Kulutan aikaa täällä netissä, oikeastaan olen koko viimeiset viisi vuotta vain kuluttanut aikaa, päivät ovat tulleet pitkiksi ja yöt pitemmiksi.
Olen suunnittelut lähtöni toteuttamista vaille valmiiksi, muutamasta jutusta on kuolema vielä kiinni, varmisteluista etteivät läheiseni joudu liikaa hankaluuksiin mentyäni.
Olen kirjoittanut pitkät selitykset miksi näin olen päättänyt, enkä ole edes masentunut, sillä sekin tuli ihan paperilla todistetuksi lääkärissä, unettomuus vain.
Olen elämässä jatkuvasti pettynyt, menettänyt ja epäonnistunut ja en aio enää tässä viimeisessä hommassani epäonnistua, siksi harkitsen ja suunnittelen sen tarkoin ja varmistan että varmasti onnistun.
kaksi viimeistä vuotta on olleet raskaita, yritys meni nurin, velkaa jäi niin etten ikinä saa sitä maksettua, lähiomainen tappoi itsensä ja rakastamani ihminen ei enää päästänyt lähelleen vaan meni elämästäni pois, ystävät ovat kaikonneet sillä päätöstäni ei tietystikään ymmärretä, vaikka itse olen ihan tyyni ja rauhallinen, tietysti ymmärtäähän tuon etteivät he ymmärrä, jokaisella on joku siinä vierellä koko ajan, minulla ei.
Kuluttelen tässä vielä aikaa ja siirryn sivuun sivuraiteeltani, lueskelisin ajankulukseni ajatuksia itsemurhasta, kiihkottomia kannanottoja kiitos, en tarvitse mitään elämänohjeita "aurinko paistaa risukasaan" sillä minä tiedän että niin huonosti ei menekään etteikö voi mennä vielä huonommin, kokemusta on riittävästi.
Olen suunnittelut lähtöni toteuttamista vaille valmiiksi, muutamasta jutusta on kuolema vielä kiinni, varmisteluista etteivät läheiseni joudu liikaa hankaluuksiin mentyäni.
Olen kirjoittanut pitkät selitykset miksi näin olen päättänyt, enkä ole edes masentunut, sillä sekin tuli ihan paperilla todistetuksi lääkärissä, unettomuus vain.
Olen elämässä jatkuvasti pettynyt, menettänyt ja epäonnistunut ja en aio enää tässä viimeisessä hommassani epäonnistua, siksi harkitsen ja suunnittelen sen tarkoin ja varmistan että varmasti onnistun.
kaksi viimeistä vuotta on olleet raskaita, yritys meni nurin, velkaa jäi niin etten ikinä saa sitä maksettua, lähiomainen tappoi itsensä ja rakastamani ihminen ei enää päästänyt lähelleen vaan meni elämästäni pois, ystävät ovat kaikonneet sillä päätöstäni ei tietystikään ymmärretä, vaikka itse olen ihan tyyni ja rauhallinen, tietysti ymmärtäähän tuon etteivät he ymmärrä, jokaisella on joku siinä vierellä koko ajan, minulla ei.
Kuluttelen tässä vielä aikaa ja siirryn sivuun sivuraiteeltani, lueskelisin ajankulukseni ajatuksia itsemurhasta, kiihkottomia kannanottoja kiitos, en tarvitse mitään elämänohjeita "aurinko paistaa risukasaan" sillä minä tiedän että niin huonosti ei menekään etteikö voi mennä vielä huonommin, kokemusta on riittävästi.
Vastaukset 35
Vanhimmat
jos olet päättänyt niin...anna palaa, mutta tee lähimmilles helpoks tai tietty jos haluut lisätä mahdollisia traumoja niin kuin vaan. Esim. mä jos tappasin itteni niin pitäisin huolen että joku vittupää löytäs ja mahdollisimman karseennäkösenä ja mielellään niin että se jäis lukkojentaakse mun raadon kanssa :D "leikittelee ajatuksella " toisaalta kuolema on kovin kaunis, rauhallinen. No pääasia on että kun sitten matkasipäähän pääset tee se tyylillä ja suurempia kitumatta.
et tekis niin... tulin tosi surulliseks kun luin ton jutun..eikö elämällä tosissaan oo enää mitään annettavaa?
eipä ole enää elämällä annettavaa, enkä itse enää halua antaa enempää elämälle.
tähän mennessä olen kaiken saanut, tai ainakin läheltä nähnyt mitä kaikkea on, ja tiennyt että koskaan en niitä tavoita, aina olen tiennyt mihin tää mun tieni vie, mutta vielä hetken olen täällä ihmettelemässä miltä tuuli tuoksuu ja miltä lumi maistuu.
pimeästä pidän, siellä osaan kulkea, valossa en ole edes olemassa enää.
tyylillä erkanen ja menen sit minne menen, sitähän ei voi tietää, en ole uskovainen ja paremminkin siirryn samoin vain pois kuin lopetettava eläinkin, se vain ei sitä itse pääse päättämään mutta minä pääsen.
Voiko muka kukaan paremmin kuolla kuin näin. ei voi.
..."en koskaan niitä tavoita". Minäkään en voi tietää mitä tulen saavuttamaan ja mitä en. Mitään sellaista ylellistä en luultavasti saa, mitä rahalla voi hankkia, mutta toivon löytäväni elämään jotain muuta. Ei minunkaan asiani ole ihan parhaalla tolallaan,mutta haluan uskoa että parempaa tulee. Tai pakkohan se on uskoa niin.
Tällaista lässytystähän et halunnut kuulla..no jokainen itse elämästään päättää.Paljon on myös omasta asenteesta kiinni. Jos nyt sitten olet viisi vuotta kuluttanut aikaasi netissä ja suunnitellut itsemurhaa, niin ei voi odottaa, että mitään uutta tapahtuisikaan...
Vaikka lääkäri sanoisi mitä, niin kyllä tuo ihan selkeästi jonkinasteiselta masennukselta vaikuttaa. Kyllähän sitä kaikenmaailman diagnooseja on kuullut tehtävän.Väsymys on kyllä muuten suoranaista kidutusta, jota ei hyvinnukkuvat ymmärrä) Ja nuo mainitsemasi takapakit elämässäsi ovat tietty sen asteisia, että kyllä kai sitä jokainen masentuisi.
En toivota valoa pimeyteen, kun et sitä halunnut, mutta harkitse nyt vielä...
Minun exx-puolisoni teki itsemurhan muutama kuukausi sitten. Hyvin egoistinen teko, kun jätti kaksi pientä lastaan suremaan ja kärsimään ehkä loppuiäkseen isänsä ratkaisua.
no enpä ole aikaani netissä viittä vuotta kuluttanutkaan, olen kokenut liki kaiken sen mitä elämällä on annettavaa minulle, esimerkiksi kuolema on hyvin tuttu seuralainen, yksinäisyys tutumpi vielä, suuri rakkauskin tuli nähtyä, taiteen tien myös kuljin sinne saakka kuin rahkeet riittivät, ammatti on, jota en päivääkään ole harjoittanut, velkaa on ja rahaakin on ollut, eli ns. leveää elämää, ystäviä olen auttanut aina ja nyt he pärjäävät jo.
jäljellä on vapaus tehdä se mitä pitää tehdä.
eipä ole lapsia ei, jos olisi niin juttu ois aivan toinen, eipä tulis mieleenkään hylätä lapsiaan, kun itse tietää minkälaista se on kun lapselta jää puuttumaan lämpö ja läheisyys.
Mutta sepäs on hyvä että sun lapsilla olet sinä vielä, varmaan annat ihan kaiken sen mitä sulla on annettavaa just heille, etkä kuluta energiaasi turhiin juttuihin.
Pahoittelen toki exäsi ratkaisua, vaikka toisaalta ymmärränkin myös häntä.
meni edellinen viesti.
Surullista ja pelottavaa. Halusitpa eli et mutta itsemurhallasi aiheutat surua, ikävää, tuskaa, itsesyytöksiä ym ym omaisillesi, ystävillesi(entisillesikin) tuttavillesi, naapureille jne. Et ehkä jaksa omassa tunnetilassasi ajatella muita ja muiden tunteita. Uskoisin että voisit kuitenkin saada apua tilanteeseesi jos vain vielä jaksaisit ja haluaisit. Maailmasta varmasti löytyy paljon samoja takaiskuja kokeneita kuin sinäkin jotka kuitenkin ovat selvinneet. Oletkohan saanut minkäänlaista ammattiapua ihan oikeasti; psykiatrin tms, onhan mielialalääkkeitäkin. Olethan selvästi ns vaaraksi ainakin itsellesi jos et muille ja jo kunnon uni olisi elintärkeä jokaiselle. Kaikesta huolimatta kevätaurinko paistaa ainakin täällä kauniisti, jaksele vielä .
Elänyt olen aina niin että ajattelen muita ja miltä mikäkin heistä tuntuu, mutta ei sitä voi ikuisesti jatkaa niin eläen. On ajateltava itseään lopulta.
En mä nyt tästä meinaa selityksittä lähteä, pitkä on se stoori joka taakseni jää, syyt miksi päädyin tähän.
Olen saanut "ammattiapua" sehän on ihan muotia, vips vaan ja olet taas kondiksessa, voi mikä vitsi on tuo ammattiapu mielialalääkkeineen, sehän on vaan rihma joka sulle heitetään, et kiipeäpäs tuon avulla vaikka hölmökin näkee ettei se johda minnekään.
Muille mä en ole vaaraksi, enkä edes itselleni, sillä ihan rauhallisin ja levollisin mielin tässä ollaan oltu jo pitkään kun tää alkaa olla selvillä vesillä että ei enää tarvitse jaksaa eikä jatkaa minkään takia.
Ystävilläni on toisensa, perheelläni on toisensa, kyllä ne selviää, en nyt koe olevani niin merkityksellinen että jotain pysäyttäisin, aika pikkujuttu on yhden ihmisen elämä loppujen lopuksi.
Kiitos luojalle siitä että pelasti minut tuonelan pimeydestä takaisin elämään jonka olin joskus lahjaksi saanut. Miksi me harkitsemme tappaa itsemme jonkun huonon ja pitkäaikaisen asian tähden? Kun sitten heräämme tajuamaan että elämä olikin ainut kertainen ja ihana kokemus. Jos en olisi Itsemurhan kanssa sitä terveyttä pilannut.
Niin minäkin olin päättänyt onnistua mutta toisin kävi. Tänään on leima otsassa kaikki sukulaiset sen tietävät Voi raukkaa tyyliin. Kuitenkin mikä ihana aamu herätä aurinko loistaa ja vettä sataa.
Mulle on ihan sama mitä elämälläs teet, vaikka heti vetäsit ittes jojoon ni ei pal hetkauttais. MUTTA älä luulekkaan että toi on hyvä tapa kuolla..
toi sun viiminen lause: "Voiko muka kukaan paremmin kuolla kuin näin. ei voi." pisti pinnan kiehumaan. Sun mielestäs siis pelkurimainen itsemurha on paras tapa kuolla, NIINKÖ? ennenkuin teet mitään peruuttamatonta, niin kannattaisi katsoa elokuva nimeltä: "What Dreams May Come (1998) (suom:Taivaan tuolla puolen)" jos et ole täysin rappiolla oleva paskiainen niin ton elokuvan pitäis herättää jonkinlaisia uusia ajatuksia..
ja eikö esimerkiksi kuolema sodassa isänmaata puolustaen ja rakkaimpiaan suojellen ole parempi tapa lähteä? mielestäni äärettömästi paljon parempi tapa..
Itsemurha on pelkuruutta. älä valehtele itsllesi että olet ihan OK ja sujut asian kanssa. koska et vain ole. kukaan terve ihminen ei ajattele tuolla tavalla.
Muista että jokaisella on kuitenkin vain ja ainoastaan tämä yksi elämä elettävänään. sinä, kuten kaikki me muutkin kuolemme ajallamme.
muista että se mikä ei tapa vahvistaa.. sain käsityksen että olet kokenut kovia elämäsi aikana. kuitenkin olet vielä hengissä. sinun siis täytyy henkisesti olla melko vahva. osoita se lujuus mitä sinussa on jatkamalla elämääsi, äläkä tee sitä helpointa ja raukkamaisinta tekoa, itsemurhaa.
"I'm not scared of dying, I just don't want to"
Elä tee itsellesi iankaikkista vahinkoa.
Ihmisellä on kuolematon sielu.
Mieti vielä haluatko viettää LOPUTTOMAN
iankaikkisuuden vaivassa vai ilossa!!!!
Vielä on Jumalan valtakunnan ovet auki!"
Tee joutuin parannus! Ennen kuin on myöhäistä!!!!!!!
ateistiin tuollaiset puheet, ei uppoa sitten millään.
eipä tässä olla kukaan muuta kuin yksi ilmentymä. Ihminen on vain evoluution kehittynein osanen, jatkumo geenien ketjuissa.
uskokoon ken tuntee saavansa siitä lohtua tai mitä nyt kukakin hakee.
Samanverran sielua on jokaisella kuin tulenliekillä.
Olen samaa mieltä. Sielu on kuolematon.
Myös syvissä vesissä kahlanneena voin sanoa, että apu tulee Jumalalta. Avaa Raamattusi ja etsi Jeesusta elämääsi.
... on lahja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=500000000000017&posting=22000000002531858
Elämä on lahja...
...jolla pitäisi olla palautusoikeus tai niinhän sillä onkin, kuolema.
... on jokaisen oma asia mitä elämällään tekee, sen paljon tai vähän sitä on tai haluaa tai saa käyttää.
Elämä on keskenkehityksen oleva keksintö, sitä pitäisi voida siirtää sellaisille jotka tahtovat elää.
Älä toteuta suunnitelmiasi, mieti vielä. Älä tee sitä. Liian monta jää surun ja tuskan keskelle menetettyäsi sinut.
Toki sinulla on oikeus omaan päätökseen johon muilla ei ole oikeutta neuvoa. Inhottaa että itsemurhaa suunnittelevalle joku jo tyrkyttää täällä uskonnollisia ajatuksia. Rauha kuitenkin heidänkin sielulleen. Itse uskon että kuoleman jälkeen tapahtuu vain maatuminen. Uskon myös siihen että kuolemaa ei kannata jouduttaa oman käden kautta, sillä se tulee aivan varmasti tapahtumaan kaikille omalla ajallaan..
Älä tee sitä itsellesi. Tuska ja helvetti surussa on liian rankkaa omaisille..
Olet loisto tyyppi. Näiden vähäisten kirjoitustesi perusteella sen voi jo päätellä. Olet fiksu, älykäs ja huumorintajuinen. Jokainen miettii välillä elämänsä synkkyyttä. Ei kannata lähteä kilpailemaan sillä, kenellä menee kaikkein huonoiten. Sinä löydät itsellesi vielä merkityksellisen tulevaisuuden. Omaat selvästi sellaisi henkisiä voimavaoja, joiden turvin pääset pintaan. Kannattaa puhua ääneen synkistä suunnitelmistasi, silloin huomaat, että ystäviä on sinullakin. Vaikka sitten vain se yksi. Ei niitä ystäviä minullakaan montaa ole. On vain rohjettava sanoa ääneen se mitä ajattelee.
Olet itsekäs!
Kukaan emme voi toisen ihmisen elämää tuntea niin kuin hän itse. Oman käden kautta suoritettu elämän päätös ei ole mikään pikaratkaisu, niin kuin tuo aloittajakin kertoi - on jo monta vuotta miettinyt asiaa.
Silti toivoisin, että hänkin näkisi jonkin valon pilkottavan tunnelin kaukaisemmasta päästä - niin kävi itselleni.
Itsekkyydestä tuskin on koskaan kyse silloin, kun ihminen päätyy noin epätoivoiseen ratkaisuun. Vain kokematon ja pinnallinen ihminen voi kuvitella tuollaista.
puolestasi,sateen jälkeen paistaa aina AURINKO.
En kuvittele, enkä ole myöskään kulkenut silmälappujen kanssa tätä maailmaa. Ehkäpä siksi juuri sanonkin itsemurhaa itsekkääksi ja henkilö, joka tekee itsemurhan, ei takuuvarmasti ajattele sillähetkellä ketään muuta kuin itseään.
Usko nyt senkin kokenutta. En tiedä, mistä oman käsityksesi olet saanut, ei ole totuudenmukainen ainakaan jokaisessa itsemurhatapauksessa.
Kuolema ei jätä jälkeensä kuin surua ja oman käden oikeudellä henkensä riistäneet kaksinverroin....
Se on sit taas eri asia. Kuitenkin se lähtijä menettää eniten eli oman ainutkertaisen elämänsä. Tuntuu siltä että jompi kumpi meistä puhuu aidasta ja se toinen seipäästä.
....ja molemmat on tarvitessa hyviä... ;-)
...oli lahja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000002595150
Narsistisuus paistaa tämän kirstäjän puheista, joka on suunnitellut viestit, mitä jälkeenjääneiden pitäisi itkeä lukiessaan.
Ajattele, jospa kukaan ei itkekään tai ei edes
lue, niin sinun pitkään suunnittelemasi strategia on mennyt aivan hukkaan.
Mitä jos kukaan ei muista hyviä tekojasi vaan
olet heille pelkkää ilmaa!?
Pyöriskelet itsesäälissä ja suhtaudut auttajiisi
vähätellen.
Leveä elämä oli unelmasi ja sen romahdettua eväät
loppuivat. Ihmissuhteen hajottua et pysty solmimaan uusia vaan piehtaroit yksinäisyydessä
ja unettomuudessa.
Maailmassa on tilaa myös sinulle, itsestäsi se on kiinni.
Monet ovat käyneet läpi monta konkurssia ja
menettäneet terveytensä sekä tukeneet läheisiään
heidän viimeisellä matkallaan saamatta yhtään kiitoksensanaa.
Tämä kuuluu elämään ja sanoisin tätä juuri siksi
rikkaaksi elämäksi ylä- ja alamäkineen.
Katso noita ihmisiä sodan jaloissa ja pakolaisleireissä, katso nälkäisiä lapsia turvonneine vatsoineen.
Sinä kirjoittelet paatoksellisia tarinoita itsestäsi ja luulet näin
rankaisevasi läheisiäsi ja saavasi heidät omantunnon tuskiin.
Mene tekemään vapaaehtoistyötä tuon kirjoittelun
sijasta niin ehkäpä sektorisi maailmasta laajenee tai kirjoita vaikka satuja lapsille
tuon itsekeskeisen säälittelyn sijasta.
Sinä olet todella vähän kokenut elämässä ja se
näyttää riittävän sinulle, koska mikään uusi ei
ajatus tai idea ei mahdu pääkoppaasi.
Useimmat haluavat nähdä sen elämänkaaren suruineen, sairauksineen, pettymyksineen, mikä
meille on annttu.
Vieraile jonkun vanhuksen tai sairaan luona ja kuuntele heitä. Siihen tarvitaan hieman empatiaa,
mikä ei näytä kuuluvan hyveisiisi mutta voisi
jo pelkkänä ajatuksena avartaa tunnelimaista
näkökenttääsi.
Helen Keller sanoi viisaasti:
Vaikka maailma onkin täynnä kärsimystä,
se on täynnä myös sen kestämistä.
...tämän paremmin ei asiaa enää voisi sanoa.
Näinhän se on nähtävä.
Itse voi valita minkä väristen lasien läpi katselee.
veit sanat suustani :)
Voit sanoa kaiken tuon ja se kaikki pitää myös paikkansa, tietystä näkökulmasta. Tiedätkö itse kuinka voimaton ihminen voi olla? Voimattomuus voi juuri olla sitä itsesääliä ja itsekkyyttä eikö vain? Ihminen joka kärsii itsesäälissään inhoaa itseään. Hän todella kärsii. Hän näkee vain huonoa itsessään ja se näkyy myös ulospäin ja olen vihainen sinulle kun kehtaat halveksia meitä "masentuneita". Jos ihminen ei pidä itsestään tai on epävarma itsestään niin olen kyllä huomannut kuinka muut voi nähdä sen ja purra kuin koirat heti kun tilaisuus avautuu.
Me kaikki olemme tasavertaisia. Kaikki tarvitsemme läheisyyttä ja tunnustusta. Minä yritän nähdä mieluummin hyvää kuin pahaa lähimmäisessäni.
En sano puolesta, enkä vastaan. En kehota tai ala saarnaamaan. Kukin tekee itse omat ratkaisunsa. Neuvoa tai käskeä voi, mutta toista ihmistä ei muuksi voi muuttaa. Sanon siis vain, että harkitse kuitenkin päätöksesi tarkkaan. Oletko suunnitellut varmasti kaiken oikein ? Oli lopullinen päätöksesi viimeinen tai ei, niin muista viedä päätöksesi kunnialla loppuun asti.
Gandalf on joskus sanonut: "Voimme päättää vain siitä, mitä teemme sillä ajalla joka meille annetaan". Seuraavassa kirjoittamani runo, kun en muutakaan keksinyt:
Vain yksi elämä
Meille on annettu vain yksi elämä.
Ei puolta tai puoltatoista – vain yksi.
Se yksikin on jokaisen elettävä.
Kaikki hyvä ja paha siedettävä.
En pelkää elämää, en kuolemaa.
On eloni tasaisen harmaa.
En vain keksi syitä elämälle,
enkä edes tekosyitä kuolemalle.
Merkityksetön on eilinen,
turhalta tuntuu myös huominen.
Tämäkin päivä kuluu itseään sääliessä,
tällaista kai on elämä tyhjyydessä.
Olen vain eräs yksinäinen,
joku turha ja omituinen.
Tuntematonta on rakkaus,
oudolta tuntuisi jopa halaus.
En tunne ketään, en osaa mitään,
en edes etsiä apua omaan hätään.
Olen yhteiskunnalle hyödytön.
On maailma itselle merkityksetön.
Vaikka toivon onnea ja iloa,
silti koen surua ja epätoivoa.
Nauran murheille, itken ilosta.
En pois pääse surkeasta kohtalosta.
Haaveilen muutoksesta parempaan,
kuolemaan tai elämään iloisempaan.
Etsin sisältöä yhteen elämään,
täytettä siihen sisäiseen tyhjään.
En ennustaa osaa elämäni pituutta,
enkä mitata sen vaikeutta.
Saattaa huominen olla päivä viimeinen,
tai ylihuominen loppu murheiden.
On muutos vielä mahdollinen,
edes ajaksi hetken verran.
Olisinpa vielä joskus onnellinen,
kuolemme kuitenkin vain yhden kerran.
Tämä on itseäni varten enemmän kuin sinua itsemurhaa suunnittelevalle. Ehkä olet jo päättänyt elämäsi. Ehkä joku niin kuin minä suunnittelee itsemurhaa ja lukee tämän. Samapa se minulle.
Itse olen miettinyt itsemurhan tekemistä noin 8 vuoden ajan. Olen 23 vuotias.
Hyvä on. Tiedän jotain jo elämästä. Mietin nyt miten kertoisin mitä tiedän. Pidetään tämä lyhyenä.
Tiedän, että jokainen meistä on arvokas itsessään. En ajattele uskovani Jumalaan, Jälleen syntymiseen tai muuhunkaan, mikä on "yliluonnollista". Olen kyllä tutustunut hyvinkin intensiivisesti ja "tunteikkaasti" mainittuihin aiheisiin. Tiedän vain ja ainoastaan, että jokainen meistä on arvokas ja ainutkertainen. Kaikki meistä ansaitsee rakkauden. Se on asia jonka, tiedän, jokaisen meistä tietävän lopulta.
Olen vain niin väsynyt taistelemaan pelkojani vastaan. Olen väsynyt etsimään elämän tarkoitusta, jonka täytyy olla rakkaus. En vain tunne sitä enää. Olen eksynyt. En muista tai tunne enää itseäni. En välitä. Tiedän kuitenkin joskus olleeni lähellä.
Heh! Muistan, kun joskus minulle tuli oivalluksia kuinka kaikki ihmiset ovat niin hienoja, niin ihania.
Välillä minulle tulee hetken kevyt olo, mutta tiedän nyt sen olevan ohi menevää.
Olen tosiaan rauhoittunut niin kuin sinä itsemurhaa suunnitteleva veljeni tai siskoni.
Minun tekisi mieli selittää vielä kaikenlaista, mutta en halua eksyä ajatuksen ytimestä.
Mitähän nyt sanoisin.
Te itsemurhaa miettivät tai harkitsevat: Ette todellakaan ole ainuita ja ajatuksenne eivät ole varmaankaan uusia. Hakekaa apua. Jos ette jaksa niin saatatte kuolla. Saatan itsekin.
Tämä vertaisille. :Kaikki rakkaus teille, koska ne jotka eniten sitä tarvitsevat sen vähiten ansaitsevat! Mutta se on tulossa!