Onnea Perussuomalaiset vaalivoitosta!

OnnittelijaÄänestäjä

Tässä se taas nähtiin, jatkumoa hyvin menneille kuntavaaleille. Kyllä ihmiset tajuaa, kun on hyvä vaihtoehto jota äänestää. Onnea Soini, onnea koko Perussuomalaisten kenttä. Tämä tulos antaa hyvän lähtökohdan tuleviin vaaleihin - eduskuntavaaleihin. Tämä on selvä merkki vanhoille puolueille, jotka yrittävät vielä viimeisillään viedä poliittista kenttää omassa tahdissaan. Siihen tahtiin on vain tullut nyt jäädäkseen sellainen nuotti, joka ei olekaan vanhojen puolueiden nuottikirjasta.

Olen vilpittömän iloinen siitä, että keskusta ja demarit kokivat suuren pudotuksen kannatuksessaan. Myös kokoomuksen nousujohteinen linja koki näissä vaaleissa pudotuksen. Todellisuudessa pudotus on suurempi kuin tulos antaa ymmärtää: EU-vaalit ovat perinteisesti kokoomuksen vaalit, joissa nuoret kokoomuskannattajat ovat aktiivisesti äänestämässä. Tulevissa eduskuntavaaleissa kokoomuksenkin pudotus tulee olemaan ainakin prosentin-puolentoista luokkaa.

Jään toiveikkaana odottamaan tulevia vaaleja reilun kahden vuoden päästä. Silloin nähdään ja punnitaan se todellinen kannatus. Äänestysaktiivisuus kun jäi näissä vaaleissa tympeän alhaiseksi. Jotain se kuitenkin osoittaa, kun jokin puolue saa yli 9 %-yksikköä lisää kannatusta. Tästähän on hyvä jatkaa.

9

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaalit 2009 verrattuna edellisiin 2004 tuloksiin Lähde iltalehti Lieksan osalta
      Keskusta -291
      sdp -678
      kok -38
      vihr 212
      vas - 64
      Ps 431
      Rkp 2
      kd 34
      skp 2
      seniori -3
      its 11
      köyh 4
      stp 14

      Äänimäärien tulos lasku ja nousu edellisiin eurovaaleihin MK

      • Totuus ei pala tulessaka

        Kieltämättä linja on kyllä oikea, ja povaa tiettyjä asioita tuleviin eduskuntavaaleihin (jos tuosta äkkipäiten katsotaan suhteet, misssä suhteessa ääniä vanhoilta puolueilta häviää ja millä suhteella niitä tulee uusille).

      • maan hiljainen
        Totuus ei pala tulessaka kirjoitti:

        Kieltämättä linja on kyllä oikea, ja povaa tiettyjä asioita tuleviin eduskuntavaaleihin (jos tuosta äkkipäiten katsotaan suhteet, misssä suhteessa ääniä vanhoilta puolueilta häviää ja millä suhteella niitä tulee uusille).

        Kyllä vasemmisto on kokenut kovan kolauksen samoin kepu. Linja näyttää olevan yleiseurooppalainen. Lama ei näytä vievän kansaa vasemmalle. Paikallispolitiikassakin on peiliin katsomisen paikka. Viimeaikojen hurjat päätökset vievät lopunkin uskottavuuden piäpuolueilta. Katsotaan opettaako Siperia - epäilen. Linja ja vauhti jatkuu samanlaisena.

      • Tästäpä niitä tulee
        maan hiljainen kirjoitti:

        Kyllä vasemmisto on kokenut kovan kolauksen samoin kepu. Linja näyttää olevan yleiseurooppalainen. Lama ei näytä vievän kansaa vasemmalle. Paikallispolitiikassakin on peiliin katsomisen paikka. Viimeaikojen hurjat päätökset vievät lopunkin uskottavuuden piäpuolueilta. Katsotaan opettaako Siperia - epäilen. Linja ja vauhti jatkuu samanlaisena.

        Tähän väliin on hyvä laittaa kaikkien puolueiden (pois luettuna todelliset pienryhmät) osalta vähän statiikkaa kuinka vaalit on menneet. Alla on tehty vertailua menneisiin vaaleihin. Ensimmäinen luku puolueen perässä on kannatus näissä Eu-vaaleissa. Toinen luku on kannatuksen muutos %-yksiköinä vuoden 2004 eu-vaaleihin ja kolmas luku on muutos %-yksiköinä vuoden 2008 kuntavaaleihin. Kuten siitä jokainen voi todeta, on jokainen vanha puolue ottanut ainakin hieman köniin. Demarit ja kepu aika paljon enemmän, kokoomus sinnitellyt vähän samoissa. Kyllä tätä ovat kepu ja demarit kerjänneetkin. Taitaa tulla hyvin äkkiä näistä vanhoista puolueista uusia pienpuolueita, kun soinilaiset jyrää. Lieksassa kepun ja demareiden kannatuksen laskua ei voi myöskään perustella vanhasen tapaan sillä että äänestysprosentti olisi ollut huonompi kuin edellisissä vaaleissa: se oli Lieksassa tasan tarkkaan sama (31,4%) kuin edellisissä eu-vaaleissa.

        Kansallinen Kokoomus 10,3% -0,2% 1,2%
        Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 27,6% -16,4% -12,9%
        Suomen Keskusta 25,6% -6,0% -5,8%
        Vihreä liitto 12,8% 9,2% 12,8 %
        Vasemmistoliitto 3,9% -1,4% -1,8%
        Perussuomalaiset 13,2% 12,8% 6,8%
        Ruotsalainen kansanpuolue 0,2% 0,1% 0,2%
        Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 4,1% 1,3% -2,9%
        Suomen Kommunistinen Puolue 0,9% 0,1% 0,9%

        Jos tuosta ei kepun tai demareiden valtuutetut ja muu puolueväki tajua vetää omia johtopäätöksiään, täytyy kyseessä olla harvinaisen kovapäistä porukkaa, tai sitten heitä ei oikeasti kiinnosta muu kuin se ohikiitävä hetki, jonka saavat vielä nauttia näennäisestä vallan tunteesta. Kyllä tilanne korjautuu seuraavissa vaaleissa entistäkin paremmaksi..

      • Ei nimimerkkiä
        Tästäpä niitä tulee kirjoitti:

        Minäkin onnittelen persuja yhdestä hyvästä vaalikamppanjasta joka perustui populismiin. Täällä kunnallispolitiikan tasolla vaan näyttää siltä että aloitteet eivät johda mihinkään, kun ne ovat sitä populismia.

      • PuolustajaPaavo
        Ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Minäkin onnittelen persuja yhdestä hyvästä vaalikamppanjasta joka perustui populismiin. Täällä kunnallispolitiikan tasolla vaan näyttää siltä että aloitteet eivät johda mihinkään, kun ne ovat sitä populismia.

        Tämähän on sitä perinteistä mantraa, jota myös vanhojen puolueiden taholta jankutetaan. Kun uudet ja uudistuskykyiset puolueet pärjäävät ja saavat kannattajat huomaamaan vanhojen puolueiden heikkouden ja muuntautumiskyvyttömyyden maailman muutoksessa, aletaan hokea tätä mantraa että "populismilla sitä ja populismi tätä" ja niin edelleen ja niin edelleen. Tähän kompastui jo demarit, siihen tulee kompastumaan myös kepu. Katainenkin liikkui jo välillä hieman heikoilla hangilla; saas nähdä vieläkö sitä nähdään. Nämä EU-vaalithan oli myös jo ainakin toiset jos ei kolmannet vaalit peräkkäin, kun perussuomalaisten kannatus nousi "protestiäänillä". Saas nähdä, mihin saakka kannatus nousee "protestiäänillä" ja missä vaiheessa aletaan puhua todella puolueen kannattajista ja kannatuksen noususta. Esimerkiksi, kun kokoomus nosti kannatustaan viime eduskuntavaaleissa, kyse ei tietenkään ollut protestiäänistä vaan puolueen kannatuksen noususta.

        Mitä tulee mainitsemaasi kuntapoliittisiin aloitteisiin ja niiden "etenemättömyyteen", on kyse monesti siitä, ettei hyviäkään aloitteita kannateta puolueen kannan takia. Noh, onneksi kansa ja kuntalaiset (äänestäjät) eivät ole sokeita tai kuuroja: he kyllä huomaavat hyvät ehdotukset, ja huomioivat sen äänestyksessä. Siitähän se sitten seuraavien vaalien jälkeen on jo huomattavasti helpompi asioita hoitaa useamman edustajan voimin.

        Vai yritätkö väittää, että jokainen aloite joka ei saa kannatusta tai kaatuu äänestyksessä, on populismia? Määrittele populismi ensin itsellesi ja vertaa sitä sitten tapahtuneeseen.

    • Voi kiesus

      http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/valtuuston_varapuheenjohtajalle__uhkauskortti_lieksassa_5342868.html

      Näyttäisi koville ottavan perussuomalaisten menestys ja heidän tekemänsä rehellinen politiikka, kun pitää alkaa valtuutettuja ihan uhkailemaan että sulkisivat suunsa. Minun mielestä politiikka tuleekin hoitaa juuri noin, tiedottaa asioista myös erilaisissa medioissa että ihmiset tietää mitä vaalien välillä oikein touhutaan.
      Vaikka uhkaus on aina uhkaus ja otettava tietyllä tapaa vakavasti, varsinkin kun se kohdistuu omaan perheeseen, niin elä esko muuta tyyliäsi: kyllä ihmiset haluavat edelleen tietää mitä siellä oikein tapahtuu ja mitä päätetään.

      Nimim: oikein tyytyväinen tähänastiseen

    • 2009?

      Muistaako kuka

    • bo8908 8rfjhffssded

      Taulukauppa vai lautakasajupakka? Vai ellei peräti kelkkatehdas?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe