Kanna vastuu kepu-lähimmäisestäsi

Kepulaiset ovat kovin hyvin oppineet sulkemaan silmänsä ja korvansa maailman pahuudelta ja panettelulta hallituksessa ollessaan. Kepulaiset osaavat olla uskomatta ja luottamatta opposition propagandaan. Kepulaiset osaavat osoittaa rintamakestävyyttä kun puolue on hallituksessa. Osaavat liiankin hyvin.

Normaali, terve puolueen sisäinen itsekritiikki ei toimi silloin kun kepu on hallituksessa. Puolue on menossa kohti tuhoa harhaanjohtajansa Matti Vanhasen opastuksella. Valitettavasti tästä varoittelevat äänet halutaan kepussa tulkita opposition retoriikaksi vaikka kyse on puolueen perinteisen äänestäjäkunnan hätähuudoista.

Kepulaiset ovat ilmeisesti menneet yli siitä kynnyksestä jonka jälkeen mikään järkipuhe ei hyödytä vaan kaikuu kuuroille korville. He ovat oppineet liian hyvin olemaan kuuntelematta. En voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että ammattiauttajia tarvitaan. Kepun edustajat ovat tuhoamassa puoluetta luullessaan puolustavansa sitä.

Kepussa pitäisi ymmärtää että varsinaisia ongelmia on vain yksi: Matti Vanhanen. Jos harhaanjohtajasta päästään eroon niin laivan kurssi oikenee. Matti Vanhanen on riippakivi jossa kepulaiset turhaan roikkuvat kiinni kynsin, hampain. Hän varmaankin löytää keinoja toteuttaa itseään jollakin muulla tavalla.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Karavaani kulkee, kapiset piskit räksyttää...

Äänestä
  • Mitä minä juuri sanoin!

    Äänestä

kuitenkin hallituksessa sosiaalisinta politiikkaa 15 vuoteen. Tekee tietenkin sellaisiakin päätöksiä jotka kaikki ei tyydytä oman puolueen kannattajia, mutta niin demokratiassa täytyy toimia. Jos haluaa itse tärkeimmät asiat toteuttaa on kuunneltava myös muita toteuttaa muidenkin tärkeiksi katsomia asioita.

Sitä politiikka on. Onneksi.

Keskusta on saanut tärkeimmät vaalilupuaksensa toteutettua, niitä joita ei vielä ole toteutettu toteuvat vuoden sisällä. Mikä puolue voi sanoa samaa? 100% onnistuminen omissa tavoitteissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun verkko pettää kirjoitti:

Kepulaiset ovat kovin hyvin oppineet sulkemaan silmänsä ja korvansa maailman pahuudelta ja panettelulta hallituksessa ollessaan. Kepulaiset osaavat olla uskomatta ja luottamatta opposition propagandaan. Kepulaiset osaavat osoittaa rintamakestävyyttä kun puolue on hallituksessa. Osaavat liiankin hyvin.

Normaali, terve puolueen sisäinen itsekritiikki ei toimi silloin kun kepu on hallituksessa. Puolue on menossa kohti tuhoa harhaanjohtajansa Matti Vanhasen opastuksella. Valitettavasti tästä varoittelevat äänet halutaan kepussa tulkita opposition retoriikaksi vaikka kyse on puolueen perinteisen äänestäjäkunnan hätähuudoista.

Kepulaiset ovat ilmeisesti menneet yli siitä kynnyksestä jonka jälkeen mikään järkipuhe ei hyödytä vaan kaikuu kuuroille korville. He ovat oppineet liian hyvin olemaan kuuntelematta. En voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että ammattiauttajia tarvitaan. Kepun edustajat ovat tuhoamassa puoluetta luullessaan puolustavansa sitä.

Kepussa pitäisi ymmärtää että varsinaisia ongelmia on vain yksi: Matti Vanhanen. Jos harhaanjohtajasta päästään eroon niin laivan kurssi oikenee. Matti Vanhanen on riippakivi jossa kepulaiset turhaan roikkuvat kiinni kynsin, hampain. Hän varmaankin löytää keinoja toteuttaa itseään jollakin muulla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu