Kuuluin JT-seurakuntaan niin varhaisesta vaiheesta asti, etten edes muista muuta elämää tietyiltä vuosilta. Ihan pienestä tytöstä saakka istuin kokouksissa ja kirjantutkisteluissa. Siinä kyllä hermot ja istumalihakset kasvaa, varsinkin konventeissa. Kun lapsena ei ymmärrä puoliakaan, tyhmänä vain toistelee oppimaansa. Ihan pienenä sain sentään vielä piirrellä ja puuhailla muutakin kun vain olin hiljaa, mutta murrosiän tultua se suorastaan jo hävetti. Piti sitten vain istua ja kuunnella, ja äiti pakotti mukaan joka helvetin kerta. Pihassa olisivat olleet kaverit, jotka muistavat minut lapsuudesta etäisenä ja syrjäänvetäytyvänä. Kolme iltaa viikosta piti uhrata lapsesta saakka siihen istumiseen ja kuunteluun. Koska äiti pelkäsi että karkaan ja "unohdan" vk-salille menon, koko loppupäivä koulun jälkeen tuhraantui odotteluun, kotiarestin pelossa.
Pahoittelen, kaikki kiinnostuneet ja vertaiset, en aio esiintyä nimimerkilläni. Osa suvustani kuuluu edelleen seurakuntaan enkä halua näin sisäsiittoisella paikkakunnalla paljastaa itseäni.
Olin lapsena kiusattu, kyykötin istua välitunnit aina samassa paikassa, koska muualla olisin joutunut kuuntelemaan ilkkumista. Omasin erittäin huonon itsetunnon. Pärjäsin koulussa todella hyvin, koska muistan erittäin hyvin kuulemani. Olin muuten oikein opettajan lellikki, paitsi että olin JT, kiusattu, ja vaikea tapaus puolustaa. Opettaja käänsi katseensa pois kun näki tätä tapahtuvan...
Jossain vaiheessa sitten murrosiän tultua... Aloitimme luonnollisesti kirjantutkistelun kahden kesken erään toisen seurakunnan naisen kanssa. Sitä iloa kesti ehkä parisen vuotta. Olin täysin aivopesty uskoon. Jos lapselle toistetaan 12 vuoden ajan että maapallo olisi litteä, ei hän tulisi vastaväitteitä uskomaan vaikka todisteitakin muusta olisi.
Seurakunnassa tapahtui niinä aikoina erittäin mullistavia ja paheksuttavia asioita. Kaiken sen ohella jätin masennuksessani käymättä kokouksissa... Ja aloin pohtia tulevaa elämääni. Halusinko minä todella pyhittää elämäni jumalalle pelkästään sen toivossa, että saisin ikuisen eläman? Kuka haluaa elää ikuisesti, jos lähimmät ystävät joutuisivat kadotukseen? Miten kukaan voi olla täysin onnellinen, ja miten sellainen maailma on mahdollinen, missä kokonaiset yhteisöt olisivat sitä?? Miten tulevan aviomiehen voi valita jos siihen ei voi edes kahden kesken tutustua???
Jätin seurakunnan, silloin lähinnä siksi koska seurakunta hylkäsi meidät. Kuuluin moniuskontoiseen perheeseen, ja se oli vaikea asia. Ehkäpä he ajattelivat, että aika parantaa haavat eikä sinne kannata mennä.
Siinä reilun vuoden hiljaiselon jälkeen antauduin taas rakkaalle harrastukselleni, lukemiselle. Huomasin, että on olemassa toisenkinlaisia "totuuksia". Kiinnostuin erityisesti evoluutioteoriasta koska halusin kumota sen. Mitä enemmän luin, sen vähemmän uskoin enää vanhaan.
Se lähti evoluutioteoriasta. Sitten tuli raamatun monet tulkinnat. Selvitin paljon eri uskontojen taustoja, koska halusin löytää sen "oikean jumalan". Luin paljon teologisia opuksia, uusimmasta tieteestä, historiasta... Huomasin että uskontojen nimissä on tässä maailmassa tehty aivan liikaa pahaa ja turhaa.... Paljon turhia ponnisteluja ja menetettyjä ihmishenkiä. Aloin uskomaan vain siihen, että "jumala" on pelkkä turva ihmismielessä, joku vero siitä että meille on annettu älykkyyttä ajatella. Kaiken voi lopulta selittää jumalalla, jos ei muuta keksi.
Kun nyt reilu 10 vuotta olen lukenut lukemistani, olen hylännyt koko jumaluskon. Jos jumala jollekin tuo lohtua, suotakoon se hänelle. Henkilökohtaisesti en usko jumaliin, helvettiin, taivaaseen enkä muuhunkaan soopaan. Uskon, että olen omien kokemusteni, ajatusteni ja ruumiini summa, eikä minusta irtoa sielua kun kuolen. Elämä tässä maailmassa on ainakin tässä maassa hyvin pitkälti sitä mitä siitä haluaa tehdä, eikä kuoleman jälkeen ole eikä tule ollakaan mitään. Raamatun sisäsiittoisen luomistarinan hylkäsin ensimmäisenä, minulle on oikeastaan sama onko esi-isämme laskeutuneet puusta vai nousseet merestä. Evoluutio vie toivottavasti tätä älykästä rotua eteenpäin ja koko jumalharha voitaisiin painaa historiaan ja pikkuhiljaa unohtaa. Ehkä meitä ei enää joskus ole, ainakaan nykyisessä muodossamme...
Kaksi hyvää sanomaa on jääneet mieleeni. Ensimmäiselle nauroin kun se oli ajankohtainen; et nää taulun kehyksiä koska olet itse kankaalla.
Toinen:
Kiitän sitä kaukonäköistä miestä, joka keksi jumalat, niin että kaikki ne, jotka tekivät tai puhuivat tai edes ajattelivat pahaa, olisivat peloissaan...
Pahoittelen, kaikki kiinnostuneet ja vertaiset, en aio esiintyä nimimerkilläni. Osa suvustani kuuluu edelleen seurakuntaan enkä halua näin sisäsiittoisella paikkakunnalla paljastaa itseäni.
Olin lapsena kiusattu, kyykötin istua välitunnit aina samassa paikassa, koska muualla olisin joutunut kuuntelemaan ilkkumista. Omasin erittäin huonon itsetunnon. Pärjäsin koulussa todella hyvin, koska muistan erittäin hyvin kuulemani. Olin muuten oikein opettajan lellikki, paitsi että olin JT, kiusattu, ja vaikea tapaus puolustaa. Opettaja käänsi katseensa pois kun näki tätä tapahtuvan...
Jossain vaiheessa sitten murrosiän tultua... Aloitimme luonnollisesti kirjantutkistelun kahden kesken erään toisen seurakunnan naisen kanssa. Sitä iloa kesti ehkä parisen vuotta. Olin täysin aivopesty uskoon. Jos lapselle toistetaan 12 vuoden ajan että maapallo olisi litteä, ei hän tulisi vastaväitteitä uskomaan vaikka todisteitakin muusta olisi.
Seurakunnassa tapahtui niinä aikoina erittäin mullistavia ja paheksuttavia asioita. Kaiken sen ohella jätin masennuksessani käymättä kokouksissa... Ja aloin pohtia tulevaa elämääni. Halusinko minä todella pyhittää elämäni jumalalle pelkästään sen toivossa, että saisin ikuisen eläman? Kuka haluaa elää ikuisesti, jos lähimmät ystävät joutuisivat kadotukseen? Miten kukaan voi olla täysin onnellinen, ja miten sellainen maailma on mahdollinen, missä kokonaiset yhteisöt olisivat sitä?? Miten tulevan aviomiehen voi valita jos siihen ei voi edes kahden kesken tutustua???
Jätin seurakunnan, silloin lähinnä siksi koska seurakunta hylkäsi meidät. Kuuluin moniuskontoiseen perheeseen, ja se oli vaikea asia. Ehkäpä he ajattelivat, että aika parantaa haavat eikä sinne kannata mennä.
Siinä reilun vuoden hiljaiselon jälkeen antauduin taas rakkaalle harrastukselleni, lukemiselle. Huomasin, että on olemassa toisenkinlaisia "totuuksia". Kiinnostuin erityisesti evoluutioteoriasta koska halusin kumota sen. Mitä enemmän luin, sen vähemmän uskoin enää vanhaan.
Se lähti evoluutioteoriasta. Sitten tuli raamatun monet tulkinnat. Selvitin paljon eri uskontojen taustoja, koska halusin löytää sen "oikean jumalan". Luin paljon teologisia opuksia, uusimmasta tieteestä, historiasta... Huomasin että uskontojen nimissä on tässä maailmassa tehty aivan liikaa pahaa ja turhaa.... Paljon turhia ponnisteluja ja menetettyjä ihmishenkiä. Aloin uskomaan vain siihen, että "jumala" on pelkkä turva ihmismielessä, joku vero siitä että meille on annettu älykkyyttä ajatella. Kaiken voi lopulta selittää jumalalla, jos ei muuta keksi.
Kun nyt reilu 10 vuotta olen lukenut lukemistani, olen hylännyt koko jumaluskon. Jos jumala jollekin tuo lohtua, suotakoon se hänelle. Henkilökohtaisesti en usko jumaliin, helvettiin, taivaaseen enkä muuhunkaan soopaan. Uskon, että olen omien kokemusteni, ajatusteni ja ruumiini summa, eikä minusta irtoa sielua kun kuolen. Elämä tässä maailmassa on ainakin tässä maassa hyvin pitkälti sitä mitä siitä haluaa tehdä, eikä kuoleman jälkeen ole eikä tule ollakaan mitään. Raamatun sisäsiittoisen luomistarinan hylkäsin ensimmäisenä, minulle on oikeastaan sama onko esi-isämme laskeutuneet puusta vai nousseet merestä. Evoluutio vie toivottavasti tätä älykästä rotua eteenpäin ja koko jumalharha voitaisiin painaa historiaan ja pikkuhiljaa unohtaa. Ehkä meitä ei enää joskus ole, ainakaan nykyisessä muodossamme...
Kaksi hyvää sanomaa on jääneet mieleeni. Ensimmäiselle nauroin kun se oli ajankohtainen; et nää taulun kehyksiä koska olet itse kankaalla.
Toinen:
Kiitän sitä kaukonäköistä miestä, joka keksi jumalat, niin että kaikki ne, jotka tekivät tai puhuivat tai edes ajattelivat pahaa, olisivat peloissaan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
koskaan kerrottu Jumalan Pojasta Jeesuksesta, joka sovitti syntimme Golgatan keskimmäisellä ristillä...
Arvelisin, että jehovalaiset ovat vähän kuin ortodoksijuutalaiset, jotka on "kyllästetty" tietynlaisella raamatuntulkinnalla, selitetty, niin että siitä on vaikea oppia pois. Asioilla on eri merkitys kuin niillä oikeasti on...
Kehoittaisin tutustumaan tavalliseen 33/38 Raamattuun, ILMAN SELITYSTEOKSIA, rukoillen ja pyytäen Jumalaa Pyhän Henkensä kautta avaamaan Sanaansa ja ilmaisemaan itsensä.
ehkä joku muu jatkaa, joudun nyt poistumaan...
ihmisten kirjoittama teos,joka ei ole sen enempää totta kuin kaikki sitä selittävät uskonnot ja kirjallisuuskaan.Se on pelkkää uskoa,joka on vain olettamuksia,jotka eivät ole toisiaan todempia ja parempia.
Kyllä Jt:t kertovat hyvin auliisti "Jumalan Pojasta Jeesuksesta, joka sovitti syntimme Golgatan keskimmäisellä ristillä... " sekä omissa kokouksissaan, että kaikille muille, jotka ovat valmiita kuuntelemaan. Tietosi ovat puutteelliset, kuten itsekin tunnustat käyttämällä sanaa "arvelisin". Kunnioitan keskustelun aloittaneen henkilön tuntemuksia. Itsekin olen ollut mukana, vaikkakaan en lapsuudestani asti, mutta en halua olla enää. Silti olen sitä mieltä, että Jehovan todistajia usein tuomitaan aivan tuulesta temmattujen väitteiden perusteella.
Mitä sinä 'varmaan ole' oikein edes teet täällä uskontojen uhrit -keskustelussa? Mikä ihme on motiivisi? On se vaan kumma että jotkut aina "näkee hyväksi" tulla käännyttämään jo muutenkin uskonnoista niin paljon kärsineitä. Et ehkä huomannut että Lammas suden vaatteissa on tullut itselleen sopivimpaan ratkaisuun. Kymmenen vuotta lukenutkin monenlaisista eri uskoista, luultavasti myös raamattua tutkinut! Oletko itse muuhun tutustunut kuin (epä)pyhään kirjaasi?
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jännää, en ole ennen lukenutkaan JT:n kokemuksista, enkä muutenkaan kovin paljon heistä tiedä mutta pieniä juttuja lukuunottamatta olis melkeen voinut olla mun tarina, siis tuo alku, siihen irtaantumiseen asti. Vaikka siis itseni kasvatettiin tiukassa vanhoillislestadiolaisessa perheessä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä uskonnot osaa olla julmia!
Minulla on aivan samanlaisia kokemuksia vapaista suunnista joista ensimmäinen oli helluntailaisuus. Ihmettelin sitä faskiutta mikä niissä piirissä vallitsee.
Aloin lukea itse Raamattua ja huomasin että samaa mieltä kanssani olivat yliopistojen raamatuntutkijat. Kiinnostuin lukemaan kurssikirjoja ja voin sanoa että tiedän yhtä ja toista historiallis-kriittisestä tutkimuksesta.
Helluntailaiset pitävät Raamattuaan vain horoskooppinaan. Ja niinpä sieltä löytyykin aina sopiva jumalansana omaan käyttöön. Sellainen falskius ei minua enää tyydytä.
Raamattua ei ole kuitenkaan tarkoitettu biologian, lääketieteen eikä muunkaan sellaisen oppikirjaksi, mutta helluntailaisille se on sitä. Osa kristityistä kyllä hyväksyy tosiasiat kuten evoluution .
Huuhaauskontojen tunnisttavia piirteitä on kreationismin lisäksi mm. homoviha
Jehovan todistajat keksivät Jeesuksen vasta 80-luvulla, ehkä he pääsivät vasta silloin Uuteen testamenttiin asti. Minun lapsuudessani 60-luvulla koko uskonto oli pelkkää tulikivenkatkuista Harmagedonia. Eikä tuomitsemisesta vieläkään ole päästy, vaikka se nyt onkin epävirallista. Lopputulos on kuitenkin sama: Ihmiset, joita ei jostain syystä haluta seurakuntaan, ajetaan ulos tavalla tai toisella. Tavallista on, että ihmistä aletaan kohdella kuin erotettua, ei tervehditä eikä olla muutenkaan enää tekemisissä. Tämä tehoaa hyvin varsinkin ahkeriin "sisariin", jotka ovat käyttäneet paljon aikaansa seurakunnan toimissa, esim. evankelioinnissa. Heillä ei ole ollut aikaa pitää yllä suhteitaan seurakunnan ulkopuolisiin ja seurakunnasta erottaminen saattaa ajaa masennukseen tai pahempaankin.
Jt:jien sääntöjen mukaan uskonnossa virheitä havainneen tulisi korjata virheet sisältäpäin raportoimalla johdolle ja ehdottamalla korjauksia: eli minun tulisi istua kokouksissa kaikkien silmätikkuna ja vastarannankiiskinä. En aio pilata elämääni mokomien takia, mutta toivon todella, että Jumala on olemassa. Jos on, hän päästää paratiisiin tai taivaaseen ensimmäiseksi juuri uskontojen uhrit. Sehän kerrotaan raamatussakin, katso itse omasta raamatustasi Matt. 19: 27–30.