Rauhoittavia?

-Hei mikä auttaisi äksyyteen?

-Olen hyväntuulinen perusluonteeltani, mutta vanhemmiten alkanut suuttua mitättömistäkin asioista.

-Isä muuttui varsinaiseksi "känkkäränkäksi" iän myötä, enkä haluaisi samanlaista kohtaloa.

-Mikään ei siis masenna (olen onnellinen) mutta tekisi juosta pää edellä seinään, kun vaimo ei ymmärrä vaikka kuinka selitän.
(Vaimothan nyt on sellaisia, eikä se ennen suututtanut, pikeminkin hymyilytti.)

Kuka onnistuisi löytämään edes aihetta käsittelevän linkin, tai oikean hakusanan? Jopa kertomaan kokemuksia?
12285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja lopettaa lapselliset äksyilyt ja purkaa kiukkupuuskia vaikka ulkoiluun.

Äänestä
  • Hienoa huomata etten ole ainut ongelmasta kärsivä, vaikka en vielä kärsikään
    niin pahasti "pahantuulisuudesta" että joutuisin istumaan yöt koneen ääressä
    kirjoittamassa "naljailuja" nimimerkin suojissa. (`c´,)

    Äänestä

Nykytietämyksen mukaan myös useilla miehillä voi olla ns. vaihdevuosioireita. Muistaakseni luin että ne jakautuvat pitemmälle ajalle ja lievempänä kuin naisten ko. oireet. En osaa linkkiä antaa mut hakusanalla varmaan jotain löydät. Olen huomannut omassa ukkokullassani vähän samanlaisia piirteitä;) Mutta sen kestää jos sille löytyy luonteva selitys, eli ei ota liian henkilökohtaisesti äksyilyjä.

Äänestä
  • Myöskään minun vaimoni ei juurikaan kärsi kiukutteluistani, vaan murhe on
    pääasiassa minun omani. (en halua tulla kiukku-ukoksi)

    Hakusanoja olen mättänyt googleen ärtymykseen asti (eipä ihme kun ukko valittaa juuri ärtymyksestä) mutta sanat "pahantuulisuus, kiukku, ärtymys, iän tuoma äksyys, jne. jne. antaa jokainen yksistään noin 1 348 693 452 osumaa, ja yhdisteltyinä niitä löytyy enää alle promille tuosta, joka sekin on about miljoona.

    Eli jos joku keksii jotain mistä etsiä (sivustoja, lääketieteellisiä termejä tms.) lupaan muistaa iltarukouksessa auttajaa! "Perskeles" uhraan vaikka vuohen auttajan hyväksi, jos niin halutaan.

    Äänestä

  • Äksyilijä. kirjoitti:

    Myöskään minun vaimoni ei juurikaan kärsi kiukutteluistani, vaan murhe on
    pääasiassa minun omani. (en halua tulla kiukku-ukoksi)

    Hakusanoja olen mättänyt googleen ärtymykseen asti (eipä ihme kun ukko valittaa juuri ärtymyksestä) mutta sanat "pahantuulisuus, kiukku, ärtymys, iän tuoma äksyys, jne. jne. antaa jokainen yksistään noin 1 348 693 452 osumaa, ja yhdisteltyinä niitä löytyy enää alle promille tuosta, joka sekin on about miljoona.

    Eli jos joku keksii jotain mistä etsiä (sivustoja, lääketieteellisiä termejä tms.) lupaan muistaa iltarukouksessa auttajaa! "Perskeles" uhraan vaikka vuohen auttajan hyväksi, jos niin halutaan.

    Jospa sinua helpottais jo se kun käyt täällä palstoilla äksyilemässä;) Se ei loukkaa eikä vahingoita ketään ja saat purkaa kiukkuasi. Tietenkin joku asialinja pitää säilyttää että ei kukaan poista viestejä. Oisko tuolla "henkisen hyvinvoinnin" palstalla sopiva osio kiukuttelijoille.. Kyllä sitä äksyilyä itse kukin kestää jonkun verran, sitten jos sattuu olemaan itse yhtäaikaa äksypäällä toisen kanssa, voipi tulla lihava riita. Mutta riidatkin voi aina sopia. Jaksele

    Äänestä

  • "miesten vaihdevuodet" kirjoitti:

    En oikein usko tuohon teoriaan. Aivot on elin siinä kuin maksa tai vaikka perna, kummankaan toimintaan ei voi vaikuttaa tekemällä "poppakonsteja"

    Kiitos silti neuvosta.

    Äänestä

  • Äksyilijä. kirjoitti:

    En oikein usko tuohon teoriaan. Aivot on elin siinä kuin maksa tai vaikka perna, kummankaan toimintaan ei voi vaikuttaa tekemällä "poppakonsteja"

    Kiitos silti neuvosta.

    www.miesklinikka.com/miehen_vaihdevuodet/

    Äänestä

  • iitu* kirjoitti:

    www.miesklinikka.com/miehen_vaihdevuodet/

    Ei oikeastaan ollut, vaan nyt on. Testin mukaan vaihdevuodet ei olisi oikea syyllinen?
    Totta puhuakseni ikääkin on alle 45v. ja penkistä nousee yhä noin 100kg. Ennen tosin tuon "noin" sanan olisi tosin voinut korvata huomautuksella "reilusti yli" (tämä huomautus vain siksi, että lihaskunnon heikentyminen ja ikä 50 on tärkeimmät prioriteetit vaihdevuosille, jotka siis ei täyty.)

    Pirun kova jätkä tosin täytyisi ollakin, jos uskaltaisi kirjoittaa "joo toi impotenttius, ja lihassurkastuma sopiikin juuri oireisiini"! (`c,´)

    Mutta oli tai ei, niin kiitos linkistä, yhtä tärkeää kuin syyn löytyminen on myös väärien vaihtoehtojen pois sulkeminen.

    Tuli mieleen että oletko ylipäätään äksy kaikille vai ainoastaan vaimolle?? Jos äksyilet pelkästään hänelle, niin onkos sitten tapahtunut jotain, onko vaimo muuttunut jotenkin että hänelle pitää kiukutella. Vai onko niin että olet ärripurri yleensä ottaen mutta sen verran vieraskorea että et viitsi muille (esim. työpaikalla) kiukutella. Vai onkohan muualla tullut hankaluuksia (taas esim. työpaikalla) niin sitten kotona pitää purkaa se kiukku. Tässä taas vaan esimerkkejä pohdittavaksi. Minun itseni ainakin on pakko kotona kiukuta jos muualla v...ttaa eikä siellä voi tunteitaan ilmaista - esim. asiakkaille..

    Äänestä

  • miesten vaihdevuodet kirjoitti:

    Ei kyseessä ole parisuhdeongelmat!

    Olen kiltti (kehumatta) autan äitiä, pusuttelen vaimoa, ja jeesaan kavereita. Elämä on kohdillaan, leipää riittää pöydässä, auto toimii, lapset parempia kuin kellään muulla (jokaisen lapset on parhaita) enkä kaipaa mitään lisää elämääni. Silti unelmia yhä riittää, mutta ei haittaa vaikka ne ei toteudukaan, ei ole edes tarvis urheiluautolle tms.

    Usein huomaan katselevani ikkunasta ulos, ja miettiväni "miten hyvin asiat voikaan olla" Kärsivällisyys on vain kadonnut jonnekin viimevuosina, ja haluan sen takaisin.

    Eli ei masenna, eikä "vituta" mikään, silti pinna palaa, kun liikenteessä on pelkkiä idiootteja, lapset ei tajua yksinkertaisiakaan asioita, vaimo ei kuuntele jne. Kun pari vuotta sitten edessä hidasteli mummo autollaan nenä tuulilasissa, se nauratti. Nykyään kun joku kääntyy vasemmalle, vituttaa kun tollon pitää kääntyä, vaikka olisi verorahoilla tehtyä tietä suoraankin ajella. (No ei nyt ihan noin, mutta ymmärtänet vaivan?)

    Äänestä

Minä rauhoitun siten, että otan panacodin ja 1,5 tablettia betasalpaaaa. Aamulla nappaan myös 10g cipralexin. ---- kyllä tulee iin rauhallinen ja tasapainoinnen olo ottä aaaaah elämä maisuu mukvalta.

Äänestä
  • Kiitos kiitos kiitos. Ensimmäinen konkreettinen tabuinfo.

    Betasalpaajia mietin itsekin, autaahan ne ainakin ampumahiihtäjiä. Vieläkö (jonain päivänä) viitsisit kirjoittaa tarkemmin kokemuksista? Haitko reseptiä juuri tuohon ärtymykseen? Tekeekö se elämän "puuroksi"? (mikään ei suututa, mutta ei myös huvita) Joutuuko annostusta lisäämään ajan myötä (meneekö reseptorit tukkoon?)

    Nyt lähden googlettamaan noita lääkkeitä. Kiitos kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äksyilijä. kirjoitti:

-Hei mikä auttaisi äksyyteen?

-Olen hyväntuulinen perusluonteeltani, mutta vanhemmiten alkanut suuttua mitättömistäkin asioista.

-Isä muuttui varsinaiseksi "känkkäränkäksi" iän myötä, enkä haluaisi samanlaista kohtaloa.

-Mikään ei siis masenna (olen onnellinen) mutta tekisi juosta pää edellä seinään, kun vaimo ei ymmärrä vaikka kuinka selitän.
(Vaimothan nyt on sellaisia, eikä se ennen suututtanut, pikeminkin hymyilytti.)

Kuka onnistuisi löytämään edes aihetta käsittelevän linkin, tai oikean hakusanan? Jopa kertomaan kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu