1-jakoinen

Kuinka moni täällä treenaa 1-jakoisella? Onko tullut kehitystä?
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Treenaan 1 jakoisella, kotona. Ja on ollut kehitystä. Pääpainopiste on ollut voimassa, eikä massassa. Mutta pikkusen on massaakin tullut, ja rasvaa on palanut jonkun verran sieltä täältä. Silloin kun on ollut siihen mahdollisuus olen treenannut 3-4 kertaa/vko, eli kutakuinkin joka toinen pvä. Aloin pitää treenipäiväkirjaa vasta viime vuoden marraskuussa joskus. Harmittaa etten ymmärtänyt aiemmin sitä tehdä. Marraskuussa painoin jotain 68.5kg, nyt olen melkein 73. Joku viikko sitten olin vielä 74 ja risat, mutta sitten kiristin hieman kaloreita että saisi hieman läskiä pois. Ja lähtihän sitä, plus nestettä varmaankin, ja kuitenkin on voimaa tullut lisää. Eli miinuskaloreillakin voi näköjään tulla kehitystä voimassa.

Kehitystä voin mainita esim. maven saralla. Aloitin maven tekemistä joulukuussa, aloitin 49 kilolla, ja sain tusinan verran puhtaita toistoja. Nyt menee reilu 90, melkein 10 toistoa. Kyykky on mulla heikoimpia lajeja, kuitenkin sarjapaino on siinä noussut marraskuusta reilu 25kg. Vinopenkissä en ole niin tyytyväinen kehitykseen, sarjapaino noussut marraskuusta köykäiset 13kg. Sama koskee pystypunnerrusta. Taas dipeissä kehitys ollut parempaa, marraskuussa aloitin niiden tekemisen. Omalla painolla sain jotain 8 toistoa. Melko tasan 6kk myöhemmin sain n. 30kg lisäpainoilla 5 toistoa, jolloin olin sitäpaitsi melkein 6 kiloa painavampi kuin aloittaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdfdfdfdf kirjoitti:

Kuinka moni täällä treenaa 1-jakoisella? Onko tullut kehitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu