Kuukauden päästä on kolme vuotta siitä kun poistuit elämästämme.... vieläkin odotan puhelimeni soivan ja että sinä soittaisit, mutta tiedän että et soita vaan se on joku muu.. vieläkin odotan näkeväni sinut joskus, mutta tiedän että en näe vaan tiellä onkin joku toinen... vieläkin luulen sinun kuiskaavan että rakastat minua, mutta se taitaa olla vain tuulen hento puhallus...
Huomaatko että minulla on ikävä sinua....
Näin haluaisin sanoa isälleni joka on ollut kohta kolme vuotta poissa elämästäni... edelleenkään ei mene päivää ettenkö isää surisi tai kaipaisi... on paha olla kun tietää ettei tästä ikävästä pääse ikinä eroon... toivottavasti minulla on voimia jatkaa eteenpäin elämässäni...
Huomaatko että minulla on ikävä sinua....
Näin haluaisin sanoa isälleni joka on ollut kohta kolme vuotta poissa elämästäni... edelleenkään ei mene päivää ettenkö isää surisi tai kaipaisi... on paha olla kun tietää ettei tästä ikävästä pääse ikinä eroon... toivottavasti minulla on voimia jatkaa eteenpäin elämässäni...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Oma isäni kuoli melkein 2 vuotta sitten. Vieläkin näen hänestä unta usein ja niisä unissa hän on aina elossa, viettäen aikaa perheensä kanssa niin kuin mitään syöpää ei koskaan olisi ollutkaan. En tiedä tarkoittaako tämä etten ole koskaan hyväksynyt/käsitellyt sitä tosiasiaa että isäni todella on kuollut eikä vain matkoilla kuten usein ajattelen. Tämä kaikki tuntuu vain niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Voimia kuitenkin sinulle!
Äitinä ihmettelen mitenköhän kaksi pientä lastani (melkein kouluikäistä) selviävät isänsä itsemurhasta joka tapahtui muutama kuukausi sitten. Teillä on isät kuolleet sairauteen joka on kuitenkin hieman helpompi ymmärtää, kun se, että rakas isä päätti itse päivänsä.
Tota en mielestäni maininnut että isäni kuoli sairauteen... sillä hän teki itsemurhan... asia ei ole siltikkään helppo ja joudun elämään sen kanssa monta vuotta... sillä tapaus ei ollut ihan selvä eikä kellään ole voimia tai resursseja lähteä selvittämään tapausta... Asiaa ei ole helppo ymmärtää eikä käsittää mutta ajan kanssa varmasti asiat alkavat selviytyä..toivon voimia sinulle sekä lapsillesi...
sairaudesta tosiaan. Meillä tapaus oli aivan selvä itsemurha. En tiedä lohduttaako se, mutta isäsi ei myöskään vain jaksanut enää elää. Meidän on vaikea aina tietää toisen tuntemuksia,pakko vain hyväksyä ihmisen ratkaisu, vaikka se vaikea onkin. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista surussasi.
Ei ole kai koskaan helppoa ymmärtää kuolemaa, johtui se sitten sairaudesta tai itsemurhasta. Tietyt sairaudet vievät ihmisen nopeastikin ja vaikka sairaus olisi pitkäaikainenkin niin kuolema tulee yleensä aina yllätyksenä sillä eihän siihen ihminen läheisensä kyseessä ollessa halua uskoa vaikka miten selvästi merkit näkisi.
Minun isäni teki myös itsemurhan 7 vuotta sitten. Sitä tuskaa ja surua ei voi kuvailla. Paljon lämpimiä ajatuksia sinulle ja toivottavasti joskus helpottaa. Itse en enää päivittäin isääni ajattele, mutta aika ajoin tulee muistot mieleen ja kyyneleet silmiin.
Mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu.
todellakaan ollut vähätellä sairauteen kuolemisen surua. itsemurha vain aiheuttaa lisä tuskaa ja syyllisyyden tuntoja kaiken muun lisäksi.
Toivottavasti sinä ja lapsesi jaksatte jatkaa eteenpäin. Minullakin on ollut vaikeaa, mutta tiedän että itsemurha ei ole ratkaisu, vaikka joskus kuvittelen että sillä tavalla pääsisin isäni luokse. Minulla on kumminkin maailman ihanin pikkuveli jonka ansiosta ja jonka vuoksi jaksan elämääni jatkaa.. Enhän minä voisi ikinä tuottaa veljelleni sellaista surua koska olen ainut johon hän luottaa ja johon hän turvautuu..
Kyllä lapsesi joskus ymmärtävät isänsä ratkaisun ja oppivat elämään sen kanssa. Toivon voimia teille kaikille...
Hei!
Kerropa minulle, miten pahimmasta surusta pääsee yli?? Minun isäni kuoli yllättäen 2½ kk sitten... tuntuu että elämä on kamalan vaikeata ja en jaksa enää. Elämä on muuttunut, äitini on muuttanut meille ja olen ottanut pakosta hänestä huolehtimisen, josta isäni on ennen huolehtinut. Olen asunut kaukana monta vuotta ja palannut 6 kk sitten takaisin. Kaikki sanovat että hyvä että ehdin palata mutta itsestä tuntuu että kaikki olisi ollut vältettävissä jos en olisi tullut.
Paha on olla ja tuntuu, ettei kukaan ymmärrä..
Otan osaa suruusi. Ymmärsinkö oikein että olet isäsi kuoleman jälkeen joutunut ottamaan vastuun äidistäsi ja äitisi surusta? Mielestäni se ei ole ihan oikein sillä myös sinun täytyy antaa surra. Itse olen toisinaan isäni kuoleman kanssa sinut ja päässyt siitä yli ajan kanssa mutta tulee hetkiä jolloin murrun aivan täysin eikä mikään ole silloin hyvin. Yksin sinun ei kannata kuitenkaan yrittää surustasi selvitä. Toivottavasti saat muilta läheisiltäsi ja ystäviltäsi tukea.
Aluksi kaikki tuntui pahalta enkä millään uskonut isän kuolemaa todeksi. Yritin jopa soittaa hänen puhelimeensa.. mutta kuten arvata saattaa ei siellä kukaan vastannut. Aloin ajatella kaikkia hyviä asioita ja unohdin ne huonommat vaikka ei niitä ollut edes nimeksikään asti. Suoritin normaaleja arkirutiineja kuten kävin silloin koulussa, yritin olla ystävieni kanssa ja veljeni. Pahin ikävä tuli aina iltaisin kun täytyi mennä nukkumaan ja oli aikaa ajatella asioita. Pian aloin ymmärtää etten voinut asialle muuta kuin surra suruni pois ja itkeä itkut joita tuli paljon ja tulee ajoittain vieläkin. Niinpä elämä alkoi pikku hiljaa hymyillä ja löysin jopa sen surun keskellä elämäni rakkaudenkin. Ainut neuvo mitä osaan antaa on että sure rauhassa ja anna itkun tulla jos se on tullakseen. Ja jos haluat jutella tai puhua niin kirjoita tänne. Yritän vastailla mahdollisimman pian...
Voimia sinulle...
Kiitos. On vain koitettava jaksaa..
Heips!
Luin tekstisi ja sanoisin vain että voimia ja jaksamista sinulle.uskon että sinulla on paljon hyviä muistoja isästäsi ja niiden turvin sinun on jatkettava elämääsi.
Voimia!
Lellu