Jumalam armo on KAIKKEA muuta ymmärrystä ylempi:

Ainoastaan senvuoksi, että Jumala säälii luotuansa, hän saa mahdollisuuden Kristuksen kautta. Monet syntiset ihmiset, jotka Jumala on vetänyt armosta puoleensa, ovat jäljestäpäin todenneet tämän saman kuin minäkin, että ainoastaan Jeesuksen armon tähden heitä ei tuhottu.

Jumalalla olisi ollut oikeus tuomita meidät tuhottaviksi, mutta Jeesuksen pyyntö ja rukous esti sen. Ellei Jumala olisi pitkämielinen ei meistä yksikään pelastuisi.

Luin kerran tällaisen tarinan:

Eräs upseeri joutui tulitaistelussa amuttuksi rintaan lähietäisyydeltä, mutta luoti osui hänen rintataskussa olleeseen rahakukkaroonsa ja pysähtyi siinä olleeseen hopearahaan, josta syystä luoti ei kohdannut sydäntä mihin se oli tähdätty. Tässä hoperahassa oli teksti:"Dei gratia"/="Jumalan armo"/. Tämä tapaus saattoi miehen liikutuksen valtaan ja hän ymmärsi, että tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa ottaa Jeesus elämänsä Herraksi.

Hän kaivoi esiin kauan sitten saamansa kristillisen traktaatin jota hän oli säilyttänyt, että "ehkä joskus toiste" . Nyt oli Jumalan hetki hänen kohdallaan. Jumala siunasi miestä niin, että hän tuli uskoon.

Onko Elämän Herra saanut jo tulla sinun elämäsi keskipisteeksi ja pelastukseksi?

Jos niin on, niin muista että se on AINOASTAAN Jumalan armoa!

Jumalan armo loppuu siihen, kun omat ansiot alkavat. Mikä ihana asia ihmiselle, jolla ei ole arvoa, eikä mitään hyvää itsessään. Kristuksen ansion tähden me saamme armoa armon päälle.

Tiedätkö, että sanalla armo/grace/ on sama merkitys, kuin sanalla /grattis/ILMAISEKSI?

Me emme siis voi ostaa pelastustamme millään omilla ansioillamme tai teoillamme, vaan me saamme sen lahjaksi uskon kautta, Jeesuksen ansiosta.

Sitä joka uskoo Häneen, ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään.
6138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Room.

5 LUKU

5:1 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo."
_________________________________________________________________

Olla Kristitty merkitsee "olla armossa", siis elää ja hengittää ja liikkua armon ilmapiirissä. Jokaisella tosi kristitylläkin on kuitenkin pimeät hetkensä, jolloin hän kysyy itseltään, että voinko todella etsiä Jumalan armoa ja luottaa siihen?

VOIT! Sinulla on VAPAA pääsy siihen armoon, johon olet kutsuttu. Sanahan sanoo, että olet armossa. Avautu sille!

Äänestä
  • armollinen, luo minuun uusi mieli ja uusi puhdas henki."

    Äänestä

  • syntiselle kirjoitti:

    armollinen, luo minuun uusi mieli ja uusi puhdas henki."

    Mitä on uusi puhdas henki?
    No tietenkin se on vapaa, vapaa sapattikiivailusta ja krsitittyjen jakamisesta
    laittomiin kristittyihin (eivät poista Jumalalta ikuisen rangaistuksen oikeutta)
    ja laillisiin kristittyihin (sapatti vastaan ylösnousemuspäivä).
    Uusi puhdas henki näkee yhden uskon, yhden Jumalan, yhden kasteen,
    yhden yhteisen seurakunnan, yhden ainoan Hengen.
    Joka Henki jakaa lahjojaan sulasta armosta eikä tekojen perusteella.

    Ps. 51:10 (51:12)
    Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.

    Ps. 32:1
    Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut,
    jonka synti on peitetty!

    Uusi puhdas henki ei piinaa lähimmäistä eikä itseään semmoisella mustalla
    viholla, josta Jeesus muka katsoo sitten jälkeenpäin virheitämme.
    Vaan autuas on se, jonka synnit ovat anteeksi annetut tässä ja nyt.

    Äänestä

"Jumalam armo on KAIKKEA muuta ymmärrystä ylempi:
Kirjoittanut: Sirkka-Iita / Eilen / klo 15:55 "

"MUUTA ymmärrystä ylempi"

Kyllä Jumalan armo on ihan kaikkea ymmärrystä ylempi niinkuin Jumalan rauhakin.
Päämme ei koskaan voi käsittää noita hengellisiä totuuksia, mutta sydän voi ne
vastaanottaa - ja järki koettaa tehdä armon ja rauhan tyhjäksi. Siinä meillä on
suuri taistelu, että uskossa toivon varassa lepäisimme, emmekä suotta hätäilisi.

Äänestä

jos ei Jumala meitä vetäisi pois tuhoon menevältä tieltämme.

Syntimme (siis meidän omat elämää tuhoavat tekomme) veisivät meidät auttamattomasti kuolemaan ja tuhoon jos ei Jeesus olisi vetämässä meitä Jumalan yhteyteen..

Se on varma asia.

Sillä kuinka se muuten voisikaan olla?
Meitä voisi verrata ihmiseen joka sahaa poikki sitä oksaa millä itse istuu - ja ihmettelee että kuinkahan tässä käy? :)

Muutamat sahaajat uskovat että kun oksa katkeaa he jäävät ikäänkuin automaattisesti ilmaan leijumaan (heitä olen henkilökohtaisesti alkanut kutsumaan nimellä ku-olemattomat) - toiset taas sanovat että "jep, kun oksa katkeaa niin putoan aina maahan asti ja that's it - kaputt - finito - minua ei enää ole".

Me taas jotka olemme saaneet uskon lahjan - uskomme että kun oksa katkeaa, olemme Jumalan muistissa ja Hän herättää meidät TAKASIN elämään. Että me pudotessamme vain nukumme ikäänkuin kuolema unen

Me uskomme siihen mitä Jeesus kerran sanoi: Hän katsoi heihin (opetuslapsiinsa) ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista".

Siunausta siskolle sinne pohjolaan
alex

ps.
Melkein jo kirjoitin että "kylmään" pohjolaan, mutta huomasin että teillähän on siellä lämpimämpi ilma kuin meillä täällä keski Ruotsissa ... :)

Äänestä
  • No tulihan se kakka sieltä, sama mitä sirkkamme päästelee, että Jumala mukamas
    tuhoaa jumalattomat ikuiseen sapatinlepoon tunnonvaivoistaan.
    Mutta eipäs poismukkuminen olekaan mikään ratkaisu, mutta peruuttamaton
    kylläkin. Armo on otettava vastaan tässä elämässä, eikä olla myöhäisherännyt.

    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

    Jso ei tämäkään jae herätä omaatuntoa niin ei sitten mikään ...

    Mark. 9:48 Wanha käännös

    jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

    1992 väännös

    48 Kussa ei heidän matonsa kuole,
    eikä tuli sammuteta.

    1776 Biblica
    48 missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'.
    [Jes. 66:24]

    Mikä olisi Sinun oikeampi käännös Jeesuksen
    sanoista?

    "ulos pimeyteen" on yhteinen viesti näissä kolmessa eri lauseessa Jeesukselta:

    Matt. 8:12
    mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
    Matt. 22:13
    Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
    Matt. 25:30
    Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'
    Joh. 12:46
    Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirkka-Iita kirjoitti:

Ainoastaan senvuoksi, että Jumala säälii luotuansa, hän saa mahdollisuuden Kristuksen kautta. Monet syntiset ihmiset, jotka Jumala on vetänyt armosta puoleensa, ovat jäljestäpäin todenneet tämän saman kuin minäkin, että ainoastaan Jeesuksen armon tähden heitä ei tuhottu.

Jumalalla olisi ollut oikeus tuomita meidät tuhottaviksi, mutta Jeesuksen pyyntö ja rukous esti sen. Ellei Jumala olisi pitkämielinen ei meistä yksikään pelastuisi.

Luin kerran tällaisen tarinan:

Eräs upseeri joutui tulitaistelussa amuttuksi rintaan lähietäisyydeltä, mutta luoti osui hänen rintataskussa olleeseen rahakukkaroonsa ja pysähtyi siinä olleeseen hopearahaan, josta syystä luoti ei kohdannut sydäntä mihin se oli tähdätty. Tässä hoperahassa oli teksti:"Dei gratia"/="Jumalan armo"/. Tämä tapaus saattoi miehen liikutuksen valtaan ja hän ymmärsi, että tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa ottaa Jeesus elämänsä Herraksi.

Hän kaivoi esiin kauan sitten saamansa kristillisen traktaatin jota hän oli säilyttänyt, että "ehkä joskus toiste" . Nyt oli Jumalan hetki hänen kohdallaan. Jumala siunasi miestä niin, että hän tuli uskoon.

Onko Elämän Herra saanut jo tulla sinun elämäsi keskipisteeksi ja pelastukseksi?

Jos niin on, niin muista että se on AINOASTAAN Jumalan armoa!

Jumalan armo loppuu siihen, kun omat ansiot alkavat. Mikä ihana asia ihmiselle, jolla ei ole arvoa, eikä mitään hyvää itsessään. Kristuksen ansion tähden me saamme armoa armon päälle.

Tiedätkö, että sanalla armo/grace/ on sama merkitys, kuin sanalla /grattis/ILMAISEKSI?

Me emme siis voi ostaa pelastustamme millään omilla ansioillamme tai teoillamme, vaan me saamme sen lahjaksi uskon kautta, Jeesuksen ansiosta.

Sitä joka uskoo Häneen, ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu