Huolettaa

Minulla olisi tällainen ongelma: Tuli rakasteltua ~n. viikko sitten useaan kertaan ja kondomi toimi suojauksena. Kumit olivat käytön jälkeen ehjiä ja mitään ongelmia ei ehkäisyn kannalta ollut, joten jälkiehkäisy ei sen vuoksi käynyt mielessäkään. Nyt kuitenkin epäilykset alkaneet herätä kun kuukautiset ovat myöhässä. Edellisen kerran alkoivat 8.5. Toisinaan niillä tapana muutaman päivän myöhästellä mutta pääasiassa olleet kohtuu säännölliset. Ensi viikolla aika gynelle. Kannattaakos tässä vielä olla kovin hädissään? Lasta ei ole tässä mahdollisuus alkaa pyöräyttämään joten raskaus olisi pakko keskeyttää.. kuinka tapahtuu näin varhaisessa vaiheessa? Varmaankin gyne kertoo sitten mutta en millään jaksaisi odottaa ensi viikkoon kun päätäni tämä ongelma vaivaa jo niin kovin.
Ahdistus on kova, voisikos joku vähän valaista minua :)?
4156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos yhtään asiaa epäilet, niin voithan toki tehdä raskaustestin jo nyt. Testin voi tehdä jo seuraavana päivänä kuukautisten oletetusta ajankohdasta, eli hyvinkin se jo voisi kertoa tuloksen.
Raskauden kesto lasketaan viimeisten kuukautisten alkamispäivästä, vaikka todellisuudessa et silloin olekaan vielä raskaana ollut. Tätä laskukaavaa käyttäen n. 7.–12. raskausviikolla voidaan valita keskeytetäänkö lääkkeillä vai imukaavinnalla, joka on lääkitystä nopeampi ja siksi myös suositumpi. Lääkkein tehtävä raskaudenkeskeytys on sitä tehokkaampi, mitä aikaisemmassa vaiheessa se tehdään ja on luonnonmukaisempi keino. Yli 12. viikolla tehdään yleensä lääkkeillä keskeytykset, joskin se voi kestää pidempään.
Keskeytys voidaan tehdä 20. viikolle asti ja erityisellä luvalla vielä 24. viikolle, mutta näissä asioissa kannattaa aina olla yhteydessä lääkäriin mahdollisimman nopeasti.

Äänestä
  • todellisen tilanteen aikaisintaan 12-14 vuorokautta MAHDOLLISESTA hedelmöittymisestä.....

    Äänestä

...ehjiä, niin miksi olisit raskaana? Raskaaksi tuleminen vaatii sen, että siittiöt hedelmöittävät munasolun, joten siittiöiden on päästävä kohtuusi/munanjohtimiisi. Jos kondomi on ollut käytössä koko yhdynnän ajan, eikä se ole rikkoutunut tai lähtenyt pois paikaltaan, eli spermaa ei ole päässyt emättimeesi, niin miten raskaus olisi mahdollinen, saati sitten todennäköinen?

Menkkojen myöhästymiseen on lukemattomia muita syitä kuin raskaus. Jos vuoto ei sinulla muutenkaan ala kellontarkasti, niin muutaman päivän myöhästyminen ei tarkoita yhtään mitään. Stressi, ruokavalion muutokset, painonmuutokset, muutokset liikuntatottumuksissa jne., tai ihan vaan jokin hormonitasapainon sattumanvarainen heilahdus ovat paljon todennäköisempiä syitä menkkojen myöhästymiseen (tai jopa poisjäämiseen).

Eli en kyllä nyt ihan vielä alkaisi panikoimaan, jos olisin sinä...

Äänestä
  • Kaikista vastauksista :)

    Niin tätäpä minäkin ihmettelen ja pistää huolettamaan, mutta tuleva näyttää mitä sitten on tapahtunut. Stressiä on ollut kyllä tässä viimeisen kuukauden parin aikana roimasti, se on saattanut hyvinkin aiheuttaa tämän kuten on ennenkin tehnyt.. silloin ei vain ole ollut mahdollisuuksiakaan raskaus epäilyille. Mutta minä tässä jatkan jänskättämistä tuonne ensi viikkoon ja tarkoitus olisi siis juurikin hormonaalista ehkäisyä kysellä gyneltä perus tarkastuksen ohessa.. Voipa olla että en pitkään aikaan uskaltaudu pelkän kondomin kanssa hommailemaan, sen verran tätä tilannetta oon säikähtänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*tuskastunut* kirjoitti:

Minulla olisi tällainen ongelma: Tuli rakasteltua ~n. viikko sitten useaan kertaan ja kondomi toimi suojauksena. Kumit olivat käytön jälkeen ehjiä ja mitään ongelmia ei ehkäisyn kannalta ollut, joten jälkiehkäisy ei sen vuoksi käynyt mielessäkään. Nyt kuitenkin epäilykset alkaneet herätä kun kuukautiset ovat myöhässä. Edellisen kerran alkoivat 8.5. Toisinaan niillä tapana muutaman päivän myöhästellä mutta pääasiassa olleet kohtuu säännölliset. Ensi viikolla aika gynelle. Kannattaakos tässä vielä olla kovin hädissään? Lasta ei ole tässä mahdollisuus alkaa pyöräyttämään joten raskaus olisi pakko keskeyttää.. kuinka tapahtuu näin varhaisessa vaiheessa? Varmaankin gyne kertoo sitten mutta en millään jaksaisi odottaa ensi viikkoon kun päätäni tämä ongelma vaivaa jo niin kovin.
Ahdistus on kova, voisikos joku vähän valaista minua :)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu