Kuka arvostelikaan vaaliliittoa perussuomalaisten kanssa?

Nyt viimeistään totuus on kai paljastumassa sille viimeisellekin jääräpäälle joka epäili meidän vaaliliittoa perussuomalaisten kanssa? Ilman perussuomalaisten apua emme olisi saaneet ensimäistäkään ehdokasta EU-parlamenttiin. Nyt on anteeksipyytämisen, kiitosten ja onnitelujen paikka. Onneksi olkoon Sari!
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Loistavan vaaliliiton ja vaalivoiton Kd:lle!

Hienoja naisia!

Äänestä

Toivottavasti kd kasvaisi suurempi puolue tulevaisuudessa. Mutta,,mutta vähän mietityttää tämä vaaliliitto perusässien kanssa. Siis ps on paljon muukalaisvastaisuutta. Ei kovin kristilliset arvot.!?

Äänestä
  • Eikös asia mene niin, että Jumala on säätänyt kansojen rajat, minkä sisäpuolella niiden tulisi toimia ja elää. Sitten israelilaiset saivat ohjeeksi sen, että muukalaista tulee kohdella kuten omia, siis antaa elämisen mahdollisuus. Ei Raamattu kehota kuskaamaan muukalaisia omaan maahan pilvin pimein, vaan hänen tavoitteensa on kunkin eläminen oman kulttuurinsa keskellä.

    Toinen juttu on se, että poislähtevän maa on sotatilassa (olihan Suomikin, mutta niin pysyimme juurillamme). Somaliassa klaanit tappelevat ja tänne tulleet käyvät jatkuvasti kotomaassaan ja lähettävät rahaa sinne. Todellisia pakolaisia olisivat ne, joita mm. islamistisissa maissa tapetaan ja kidutetaan, koska ovat kääntyneet kristiyiksi. Heitä voisi auttaa tuomalla tänne. Kuitenkin meillä harjoitettava pakolais-maahanmuuttopolitiikka on tyhmää. "Säkki päässä tehtyä politiikkaa":

    Äänestä

Ilman vaaliliittoa KD:n lisä-äänien tarve olisi ollut n. 30 000 ääntä, jotta yksi ehdokas olisi päässyt läpi. Ehdokkaita KD:llä olisi voinut olla 10 enemmän kuin nyt, jolloin jos Essayahille ei lasketa yhtään lisä-ääntä tässä tilanteessa, noiden 19 muun vastuulle olisi jäänyt keskimäärin n. 1600 lisä-ääntä. Olisiko keskinäinen sisäinen kilpailu ja laajempi rintama riittänyt tuottamaan ne?

Harvan usko riittänee kuitenkaan ajattelemaan, että tulos olisi kuitenkaan voinut olla nykyistä parempi?

Niin että onnittelut Sarille Brysseliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristillisdemokraatti kirjoitti:

Nyt viimeistään totuus on kai paljastumassa sille viimeisellekin jääräpäälle joka epäili meidän vaaliliittoa perussuomalaisten kanssa? Ilman perussuomalaisten apua emme olisi saaneet ensimäistäkään ehdokasta EU-parlamenttiin. Nyt on anteeksipyytämisen, kiitosten ja onnitelujen paikka. Onneksi olkoon Sari!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu