Olen halukas tietämään ev.luterilaisena, miksi Neitsyt Mariaa täytyy palvoa samalla lailla kuin Jeesusta. Minusta Neitsyt Maria oli tavallinen kuolevainen ihminen kuin me muutkin ihmiset, mutta hän oli sovelias Jumalan silmissä Jeesus lapsen äidiksi. En halua loukata ketään vaan olen halukas tietämään tämän asian.
Neitsyt Maria
4
370
Vastaukset
- jalompi serafeja
Mariaa kunnioitetaan ja ylistetään nimenomaan jumalansynnyttäjänä ts. suhteessa Kristukseen.
Ei siis " palvota kuten Jeesusta". - palvota
ortodoksisessa kirkossa, ainoastaan ylistetään hänen oman ennustuksensa mukaisesti autuaaksi. Ortodoksisen opin mukaan Jumalansynnyttäjä oli tosiaankin aivan tavallinen nuori tyttö, joka sai Jumalalta tehtäväkseen tulla Jumalan Pojan äidiksi. Tähän tehtävään hän suostui vapaaehtoisesti. Jumala ei pakota ketään.
Ortodoksisen ja luterilaisen kirkon opit Jumalansynnyttäjästä ovat alun perin olleet aivan samanlaisia. Myös Luther, Melanchton & kump. tunnustivat, että autuas Neitsyt Maria on Jumalansynnyttäjä ja ainainen neitsyt, ja että hän rukoilee koko Kirkon puolesta. Luterilaiset ovat sittemmin kuitenkin luopuneet vanhakirkollisesta opetuksesta -ja omista tunnustuskirjoistaan.
Roomalaiskatolinen oppi Neitsyt Mariasta sen sijaan poikkeaa paljonkin ortodoksisesta opista. Heidän mukaansa Maria oli jo etukäteen valittu Jumalan äidiksi ja itse syntynyt vailla perisyntiä.on Jumalanäiti. Häntä kunniotetaan Jumalanäitinä, ei Jeesuksen äitinä, sillä Jeesus on Jumala. Neityt Maria oli "Kerubeja kunniotettavampi ja Serafeja verrattomasti jalompi". Häntä kunniotetaan juuri siitä syystä, eli hän ei ollut tavallinen kuolevainen vaikka kuolikin vaan sai taivasten valtakunnassa paikan olla korkein nainen.
- vr
horrorfan kirjoitti:
on Jumalanäiti. Häntä kunniotetaan Jumalanäitinä, ei Jeesuksen äitinä, sillä Jeesus on Jumala. Neityt Maria oli "Kerubeja kunniotettavampi ja Serafeja verrattomasti jalompi". Häntä kunniotetaan juuri siitä syystä, eli hän ei ollut tavallinen kuolevainen vaikka kuolikin vaan sai taivasten valtakunnassa paikan olla korkein nainen.
Kyllä näissä mennää hyvin helposti yli raamatun sanan.Minkä teette työllä tai toimella tehkää se Herran Jeesuksen nimessä,eikä ole muuta pelastusta mitä annettu on kuin Jeesus Kristus.Jokaisen tehtävä on tutkia itse henkilökohtaisesti raamattua rukoillen jotta löytää totuuden, olet itse vastuussa itsestäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve543056Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä352886Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932826On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622678Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962603Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1092287Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk641909Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900