Ilmastokeskustelussa on tuotu esiin erilaisia vaihtoehtoja polttomoottorille. On sähköautoa ja vetyautoa
Molemmat on vailla pohjaa
akkuauto:
"
Totuus on kyllä toinen, sähköauto olisi otettu ajat sitten käyttöön, jos se olisi kilpailukykyinen nykyisen bensavehkeen kanssa. Markkinat olisi hoitaneet asian jo vuosikymmeniä sitten.
Ongelmahan on ko mobiilissa akut, akut ja akut. Sata vuotta sitten esim. New Yorkissa suurin osa autoista oli sähköautoja, niissä oli lyijyakut, ajomatka noin 60 - 70 km ja valmistajat ilmoittivat ihan rehellisesti, että akku kestää noin sata latauskertaa, jonka jälkeen se on vaihdettava uuteen. Eihän se mobiili pystynyt kilpailemaan polttomoottoriauton kanssa, varsinkin kun sähköstartti tuli käyttöön 1910-luvulla.
Ei olla vuonna 2009 yhtään paremmassa tilanteessa, lyijyakut ovat korvautuneet paremmilla, päästään ehkä 350 km ajomatkaan, kun rauhallisesti ajetaan. Ongelma vaan on, että nämä uudet akut eivät ole niinkään kestäviä, kuin tämän päivän lyijyakku.
Voihan sitä ajella sähköautolla, kunhan ostaa vuosittain vähintään 10 000 - 15 000 eurolla uusia akkuja.
Akun idea, varastoi energiaa kemiallisella reaktiolla, takaa sen ettei ole mitään halpaa ratkaisua näköpiirissä tulevaisuudessakaan, tarvittavien kemiallisesti reaktiivisten akkukomponenttien valmistuksessa ei päästä siihen mihin on elektroniikan komponenteissa päästy hinta-laatu suhteessa.
"
Sitten tämä "vetytalous"
Ongelma, mistä vetyä saadaan ja sen järkevä varastointi.
Vedyn saatavuus on suurin ongelma, varastointiin on kehitetty jo jollain tavalla toimivia ratkaisuja, joiden toimivuus autossa on kyllä testaamatta markkinoiden osalta.
Saatavuudessa tällä hetkellä ainut taloudellinen lähde on maakaasu, elektrolyysin hyötysuhde on tosi huono.Ei vaikuta tulevaisuuden ratkaisulta.
Nykyisen tietämyksen perusteella kaikkein varmin ja taloudellisin ratkaisu on "matkia" Hitlerin Saksaa, siellä tehtiin kaikenlaisia polttoaineita bensasta dieseliin ja myös voiteluaineita moottoriöljystä vaseliiniin kivihiilestä, Fischer-Trops menetelmällä, menetelmään kelpaa puu ja turvekin sekä periaatteessa kaikki vuotuisen kasvun tuotteet. Se on kuitenkin merkittävästi kalliimpi ratkaisu kuin nykyinen maaöljyyn perustuva polttoaine, ei ole luotettavia tietoja käytössä. Joskus turveyhtiö mainosti, että olisi 0,50 euroa per litra pelkkä valmistus, lie hatusta vedetty.
Molemmat on vailla pohjaa
akkuauto:
"
Totuus on kyllä toinen, sähköauto olisi otettu ajat sitten käyttöön, jos se olisi kilpailukykyinen nykyisen bensavehkeen kanssa. Markkinat olisi hoitaneet asian jo vuosikymmeniä sitten.
Ongelmahan on ko mobiilissa akut, akut ja akut. Sata vuotta sitten esim. New Yorkissa suurin osa autoista oli sähköautoja, niissä oli lyijyakut, ajomatka noin 60 - 70 km ja valmistajat ilmoittivat ihan rehellisesti, että akku kestää noin sata latauskertaa, jonka jälkeen se on vaihdettava uuteen. Eihän se mobiili pystynyt kilpailemaan polttomoottoriauton kanssa, varsinkin kun sähköstartti tuli käyttöön 1910-luvulla.
Ei olla vuonna 2009 yhtään paremmassa tilanteessa, lyijyakut ovat korvautuneet paremmilla, päästään ehkä 350 km ajomatkaan, kun rauhallisesti ajetaan. Ongelma vaan on, että nämä uudet akut eivät ole niinkään kestäviä, kuin tämän päivän lyijyakku.
Voihan sitä ajella sähköautolla, kunhan ostaa vuosittain vähintään 10 000 - 15 000 eurolla uusia akkuja.
Akun idea, varastoi energiaa kemiallisella reaktiolla, takaa sen ettei ole mitään halpaa ratkaisua näköpiirissä tulevaisuudessakaan, tarvittavien kemiallisesti reaktiivisten akkukomponenttien valmistuksessa ei päästä siihen mihin on elektroniikan komponenteissa päästy hinta-laatu suhteessa.
"
Sitten tämä "vetytalous"
Ongelma, mistä vetyä saadaan ja sen järkevä varastointi.
Vedyn saatavuus on suurin ongelma, varastointiin on kehitetty jo jollain tavalla toimivia ratkaisuja, joiden toimivuus autossa on kyllä testaamatta markkinoiden osalta.
Saatavuudessa tällä hetkellä ainut taloudellinen lähde on maakaasu, elektrolyysin hyötysuhde on tosi huono.Ei vaikuta tulevaisuuden ratkaisulta.
Nykyisen tietämyksen perusteella kaikkein varmin ja taloudellisin ratkaisu on "matkia" Hitlerin Saksaa, siellä tehtiin kaikenlaisia polttoaineita bensasta dieseliin ja myös voiteluaineita moottoriöljystä vaseliiniin kivihiilestä, Fischer-Trops menetelmällä, menetelmään kelpaa puu ja turvekin sekä periaatteessa kaikki vuotuisen kasvun tuotteet. Se on kuitenkin merkittävästi kalliimpi ratkaisu kuin nykyinen maaöljyyn perustuva polttoaine, ei ole luotettavia tietoja käytössä. Joskus turveyhtiö mainosti, että olisi 0,50 euroa per litra pelkkä valmistus, lie hatusta vedetty.
Vastaukset 49
Vanhimmat
nykyään. Sitikoissa on ollut NiCd akkuja ja ovat kestäneet yli 80% yli kymmenen vuotta. LiFe akuille luvataan yli 10v ja samoin LiPo akuille. Samoin latauskertoja tyhjästä täyteen luvataan yli 3000.
Vetyhommasta olen samaa mieltä, siinä ei kyllä ole mukana mitään järkeä ja fuel cellit kestävät reippaasti alle 10.000km jonka jälkeen tarvitaan kallista huoltoa. Vaihtovirtasähkömoottorin laakerit kestänevät autossa yli 1.000.000km ja tehonsäätöelektroniikka on käytännössä ikuista jos se suunnitellaan ja valmistetaan oikein. Kaasupedaaliin yhdistetty potentiometri taitaa olla ainoa kuluva osa, 70e, ehkä 100.000km. Huollon tarpeettomuudessa tulee säästöä melkoisesti ajon halpuuden lisäksi. Samalla autokorjaamo- ja varaosatoiminnot pienenevät.
ei voi verrata akuilla kulkevaan autoon, ei nyt ole kukaan firma esittänyt mitään konkreettista.
kuluttajat, ehkä potentiaaliset ostajat sähköautoille ovat kyllä pimeydessä nykyään, ei luotettavaa.
Jos kaikki maailman autot kulkisivat sähköllä, tarvittaisiin 12.000 ydinvoimalaa. Nyt koko maailmassa on 430 ydinvoimalaa.
Toisaalta, esim.Suomessa, syntyy öljynjalostuksessa jätettä nimeltä bensiini. Tätä jätettä syntyy paljon enemmän, kuin sitä käytetään. Siksi sitä viedään esim. Ruotsiin aivan nimellisellä hinnalla. Heillä ei ole omaa öljynjalostusta.
Keksikää vain uusia polttoaineita. Keksikää samalla, mitä tälle jätteelle sitten tehdään. Minun auto kulkee bensiinillä ja hyvä niin.
Noh jokainen voi miettiä miksi akkujen kehitys on pysähtynyt :D
Ei ole akkujen kehitys pysähtynyt? Lyijyakkukin on kehittynyt kovasti; ennen piti lisäillä tislattua vettä jne. Uusimpien akkujen energiatiheys 4-kertainen vanhoihin nähden. Ottaisit asioista selvää ennenkuin kommentoit, googleta vaikka. Tieto avartaa....ei tarvi sitten kommentoida tyhmiä.
Kummasti on kehtisy pysähtynyt... Sattuaako? eeeei...
Ei ole pysähtynyt. Googleta nyt, niin et väitä tyhmiä....
Kokemus puhuu!
Vertaa vaikkapa kehitystä tietokoneisiin ja puhelimiin :)
Ei ole tietokoneet kehittyneet kovinkaan paljoa enemmän kuin akut. 1981 julkaistiin PC ja DOS-käyttöjärjestelmä. PC on edelleenkin ja Win 10 alla pyörii DOS. Ei ole hirvittävästi puhelimetkaan kehittyneet verrattuna akkujen kehitykseen.
Mitä nyt muistikapasiteetti verrattuna fyysiseen tilaan kasvanut miljoonakertaisiksi.... että silleen
Ja mitä nyt puhelintekin paino pudonnut 100 kertaa pienemmäksi
Muistin tallennuskapasiteetti on kehittynyt. FAT-tiedostojärjestelmä on aika vanha keksintö, jota kuitenkin käytetään edelleen.
Sinähän puhuit tietokoneen kehityksestä. Tietokone ei ole kehittynyt kovinkaan paljoa.
Jo 80 luvulla minulla oli suunnilleen yhtä kevyt ja pieni langaton puhelin kuin nykyinen kännykkäni , joten väitteesi on väärä.
Että silleen.
Ekat kovalevyt 1,5 kiloa ja 5 megaa
Nykyaikaiset kovalevyt 0,5 kiloa ja 1.000.000.000 megaa (tera)
Joten kovalevyjen kapasiteetti sellainen 6 miljoonaa kertaa isomompi kiloa kohden :)
Akkujen kapasiteetti samassa ajassa? nooh... nooh... kassakaapissa niitä ideoita olisi
http://www.kantapuu.fi/fi/viewimage.php?objimg=true&id=134148&imgres=thumb kännykkä vuosikymmenten takaa
http://images.cdn.yle.fi/image/upload/fl_keep_iptc,q_80/w_3172,h_1784,c_crop,x_0,y_0/w_700/v1433941378/17-284045578357b4d74e.jpg kännykkä nykytekniikalla
Akuille käynyt samassa ajaas?? nooh....
Muisti on yksi tietokoneen osa, koko tietokone ei ole kehittynyt samassa suhteessa. DOSin alla mennään edelleen ja koneen koko sama.
Mainostat aina, että öljy-yhtiöt ostavat hyvät keksinnöt. 50 l tankkiin menee edelleen 50 l, ei ole kehittynyt yhtään. Onko nämä tankin keksinnöt ostaneet sitten sähköyhtiöt?
Niin. Ei ole nesteet kehittynyt. Kokoon painumaton neste on kokoonpainumaton. Siinä on fysiikka rajana :)
Akku on sähkökemiallinen laite, jonka kehitystä rajoittaa kemilliset lait. Hehkuttamasi muistipiirit ovat kuin paperiarkki, jos kirjoita A4 suurella fontilla, niin saat mahtumaan vähän tekstiä, mutta hirveän pienellä fontilla menee miljoonakertaisesti tekstiä.
Sulla on outo käsitys, että jos muistipiiriin on mennyt aikaisemmin 10 Mb ja nyt 1000 Mb, jonkun laitteen, joka käyttää tätä muistipiirä kehitys on ollut 100 kertainen. Polttomoottorit olivat aluksi muutamia kW ja nyt satoja kW ja pienemmässä ja kevyemmässä koossa, onko auton kehitys ollut monisatakertainen sinun mielestäsi?
Niin? Tokihan akku olisi aikamoinen "pommi" jos olisi sama energiasisältö kuin bensalla tai jopa korkeampi...
Se taasen miksi autot on pääpiirteittäin samanlaisia kuin ennen johtuu "tapoihin kangistumisesta" Just tuli ajettua 3kk vanhaa auto... Kyllä, ratti pyörii 2 kierrosta kumpaankin suuntaan vaikka on ohjaustehostin. Nuo siis jäänteitä ajoista jolloin ratissa piti oikeasti olla välityssuhdetta
Edelleen sulla on perustelematta se, että miksi keksijä myy keksintönsä 5 mlj. ja keksintöä ei hyödynnetä kuin että hän myisi sen hyödynnettäväksi ja saisi 50 mlj. heti ja myöhemmin vielä rojalteina satoja miljoonia.
Perustele nyt tämä kun hoet, että hyödylliset keksinnöt makaa jossain kassakaapissa. Eikö meillä ihmisillä ole kuitenkin ahneus suurempi, kuin ideologinen halu olla kehityksen jarruna?
Koska mielummin halutaan paljon rahaa heti kuin helvetisti pitkässä ajassa...
Ehkä saamme vielä jonkun keksijän jolla se raha ei olekaan kaikki kaikessa???
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/miljardin-reian-miniakku-lupaa-ratkaista-virtaongelmat/2XD95gJW mitäköhän tuollekin kävi :D :D :D
Noh jos itse kehittelisin "puhallinturbiinimoottorin" jolla iso kuorma-auto kulkee noin vieden noin 4 litraa bensaa sadalla KM:llä niin mitä tekisin? kyllä ottaisin rahat pois heti
Sinä vaan jankutat, että keksinnöstä on mahdollista saada rahaa vain jos sen myy kassakaappiin. Perustele väitteesi, miksi keksinnöstä ei ole mahdollista saada rahaa lisenssi ja rojaltin avulla?
Ei .pyöri nykyauton ratti laidasta laitaan 4 kierrosta, mistä tiesit, että se auto oli 3 kk vanha -> ei ole sulla ajokorttia MOT. Palataan keskusteluun sitten, kun sulla on ajokortti....
Miksi nykyauton ratti ei pyöri puolta kierrosta kumpaankin suuntaan?
Ja odotat varmaan että sanoisin "katsoin auton iän rekisteriotteesta" ei, ei ole rekisteriotetta tai rekisteröintitodistusta autossa....Ihan bilteman sivuilta rekkarihaulla löysin ensirekisteröinnin... Oon kato jännä tyyppi ku oon pannut ylös KAIKKI autot joita olen ajanut tällä hetkellä plakkarissa 121 autoa
Joo joo, lopetan keskustelun tähän, koska menee noi sun juttus lapsellisiksi. Biltema tietää sun ajamasi auton valmistusajankohdan, aivan varmast, ensirekisteröinti on ihan eri asia. Ootko edes yläasteella? En usko, ellet todista.
Sinun sanomaasi "Kyllä, ratti pyörii 2 kierrosta kumpaankin suuntaan vaikka on ohjaustehostin. Sinun sanomaasi "Miksi nykyauton ratti ei pyöri puolta kierrosta kumpaankin suuntaan?".
Kyllä, biltema tietää ensirekisteröinnin :) Koititko saada mua ansaan ja odottaa että sanoisin "rekisteröintitodistuksesta"
Ei auton ensirekisteröinti ole sama kuin auton ikä.
Sinä et osaa muuta kuin inttää, sanot, että keksijä saa keksinnöstään heti 5 mlj, kun myy keksintönsä kassakaappiin. Miksi sinun on vaikeata tajuta, että keksijä saa rahat HETI myös myymällä lisenssin ja saa sitten vielä myöhemmin rojaltit?
Väitän ettet osaa sanoa tähän muuta kuin, että mieluimmin ottaa rahat heti kun pitkässä juoksussa. Ymmärrätkö sellaista asiaa kuin sopimuslisenssi.
Puhuttiin puhelimen kehityksestä ja sinä linkität jonkun kännykän. Langattomat puhelimet olivat kuta kuinkin nykyisen kännykän kokoisia. Ei ole tapahtunut mainitsemaasi kokokehitystä puhelimissa.
Kun sulla alkaa argumentit loppua, niin vaihdat kylmästi puheenaihetta tai vaan intät.
Noh odotellaan keisjää kenellä ajatus ja ekologisuus menisi rahan edelle... Kai sellainen löytyy vielä joskus?
Taas vaan intät. Yksinkertainen kysymys; miksi se paremman akun keksijä ei voi myydä sitä keksintöään muille kuin öljy-yhtiöille?
Koska raha menee ajatuksen edelle! Raha on tärkeämpää kuin tämä tulevaisuus pallolla. Siksi
Miksi sitä akkukeksintöä ei osta muut kuin se öljy-yhtiö? Sulla on taaskin tuommoinen absurdi väite (vrt liikkuva akku joka ei liiku) Keksijä haluaa paljon rahaa, niin se myy keksinnön halvemmalla öljy-yhtiölle????
"Keksijä haluaa paljon rahaa"
Nimenomaan! paljon rahaa vähällä työllä! Siksi se kehitys on pysähtynyt ja pysyy pysähtyneenä
Kaikki sun argumenttisi ovat absurdeja tai sitten ne eivät liity asiaan mitenkään. Keksijä haluaa paljon rahaa, niin se myy keksintönsä VÄHITEN tarjoavalle?
Oliskohan ahneus syynä :) Noh itsekin tekisin saman, kyllä mullakin menee raha kehityksen edelle
Sinä varmaankin antaisit sen akkukeksinnön öljy-yhtiölle ilmaiseksi vai maksaisitko jopa siitä, että saisit antaa sen yhtiön kassakaappiin.
Muut eivät ole yhtä fiksuja vaan myyvät keksintönsä sille, kuka maksaa eniten. Tästä en enää keskustele, koska väitteesi on absurdi; keksijämyy keksintönsä mahdollisimman halvalla.
Sun väitteesi ovat muutenkin absurdeja; öljy-yhtiöt olivat rikkaita 1900 alussa, kun autot olivat pääasiassa sähköautoja ja veturit höyryvetureita, Sun mielestä öljy-yhtiöt myi sähköautoihin bensaa ja höyryvetureihin dieseliä.
Sanotaan näin että jos kehittelisin lähes huoltovapaan puhallinturbiinibensiinimoottorin jolla henkilöauto kulkee noin litralla 100km
Moottorin ainut haittapuoli olisi korkeat kierrosnopeudet (aikamoinen pommi hajotessaan) ja hidas käynnistys
Mitä tekisin, ottaisinko paljon rahaa että lopettaisin kehittelyn, tai jatkaisin riskillä kehittelyä että saisin ehkä tulevaisuduessa paljon enemmän rahaa
Kyllä tekisin kuten ne jotka on kehitellyt akkuja
"Mitä tekisin, ottaisinko paljon rahaa että lopettaisin kehittelyn".
Jos tuo väitteesi olisi totta, niin miksi et nyt ilmoita esim. öljy-yhtiöille, että olet lopettanut ko. moottorin kehittelyn ja saisit paljon rahaa?
No minä en ole tuollaista kehitellyt, mutta jos olisin niin tekisin kuten vaikkapa hän teki http://www.iltalehti.fi/digi/2014120518895010_du.shtml
Mutta voithan väittää, että olet kehitellyt ja saisit uskomuksesi mukaan paljon rahaa.
Eihän tuolla sun antamassasi linkissäkään ollut muuta kuin väiteet, että on kehitteillä.
Nyt kipikapi öljy-yhtiöille kirjettä, että sulla on kehitteillä moottori, joka kuluttaa vain litran sadalla ja lupaat lopettaa keittelyn, jos maksavat vaikka 5 mlj
Tähän kehittelyjen hiljaiseksi ostoonhan sinä uskot?
Ainiinjuu...Tuollainen keksintöhän piti olla lähes valmis 2016 mennessä... Mitäs vuotta me nyt eletään :)
Mitäköhän tuolla idealle kuuluu nyt? samaa kuin muillekin vuosien takaa :D :D
Miksi et tee uskomuksesi mukaan ja soita öljy-yhtiöön, että lakkaat moottorin kehittelyn?Saisit uskomuksesi mukaan miljoonia.
Et taida uskoa itsekään väitteeseesi hiljaiseksi ostosta!
Koska en ole tuollaista kehitellyt, tiedä sitten onko joku muu :)
Yhtälailla niissä antamissasi linkeissä ei oltu kehitetty mitään, oli vaan höpinää, niinkuin sunkin kehittelyssä.
Linkkisi kertoi kännykän kehityksestä minä sanoin, että 80-luvulla minulla oli suunnilleen yhtä pieni LANGATON puhelin kuin nykyinen kännykkäni-> ei ole puhelimen koossa tapahtunut ihme kehitystä.
Ei jumalalauta nyt linjoilla on toinen änkyrä joka väittää ja uskoo mitä haluaa. *ottaa poppornia ja retkituolin sekä mukavan asennon* Hit me guys!!
Aika paljon kehitystä tapahtunen, 80 luvun kännykkä melkoinen tiiliskivi, nykyinen kännykkä parhaimmillaan rannekellon kokoinen :D
Akuissa tapahtunut samaan aikaan? No jaa... Kaikki tiedetään rurullinen totuus
Puhelimen kehityksestä oli kyse. Langaton puhelin 80-luvulla oli suunnilleen kännykän kokoinen.
Osaat vain inttää, et muuta. Googleta puhelin ja käy wikipediassa katsomassa langattoman puhelimen koko.
Niin? 80 luvun langaton puhelin huomattavasti isompi kuin nykyinen "kännykello" mitä kävi akuille samassa ajassa? AIVAN!
Lapsi vaan inttää!
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8d/Modern_telephone.jpg/330px-Modern_telephone.jpg
Näin tuli todistettua ikäsi, kun et tiennyt langattomasta puhelimesta mitään :)
mikäs keksintö oli 50 luvulla auto jossa bensa höyrystyi alipaineella tankissa ilman kaasuttajaa.bensan kulutus ajossa oli pieni.
Sen syrjäytti ruisku, koska ilman sekoittaminen helponpi.