Olisin voinut antaa anteeksi tapon yrityksen sinulle. Sinä et antanut sitä itsellesi anteeksi. Uhosit itsemurhalla aikaisemminkin mutta ikinä et toteuttanut. Et olisi oikeasti tehnyt pahaa kärpäsellekään, minun sanani sai sinut humalassa vaan raivon valtaan. Soitit minulle ambulanssin mutta päädyitkin itse sinne. Tulet päivällä kotiin ja kerrot minulle meneväsi suihkuun. Emme tapelleet vaan vannoimme että tästä pääsemme yli ajan kanssa. Otit pyyhkeesi peittoni alta ja menit suihkuun ja minä nukahdin. 6 tunnin päästä herään ja kuulen vesihanan. Ovi on lukossa etkä vastaa. Saan lukon auki. Yritän herätellä sinua, otin kädestä kiinni mutta se ei liikkunut mihinkään. Sinä olit nukahtanut ikiuneen.
Koin niin suuria tunteita tämän kahden vuoden aikana sinua kohtaan että tuskin tulen samaa enää kokemaan. Niin mahtavaa aikaa meillä oli. Suunniteltiin vielä 10minuuttia ennen suihkuun menoasi yhteistä tulevaisuuttamme, kunhan MINÄ itsekkäänä ihmisenä saisin aikaa ajatella. TOIMIA mun olis pitänyt eikä mukamas "yrittää ajatella ja ottaa aikaa"
Mutta nyt sinuun ei enää satu.
Koin niin suuria tunteita tämän kahden vuoden aikana sinua kohtaan että tuskin tulen samaa enää kokemaan. Niin mahtavaa aikaa meillä oli. Suunniteltiin vielä 10minuuttia ennen suihkuun menoasi yhteistä tulevaisuuttamme, kunhan MINÄ itsekkäänä ihmisenä saisin aikaa ajatella. TOIMIA mun olis pitänyt eikä mukamas "yrittää ajatella ja ottaa aikaa"
Mutta nyt sinuun ei enää satu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sukulaiseni, 68-vutias nainen menetti miehensä pari vuotta sitten itsemurhan kautta ja oli vähällä itsekin menehtyä samassa tapahtumassa. Hän haluaisi puhua asiasta, mutta kukaan ei oikein ymmärrä häntä tai jaksa puhua siitä. Sururyhmät ovat lähinnä lapsensa menettäneiden keskustelupaikkoja ja tuon ikäisenä on myös vaikea liikkua paljon. Miten hän, positiivinen ja puhelias ihminen, voisi löytää kohtalotoverin ja puhekumppanin puhelimessa, jotta voisi työstää asiaa eteenpäin, onko kenelläkään neuvoa?
Itselleni ehdotettu kriisipuhelinta, saisi ainakin jotain sanottua ajatuksista ja tunteista ja jos sitä kautta löytyisi joku linkki mistä saisi kohtalotovereita.. Mutta niitä tunteita eikä ajatuksia vielä ole, milloin on niiden aika?? Tilanne minulla ja sukulaisellasi muuten sama, mutta ikäluokka on erittäin erilainen.. Itse täytän nyt juhannuksena vasta 19 ja avomies oli 21..Ei kenenkään pitäisi joutua tämmöistä kestämään.
Maailman on julma mutta jokainen meistä täältä joskus joutuu lähtemään ja elämän pitää jatkua..Annan omani jatkua sitten kun tiedän että avomieheni saa rauhan pahalta maailmalta ja pääsee sateenkaarisillalle edesmenneen kissamme seuraksi, pian tulemme muutkin perästä eikä ole enää kiire mihinkään.
läheisensä itsemurhan kautta menettäneille. Sieltä löytyy vertaistukipuhelin, nettisivut joille täytyy rekisteröityä voidakseen jakaa tuntojaan vertaisten kanssa.. kannattaa googlata.
Sururyhmät eivät välttämättä ole paras paikka itsemurhan tehneiden läheisille, varsinkaan jos ryhmässä ei ole ketään muuta joka on menettänyt läheisensä sillä tavalla.
Kun menetyksestä on jo hetki aikaa eli asia ei ole akuutti, voi hakea myös Suomen mielenterveysseuran kuntoutukseen, jossa saa myöskin purkaa asiaa vertaisten seurassa.
paskana kun kihlattuni kuoli. Sitten jonain päivänä kaikki ajatukset taas katosi ja taas tuli päälle...
Lääkärini kertoi, että tuo on ihan normaalia.
Nyt minulla on taas ikävä kultaani ja itkettää.
Tulisi viereeni nukkumaan.
Kyllä ne ajatukset tulee kun on tullakseen.
250309
Minulle jäi ikävä kokemus surunauhan keskusteluista. Aikuisen poikani kuoleman jälkeen hänen exänsä syytti minua hänen kuolemastaan. Tunnistin hänet surunauhan sivuilta, siellä hän myös syyllisti minua ja miestäni. Me emme välittäneet hänen mukaansa pojastamme, emme käyneet ym. Täysiä valheita, koska tämä henkilö on narsisti. Eniten minua loukkasi se, että sivuilla kirjoittavistä monet lohduttivat häntä ja ihmettelivät, miten omat vanhemmat voivat olla niin tunteettomia. Autoin pokaani parhaan kykyni mukaan, mutta hän oli aikuinen, eikä halunnut kertoa meille asioistaan. Suren poikaani syvästi, vähän on sellaisia, joille olemme voineet asiasta puhua. Surunauhan sivuilla kävin tosiaan silloin ihan heti poikani kuoleman jälkeen, mutta lakkasin lukemasta siellä enää, kun tuntui, että masennuin vain entisestään syytöksistä. Vieraat ihmiset eivät tiedä toisten tilanteita. Netissä on myös niin helppo kirjoittaa mitä vain. Itse ajattelen, että poikani kuoli masennuksensa seurauksena. Vaikka olisin vahtinut häntä yötä päivää, niin en olisi voinut hänen kuolemalleen mitään. Voimia aloittajalle.
mielestäni asiallista porukkaa. Osa nyt höpöttää omia juttujaan, mutta sana on vapaa eikä niitä pakko ole lukea.
Tämä viikko on ollut erityisen vaikea. Neljä kk rakkaani kuolemasta; nyt tuntuu siltä, että shokkivaihe alkaa väistyä ja se todellisuus astuu sisään...
vielä... ja kun sen jo ymmärtää, että tämä on todella tapahtunut. Kuinka kamalaa on illalla käydä tyhjään sänkyyn nukkumaan, toinen puoli on tyhjää täynnä. Unissaan vaistomaisesti kääntyy ottamaan toisesta kiinni ja herää sitten siihen ettei siellä enää ole muuta kuin tyynyjä...
todeta, että kaikki on muuttunut. Täällä yksin, ei saa takaisin mitä haluaisi...mielessä pyörii synkkiäkin ajatuksia, mutta aina niitä välillä siellä on muutenkin pyörinyt. Aiemmin mulla oli jotain minkä vuoksi elää, nyt vaan merkityksetöntä robottihommaa tämä elämä. Eräs henkilö palas mun elämään ja tuntuu että hänellä on sanottavaa jota jaksan jopa kuunnella. No odotellaan ja katsellaan, jos jotain positiivista kerrankin sattuisi.
kokemaan tuollaista, mutta niinhän se on, ettei nettipalstalla tarkistella vertaisten taustoja. Ja kun on kyse itsemurhasta, ainakin itse oletan että ihmiset puhuvat totta. Vaikka niinhän se on, että jokaisella on se oma totuutensa, esim. narsistilla se vain on sellainen että vika on kaikissa toisissa ja omista teoista syytetään toisia..
Pelkän yhden tai kahden viestin perusteella on vaikea sanoa, millainen ihminen pohjimmiltaan on, sitä vain ainakin itse koettaa ymmärtää ja tukea sen informaation pohjalta, jonka saa. Kun ei ole kuin yhden ihmisen väittämä tapahtuneesta, ei voi tietää muiden osapuolten mielipiteitä.
Toivon etten minä ole ollut yksi niistä jotka ovat mieltäsi pahoittaneet, viestistäsi tuli olo että muistan palstalta yhden puolison jolle koetin apuna miettiä, mikä edesmenneen vanhempia vaivasi.. ja lopetin kun huomasin, ettei ihminen tuntunut hakevan kuin sääliä. Voi olla, että kyseessä on joku muukin, mutta jos puhumme samasta ihmisestä, olen iloinen tästä viestistäsi - se auttaa ymmärtämään kokonaistilannetta paremmin.
Mistä tuleekin mieleeni, että vaikka sinusta varmasti tuntui pahalta lukea vääriä syytöksiä, olisiko ollut mahdollista että olisit kertonut oman näkökulmasi? Narsistin kanssa totuuden sanominen saattaa saada entistä pahemman syytösryöpyn aikaiseksi, joten toisaalta ymmärrän että olet valinnut hiljaa olemisen.
Toivoisin ettei sinun tarvitsisi vaieta menetyksestäsi, sekä voimia sinulle suruusi.