aikaisemmin eli vuosia sitten on todettu kansainvälisissä vertailuissa, että tasa-arvoisimmassa yhteiskunnissa myös sukupuoten väliset koulutus- ja tietotaitoerot tasoittuvat huimaa vauhtia. hyden tutkimukset siis vahvistavat olemassaolevan ja jo tiedetyn trendin.

    edelleen viitaten neurologisiin yksittäislöydöksiin, ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan etteikö poika- ja tyttölapsilla olisi keskimäärin selviä, sukupuolierityisiä, eroja aivotoiminnoissaan. käytännön tasolla on sitten eri juttu, halutaanko näitä eroja korostaa vai halutaanko ne "tasa-arvon" nimissä häivyttää kasvatuksessa ja muussa sosiaalistamisessa.

    mielestäni ei pitäisi. :)

    "eikä mene ad hoc:ksi"

    Mitä tarkoitat ad hocilla tässä yhteydessä? Ad hoc on latinaa ja tarkoittaa "tätä varten".

    "keskeisen tekijä--"

    Tieteelliset tutkimustulokset eivät riipu tekijästään, mutta siinä olet oikeassa, että hänellä on kompetenssia sanoa jotakin tästä asiasta ja keskustelussa on viitattu hänen osaltaan vain näihin relevantteihin tutkimuksiin. Tästä eteenpäin jatkettaessa mennäänkin sitten ad hominemin tielle, enkä kommentoi asiaa enempää.

    "ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan--"

    "poika- ja tyttölapsilla olisi keskimäärin selviä, sukupuolierityisiä, eroja aivotoiminnoissaan."

    Jos oletetaankin, että jotain ei ole pystytty todistamaan, niin siitä ei seuraa, että todistamattomuus voisi toimia tukena vastakkaiselle näkemykselle. Kuten Tiede-lehden aivoja käsittelevästä artikkelista käy ilmi ja myös lukuisista antamistani linkeistä, niin eri asiantuntijat hyvin selittävät, että nämä "erot" eivät kanna kovin pitkälle ja käsitteen valinnoilla voidaan semanttisesti kikkailla hyvin pitkälle. Esimerkiksi nimenomaan puhumalla "eroista".

    http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=1069&vl=2008

    "käytännön tasolla on sitten eri juttu, halutaanko näitä eroja korostaa vai halutaanko ne "tasa-arvon" nimissä häivyttää kasvatuksessa ja muussa sosiaalistamisessa."

    "mielestäni ei pitäisi. :)"

    Toki on eri juttu. Minusta olisi tähdellisempää keskittyä tutkimaan sitä KUINKA tätä erojen korostamista käytetään ja KETKÄ sitä käyttävät. Käytetäänkö sitä, kuten esimerkiksi Lawrence Summers käyttää puheessaan, esimerkkinä pönkittämään kuvitelmaa miesten sisäsyntyisestä (matemaattisesta) etevämmyydestä palauttaen sitä kautta tieteellisen keskustelun 1600-luvulle (ja jo sitä aikaisemmalle tasolle) tai 1700-luvulle tai 1800-luvulle ja osin 1900-luvullekin.

    Kumpaa mielestäsi ei pitäisi, korostaa "eroja" vai häivyttää "niitä"?

    ad hoc tarkoittaa tätä tiettyä ongelmaa varten räätälöityä ratkaisua, joka voi olla improvisoitu. otsikkoni viittaa siis kekseliäästi räätälöityyn improvisaatioon eikä tarkoita itsessään juurikaan yhtään mitään. :)

    netistä löytyy googlettamalla ( boys girls brain ) lukuisia, jopa satoja, viitteitä tieteellisiin tutkimuksiin tyttöjen ja poikien aivotoimintojen eroista. myönnettävä toki on, että suurin osa näistä testeistä ja tutkimuskokeista on i) suoritettu pienoisryhmissä ja ii) koehenkilöt ovat useimmissa tutkimuksissa jo "iäkkäämpiä" koululaisia, joille sosiaalistumisaltistuminen on jo ennättänyt muokata käsityksen sukupuolen mukaisesta käytöksestä. esimerkki tästä on haifan yliopistossa tehty fmri -aivoluotaus sanojen käsittelyyn erikoistuneiden aivoalueiden toimintaeroista :

    http://www.sciencedaily.com/releases/2008/03/080303120346.htm

    mielestäni tutkimuksellista tietoa pitää tuoda esille rehellisesti ja jos kerran sille näyttää, että neurologiset erot kehittyvät ja saavat alkunsa jo sikiöaikana, pitää tällainenkin tieto sulauttaa kokonaiseen viitekehykseensä sitä kuitenkaan liikaa painottamatta. sosiaalistuminen ja kannustava oppiminen korvaa usein luontaisen lahjakkuuden puutetta. onkin jo tiedemiesten toimesta laskettu, että noin 10 000 tuntia määrätietoista työskentelyä yhden aihepiirin parissa jalostaa ihmisestä suvereenin taitajan. kouluikäisiin pätee yhä edelleen sekin seikka, että aikuistumiskehityksessä tytöt kiilaavat poikien edelle. mikä näkyy ja vaikuttuu etenkin murrosiässä peruskoulussa.

    "netistä löytyy googlettamalla ( boys girls brain ) lukuisia, jopa satoja, viitteitä tieteellisiin tutkimuksiin--"

    Googlettamalla varmasti löytyy vaikka mitä. Mitä itse asiaan tulee, niin tuo sinunkaan tutkimuksesi ei kykene kuin toteamaan konkluusio-osuudessa sen itsestäänselvyyden, että "Although such differences reflect early differences in processing language, evidence does not currently suggest that differences in brain-behavior correlations persist into adulthood."

    Ja näin pääsemmekin yksittäisestä tutkimuksesta yleiskatsaukseen, josta hyvän kuvan antaa vaikkapa Tiede-lehden artikkeli ja vaikkapa tämä artikkeli, jossa viitataan myös tuohon sinun "mullistavaan" yksittäiseen tutkimukseen:

    http://www.hum.au.dk/semiotics/docs2/pdf/wallentin_mikkel/putative_sex_differences.pdf?mediaID=790

    "mielestäni tutkimuksellista tietoa pitää tuoda esille rehellisesti--"

    Kuten sitä tuodaankin esille rehellisesti.

    näiden tutkimusten heikkouksista, eli pienryhmistä ja koehenkilöiden jo sosiaalistuneesta sp-käyttäytymisestä. sekään ei muuten ole uutta ja yllättävää tietoa, että aivotoimintojen erot tasoittuvat iän myötä. jo 25-vuotiaat miehet ja naiset kykenevät käyttämään aivojaan monipuolisesti tilanteiden mukaan varioiden niin halutessaan.

    ympäristötekijöiden vaikutuksesta älykkyyteen on suomalainen tatu vanhanen, pääministerimme isä muuten, tehnyt laajaa ja paljonkin puhuttanutta tutkimusta. hänen tutkimuksensa osoittavat juuri samaa, mitä janetien "gender gap no excist" -tutkimuksetkin eli kasvuympäristöllä ja erityisesti tasa-arvoisilla kouluttautumismahdollisuuksilla on suora korrelaatio yksilöiden älyllisien taitojen kehittymiseen. kansakuntien keskimääräisiä älykkyyksiä vertailtaessa huomaamme, että takapajuisissa ja jopa barbaarisissa tai primitiivisissä valtioissa keskimääräinen älykkyys jää matalalle tasolle. vastaavasti tasa-arvoisissa yhteiskunnissa keskimääräinen äo on korkealla tasolla, kuten myös näiden valtioiden bkt:kin.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    pojilla ja tytöillä on täysin erilainen kehittymisfrekvenssi, mikä saavuttaa differentiaalisen huippunsa juuri peruskoulun yläasteella murrosiässä. omaksumiskyvyissä siis on lapsilla sukupuolieroja, mistä seuraa sitten sitä, että yhtenäinen peruskoulu samoine vaatimuksineen palkitsee matemaattisesti etevämmiksi kehittyneitä poikia ja vastaavasti ohjaa tyttäjä lingvistisille ja sosiaalipainotteisille jatko-opintolinjoille. eli lukioon ja yliopistoon sosiologian ja muille hum. tieteellisille laitoksille.

    siinä olen tietysti samaa mieltä, että lapsia pitäisi kannustaa jo varhaisessa vaiheessa erilaisiin toimintoihin ja kokeilemaan roolirajojen rikkomista. kuitenkin sukupuolikohtaiset omaksumiskyvyt ja neurologinen kehitys tulee ottaa myös huomioon. ihminen kun on vieläkin geeniperimänsä rajoittama eläin eli elukka.

    näitä rooliodotuksia voi tietysti pyrkiä muuttamaan ja eräs hyväksi havaittu tapa on tuoda julkisuuteen uusia henkilömalleja, joiden sukupuoli ei vastaakaan jo omaksuttuja esikuvia. matematiikassa vedotaan usein arkhimedeen, newtoniin tai johonkin muuhun vanhaan tietäjään, kuten leonardo da vinciin tai neperiin. nyt matematiikan opetuksessakin voitaisiin siirtyä enenevässä määrin käyttämään naismatematiikkoja esikuvina, joiden kehittelemiä yhtälöitä käytettäisiin opetuksessa havaintoesimerkkeinä. samoin naisfyysikoiden ja -luonnontieteiljöiden löydöksiä voitaisiin hyödyntää jo ihan perusopetuksessa.

    tästä patriarkaatin näkyvästä historiallisesta vaikutuksesta luonnontieteissä voi ottaa esimerkin si-järjestelmästä, jossa esimerkiksi paineen yksikkönä käytetään newtonia, magneettivuon yksikkönä weberiä ja resistanssin yksikkönä ohmia. eli lähes kaikki si-järjestelmän mittayksiköt on nimetty jonkin miehen mukaan.

    ymmärsin kyllä aivan oikein aloitusviestin, huippumatemaatikot ovat ainakin vielä pääosin miehiä. ero on pieni, mutta selvähkö.

    "siinä olen tietysti samaa mieltä, että lapsia pitäisi kannustaa jo varhaisessa vaiheessa erilaisiin toimintoihin ja kokeilemaan roolirajojen rikkomista."

    Mutta et sitten pystykään perustelemaan tätä mielipidettäsi mitenkään, koska kyseessä on vain kieroutunut asenne.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    näiden tutkimusten heikkouksista, eli pienryhmistä ja koehenkilöiden jo sosiaalistuneesta sp-käyttäytymisestä. sekään ei muuten ole uutta ja yllättävää tietoa, että aivotoimintojen erot tasoittuvat iän myötä. jo 25-vuotiaat miehet ja naiset kykenevät käyttämään aivojaan monipuolisesti tilanteiden mukaan varioiden niin halutessaan.

    ympäristötekijöiden vaikutuksesta älykkyyteen on suomalainen tatu vanhanen, pääministerimme isä muuten, tehnyt laajaa ja paljonkin puhuttanutta tutkimusta. hänen tutkimuksensa osoittavat juuri samaa, mitä janetien "gender gap no excist" -tutkimuksetkin eli kasvuympäristöllä ja erityisesti tasa-arvoisilla kouluttautumismahdollisuuksilla on suora korrelaatio yksilöiden älyllisien taitojen kehittymiseen. kansakuntien keskimääräisiä älykkyyksiä vertailtaessa huomaamme, että takapajuisissa ja jopa barbaarisissa tai primitiivisissä valtioissa keskimääräinen älykkyys jää matalalle tasolle. vastaavasti tasa-arvoisissa yhteiskunnissa keskimääräinen äo on korkealla tasolla, kuten myös näiden valtioiden bkt:kin.

    vaikeaa feministeille myöntää, että miehet ja naiset ovat erilaisia :-))

    Tämähän on elämän suola eikä mikään ongelma. Ongelmat ovat feministien korvien välissä.

    Feministit eivät ole sujut oman naiseutensa kanssa tai sitten ovat lesboja - tai muuten vain asennevammaisia eli isä on huonosti kasvattanut.

    Äänestä

  • Normaali kirjoitti:

    että miehet olisivat älykkäämpiä missään suhteessa. Miehet ovat vain väkivaltaisempia ja sikäli tyhmempiä. Siinä se erilaisuus henkisellä puolella, fyysiset erot kai pitäisi olla sentään tyhmimmänkin tolvanan tiedossa. Nyrkit puhuvat turhan usein ja lujaa. Lisäksi normaaleina miehinä itseään pitävillä on lähes olematon tietopohja. Sääli, miestenkin pitäisi panostaa oppimiseen enemmän ja pitää sitä "normaalina". Nykyisin normaaleita väittävät olevansa umpioituneet väinöt.

    Äänestä

Kaikki odotukset ovat niitä rajoittavia tekijöitä, koska ne ehdollistavat sen odotuksen kautta mielen luomille 'luonnollisille' rajoille. Kyse on vain todellisuuden vääristymistä kyvyssä hahmottaa itseä ja maailmaa.

Olettaisin jossain vaiheessa sukupuolten välisten erojen tasoittuvan merkittävästi kaikkien yksilöiden suoriutumista kuvaavien mittareiden suhteen. kun sitä ajattelee vähänkin enemmän niin siitä kyllä tulee ihan hyvä fiilis ja alkaa hymyilyttää. :)

Sellainen maailma täynnä ihmisiä ilman turhempia odotuksia ennen kuin toisen tuntee. Saa vaan rentoutua olemaan oma itsensä ja olla hyvä siinä, mitä sitten haluaakin tehdä. Ja toisetkin tykkää.

Äänestä
  • Niinkauan kun ihmiset ovat maapalloa asuttaneet, he eivät toistensa kanssa ole tulleet toimeen, oli kysymys miehistä tai naisista.

    Äänestä

löytäis sen yhdekin fiksun "feministin" joka osais laskea edes 1 1 ?

Äänestä

matematiikka koko elämä? Sehän on jumalauta vain yksi kouluaine! Mutta feministi kun on tyhmä eikä näe kokonaisuuksia.

Naiset ja miehet ovat erilaisia aivoja myöden, ja tasa-arvoa on se, että nainen hoitaa naisen työt ja mies miehen työt.

Äänestä

ovat oppineet laskemaan 1 1 , onhan se saavutus sekin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uutta tutkimustietoa kirjoitti:

Tälläkin palstalla on keskusteltu miesten luontaisesta matemaattisesta lahjakkuudesta, mutta uudet tutkimukset antavat tästäkin "tosiasiasta" hieman toisenlaisen kuvan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tytöt ovat nimittäin jo keskitasolla kuroneet pojat kiinni matematiikassa ja kaiken lisäksi "sukupuoliero huippusuoriutujien välillä on yhteydessä kulttuurin sukupuolten eriarvoisuutta mittaavien muuttujien kanssa."

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3809

Matemaattinen lahjakkuus ei siis ole biologisesta sukupuolesta kiinni. Sen sijaan, että naisten kotiroolista pidetään kynsin hampain kiinni, olisiko parempi pyrkiä luomaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta löytää oma juttunsa, eikä törmätä jyrkkiin rooliodotuksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu