ONKO SUOMI TODELLAKIN KAKSIKIELINEN MAA

vai onko se vain joidenkin toiveajattelua järjestelmästä jolla pientä väestönosaa yritetään
kaikin keinoin hyssyttelemällä saada näyttämään "sivistyneemmältä" kuin maan suuri
enemmistö ja tällä tavoin saada toteennäytetyksi "PAKKORUOTSIN" tarpeellisuus?

Tällaistako järjestelmää me suomalaiset haluamme, että pieni vähemmistö toimii apartheidin
tavoin maassamme omine kouluineen ja erityisratkaisuilla toimivine järjestelmineen kuorimalla
kerman maidosta?

Käsi sydämellä, haluammeko me suomalaiset tällaisen järjestelmän?

Suomenkielistä lama koettelee mutta ruotsinkielinen vaatii kaksikielisiä tiekylttejä ja vähintään
yhtä suurta tekstiä ruotsin kielellä kuin suomenkielinenkin on.
13149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomi on kaksikielinen maa, koska laissa sanotaan niin. Järjen käyttö on kielletty, koska lakikirja kertoo totuuden. Suomi on kaksikielinen, vaikka 100% väestöstä olisi suomenkielisiä, koska laki sanoo niin. Ja muista vielä se, että ruotsi on kaunis kieli.

Med vänlig hälsning
SFP

Äänestä

Paljon lähempänä totuutta olisi: OLEMME PUOLITOISTAKIELINEN MAA. huvittavaa kuunnella kun nämä meidän hienostohurrit paasaa tavaratalossa suureenääneen ruottia. Huvittavan siitä tekee se, että lähes jokatoinen sana on suomea... onko tosi, että olette niin vajavainen kansanosa ettei teillä ole ruottalaista sanaa esimerkiksi: leivinpaperille, ulkoinen lisämuisti ja pähkinä tässä pieniosa vajavuudestanne. Jollekkin palstalle voisimme avata ketjun mihin vois kirjoittaa näitä ruottalaisten möläytyksiä...

Äänestä
  • tulosta ja mistä se johtuu, nimittäin tutkimus väitti,että suomenruotsalaiset ovat onnellisempia kuin Suomalaiset. Aika lookinenselitys asialle, kun suomenruotsalaisilla on puolet lainasanoja Suomenkielestä, jos vielä herralla on erit lainasanat kuin rouvalla, eiväthän he edes ymmärrä toisiaan. Istutaan keinutuolissa ja molotetaan puolet ja puolet, hymyillään vaan onnessaan eikä ole riitoja...siitäkö se onnellisuus..?

    Äänestä

  • erään tutkimuksen kirjoitti:

    tulosta ja mistä se johtuu, nimittäin tutkimus väitti,että suomenruotsalaiset ovat onnellisempia kuin Suomalaiset. Aika lookinenselitys asialle, kun suomenruotsalaisilla on puolet lainasanoja Suomenkielestä, jos vielä herralla on erit lainasanat kuin rouvalla, eiväthän he edes ymmärrä toisiaan. Istutaan keinutuolissa ja molotetaan puolet ja puolet, hymyillään vaan onnessaan eikä ole riitoja...siitäkö se onnellisuus..?

    jonkinlainen alemmuuskompleksi, kun koko ajan marmatat sitä että ruotsinkieliset olisivat jotenkin ylempänä.
    Olet varsin pikkusieluinen nihilisti.

    "suomenruotsalaiset ovat onnellisempia kuin Suomalaiset."

    Tyhmillä on aina hauskempaa, koska he eivät ymmärrä olevansa tyhmiä.

    Äänestä

  • ålanderi kirjoitti:

    jonkinlainen alemmuuskompleksi, kun koko ajan marmatat sitä että ruotsinkieliset olisivat jotenkin ylempänä.
    Olet varsin pikkusieluinen nihilisti.

    kuunnella rantaranskalaisten mongertamaa puoliruotsia... Melkeinpä kuin manne tv:tä kattelis.

    Äänestä

  • Tasa-arvo kirjoitti:

    "suomenruotsalaiset ovat onnellisempia kuin Suomalaiset."

    Tyhmillä on aina hauskempaa, koska he eivät ymmärrä olevansa tyhmiä.

    ongelmista joten ulkopuolisen ja varsinkin omin silmin katseltuna se voi vaikuttaa onnellisuudelta?

    Äänestä

  • Tasa-arvo kirjoitti:

    "suomenruotsalaiset ovat onnellisempia kuin Suomalaiset."

    Tyhmillä on aina hauskempaa, koska he eivät ymmärrä olevansa tyhmiä.

    Aamulehden keskustelupalstalta. Hänkään ei tyhmyyttään osannut muuta vastaan argumentointitapaa kuin vastapuolen tyhmäksi haukkumisen.

    Äänestä

  • nimimerkki OK kirjoitti:

    Aamulehden keskustelupalstalta. Hänkään ei tyhmyyttään osannut muuta vastaan argumentointitapaa kuin vastapuolen tyhmäksi haukkumisen.

    Toki voisin argumentoida, mutta kun keskusteluun tarvitaan vähintään kaksi osapuolta.
    Valitettavasti nettisvekoista ei saa sitten tekemälläkään keskusteluseuraa, joten tässä tapauksessa argumentoinnista ei olisi ollut mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Tasa-arvo kirjoitti:

    Toki voisin argumentoida, mutta kun keskusteluun tarvitaan vähintään kaksi osapuolta.
    Valitettavasti nettisvekoista ei saa sitten tekemälläkään keskusteluseuraa, joten tässä tapauksessa argumentoinnista ei olisi ollut mitään hyötyä.

    mutta koska et osaa argumentoida esim.ranskan kielellä niin tääsä tapauksessa argumentointi olisi täysin turhaa ja tarpeeton !!

    Suomen kieli on liian vulgääri kieli minulle, fy fan

    Äänestä

Onhan se vähintäänkin kohtuutonta kun suomalaiset pakotetaan opettelemaan itselleen tarpeetonta kieltä omassa maassaan.

Äänestä
  • Minkäänlaista kiinnostusta. Sitä ei opi. Halu ei synny tyhjästä, jos kielellä ei kukaan tee mitään.

    Pakko ei sinänsä haittaa oppimista. Onhan koulussa paljon muitakin pakko aineita. Mutta niihin on motivaatio ja ne myös siksi opitaan. Matikkaa, Englantia. Äidinkieltä, Biologiaa jne tarvitaan yleis sivistyksen takia.

    Svenska nu projekti ja muut sen sellaiset tahot, askartelee ruotsin huonon motivaation syyn selvittämiseksi.

    Ei näytä lmillään löytyvän. Miksi ei tunnusteta, että ruotsia ei tarvita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai mitä kirjoitti:

vai onko se vain joidenkin toiveajattelua järjestelmästä jolla pientä väestönosaa yritetään
kaikin keinoin hyssyttelemällä saada näyttämään "sivistyneemmältä" kuin maan suuri
enemmistö ja tällä tavoin saada toteennäytetyksi "PAKKORUOTSIN" tarpeellisuus?

Tällaistako järjestelmää me suomalaiset haluamme, että pieni vähemmistö toimii apartheidin
tavoin maassamme omine kouluineen ja erityisratkaisuilla toimivine järjestelmineen kuorimalla
kerman maidosta?

Käsi sydämellä, haluammeko me suomalaiset tällaisen järjestelmän?

Suomenkielistä lama koettelee mutta ruotsinkielinen vaatii kaksikielisiä tiekylttejä ja vähintään
yhtä suurta tekstiä ruotsin kielellä kuin suomenkielinenkin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu