Keskustan ja aiemmin demareidenkin toiminta tuntuu aika amatöörimäiseltä, kun on koetettu salata asioita, jotka media on kaivanut esille peittely-yrityksistä huolimatta ja asiat on sitten kuitenkin jouduttu myöntämään.
Kepussa ja demareissa kannattaisi omaksua se tiedotustoiminnan yleinen periaate, että totuus pitäisi kertoa niin, että se pitää paikkansa, koska valehtelusta jää aina median kanssa nalkkiin. Ja jos jotain aikoo salata, niin siitä pitää olla kokonaan hiljaa, sillä jos medialle sanoo, ettei tiedä asiasta, ja media myöhemmin paljastaa, että kuitenkin tiedettiin, niin se syö uskottavuutta.
Median hehkuttamassa dramatiikassa jää kuitenkin aika vähälle huomiolle se, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, vaikka "paljastusten" kohu on maalattu kovin dramaattisin sävyin.
Uusi laki puoluerahoituksen ilmoittamisesta tuli nimittäin voimaan vasta tämän vuoden toukokuussa, eli se koskee vasta juuri pidettyjä EU-vaaleja.
Tätä ennen ei puolueiden ole tarvinnut ilmoittaa yhtikäs mitään. ilmoitusvelvollisuus on ollut vain ehdokkailla. Heillekään ei ollut määrätty mitään rangaistuksia siitä, jos ilmoitus jätettiin tekemättä tai ilmoituksessa pimitettiin jotain.
Vanhan lain mukaan oli täysin sallittua, että rahoittajaksi olisi ilmoitettu vain "oma tukiyhdistys", Menestyvä Suomi ry tai mikä tahansa peitejärjestö tai muu välikäsi, joita perustettiin nimenomaan siitä syystä, että niiden taa on mukava kätkeä alkuperäiset lahjoittajat.
Mitään laitonta tässä ei ole. Puolueille ja ehdokkaille saa kuka tahansa antaa rahaa niin paljon tahansa kuin ikinä haluaa - kaikki laillisesti. mikään lahjontaa koskeva laki ei ulotu puolueihin, poliitikkoihin, kansanedustajiin, kunnanvaltuutettuihin eikä mihinkään vaaleilla valittuihin luottamushenkilöihin.
lain mukaan he eivät voi olla lahjonnan kohteina, koska he yksin eivät voi demokratiassa mitään päättää, kun päätökset kaikissa elimissä tehdään enemmistöpäätöksinä äänestysten jälkeen.
Tästä seuraa minun mielestäni aika suuri paradoksi kaikkien korruptio- ja lahjontasyytosten suhteen. Jos joku aikoo rahalla ostaa vaikkapa itselleen mieluista lainsäädäntlä, niin eihän siihen riitä keepun tai sdp:n rahoittaminen, kun eduskunnan enemmistöön tarvitaan vähintään kaksi kolmesta suurimmasta puolueesta ja pari pientä vielä päälle.
Ja jos enemmistöpäätös saataisi aikaan rahalla ostamalla, vastoin vähemmistön tahtoa, niin kuka sen pystyisi salaamaan? Koko hommahan paljastuisivälittömästi.
Minun mielestni puolerahoituksen suhteen olisi syytä panna jäitä hattuun, hyväksyä, että yritykset ja varsinkin suuryritykset, erilaiset toimialajärjestöt ja ammattijärjestötkin rahoittavat puolueita, koska haluavat tukea sellaisia näkemyksiä, joita itse edustavat vaikkapa verolakien uudistamisessa tai budjetin määrärahojen painottamisessa.
Tämä on laillista ja sallittua niin kuin kaikki lobbaaminenkin, mutta sen tulisi olla samalla täysin julkista ja avointa, jotta äänestäjä tietää, millaisilla summilla mitkäkin tahot ovat eri puolueiden suhteen liikkeellä.
Kyllä me tähän avoimmuuteen aika pian totuisimme ja turha spekulointi korruptiosta jäisi sikseen, kun harva taho kait pystyy korruptoimaan niin montaa puoluetta yhtä aikaa, että sillä saisi ostetuksi eduskunnan enemmistön jossain äänestyksessä, jossa tätä enemmistöä ei ilman rahaa saisi äänestämään jonkun esityksen puolesta.
Vaaditaan siis avoimmuutta, mutta ei hötkyillä korruptiosta, koska ei meillä sellaista tapahdu.
-Jäbä
Kepussa ja demareissa kannattaisi omaksua se tiedotustoiminnan yleinen periaate, että totuus pitäisi kertoa niin, että se pitää paikkansa, koska valehtelusta jää aina median kanssa nalkkiin. Ja jos jotain aikoo salata, niin siitä pitää olla kokonaan hiljaa, sillä jos medialle sanoo, ettei tiedä asiasta, ja media myöhemmin paljastaa, että kuitenkin tiedettiin, niin se syö uskottavuutta.
Median hehkuttamassa dramatiikassa jää kuitenkin aika vähälle huomiolle se, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, vaikka "paljastusten" kohu on maalattu kovin dramaattisin sävyin.
Uusi laki puoluerahoituksen ilmoittamisesta tuli nimittäin voimaan vasta tämän vuoden toukokuussa, eli se koskee vasta juuri pidettyjä EU-vaaleja.
Tätä ennen ei puolueiden ole tarvinnut ilmoittaa yhtikäs mitään. ilmoitusvelvollisuus on ollut vain ehdokkailla. Heillekään ei ollut määrätty mitään rangaistuksia siitä, jos ilmoitus jätettiin tekemättä tai ilmoituksessa pimitettiin jotain.
Vanhan lain mukaan oli täysin sallittua, että rahoittajaksi olisi ilmoitettu vain "oma tukiyhdistys", Menestyvä Suomi ry tai mikä tahansa peitejärjestö tai muu välikäsi, joita perustettiin nimenomaan siitä syystä, että niiden taa on mukava kätkeä alkuperäiset lahjoittajat.
Mitään laitonta tässä ei ole. Puolueille ja ehdokkaille saa kuka tahansa antaa rahaa niin paljon tahansa kuin ikinä haluaa - kaikki laillisesti. mikään lahjontaa koskeva laki ei ulotu puolueihin, poliitikkoihin, kansanedustajiin, kunnanvaltuutettuihin eikä mihinkään vaaleilla valittuihin luottamushenkilöihin.
lain mukaan he eivät voi olla lahjonnan kohteina, koska he yksin eivät voi demokratiassa mitään päättää, kun päätökset kaikissa elimissä tehdään enemmistöpäätöksinä äänestysten jälkeen.
Tästä seuraa minun mielestäni aika suuri paradoksi kaikkien korruptio- ja lahjontasyytosten suhteen. Jos joku aikoo rahalla ostaa vaikkapa itselleen mieluista lainsäädäntlä, niin eihän siihen riitä keepun tai sdp:n rahoittaminen, kun eduskunnan enemmistöön tarvitaan vähintään kaksi kolmesta suurimmasta puolueesta ja pari pientä vielä päälle.
Ja jos enemmistöpäätös saataisi aikaan rahalla ostamalla, vastoin vähemmistön tahtoa, niin kuka sen pystyisi salaamaan? Koko hommahan paljastuisivälittömästi.
Minun mielestni puolerahoituksen suhteen olisi syytä panna jäitä hattuun, hyväksyä, että yritykset ja varsinkin suuryritykset, erilaiset toimialajärjestöt ja ammattijärjestötkin rahoittavat puolueita, koska haluavat tukea sellaisia näkemyksiä, joita itse edustavat vaikkapa verolakien uudistamisessa tai budjetin määrärahojen painottamisessa.
Tämä on laillista ja sallittua niin kuin kaikki lobbaaminenkin, mutta sen tulisi olla samalla täysin julkista ja avointa, jotta äänestäjä tietää, millaisilla summilla mitkäkin tahot ovat eri puolueiden suhteen liikkeellä.
Kyllä me tähän avoimmuuteen aika pian totuisimme ja turha spekulointi korruptiosta jäisi sikseen, kun harva taho kait pystyy korruptoimaan niin montaa puoluetta yhtä aikaa, että sillä saisi ostetuksi eduskunnan enemmistön jossain äänestyksessä, jossa tätä enemmistöä ei ilman rahaa saisi äänestämään jonkun esityksen puolesta.
Vaaditaan siis avoimmuutta, mutta ei hötkyillä korruptiosta, koska ei meillä sellaista tapahdu.
-Jäbä
Vastaukset 47
Vanhimmat
Miksi kokoomus ja keskustakin väittävät olevansa palkansaajien puolueita?
Molempia kuitenkin rahoittaa EK ja talouselämä, luuleeko joku että ne tekevät sitä pyyteettömästi?
On aivan selvä, että jos ja kun ay-liike rahoittaa puoleita niin se odottaa että sen etuja ajetaan silloin. Samoin tekevät EK ja mm. Nova Group ja jos niiden etuja ajetaan, niin samalla poljetaan niiden etuja jotka yrittävät tulla toimeen omalla palkallaan.
Palkansaajien ja elinkeinoelämän edut eivät ole ristiriidassa, sillä elinkeinoelämä saa merkittävän osan tuloistaan palkansaajien ostovoimasta, kun palkansaajat ostavat yritysten tuotteita ja käyttävät niiden palveluja.
Elinkeinoelämä on siis kiinnostunut siitä, että palkansaajalla olisi mahdollisimman paljon ostovoimaa, joten esim tuloveron alentaminen on sekä palkansaajan että linkeinoelämän edun mukaista.
Ay-liike puolestaan haluaa vaikuttaa työlainsäädäntöön, sosiaalilainsäädäntöön ja kaikkeen siihen, mitä julkinen sektori tarjoaa kuluttajalle "ilmaiseksi", eli palkansaajien veroista yhteisesti maksettuna. Tässäkään ei ole suurta riitaa elinkeinoelämän kanssa, vaikka elineinoelämä onkin joutunut paikkaamaan itse kustantamallaan työterveyshuollolla julkista terveydenhoitoa
Nova Group näyttää muodostuvan joukosta keinottelevia pikkubisnesmiehiä, jotka ovat ahneuksissaan koettaneet rahalla vaikuttaa tonttien ostoon ja kavoitukseen politiikankin puolella, jotta saisivat sijoittajat mukaan kauppapaikkainvestointeihin. Nyt näyttää vaan, että homma onollut niin täydellisen ammattitaidotonta puuhaa, että siinä on tuhlattu enemmän kuin on onnistuttu tienaamaan, ja epäpätevillä luusereilla on edessään konkurssi.
-Jäbä
ostaminen on onnistunut. Kepua, kokoomusta ja RKP:tä rahoittamalla.
Ja mieluista lainsäädäntöä syntyy...
Kyllähän se niin on, että nykyhallitus tekee prikulleen sellaista politiikkaa ja lainsäädäntöä, mitä elinkeinoelämä määrää.
Osaisitko mainita jonkin lain nimeltä, jossa eduskunnan enemmistö on rahalla saatu äänestämään lain voimaantulon puolesta?
Eduskunta on todellakin tehnyt sellaista politiikkaa, joka antaisi elinkeinoelämälle parhaan edellytykset pitää ihmiset töissä ja työllisyys mahdollisimman hyvänä.
Muunlainen politiikka aiheuttaisi työttömyyden kasvun, verotulojen alenemisen, sosiaalimenojen lisääntymisen ja aikaa myöden sen, että palveluista olisi leikattava ja veroja nostettava, koska velkaa ei enää voi ottaa.
-Jäbä
Onhan tämän hallituksen teoissa nähty mitä se tuki on saanut aikaan. Yrityselämä on saanut kaiken haluamansa ja vähän vielä ylikin.
Mitä on saaneet palkansaajat? Lukuisi hyviä esim. Tehy:n lakon aikana, eläkeiän nostoyritys, pääministerin nuhteet EU mepeille jotka olivat torjumassa työntekijöiden oikeuksien huononnukset, Lex-Nokia jne.
Vieläkö tarvitaan esimerkkejä mitä näillä tukieuroilla on saatu aikaan.
"yleisellä tasolla". Siis hallitus ottaa kaikessa toiminnassaan rahoittajiensa edut huomioon, kuten on ollut tarkoituskin.
Minäkin olen sitä mieltä, että terve yritysmaailma tuo leivän yhteisön pöytään. Se jaksaa aina hämmästyttää, että "vähän vapaampi" yritysmaailma aina haluaa noudattaa kabinettipolitiikkaa poliittisten toimijoiden suuntaan. On aivan selvää, että se mikä halutaan salata, ei tue yrityksen tai poliittisen puolueen julkista kuvaa.
Lahjonnasta puhuttaessa tarvittaisi konkreettisempi esimerkki siitä, että jonkin asian käsittelyn läpimenoon tarvittavista äänistä maksetaan.
Muuten ei ole korruptiosta kyse.
Yleisellä tasolla vastasin mielestäni siihen, että liike-elämän etu on samansuuntainen kuin hallituksen politiikka, jolla pidetään yllä mahdollisimman hyvää työllisyyttä.
Ei yritysten ja kansalaisten yhteisen edun välillä ole ristiriitaa.
-Jäbä
Joillekin on yritysmaailmassa jäänyt päälle sellainen "suhdetoiminnan" tyyli, jossa pyritään hankkimaan poliitikoista kavereita kapakassa ja kampanjoita tukemalla. Saunamäki kumppaneineen taitaa olla tämän "kostean sukupolven" aikalaisia, vaikka Vanhanen onkin absolutisti.
Salailulle ei liene suurempaa syytä kuin se, ettei asioita haluta median reviteltäväksi, vaikkei mitään laitonta olekaan tehty.
Kepun ja etenkin Korhosen virhe on siinä, että hän vakuuttaa ensin kaiken olevan avointa, mutta jää kiinni melkein saman tien uuden kertaköyttöyhdistyksen perustajana, jonka taakse on jemmattu saman Nova Groupin rahaa, josta oli juuri hetki sitten jääty kiinni ja vakuutettu, että "kaikki on kerrottu".
Korhosen tapa junailla asioita on keskustalle suuri taakka.
-Jäbä
mutta NYT on otettu vielä yksi vuosi lisää tähän "avoimuuteen" muuten vuosi 2007.
Aikaisemmin on puhuttu 2008 tuesta. Tästä on myös vaadittu Keskustaa tilille aikaisemmin. Nyt tuo kohu on vuotta aikaisemmasta ajasta kuin aikaisemmin.
Voihan sitä seuraavana alkaa kohuta vuoden 2006 tuista. Ja TAAS riittä epärehellisä "Kepulaisia":
No mileikuvia voi yrittää luoda myös näin. Tämäkin kohu osoittaa ianoastaan sen kuin pettyneitä ja alasvajonneita valtamediat ovat EU-vaalitulokseen.
Moni toimittaja joka jauhaa näitä asioista on ilmoittautunut julkisesti Demari-faneiksi. Osa on ollut jopa Demarien ehdokkaina. Kannattaa näitä asioita vähän suhteuttaa.
Odotan enne nseuraavia eduskuntavaleja samanlaista kohua vuoden 2006 tuista. Ennustan että tulee, koska nyt ei enää ole mitään eväitä vuosien 2007-2009 tuista.
Media hakee otsikoita, joista saa lööppejä, jotta saisi lisää lukijoita ja tv-kanavat kilpailevat keskenään siitä, kenen uutiset saavat isommat katsojaluvut.
Jos siis Matti Nykänen ei ole hakannut Merjaa, Karpela eronnut tai mennyt kihloihin, kilpaileva mediayhtymä erottanut lesbopäätoimittajaa, kukaan ministeri ei ole tekstaillut tytöille tai muuta vastaavaa, niin revitään sitten vaikka siitä, että joku poliitikko on jättänyt jotain kertomatta, vaikka aiemmin sanoi, että on kertonut kaiken.
Ei tässä muusta ole kyse.
-Jäbä
siihen, että lehdet antavat "oman" puolueensa ehdokkaille ilmoitustilaa halvemmalla kuin muille? Tai että joku yritys maksaa vaali-ilmoituksen suoraan lehdelle ilman että rahat käyvät välillä ehdokkaan tai hänen tukiyhdistyksensä tilillä? Esim. Nova Group oli maksanut tuhansien eurojen suuruisia summia eri lehdille. Ovatko ne summat kohdistettavissa johonkin puolueeseen tai ehdokkaaseen vai onko kyseessä pimeäksi jäävä tuki?
Kokoomuslaiset voisivat nyt ihan ensimmäisenä paljastaa omat vaalirahoittajansa, ennen kuin alkaa täällä muita liiemmin arvostelemaan ja neuvomaan.
Kaivahan Jäbä ihan ensimmäiseksi _miehet_ esiin puolueestasi jos selaisia löytyy ja kantakaa vastuu kertomalla myös omat vaalirahoittajanne.
On jokaiselle selvää, että teilläkin on rahoittajia. Lievää ja ällöttävvää kaksinaismoralismia tulla tänne leikkimään jotain herra kaikkitietävää kun oma väki kieltäytyy julkistamasta vaalirahaliikkeitään.
Tule ja Käy sitten neuvomaan kun saat oman väkesi liikkeelle avoimuuden tielle.
Minusta lehdillä on vapaa oikeus ilmoitustilansa hinnoitteluun. Siihen on aika paha sanoa mitään.
Se, että joku yritys maksaa jonkin ehdokkaan ilmoituslaskun, on taas lähinnä yrityksen tilintarkastajan ja verottajan välinen kysymys, koska pitäisi jotenkin osoittaa, että ehdokkaan mainoslasku olisi yrityksen liiketoimintaan liittyvä kulu.
Minun mielestäni liiketoiminnan kuluja eivät voi olla jonkun toisen puolesta maksetut laskut, eli tässä tapauksessa olisi paikallaan verotarkastus, jossa ko. maksut todetaan kelpaamattomiksi yrityksen menoina, eli niitä ei kirjanpidossa hyväksytä vähennyksiksi yrityksen tuloista.
Se minkä puolueen tai kenen ehdokkaan laskuja on maksettu, on taas kunkin puolueen ja ehdokkaan ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvaa, koska yrityksillä ei ole velvollisuutta informoida mediaa siitä sponsoroivatko ne politiikkaa, urheilua, kulttuuria tai mitä muuta asiaa hyvänsä.
-Jäbä
-Jäbä
Minunkin mielestäni kokoomuslaisten pitäisi paljastaa rahoittajansa.
Tiedoksi muuten, että en ole kokoomuksen jäsen enkä missään tekemisissä puolueen kanssa, vaikka olenkin sen ehdokkaita äänestänyt.
-Jäbä
erikseen mainittu tällaiset yleihyödylliset kulut vahennyskelpoisiksi.
Ei siinä ole mitään väärää. Nämä rinnastetaan samoihin kuin SPR- ja Sepe- avustukset.
On täysin selvä että puolueiden on pakko pystyä toimimaan. muuten Suomen poliittinen järjestelmä kaatuu. Puoluetuki ei riitä kaikkeen tointaan.
Siitä on hyvä esimerkki Keskustasta. Yksissä vaaleissa Keskustalla ei ollut kilpaijoihin verrattuna tarpeeksi tukijoita. Vaalikampanja oli sen vuoksi rajallinen. Keskusta hävisi ne vaalit, koska muilla oli enemmän rahaa mainontaan.
Miten kävisi Kokoomuksen mainotoimisto-ohjatun puheenjohtajan jos tällaista tukea ei sallittaisi puoueille? sinäkään et luultavasti äänestäisi Kokoomusta koska Kokoomuksen puheenjohtajan liipattu imagonrakentelu ei onnistuisi.
vaan siitä, että ehdokas saa esim. 2 ilmoitusta yhden hinnalla.
Tämähän on ehdokkaalle rahanarvoista tuloa, sanan varsinaisessa merkityksessä piilopuoluetukea koska se ei näy missään.
Vastaavasti jonkun toisen puolueen ehdokas joutuu kiltisti
maksamaan ilmoituksistaan täyden hinnan, jos lehti yleensä
suostuu sen julkaisemaan.
En tunne ennakkoverolakia tarpeeksi hyvin, että osaisin kinata vastaan, mutta olen aktiiviurani aikana hoitanut sekä ehdokkaiden, puolueiden, piirijärjestöjen, että noita tukevien yritysten mainontaa, mutta kertaakaan minua ei ole pyydetty junailemaan ehdokkaan tai puolueen mainoslaskua millekään yritykselle. Sen sijaan yritykset ovat vaalien alla mainostaneet omilla ilmoituksillaan puolueiden julkaisuissa, ja voi olla, että puolue ja/tai ehdokkaat ovat tätä vastaan saaneet samalta lehdeltä ilmaista mainostilaa.
Puolueiden tukemisesta olemme samaa mieltä. se, että kuka tahansa, myös yritykset ja etujärjestöt antavat rahaa puoluetoiminnan tukemiseen ja ehdokkaiden vaalikampanjointiin, pitää olla laillista ja sallittua, mutta samalla avointa ja julkista.
Kokoomusta tunnen sen verran hyvin, samoin heidän nykyistä mainostoimistoaan, Bobia, että voin hyvin vakuuttaa sinulle, että olet väärässä. Kokoomuksen puoluejohto ja kampanjapäälliköt päättävät sen, _mitä_ kokoomuksessta sanotaan, mainostoimisto suunnittelee vain sen, _miten_ tuo sanoma mediassa esitetään, kun sanoman levittämiselle ostetaan mainostilaa ja -aikaa.
-Jäbä
Joka tapauksessa medialla on oikeus menetellä noin. Sitä ei mikään laki estä.
Aikanaan nimittäin oli myös niin, että media peri korkeampaa palstamillihintaa kunnan pakollisilta kuulutuksilta kuin kaupallisilta ilmoituksilta eikä antanut kunnalle mitään paljousalennuksiakaan, vaikka kauppa sai esim hiljaisten sesonkien aikaan "kaksi ilmoitusta yhden hinnalla".
Näin siksi, että sanomalehdet halusivat rahastaa kuntaa sillä, että kuntien oli pakko ilmoittaa sanomalehdissä tietyistä asioistaan ja sama puolue oli kunnassa vallalla, joka julkaisi paikallista lehteä.
-Jäbä
Heheee, Onko sinullakin jo se realitettinen ajattelumaailma menossa tukkoon?
Ei se ole salaamista jos ei ilmoita sellaista mitä ei tarvitse ilmoittaa. Noita saamiaan tukia ei ole ilmoiuttanut Kokoomus, ei Demarit, Tuo mitä kirjoitit sopii paremminkin Kokoomukselle kuin Keskustalle. Milloin tulee Kokoomuksen salaamaton ilmoitus saamistaan tuista??? Sellaisistakin joita laki ei velvoita ilmoittamaan?
Nyt minä suuntaan katseen muualle kuin Keskustaan. Muut salaavat edelleen. Milloin se salailu loppuu?
Jos media kysyy,"onko tässä nyt kerrottu kaikki", j siihen sanotaan, että "on, on", ja myöhemmin käy ilmi, että muutakin oli vaikkei kerrottu, niin kai silloin voi puhua salailusta ja paljastumisesta.
Kokoomusta tämä koskee ihan yhtä hyvin, koska siellä on vähintään saman verran säätiöitä ja yhdistyksiä kuin kepunkin puolella. Keväällä HS listasi niitäkin laatikkokaavioihinsa ja julkaistiin ne jossain Ylen1:n tv-ohjelmassakin.
-Jäbä
Meillä tämä puolueiden varainhankinta on ollut hämäräpeliä ainakin koko sodanjälkeisen ajan, rahaa on tullut niin idän kuin lännen tiedustelupalveluilta, rakennusliikkeiltä ja muilta yrityksiltä, yksityisiltä ja yhteisöiltä, eikä veronmaksajiakaan ole rauhaan jätetty vaan puoluetukea jaetaan verovaroistakin.
CIA ja KGB rahoittivat avokätisesti puolueitamme, eikä vastapalveluksetta, sehän on selvää. Suomi olikin kylmän sodan vakoilun tärkeimpiä kohteita, demarit ja Kepu lauloivat kilpaa kaikki salaisuudet maailmalle. Demarit pesivät CIA rahaa järjestöjen hyväntekeväisyyskaupan avulla, Kepu ja kommunistit KGB ruplat omalla tavallaan. Helsingin grynderit Hakan johdolla lahjoivat demareita, Turussa oli oma Turun tautinsa, Tampereella Paavolalla meni pasmat pahemman kerran sekaisin jne. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin.
Kun puoluerahoituksen kulttuuri on ollut sitä mitä se on, ei muutos parempaan voi olla nopea. Eikä nyt julkitulleet ole kuitenkaan alkuunkaan sieltä pahimmasta päästä, paljon törkeämpää on nähty. Ainakin jos on ollut mahdollisuus olla mukana pankki- tai kiinteistöbisneksissä tässä maassa.
Noin asiat ovat tapahtuneet ja sen kulttuurin jälkilämmössä asioita vieläkin junaillaan. Tosin enää ei kukaan puolue taida kantaa kassilla seteleitä tullin läpi maahan niin kuin demarit tekivät 60-luvulla, kun Ruotsin veljespuolue halusi tukea SDP:tä taistelussa kommunisteja vastaan.
Sen sijaan se, miten Nova Groupin kerotaan maksaneen Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlat, kertoo sellaisesta "kansallispäivällis"-ajattelusta, jonka juuret ovat kaukana 60-70-luvuilla. onneksi Kanerva on kansanedustaja ja lahjontaa koskevien lakipykälien ulottumattomissa. Virkamiehenä hän olisi jo syytteessä lahjoman vastaanotosta.
-Jäbä
Johannes Koroma taisi sanoa sanoa ihan suoraan ja kiertelemättä. Yritysten ja elinkeinoelämän tavoite on vaikuttaa politiikkaan niin, että maahan saadaan yrittäjien ja elinkeinoelämän etuja ajava hallitus. Nämä tahot näkivät Matti Vanhasessa itselleen sopivan poliittisen asiamiehen. Erityisen tarmokkaasti Vanhasta ovat edesauttaneet ne yrittäjät, jotka haluavat perustaa hehtaarihallejaan jonnekin korpeen, mihin kaikki tiet päättyvät.
Se että jokin puolue saa jostain rahaa ei ole tässä olennaista. Olennaista on se, mistä tuo raha tulee. Asian osoittaminen laittomaksi tai lailliseksi ei ole kovin olennaista. Vaalirahoituksella ei yleensä osteta jotain tiettyä päätöstä, sillä ostetaan poliittinen suunta. Sen vuoksi median tehtävänä olisi kertoa tässä ensisijaisesti se, mikä taho uskoo minkäkin puolueen voimaan. Demarit ovat tässä mielessä toimineet ääliömäisesti, koska se, että palkansaajat rahoittavat puoluetta, on työväenpuolueelle pelkästään meriitti, jota ei pitäisi salata, vaan tuoda esiin.
Demareiden ongelma ei ole ay-raha. No ehkä siinä mielessä, että se on tapahtunut jäsenistön toietämättä. Mutta periaatteessa asia on OK
Demarien ongelma on siinä, että valtaosa senkin puoluerahasta tulee muualta kuin ay-liikkestä. Ja sen rahan alkuperä on se kuuma peruna, jota SDP kiertää. Se ei halua paljastaa sitä apparaattia joka on luotu tuon rahan alkuperän hävittämiseksi.
SDP:n historia CIA rahoineen on pakottanut sen luomaan järjestö- ja yhdistyshimmelin joka hävittää taitavasti rahoituksen todelliset lähteet. Kun noille yhdistyksille on kerääntynyt jopa melkoisia omaisuuksia, kiinteistöineen ja tontteineen, ymmärrät mistä raha tulee. Näiltä Nova Groupin kilpailijoilta. Tosin suuremmilta pelureilta, sillä Nova pelasi lähinnä maakuntasarjassa, kun nämä SDP:n (samat voimat Kokoomuksen takana) pelaavat mestaruussarjaa.
Mielenkiinnolla jään odottamaan jaksaako media innostua penkomaan demareiden rahan alkuperiä, vai saiko se retostelutarpeensa tyydytettyä Kepun rahavirtojen selvittämisellä.
Johannes Koroma on myös entinen sanomalehtimies silloin, kun Uusi Suomi 70-luvulla vielä ilmestyi paperillakin. Hän kertoo asian aivan niin kuin se on.
vastaavasti SAK ja ammattijärjestöt pyrkivät vaikuttamaan politiikan suuntaan, eduskunnan paikkajakautumaan, valittaviin kansanedustajiin, hallituksen kokoonpanoon ja siihen kuka on prsidentti.
Laillista tämä on ja pitää ollakin, mutta sen pitäisi olla myös avointa ja julkista, että me voimme jättää äänestämättä sellaisen puolueen ja henkilön, jonka tukijoista emme itse tykkää.
-Jäbä
"Toveri N.S.Hrustseville
Ilmoitan teille, että Suomen presidentin luottomies, maalaisliiton johtoryhmän jäsen Korsimo on pyytänyt KGP:n Helsingin residenttiä välittämään Teille henkilökohtaisesti pyynnön 10 miljoonan Suomen markan lisäavun saamisesta. Samalla Korsimo on todennut, että maalaisliittolaiset tarvitsevat ko. summan niden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta sekä maalaisliiton eduskuntaryhmän uudistamisesta 4.-5. helmikuuta tänä vuonna pidettävissä eduskuntavaaleissa tukemalla Kekkosta lähellä olevia kansanedustajaehdokkaita niissä vaalipiireissä, joista on aikaisemmin valittu puolueen oikeistosiiven edustajia" Maalaisliitto ja Kekkonen eivät olleet ainoita itärahojen vastaanottajia. 40-, 50- ja 60-luvuilla Neuvostoliitto tuki myös kommunisteja ja SDP:n oppositiota. Päälinjan demareille kanavoitiin rahaa Amerikasta.
Jokin aika sitten media paljasti, että STK ja TT olivat tukeneet demareita SAK:n isojen teollisuusliittojen vaaleissa kommunisteja vastaan, eli sdp on saanut myös työnantajan rahaa silloin, kun on haluttu välttää vaaraa liian kaukaa hyrkän vasemmiston suunnasta.
Uskoisin, että kuntatasolla demareiden tukijoista löytyy runsaasti vastaavan tyyppisiä yrityksiä kuin nova Groupin kauppapaikkarakentajat. Ja niin löytyy kokoomuksenkin tukijoista.
Tuet avoimiksi ja julkisiksi. Nyt alkaa jo olla sen kulttuurimuutoksen aika politiikassa.
-Jäbä
Tuet julki, olen samaa mieltä.
Demareilla voi olla selittelemistä tovereille, kun rahaa on otettu näiltä yrityksiltä. Sinne duunaritasolle kun on iskostettu vastakkainasettelun mielikuva, jossa paha porvari riistää hyvää duunaria, ja puolue saakin rahaa siltää riistäjäporvarilta
SDP:n salailunhaluja varmaan lisää juuri se, ettei haluta selitellä sitä, miksi rahaa on otettu yrityksiltä.
tosiasiahan on, että yritykset tarvitsevat neuvotteluosapuolen, joka ymmärtää bisnestoimintaa eikä ala vaatia mahdottomia ja riitauta asioita turhaan, jos asioista voidaan sopia.
Demareiden kannattajien joukossa on kuitenkin paljon niitä, joiden mielestä politiikka on löysää, ellei riidellä.
- Ihan kuin venäjällä!
-Jäbä
ymmärtänyt mihin sitä rahaa niin valtavia määriä tarvitaan? Kyllä 200 kansanedustajaa pystytään valitsemaan vähemmälläkin mainostamisella. Vai jäisikö joku kansanedustajan paikka täyttämättä rahan puutteessa?
Enemmänkin pitäisi kiinnittää huomiota alhaisiin äänestysprosentteihin ja suunnata vaalituki puolueiden sijasta äänestäjille. Kerättäisiin kaikki vaalirahat yhteen pottiin ja jokainen äänestäjä saisi pankkitililleen vaalien jälkeen pienen (5-10€) korvauksen vaivannäöstään.
Vaalimainonnassa kilpaillaan siitä, mikä puolue tulee toista tunnetummaksi ja asialinjoiltaan houkuttelevammaksi, kun puolueet kilpailevat keskenään ääniosuuksista ja ehdokkaat kukin oman puolueensa sisällä siitä, ketkä sijoittuvat siihen kärkeen, jonka kesken paikat jaetaan.
Ehdokasmainonnan suurin syy on saman puolueen ehdokkaiden välinen kilpailu valituksi tulemisesta. Tästä johtuu, että istuvien kansanedustajien vaalibudjetit ovat tosi isoja, koska heillä ei ole oikein varaa menettää kannatustaan uskottavuuden menetyksen vuoksi eikä ainakaan pudota eduskunnasta, koska se tietäisi uuden uran suunnittelua.
Raakaa ja kallista peliä on politiikka.
-Jäbä
manipuloida äänestäjät äänestämään puolueiden haluamalla tavalla. Jos mainontaan käytettäisiin vähemmän rahaa, niin vaarana olisi se, että äänestäjät päättäisivät itsenäisesti kenelle äänensä antavat, ja sehän olisi pahinta mitä ajatella saattaa.
Kysehän on myös puolueiden kannalta suurista rahoista. Jokainen kansanedustaja työllistää yhden tai useampia avustajia, puoluetuet jaetaan kansanedustajien määrän mukaan ja niillä järjestetään puoluetoimistoihin aktiivisille jäsenille suojatyöpaikkoja. Puolueen 10 kansanedustajan menetys aiheuttaa 30-50 henkilön valtion kustantaman työpaikan menettämisen.
Kyse on aika lailla samasta asiasta kuin siinä syökö kuluttajaa aamupalla viiliä vai jugurttia ja jos syö jompaa kumpaa, niin kenen valmistajan viiliä tai jugurttia.
Puolueiden kohdalla on siis kyse ensin kannatusjakaumasta ja sen sisällä puolueen omien ehdokkaiden kannatusmääristä.
Mainonta on aika huono keino manipulointiin, kun jokainen näkee omin silmin, miten sitä manipulointia yritetään tehdä. ihmisten asenteet ovat melko vakaita ja muuttumattomia. vain uudet äänestäjät ja puoluekannastaan epävarmat, liikkuvat äänestäjät etsivät, mikä puolue olisi heille paras.
Moni puolueensa valinnut etsii puolueen sisältä ehdokastaan, vaikkamonelle sekin on entuudestaan selvä.
Mainonta siis vaikuttaa vain n. 20-30 prosenttiin äänestäjistä ja heihinkin aika vähän loppujen lopuksi, mutta tuo ryhmä on tärkeä jokaiselle, koska se ratkaisee puolueiden suuruusjärjestyksen ja etenkin viimeisten ehdokkaiden läpimenon.
Puoluetuki ja kansanedustajien itselleen järjestämät avustajat toki maksavat maltaita ja etäännyttävät politiikkaa kansasta, kun puolueiden ei ole enää pakko hankkia kannatusta kentältä, jäsenten talkootyöstä niin kuin ennen puolue tukea piti tehdä.
-jäbä
Meillähän on täysin läpinäkyvä ja erinomainen puoluerahoitusmalli; puoluetuki. Muuta ei tarvittaisi, eikä puoluetuen tasoakaan tarvitsisi korottaa jos puolueet edes hiukan palaisivat juurilleen, kansalaisjärjestöiksi.
Puolueista on tullut lähinnä pelkkiä vaaliorganisaatioita, joiden kulut, etenkin nyt TV-mainonnan aikakaudella, ovat kasvaneet huimasti. Samalla puolueet ovat byrokratisoituneet ja menettäneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kansalaisjärjestöluonteensa. Mainostoimistojen käyttö on myös vienyt politiikasta lopunkin politiikan. Kun halutaan vain miellyttää, yritetään puolueiden kuva tehdä mahdollisimman sileäksi. Ja kun media uutisia myöten on vielä viihteellistynyt, koko poliittinen toiminta on eräänlaista jatkuvaa tosi-TV sarjaa, jossa äänestetään ulos milloin mikäkin toimija, pääministeri, ulkoministeri, Kepu, Demarit jne.
Puolueiden rahantarve on kasvanut, sillä viihteen tuottaminen ei ole halpaa. Puoluetuki ei riitä, tarvitaan muita rahan lähteitä. SDP:llä on perinteinen yhdistysverkostonsa joka kerää rahat puolueelle, ruotsalaisilla säätiönsä, Kokoomuksella suorat suhteet elinkeinoelämään, ja Kepulla sitten näihin maakuntiin satsaaviin Sukareihin. Vihreät taitaa olla ainoita joilla touhu on pysynyt kansalaisjärjestöä muistuttavana.
Puolueiden sileän julkisivun vaaliminen saa jopa huvittavia piirteitä. Kun EU-vaaleissa Kokoomuksella oli yksi räväkämmin maahanmuuttajiin suhtautunut ehdokas, sen sijaan, että hänen kantojaan vastaan olisi argumentoitu, muut puolueet Jutta Urpilaisen johdolla vaativat vain Kokoomusjohtoa irtisanoutumaan ehdokkaan kannoista, ja sitten kinattiin oliko irtisanoutuminen ollut "riittävän selkeä". No, tuollaisella keskustelulla SDP ampui tällä kertaa itseään jalkaan, kansa ei sentään ollut yhtä tyhmää kuin edustajansa. Tuo kuitenkin kuvaa missä politiikassa mennään. Sanomiset pitää yrittää sovittaa kaikkia miellyttäviksi ja neutraaleiksi. Sitten ihmetellään kun puolueiden välillä ei ole eroja.
Palaamalla aidosti kansalaisjärjestöiksi puolueet saisivat paitsi lisää kannatusta, toimintansa järkevälle kustannustasolle. Mainostoimistot ja media siinä häviäisi, mutta siitä viis, politiikan tehtävä ei ole viihdyttää, sen tulisi toimia demokratian toteuttajana ja kansalaisten edun takaajana.
Olen aivan samaa mieltä, paitsi yhdessä asiassa: Puoluetuki on se syy, joka on tehnyt puolueista pelkkiä vaaliorganisaatioita sen sijaan, että ne olisivat kansalaisjärjestöjä.
Ennen raha tuli jäseniltä jäsenmaksuina ja kansalaistoiminnan tapahtumista, joita aktiivit kannattajat järjestivät ja keräsivät rahan kentältä.
Kun puoluetuki tuli voimaan, niin raha tulee kansanedustajien lukumäärän perusteella, eli puolueorganisaation tärkeimmäksi tehtäväksi tuli saavuttaa sellainen vaalivoitto, joka lisää puoluetukea.
Mitä puolueiden puheisiin tulee, niin kaikkien puolueiden tavotellessa kasvua, on sanomiset pakko muotoilla siten, että ne houkuttelevat ihmisiä myös omien ydinkannattajien ulkopuolelta, muista puolueista.
Mainonnan käyttö johtuu yksinkertaisesti vain siitä, että pelkkä tiedottaminen ei tuo puolueille ja ehdokkaille tarpeeksi kontaktimahdollisuuksia äänestäjiinsä, van tätä varten on ostettava mediatilaa ja -aikaa.
Mainostoimistojen käyttö onkin sitten jo kokonaan ihan toinen juttu eikä ollenkaan yksinkertainen sen suhteen, mikä on työnjako puoluejohdon ja mainostoimiston suunnittelijoiden välillä. kokoomuksella se näyttää toimivan, kepulla mainostoimisto ei taida tuottaa mitään lisäarvoa puolueelle ja demarit ovat ihan pallo hukassa, kun antavat mainostoimistonsa ideoida mitä sattuu ilman kontrollia.
-Jäbä
-Jäbä
eduskuntavaaleihin äänikynnys, joka pudottaa pienimmät eduskuntaryhmät pois olisi sopiva aika korjata myös puoluetukien jakoperusteita siten, että kaikille eduskuntapuolueille annettaisiin samansuuruinen puoluetuki ja sen lisäksi lisätukea kansanedustajien lukumäärän perusteella. Kiinteän osuuden tulisi olla suunnilleen 10x yhden nykyisen kansanedustajan tukea vastaava summa ja pääluvun mukaan tuleva tuki n. puolet nykyisestä jolloin 20 kansanedustajan eduskuntaryhmä saisi suunnilleen saman verran kuin nytkin. Pienemmät ryhmät saisivat enemmän kuin nyt ja suuremmat vähemmän. Vastaavasti edustajien määrän muutos ei vaikuttaisi niin voimakkaasti puolueiden tuloihin.
Kiinteä puoluetuki eduskuntapuolueille kansanedustajakohtainen lisä, ei kuulosta pahalta, jos nyt puoluetuki yleensäkään on se tapa, jolla puolueet rahoitetaan.
Äänikynnys taisi muuten tulla niin korkealle, että rkp ja kd pysyvät kyllä kirkkaasti eduskuntapuolueina.
En ole vähään aikaan päivittänyt tietojani siitä, mitä kaikkea tukea puolueet saavat joko suorana puoluetukena tai erilaisten eläkeläis-, nuoriso-, vammais-, opinto- yms. peitejärjestöjensä kautta, mutta sitä sirkusta pitäisi kyllä yksinkertaistaa. Tv:ssahan on aika ajoin nähty ohjelmia, kuinka tukea vastaanottavalla järjestöllä on pöytä, tuoli ja tietokone puolueen piiritoimistossa ja piiritoimisto täynnä väkeä, joka on tämän tukea nauttivan järjestön palkoilla.
Pitäisi toimia niin, että järjestöjen kautta puoluetukea nostavilta puolueilta vähennetään vastaavasti seuraavan vuoden suoraa puoluetukea jos pimityksestä jää tilintarkastuksessa kiinni.
Turun seudulla taisivat ainakin kokoomus ja sdp kunnostautua tässä tukijärjestöpelissä lypsämällä valtion rahaa järjestöjen kautta piirin toimintaan.
-Jäbä
... oasallistunut vaalirahakeskusteluun. Se on aivan laillista puuhaa, eikä ketään tietääkseni ole oikeasti syytetty aihepiiristä. Palstalla on vain yritetty sosuuterroristien toimesta luoda kepu laittomuuksien tekijäksi. Yksityinen yritys voi antaa vaalirahaa aivan laillisesti, mutta toisin on ay-liikkeen erikoisesti sossuille antama rahan laita. Sen laillisuus voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Ay-jäsenmaksut on tarkoitettu jäsenten edunvalvontaan työnantajaan päin. Jäsenistä on ainakin puolet porvaripuolueiden kannattajia. On rikollista jakaa heidänkin rahojaan vain sossuille.
Laillistahan rahan antaminen on ja rahan lähteiden ilmoittaminenkin on tarkasti säädelty vasta viime toukokuusta eteenpäin.
Mitä demareihin ja ay-liikkeeseen tulee, niin siellä tapahtuu rikollista toimintaa vain, jos ammattijärjestöjen sääntöjä on rikottu.
Moraali ja oikeustaju ovat tietenkin ihan eri asioita kuin laillisuus.
-Jäbä
... että ay-rahan jakaminen puolueille olisi laillista. Itse olin Insinirööriliiton jäsen, jolla ei ollut sidonnaisuuksia puolueisiin niin kuin SAK:n kaltaisia sossuihin. Sitä pidetään jotenkin hyväksyttämänä, mutta kymmeniä prosentteja ammattinsa puolesta työtläisistä on puoluekannatuksestaltaan porvareita. Sak ei lainkaan ota huomioon heitä.
On joillakin puurot ja vellit sekaisin, kun ay-liiton jäsen äänestää porvaripuolueita. Eikö hän ymmärrä politiikasta mitään, onko tavallista tyhmempi vai haluaako vapaaehtoisesti porvareiden kupattavaksi esim. tekemällä työtä vuorotta ilman palkkaa. Porvaripuolueet ajavat pääoman omistajien etuja ei palkansaajien. Mitä hemmettiä ois syytä perustaa puolueita oikeisto-vasemmisto linjalle jos kaikki ajaisivat samoja asioita. Mikäli palkansaaja haluaa äänensä kuuluviin todella, hän äänestää työväenpuolueita, näin se vaan on.
Jos näkee palkansaajan edut hyvin kapeasti vain omaan tilipussiin ja omaan työpaikkaan liittyvänä kysymyksenä, vasemmisto on oikea vaihtoehto.
Jos taas ymmärtää, että palkansaajan etuja ovat sellaisetkin asiat kuin oikeudenmukainen verotus, hyvät ja monipuoliset tehokkasti tuotetut julkiset palvelut, kansantalouden kilpailukyky suhteessa muihin ja niin edelleen, vaihtoehtoja onkin haettava muualta.
Koska siinä ei ole laitonta, että puolue ja ehdokas ottavat rahaa vastaan keneltä tahansa, on ay-järjestöjen rahan antaminen tuomittavaa vain, jos siinä rikotaan ko järjestön sääntöjä. Muita lakejahan asiasta ei ole olemassa. kun lahjontaakaan koskevat pykälät rikoslaissa eivät koske politiikkaa.
Asia kannattaisi kuitenkin selvittää siltä kannalta ovatko ammoin laaditut säännöt jäsenten kannalta demokraattisia, vai onko säännöillä vain turvattu, että järjstöjohto saa toimia niin kuin se haluaa.
-Jäbä
Valistunut palkansaaja on nykyisin sen verran porvari, että hän ymmärtää oman etunsa siinä, että vain menestyvä yritys, joka parantaa tulostaan, pystyy maksamaan kunnon palkkoja ja tarjoamaan muitakin etuja.
Sellaiset palkansaajat, jotka luulevat yrityksen menestyksen olevan heidän tilipussistaan pois, ovat yleensä ay-mafian pikkubossien harhaanjohtamia luusereita, joilla järki ei riitä yksinkertaistenkaan asioiden tajuamiseen.
Vstakkainasettelun aika nimittäin on ohi, kun me kaikki olemme samaa suomalaista työväkeä, Liliuksesta kadunlakaisijaan (joita ei enää ole).
-Jäbä