Kuten muuallakin Euroopassa, demokratia voitti Suomessakin fasismin ainoastaan liittoutuneiden aseiden tuella. Toki monet suomalaisetkin taistelivat liittoutuneiden puolella 1941-1944 Suomen porvarihallituksen määräyksiä uhmaten, tietäen kuuluvansa suureen liittokuntaan, johon kuuluivat maailman kaikki vapaat kansat ja fasismin vastustajat. Maanpettureita eivät olleet ne, jotka jatkosodan aikana tukivat liittoutuneiden sotaponnisteluja, vaan ne jotka veivät Suomen 1940 liittoon Natsi-Saksan kanssa ja 1941 sotaan liittoutuneita vastaan.
SDKL:n nousu sodanjälkeisissä vaaleissa oli merkittävä virstanpylväs suomalaisen demokratian historiassa. Ensi kertaa vuoden 1918 köyhin kansanosa sai äänestää ja asettaa omia ehdokkaitaan vaaleissa. Vaaleista muodostui demokraattisten voimien murskaava voitto. Demokraattinen kansanrintamahallitus 1945-1948 juurrutti demokratian lopullisesti Suomeen, Neuvostoliiton ja Iso-Britannian valvonnassa. Vuoden 1941 sotasyylliset tuomittiin, tosin Mannerheimia lukuunottamatta, ja liian lievästi, asekätkentäsalaliitto paljastettiin, valtion turvallisuuselimet puhdistettiin natsimielisistä aineksista, fasistiset järjestöt kiellettiin, ja ennen kaikkea pantiin toimeen suuria sosiaalisia uudistuksia. Vuodet 1944-1948 olivat tärkein demokraattisen ja sosiaalisen edistyksen kausi Suomen historiassa.
YYA-sopimus varmisti lopulta luottamuksen Suomen ja Neuvostoliiton välille, yhteisymmärryksen johon Neuvostoliitto oli vuodesta 1938 saakka pyrkinyt. Suomalaisista ja neuvostoliittolaisista tuli ystäväkansa, niin kuin monista muistakin entisistä akselivaltiosta tuli Neuvostoliiton veljeskansoja. Venäläiseen kansanluonteeseen ei kuulu pitkävihaisuus. Hyvät suhteet Venäjään ovat jatkuneet vielä Neuvostoliiton hajottuakin. Vasta viime vuosina on Suomen johdon politiikassa eräiltä osin ollut havaittavissa pyrkimystä lähteä samalle tuhoisalle tielle, joka johti talvi- ja jatkosotaan. Luottamus on vaakalaudalla. Suomen on kansallisen etunsa nimissä syytä pyrkiä sen palauttamiseen entiseen lujuuteensa kaikin keinoin.
Venäläisetkin ovat tehneet virheitä. Kahdesti Neuvostoliitto pyrki Suomen itsenäisyyden tosiasialliseen hävittämiseen: joulukuussa 1939 ja kesäkuussa 1944. Kunnioituksesta suomalaisten itsenäisyystahtoa ja puolustuskykyä kohtaan - niin fasistiblokkiin liittyneestä maasta kuin olikin kysymys - Neuvostoliitto päätti lopulta jättää Suomen itsenäiseksi. Paasikiven rauhanpolitiikka teki tämän mahdolliseksi. "Kunpa minulla olisi puolalainen Paasikivi", totesi Stalin. Se, että Itä-Euroopan maista tuli kansandemokratioita toisen maailmansodan jälkeen, johtuu lähinnä siitä ettei niistä löytynyt Paasikiven kaltaisia realistisia porvareita - ehkä Tsekkoslovakia Benesiä lukuunottamatta. Vain samanlainen valtiollinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä saattoi lopulta varmistaa, etteivät Itä-Euroopan maat luisuisi neuvostovihamielisen politiikan tielle. Venäläisten politiikassa on aina kyse sotilaallispoliittisista realiteeteista, vähemmän mistään ideologisesta. Tämän ymmärsi Paasikivi, tämän ymmärsi Kekkonen, tämän ymmärtää Halonen. Mutta Stubb ja Katainen ovat astumassa seikkailupolitiikan pettävälle tielle. Kuten Erkko, he ovat unohtaneet, että Venäjä on suurvalta, nyt ja aina, että se on Suomen naapuri, nyt ja aina.
Venäjä on silta nousevan Aasian ja Euroopan välillä. Venäjä on Suomelle ja Euroopalle valtava mahdollisuus, nyt kun maailman taloudellinen ja poliittinen painopiste palaa Atlantin rannikoilta Aasian sydänmaahan. NATO, jonka synty liittyi lännen aloittamaan kylmään sotaan, on käynyt Länsi-Euroopalle vanhentuneeksi, tarpeettomaksi. Euroopan kannattaa arvioida maailmantilanne ja oma tilanteensa uudelleen. Venäjä on Euroopalle energian toimittaja ja markkina-alue, valmis ojentamaan ystävän käden, jos toinen osapuoli on valmis itse tulemaan sitä vastaan.
SDKL:n nousu sodanjälkeisissä vaaleissa oli merkittävä virstanpylväs suomalaisen demokratian historiassa. Ensi kertaa vuoden 1918 köyhin kansanosa sai äänestää ja asettaa omia ehdokkaitaan vaaleissa. Vaaleista muodostui demokraattisten voimien murskaava voitto. Demokraattinen kansanrintamahallitus 1945-1948 juurrutti demokratian lopullisesti Suomeen, Neuvostoliiton ja Iso-Britannian valvonnassa. Vuoden 1941 sotasyylliset tuomittiin, tosin Mannerheimia lukuunottamatta, ja liian lievästi, asekätkentäsalaliitto paljastettiin, valtion turvallisuuselimet puhdistettiin natsimielisistä aineksista, fasistiset järjestöt kiellettiin, ja ennen kaikkea pantiin toimeen suuria sosiaalisia uudistuksia. Vuodet 1944-1948 olivat tärkein demokraattisen ja sosiaalisen edistyksen kausi Suomen historiassa.
YYA-sopimus varmisti lopulta luottamuksen Suomen ja Neuvostoliiton välille, yhteisymmärryksen johon Neuvostoliitto oli vuodesta 1938 saakka pyrkinyt. Suomalaisista ja neuvostoliittolaisista tuli ystäväkansa, niin kuin monista muistakin entisistä akselivaltiosta tuli Neuvostoliiton veljeskansoja. Venäläiseen kansanluonteeseen ei kuulu pitkävihaisuus. Hyvät suhteet Venäjään ovat jatkuneet vielä Neuvostoliiton hajottuakin. Vasta viime vuosina on Suomen johdon politiikassa eräiltä osin ollut havaittavissa pyrkimystä lähteä samalle tuhoisalle tielle, joka johti talvi- ja jatkosotaan. Luottamus on vaakalaudalla. Suomen on kansallisen etunsa nimissä syytä pyrkiä sen palauttamiseen entiseen lujuuteensa kaikin keinoin.
Venäläisetkin ovat tehneet virheitä. Kahdesti Neuvostoliitto pyrki Suomen itsenäisyyden tosiasialliseen hävittämiseen: joulukuussa 1939 ja kesäkuussa 1944. Kunnioituksesta suomalaisten itsenäisyystahtoa ja puolustuskykyä kohtaan - niin fasistiblokkiin liittyneestä maasta kuin olikin kysymys - Neuvostoliitto päätti lopulta jättää Suomen itsenäiseksi. Paasikiven rauhanpolitiikka teki tämän mahdolliseksi. "Kunpa minulla olisi puolalainen Paasikivi", totesi Stalin. Se, että Itä-Euroopan maista tuli kansandemokratioita toisen maailmansodan jälkeen, johtuu lähinnä siitä ettei niistä löytynyt Paasikiven kaltaisia realistisia porvareita - ehkä Tsekkoslovakia Benesiä lukuunottamatta. Vain samanlainen valtiollinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä saattoi lopulta varmistaa, etteivät Itä-Euroopan maat luisuisi neuvostovihamielisen politiikan tielle. Venäläisten politiikassa on aina kyse sotilaallispoliittisista realiteeteista, vähemmän mistään ideologisesta. Tämän ymmärsi Paasikivi, tämän ymmärsi Kekkonen, tämän ymmärtää Halonen. Mutta Stubb ja Katainen ovat astumassa seikkailupolitiikan pettävälle tielle. Kuten Erkko, he ovat unohtaneet, että Venäjä on suurvalta, nyt ja aina, että se on Suomen naapuri, nyt ja aina.
Venäjä on silta nousevan Aasian ja Euroopan välillä. Venäjä on Suomelle ja Euroopalle valtava mahdollisuus, nyt kun maailman taloudellinen ja poliittinen painopiste palaa Atlantin rannikoilta Aasian sydänmaahan. NATO, jonka synty liittyi lännen aloittamaan kylmään sotaan, on käynyt Länsi-Euroopalle vanhentuneeksi, tarpeettomaksi. Euroopan kannattaa arvioida maailmantilanne ja oma tilanteensa uudelleen. Venäjä on Euroopalle energian toimittaja ja markkina-alue, valmis ojentamaan ystävän käden, jos toinen osapuoli on valmis itse tulemaan sitä vastaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Neuvostoliitto toi Suomeen demokratian"
Neuvostoliitto oli Puna-fasistinen diktatuuri, eikä sen vientituotteisiin kuulunut demokratia.
Neukkulan henkinen - ja taloudellinen konkurssi vuonna 1991 oli viime vuosituhannen paras uutinen.
Kaikissa Neuvostoliiton miehittämissä maissa demokratia kuoli ja tilalle tuli kommari diktatuuri.
Käy Tallinan miehityksen museossa, niin saat todellista tiedoa "Neuvosto demokratiasta",
http://www.okupatsioon.ee/english/index.htm
"Neuvostoliitto oli Puna-fasistinen diktatuuri, eikä sen vientituotteisiin kuulunut demokratia."
Kommunistit tulivat Itä-Euroopassa valtaan 1945-1948 voittamalla vaaleja, osallistumalla laajapohjaisiin kansanrintamahallituksiin, sulauttamalla muut puolueet itseensä niiden suostumuksella, siis demokraattista tietä. Suomessa kommunistit eivät koskaan saaneet enemmistöä, mutta tämä ei Neuvostoliittoa häirinnyt. Se ei tahtonut demokratian periaatteiden vastaisesti levittää väkivoimin kommunismia maahan, jonka kanssa sillä oli muuten YYA-sopimuksen ansiosta ystävälliset suhteet. Kuusisen hallituksen virheestä oli opittu, niin Suomessa kuin Neuvostoliitossakin.
Neuvostoliiton perustuslaki - Stalinin perustuslaiksi sanottu - vuodelta 1936 oli maailman demokraattisin. Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto johti itseoikeutetusti fasismin vastaista demokraattisten maiden liittoutumaa yhdessä USA:n ja Iso-Britannian kanssa. Fasismi murskattiin yhdessä, mutta valitettavasti länsivallat ryhtyivät vuodesta 1946 eteenpäin harjoittamaan voimakkaasti Neuvostoliiton vastaista politiikkaa. Ne aloittivat myös yhteistyön saksalaisten fasistien kanssa, ja nämä nousivat nopeasti johtaviin asemiin uudelleen - liittoutuneiden keskinäisten sopimusten vastaisesti - aseistetussa Saksassa.
Neuvostoliitto oli maailmansotien väsyttämään Eurooppaan tasapainoa ja vakautta luova geopoliittinen tekijä, rauhan vartija jonka hajoamista voidaan pitää yhtenä suurimmista maailmanrauhaa vaarantaneista ja edelleen vaarantavista katastrofeista.
Nykyajan Venäläiset ajattelevat näistä asioista huomattavasti laajakatseisemmin kuin sinä.
Esim. Talvisota on laajalti tunnustettu heidän yrityksesi valloittaa Suomi ja muuttaa se osaksi Neuvostoliiton kommunistista diktatuuria.
" Tallinnaan tarvitaan vapautuksen museo "
?
Demokratialla on aika tarkkaa määritelmänsä, mutta kukaanhan ei pakota uskomaan juuri sitä, vaan demokratiaksi voi kutsua myös silkkaa diktatuuria.
Mutta kun nyt tuota mieltä olet, niin luultavammin sinun ajatuksissasi nykyisin maailman demokraattisimmat maat ovat; Kiina, P-Korea muutamat Afrikan sotilasjuntan hallitsemat maat?
Et ole ikinä ajatellut hakeutua ko. maihin ja anoa turvapaikkaa?
Pois tällaisesta epädemokraattisesta maasta.
Kehoittaisin ainakin yrittämään.
Neuvostoliitto vastusti myös Pol Potin punakhmerien riehuntaa, jota Kiina tuki - samoin epäsuorasti Yhdysvallat - ja jonka Neuvostoliiton ystävämaan Vietnamin väliintulo vihdoin lopetti.
Tällä hetkellä Venäjä on erittäin huolestunut Pohjois-Korean ydinasehankkeista ja aggressiivisesta esiintymisestä.
Venäjä pyrkii rauhaan Euroopassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa. Mutta ei yhden supervallan, yhden maailmanpoliisin ehdoilla, vaan tasapainopolitiikalla, jossa tunnustetaan eri suurvaltojen paikalliset intressit. Venäjän tapauksessa ne koskevat Baltiaa, Ukrainaa, Taka-Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa. Ei Venäjäkään pyri liittoutumaan Kanadan tai Meksikon kanssa Yhdysvaltoja vastaan. Miksi USA ja Israel aseistavat Georgiaa, jonka hallitus on aggressiivisen venäläisvastainen? Miksi NATO on levittäytynyt aivan Venäjän rajoille saakka, ja sallii Baltian maissa tapahtuvan venäläisten sortamisen? Se ei ole rauhanpolitiikkaa.
Venäjän demoratisoitumisessa sitten Neuvostoliitto aikojen, mutta uutta asennetta tarvitaan ennenkuin demokratia puhkeaa kukkaan tässä itäisessä naapurisamme.
Miten on EU-komission laita? Onko Lissabonin sopimus demokraattisen Euroopan perustuslaki, vai vallan kaappaaminen Euroopan kansoilta epädemokraattisille, demokraattisen valvonnan ulottumattomissa oleville elimille? Venäläisillä ei ole syytä hävetä oman demokratiansa tilaa. He ovat valinneet johtajansa, ja ovat heihin tyytyväisiä.
Neuvostoliiton proletaarisen diktatuurin jälkeen pienetkin edistymiset demokratiassa saavat venäläisiltä kiitoksen, mutta todellinen demokratia on vielä kaukana edessäpäin.
Sananvapaus, kokoontumisvapaus kuuluu demokratiaan. Nämä asiat ovat suomalaisille päivänselviä, vaan ovatko venäläisille.
Entä mikä on tilanne korruptiossa Suomi vastaan Venäjä, kummassa on vähemmän korruptiota, kysynpähän vain.
Am 18. Januar 1871 wurde der preußische König Wilhelm I. im Spiegelsaal von Versailles zum Deutschen Kaiser proklamiert. Schon bei der Reichsgründung war das "kleindeutsche" Kaiserreich seinen Nachbarn Frankreich und Österreich-Ungarn an Bevölkerungszahl, Fläche, wirtschaftlicher Kraft und militärischer Stärke überlegen. Mit 41 Millionen Menschen im Jahr 1871 war Deutschland der bevölkerungsreichste Staat in Mitteleuropa. Noch vor dem Ersten Weltkrieg wurde die industrielle Produktion Großbritanniens überflügelt. Die Konkurrenz beim imperialistischen Streben nach Kolonien und die damit einhergehende Aufrüstung der deutschen Flotte brachten Deutschland immer wieder in Konflikt mit den anderen europäischen Großmächten.
Das Kaiserreich wurde von der Gesamtheit der deutschen Fürsten und Freien Städte als Bundesstaat gegründet. Der Kaisertitel war erblich und lag beim preußischen König, der als Kaiser den Oberbefehl über die gesamte deutsche Land- und Seemacht ausübte. Er hatte das Recht zur Einberufung, Eröffnung und Schließung des Reichstags und ernannte den Reichskanzler, der im Regelfall zugleich preußischer Ministerpräsident war und den Vorsitz im Bundesrat führte. Dem Reichskanzler unterstellt waren die Staatssekretäre als Leiter der Reichsämter. Träger des Gesetzgebungsverfahrens für Reichsgesetze war der Reichstag. Seine rund 400 Abgeordneten wurden in allgemeinen, gleichen, direkten und geheimen Wahlen gewählt. Die Reichsverfassung vom 16. April 1871 lehnte sich eng an die des Norddeutschen Bunds an. Dessen Farben waren seit 1867 "Schwarz-Weiß-Rot". Otto von Bismarck übertrug 1870 die Kombination des Hanseatischen "Rot-Weiß" mit dem Preußischen "Schwarz-Weiß" auf das neu zu gründende Deutsche Reich.
Insgesamt bestand das Kaiserreich aus 25 Bundesstaaten: vier Königreichen (Preußen, Bayern, Sachsen, Württemberg), sechs Großherzogtümern (Baden, Hessen, Mecklenburg-Schwerin, Mecklenburg-Strelitz, Oldenburg, Sachsen-Weimar-Eisenach), fünf Herzogtümern(Anhalt, Braunschweig, Sachsen-Altenburg, Sachsen-Coburg-Gotha, Sachsen-Meiningen), sieben Fürstentümern (Waldeck, Lippe, Schaumburg-Lippe, Schwarzburg-Rudolstadt, Schwarzburg-Sondershausen, Reuß Ältere Linie, Reuß Jüngere Linie) und drei Freien Städten (Hamburg, Bremen, Lübeck), die zusammen den Bundesrat bildeten. Das "Reichsland" Elsaß-Lothringen wurde seit 1879 von einem Statthalter regiert und war ab 1911 auch im Bundesrat vertreten. Bei weitem größter und einflußreichster Einzelstaat war das Königreich Preußen. Es umfaßte zwei Drittel der Fläche und rund drei Fünftel der Bewohner Deutschlands. Bis auf die drei Königreiche wurden alle Truppen der Bundesstaaten der preußischen Armee ein- bzw. angegliedert. Den Oberbefehl über die Armeen Sachsens, Bayerns und Württembergs hatte im Frieden der jeweilige König. Die Armeen sämtlicher Bundesstaaten übernahmen nach der Reichseinigung 1871 die aus Preußen stammende Pickelhaube. Für das Ausland, aber auch für viele Intellektuelle in Deutschland wurde sie zu einem Symbol für das neue, als militaristisch bewertete Deutsche Reich.
Die meisten Bundesstaaten waren konstitutionelle Monarchien; die drei Hansestädte waren Stadtrepubliken, und die beiden mecklenburgischen Großherzogtümer hatten sich ihre landständische Verfassung aus dem 16. Jahrhundert bewahrt. Das allgemein gleiche Wahlrecht wurde in acht Staaten praktiziert, und in elf Staaten galt das Dreiklassenwahlrecht.
Der Zusammenschluß der deutschen Staaten ermöglichte die Vereinheitlichung von Maßen und Gewichten, von Zolltarifen und Verbrauchssteuern sowie des Münzwesens. In den Jahren nach der Reichseinigung verschwanden Taler und Gulden aus dem Zahlungsverkehr. Anstelle der verschiedenen Währungseinheiten trat eine einheitliche, auf dem Goldstandard basierende Währung: die Mark zu 100 Pfennig. 1876 erfolgte die Gründung der Reichsbank. Das 1868 im Norddeutschen Bund eingeführte metrische System wurde auf das Reich übertragen. Ein Neuscheffel faßte 50 Liter. Der alte Scheffel hatte zwischen 36,59 Litern in Lübeck und 106,16 Litern in Gera geschwankt. Vor der Einführung des Gramms 1868 war das Pfund die Hauptmaßeinheit in Deutschland. Sein Gewicht und die Aufteilung in Loth und Quentchen hatte in den einzelnen Staaten aber ebenso stark variiert wie die Länge der Elle. Vor Vereinheitlichung der Längenmaße betrug die Elle zwischen 66,77 Zentimetern in Berlin und 83,80 in Bayern. Mit den ganzen Vereinheitlichungen war eine wichtige Voraussetzung für den wirtschaftlichen Aufstieg gegeben. Kennzeichnend für das Reich war ein starker Bevölkerungswachstum: Mit seinen fast 68 Millionen Einwohnern war Deutschland auch am Vorabend des Ersten Weltkriegs 1914 das mit Abstand bevölkerungsreichste Land Mitteleuropas. Drei zahlenmäßig große Minderheiten waren seit 1871 bestrebt, den deutschen Staatsverband zu verlassen: im Osten die Polen, im Norden die Dänen und im Westen die Franzosen Elsaß-Lothringens.
(ba)
???????????
joka ei tunne historiaa. Fanaattinen kommunisti - Stalinin lihamyllyn kokenut tai tiedostanut hullu.
" Neuvostoliitto toi Suomeen demokratian "
Hullua kanssa nuo venäläiset, toivat kaiken demokratiansa Suomeen, eivätkä jättäneet itseelleen yhtään siitä jäljelle. Miksi näin?
takaisin meiltä. Suomi on aikeissa liittyä Natoon, jottei venäläisten aie toteutuisi.
on aina ollut Suomessa sallittua. Kommunistien toiminta oli kielletty, koska se pyrki tuhoamaan demokratian. Sama koski Lapuan liikettä. Myös IKL:N kieltoa esitettiin.
Mitään rajoitusta varallisuudenb takia ei yleisessä ja yhtäläisessä äänioikeudessa ole ollut. Uudistukset toteutettiin aina eduskunnan yhteisillä enemmistöpäätöksillä. Kommunistien on turha ottaa niistä kunniaa.
Kommunistit pyrkivät kumoamaan demokratian, mutta kannatus ei koskaan riittänyt. Jos aate on niin hieno, niin missä sen kannattajat nykyisin ovat`?