Puolan olisi kannattanut

....................

suostua Saksan sille esittämiin aluevaatimuksiin. Näin Saksalla ei olisi ollut intressiä sopia Stalinin kanssa mitään etupiiri sopimusta.

Puolalle ei tapahtuneesta ainakaan huonommin olisi käynyt, sen sijaan Liittoutunut Puola jyrättiin kaksi kertaa ensin lännestä ja sitten idästä, joiden jälkeen oli puhdistukset ja maa jäi lopulta rautaesiripun itäiselle puolelle. Ei ollut paljoa apua Englannista ja Ranskasta. (jotenkin tulee mieleen Nato)

Jälkiviisasta, mutta Puolalle ei olisi voinut käydä huonommin ja suhteellisesti asukaslukuun verrattuna maa kärsi suurimmat tappiot

Olisi voinut talvisotakin (sitä seurannut jatkosota) jäädä sotimatta, tai se olisi myöhemmin sodittu Suomen kannalta edullisemmissa asemissa. Vielä Hitler Talvisodan perusteella arveli venäjän olevan heikompi, kuin se oli - hän ei olisi voinut ilman talvisotaa saada tällaista harhakuvitelmaa, koska Albert Speer kertoi aikaisemmalta ajalta, että Hitlerillä oli sellainen käsitys, että Puna-armeija on vahva, niin ollen Saksa olisi suojautunut, kuin kilpikonna.

9

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiassa

      itä-puola jyrättiin 3-kertaa, läntinen osa maata "vain" 2-kertaa.

      Itäinen: Puna-armeija 1939, 1944 ja saksalaiset kesällä 1941. Eikä se siihen jäänyt se jatkui tai joidenkin mielestä vasta päästiin alkuun.

    • Eipä olisi kannattanut, sillä oltaisiin vain pitkitetty väistämätöntä samalla antaen lisää resursseja ja taktista etua tulevalle hyökkääjälle. Aivan sama tapaus oli Suomen ja Neuvostoliiton välillä syksyllä 1939. Vahvempi ottaa vaikka väkisin, mutta ei sen heikomman kannata tappelusta muka välttyäkseen antaa yhtään periksi. Ei totalitaarisille diktatuureille pidä antaa neliösenttiäkään ilman heidän kansalaistensa verta.

      • voittivat?

        Me voitimme ja säilytimme itsenäisyyden, entä puola - menetti itsenäisyytensä monet henkensä ja isänmaa miehitetty - turpiin tuli ja lujaa Puolalle.

        Ei nyt tule tätä asiaa yksin Lontoosta tai Washingtonista katsella, he kyllä säästyivät joka tapauksessa. Ei paljon lohdutta silloisia puolalaisia, ei tippaakaan. Me valitimme - aivan oikein - menetetystä Karjalasta. He menettivät koko maan ja sen älymystön ja ylikin sen.

        Totaalinen Tappio Puolalta, eikä se kyennyt edes paljoa vastarintaa tekemään luotti Parisiin ja Lontooseen, vaikka Pariisi miehitettiinkin seuraavana kesänä, selvisivät ranskalaiset voittajina 1945, näin ei käynyt Puolan.


      • voittivat? kirjoitti:

        Me voitimme ja säilytimme itsenäisyyden, entä puola - menetti itsenäisyytensä monet henkensä ja isänmaa miehitetty - turpiin tuli ja lujaa Puolalle.

        Ei nyt tule tätä asiaa yksin Lontoosta tai Washingtonista katsella, he kyllä säästyivät joka tapauksessa. Ei paljon lohdutta silloisia puolalaisia, ei tippaakaan. Me valitimme - aivan oikein - menetetystä Karjalasta. He menettivät koko maan ja sen älymystön ja ylikin sen.

        Totaalinen Tappio Puolalta, eikä se kyennyt edes paljoa vastarintaa tekemään luotti Parisiin ja Lontooseen, vaikka Pariisi miehitettiinkin seuraavana kesänä, selvisivät ranskalaiset voittajina 1945, näin ei käynyt Puolan.

        Ei mitään, nehän hävisivät. Jos olisivat ennen natsi-Saksan hyökkäystä antaneet natseille avaimet käteen, olisivat tappiot ja inhimilliset kärsimykset ilmeisesti olleet vielä suuremmat.

        Suomen surkeaa geopoliittista asemaa olen itsekin joskus surkutellut, mutta eipä se ole mitään Puolan asemaan verrattuna. Nytkin Natossa se on puolalaiset, jotka balttien kanssa ensinnä pannaan riviin ja teurastukseen sen suuren rähinän ehkä alkaessa.

        Länsiliittoutuneet tekivät toisesta maailmasodasta sen mitä siitä tuli. Jos ranskalaiset ja britit olisivat oikeasti kunnioittaneet Puolan kanssa sovittuja, olisivat Ranskan ja Britannian panssarit olleet voittoparaatissa Brandenburger Torilla joskus marraskuussa 1939, eikä myöskään Talvisotaa oltaisi käyty.

        Mietipä sitä. ;)


    • näin-saatiin-sota

      Englanti neuvoi Puolaa pysymään lujana ja lupasi tehokasta sotilaallista apua jo toisena sotapäivänä jos sota syttyy. Tietoinen valehan se lupaus oli mutta sota piti saada, että päästään Saksaa tuhoamaan.

      • NäinSeMeni

        Ei asia ihan noin yksinkertainen ollut!

        Englanti ja Ranska julistivat Saksalle sodan, jonka seurauksena lopulta Saksa antautui toukokuussa 1945.

        Pelkästään karttaa katsomalla huomaa halposti, että sykyssä 1939 oli täysin mahdotonta Englannin ja Ranskan antaa suoraa apua Puolalle. Ne pystyivät avaamaan toisen rintaman Saksan länsirajalle, mutta sillä ei ollut merkitystä sodan kulkuun!


      • MeAgaln

        Tässä on kuukauden takainen ote vähän tuoreemman mallista vanhaa jatkokertomustasi, josta tosin se jatko uupuu vieläkin ;)

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15191248/ranskan-unohdettu-rooli-2--m-sodan-laajentajana

        --- "...miksi lupasi Puolalle tehokasta sotilaallista apua jo toisena sotapäivänä?"

        Oikeastaan sopimuksen osapuolet olivat lupautuneet antamaan kaiken saatavilla olevan avun välittömästi toisilleen, kuten tapahtuikin. Britit aloittivat ilmaiskut sodanjulistusta seuraavana päivänä ja efektiivisesti päättivät sotilaallisen avunannon miehitettyään Pohjois-Saksan keväällä -45. ---

        Mikäli siis koskaan vielä saat "hybrissodassasi" aikaan järjellisen argumentin niin älä pelkää kertoa siitä ;)


    • Kyllähän Puolassa nähtiin mitä tapahtui naapurimaa Tshekkoslovakialle, kun aluevaatimuksiin suostuttiin.

      Ilmeisesti Tshekkoslovakian esimerkki pelotti myös oman maamme päättäjiä talvisodan aattona.

    • Tirehtööri32

      Kyllä kaikki tiesivät huipulla, että Tshekkoslovakian johto oli syypää maansa muuttumiseen protektoraatiksi ja hajoamiseen. Puola osallistui innolla maan jakamiseen ja yritti kaapata Unkarin kanssa Sovakiankin. Mitä ilmeisimmin Lännen kehotuksesta.

      Puolan ratkaisumahdollisuudet ovat teoriaa, koska Saksan kanssa liittoutumalla se olisi uhmannut Amerikkaa, Englantia ja Ranskaa sekä Neuvostoliittoa. Maa oli Lännen satelliitti käytännössä ja tajusi USA:n johtajuuden maailmassa.

      Sotaa ei olisi vältetty suostumalla Saksan vaatimuksiin. FDR ja Stalin olivat päättäneet sodasta ja tällöin USA:n koirat Ranska ja Englanti olisivat olleet mukana. Olisi luotu avoimesti "Suuri allianssi" Stalinin kanssa ja hyökätty Saksan ja Puolan ja muiden tämmöisten kimppuun. Kaikki olisi mennyt vain toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      526
      2671
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1787
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1282
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1116
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe