Nukun liikaa

Ongelmani on siis liika nukkuminen. Saatan herätä vasta iltapäivällä, eli saatan nukkua yli 12 tuntia ja silti olen herätessäni ärtynyt ja väsyneen olonen.
Olen yrittänyt laittaa herätyskellon soittamaan aikasemmin, mutta en tunnu reagoivan siihen kunnolla, sammutan ja jatkan nukkumista.
Olen viimisen muutaman vuoden aikana kärsinyt masennuksesta ja saanut siihen kyllä apua, enkä koe olevani kovinkaan masentunut enää.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet kuulostavat tutuilta, mutta multa otettiin verikoe muutama vuosi sitten ja sillon sitä ei ainakaan ollut. Pitäisikö mennä uudestaan verikokeisiin?
Liikun ihan riittävästi, enkä kärsi ylipainosta.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


silti väsyttää kirjoitti:

Ongelmani on siis liika nukkuminen. Saatan herätä vasta iltapäivällä, eli saatan nukkua yli 12 tuntia ja silti olen herätessäni ärtynyt ja väsyneen olonen.
Olen yrittänyt laittaa herätyskellon soittamaan aikasemmin, mutta en tunnu reagoivan siihen kunnolla, sammutan ja jatkan nukkumista.
Olen viimisen muutaman vuoden aikana kärsinyt masennuksesta ja saanut siihen kyllä apua, enkä koe olevani kovinkaan masentunut enää.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet kuulostavat tutuilta, mutta multa otettiin verikoe muutama vuosi sitten ja sillon sitä ei ainakaan ollut. Pitäisikö mennä uudestaan verikokeisiin?
Liikun ihan riittävästi, enkä kärsi ylipainosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu