kaikkialla maailmassa on pantu merkille Suomen huoltosuhteen romahtaminen lähivuosina. Jätämmekö tällaisen maan lapsillemme? Kataisen ja vanhasen ainoa keino on valtionvelan ja maahanmuuton kasvattaminen, eikö tosiaan ole muka muuta keinoa kuin maan tuhoaminen tekemällä hirvittäviä virheitä?
Pienet ikäluokat eivät selviydy velvotteistaan eläköitymisessä ja julkisvelan hoitamisessa.
Eikö kukaan enää ajattele lapsia ja lapsenlapsiaan siitä millaisen monikulttuurisuushelvetin me heille jätämme? vain saadaksemme itse nauttia huolettomista eläkepäivistä?
Väestön huoltosuhde
9
193
Vastaukset
- JekkuKonttori
Eipä nuo mainitemasi asiat ole päällimmäisenä mielesäni.Suurempi huoli minulla on se että mistä saisi halvallla uusia Lopen perunoita.Sillipurkki odottaa jo ottajaansa ja tillit on kylmiössä.Muuten,uhraa enemmän mielenkiintoasi mielenkiintoisiin pikkuasioihin,sillä ei maailmassa ole mikään muuttunut aikojen kuluessa ,vaan elämä jatkuu kuten ennen,ja Aurinko paistaa kaikille tasapuoliisen lämpimästi ja jokaisella päivällä ja myös huomisella on oma murheensa joka ei pimennä suloista kirkkautta.
- sitten taas
suunnittelemaan uusia matkoja, kun suomen kaunis kesä on mennyt.
sinä kyllä olet hyvin terve kun vielä silliäkin syöt,
mulla pitää säännöstellä suolaa, tai vaihtoehtona on käydä lääkekaapilla ottamassa verenpainepillereitä, viikko pari.
Harvat meistä 50 naisista kykenee enää lisääntymään, joten eipä ole väestönkasvu meidän huoliamme enää.
- hande
Tämä syntymän negaatio. Vaimoni poti sitä loppuunsa saakka.
Se on naiselle pieni kuolema.
Eikä niin pienikään.
Ei 50? nainen anna enää survoa, koska hän näkee itsensä siinä ilman tunnetta.
- HTZA
loivat, työllä, sotimalla, ja taas työllä (Karjalaiset) maailman jossa meidän oli hyvä jatkaa.
Me olemme sitten jatkaneet, ja antaneet lapsillemme mahdollisuuden, taas jatkaa.
Me jätämme lapsillemme sen saman maa- metsätilan jonka itse saimme, tai jos ei maata ollut niin koulutuksen.
Ja meiltä jää ainakin jonkinlainen talo, asunto, kesämökit jne.
Kaiken tuon perinnön jälkeen on vaikea nähdä syytä, miksi me olisimme jotenkin huonoja?
Totta on kyllä, että kaikkien vanhemmat eivät ole eläneet siististi vaan tuhlanneet perintönsä.
Syyn hakeminen ei ole aina helppoa.
E.Leinolla on tähän sopiva värssy.- Sairaat +50
tajua ettei heillä ollut vaivoinaan afrikan sosiaalipummeja ja raiskaajia. täällä vain ihmetellään kun lapset voivat huonosti, heitä yritetään tappaa , ryöstää ja raiskata joka päivä...sairaat vanhemmat suvaitsevaiset..
- mies pian 60
Nuo pienet ikäluokat, jotka nyt ovat työelämässä, ovat suurten ikäluokkien lapsia. Pienimmät ikäluokat syntyivät juuri silloin, kun suurimmat ikäluokat olivat parhaassa naimaiässä. Nyt sitten sydän kylmänä odottavat tulevaisuutta, pian eläkkeelle lähteneinä kaikki, mistä ne eläkerahat tulevat. Eläkevakuutusyhtiöt ovat keskittäneet riskinsä markkinoille niin, että miljardit ovat huvenneet tässä finanssimaailman myllerryksessä, ja tuotantokoneisto katoaa Suomesta, jäävät jäljelle vain toisiaan palvelevat ihmiset, joiden palkan maksaa ... kuka? Ja kuka maksaakaan eläkkeitä? Niille vahemmille, jotka koko elämänsä saivat viettää ponnistelematta, heikolla koulutuspohjalla edetä työelämässä asemiin, missä vielä osa on tulppana nuoremmille, paremmin koulutetuille ja terveille, tuoreita visioita ja aloitekykyä ja kielitaitoa omaaville.
- puhutaan vaan,
kyllä sitä rahaa löytyy ja maailman talous kääntyy nousuun,
ei kannat huomisesta huolta kantaa. - Meriläinen
ollut kova ajattelemaan ja saanut kuulla ettei kannata ajatella.
Eipä se mun ajatteluni ole mitään maailmassa muuttanut.
Nyt ajattelin kun saaressa taas mennään siihen suuntaan josta ei hyvä seuraa paikallisille, ja sitä aamulla ääneenkin mietittiin. Tultiin tulokseen ettei se auta ,se ajattelu. Sanoin, jos adressia alkavat kirjoittamaan, heti olen nimeni laittamassa paperiin.
Jos postia ei kohta kanneta saareen ollenkaan, miten vakiasukkaat elää?
Maailma menee, mihin lie sitten meneekään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581081Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75775- 53614
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83563Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45512Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv35486Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36466