YTV-seutulippu saatava Nurmijärvelle

Nurmijärvellä nykyinen joukkoliikenteen tarjonta on käyttökelpoinen Helsinkiin suuntautuvilla matkoilla, mutta liput ovat kalliita, kausilippua ei ole ja poikittaisyhteydet ovat olemattomia. Jos olisi tarve matkustaa esimerkiksi Vihtiin, Hyvinkäälle, Järvenpäähän, Tuusulaan, Keravalle, Lohjalle, tai Porvooseen, niin ei onnistu helpolla. On kierrettävä yleensä Helsingin kautta, joka vie paljon aikaa ja maksaa maltaita, kun ei ole seutulippua. Vuorotarjonta on myös turhan vähäistä viikonloppuisin ja kesäisin myös kunnan sisäisillä ja Helsingin-yhteyksillä.

Kirkkonummi ja Kerava ovat taannoin liittyneet YTV-lippuun, kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat. Vuorotarjonta on parantunut, sarjalippujen tilalle tullut rajaton matkustusoikeus ja liikennettä parannettu syrjäisempiinkin kunnanosiin. Espoossa ja Vantaalla liikenne toimii Helsingin keskustasta joka päivä tunnin välein jopa niinkin syrjäisiin paikkoihin, kuin Rinnekotiin ja Katriinan sairaalaan. Vantaakaan ei tunnetusti ole mikään rikas kunta, mutta silti heillä on selvästi halua tarjota asukkailleen kelvolliset kulkuyhteydet. Nurmijärvelläkin olisi tähän varaa, jos vain tahtoa olisi.

Mitäs, jos alkaisimme painostaa Nurmijärven kunnanjohtoa, jotta saataisiin matkakortti ja lisävuoroja sisäiseen ja seutuliikenteeseen asukkaita palvelemaan. Muussa tapauksessa ruuhkista tulee sietämättömiä ja ihmisten on pakko jurnuttaa ruuhkissa kiroillen autojen rattien takana, kun voisi hyödyntää matka-ajan järkevämminkin ja päästä perille levollisin mielin ja rentoutuneena.
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta eikös julkinen liikenne ole pelkästään uhka n-järvelle, se tuo huumeet ja muutakin ikävää? :o

Äänestä

Seutuliikenteen laajentamista koskeva lakialoite kiersi kunnassa mietinnöllä alkuvuodesta. Sikäli kuin tiedän, nurmijärveläispäättäjien kannaksi jäi, että on pyrittävä kehittämään pääkaupunkiseudun YTV:tä ja laajennettava sen liikennealue ympäryskuntiin, mkl. Nurmijärvelle. Lippujen hinnoitteluakin kehitetään samalla joukkoliikennettä suosivaksi.

Yksityisiä liikennöijiä on vaikea painostaa; he ajavat miten ajavat ja jos ei matkustajia riitä johonkin vuoroon tarpeeksi, se lopetetaan. Näin toimii vapaa markkinatalous.

Nopeasti asiat eivät etene, mutta alkupotku on annettu. Myös junayhteyttä Klaukkalan kautta kirkonkylään (haavetta, haavetta) ajetaan eteenpäin voimakkaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gamla starbu kirjoitti:

Nurmijärvellä nykyinen joukkoliikenteen tarjonta on käyttökelpoinen Helsinkiin suuntautuvilla matkoilla, mutta liput ovat kalliita, kausilippua ei ole ja poikittaisyhteydet ovat olemattomia. Jos olisi tarve matkustaa esimerkiksi Vihtiin, Hyvinkäälle, Järvenpäähän, Tuusulaan, Keravalle, Lohjalle, tai Porvooseen, niin ei onnistu helpolla. On kierrettävä yleensä Helsingin kautta, joka vie paljon aikaa ja maksaa maltaita, kun ei ole seutulippua. Vuorotarjonta on myös turhan vähäistä viikonloppuisin ja kesäisin myös kunnan sisäisillä ja Helsingin-yhteyksillä.

Kirkkonummi ja Kerava ovat taannoin liittyneet YTV-lippuun, kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat. Vuorotarjonta on parantunut, sarjalippujen tilalle tullut rajaton matkustusoikeus ja liikennettä parannettu syrjäisempiinkin kunnanosiin. Espoossa ja Vantaalla liikenne toimii Helsingin keskustasta joka päivä tunnin välein jopa niinkin syrjäisiin paikkoihin, kuin Rinnekotiin ja Katriinan sairaalaan. Vantaakaan ei tunnetusti ole mikään rikas kunta, mutta silti heillä on selvästi halua tarjota asukkailleen kelvolliset kulkuyhteydet. Nurmijärvelläkin olisi tähän varaa, jos vain tahtoa olisi.

Mitäs, jos alkaisimme painostaa Nurmijärven kunnanjohtoa, jotta saataisiin matkakortti ja lisävuoroja sisäiseen ja seutuliikenteeseen asukkaita palvelemaan. Muussa tapauksessa ruuhkista tulee sietämättömiä ja ihmisten on pakko jurnuttaa ruuhkissa kiroillen autojen rattien takana, kun voisi hyödyntää matka-ajan järkevämminkin ja päästä perille levollisin mielin ja rentoutuneena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu