Terve. Kaikenlaiset vinkit ym on tervetulleita, vaikka ne olis sitten moittimisia tai jotain muuta. Alotetaas vaikka ihan alusta. Olen lähes koko elämäni ollut ylipainoinen ja koko suvussa sitä on. Sen kanssa on saanut taistella kaiken aikaa, noin vuosi sitten päätin alkaa kunnolla treenaamaan, tätä ennen olin kyllä salilla sillon tällöin käynyt mutta aina se lopahti sen parin kuukauden jälkeen. Nyt olen käynyt salilla noin vuoden ja harrastanut muutenki kuntoilua (lenkki, kuntopyörä, kävely ym) ja painoa on tippunut 100 kilosta reilu 80 kiloon. Salituloksista en muista muita kun penkki 65kg > 87kg. Nyt on muutaman kuukauden ajan mennyt niin huonosti että tulokset on pikemminki laskenut kun noussut, ostin proteiini tuotteita kun ajattelin että saattais johtua mahdollisesti proteiinin puutteesta. Tätä ennen en ole mitään lisäravinteita käyttänyt, nyt vaan ei muu auta ku kokeilla onko niistä hyötyä. Painoa olis tarkotus vielä tiputtaa noin 10 kiloa tämän vuoden loppuun mennessä mutta tuntuu ettei sekään laske millään enää, välillä nousee hieman ja sillon tällöin laksee. Syön päivittäin terveellisesti ja sanotaanko näin että hieman vähemmän mitä normaalisti koska yritän tota läskiä saada vielä pois, paha tapa on tuo viikonloppusin tulee syötyä jonkin verran enemmän ja sitä EI-terveellistä ruokaa. Käyn lenkeillä melkein joka arki päivä (kävely/juoksu) ja 4 kertaa viikossa puntti treeniä. Viikonloppusin pidän vapaata kaikesta ja juhlin, alkoholi ei oikein ole hyvä lisä tähän mutta sitä se nyt on ja on ollut viimeiset 2 vuotta aina viikonloppuisin. Tarkoitus olis päästä siihen kuntoon että lihakset näkyisi hyvin ja läskit pois, eniten sitä on rinnan alueella ja myös kainaloiden ala puolella, vatsan ympärillä ja ns. jenkkakahvoissa. Suoraan sanotusti harmittaa kun tuntuu ettei mistään paikasta ne olis pienentynyt tai muuttanut muotoaan parempaan suuntaan. Kaikesta huolimatta jatkan yrittämistä edelleen kun näinkin pitkälle olen jo päässyt enkä ole luovuttanut vaikka ei mitään tuloksia ole tapahtunut moneen kuukauteen. Voiko olla mahdollista että läskit jää näille tietyille paikoille vaikka laihduttais itsensä ihan luille? Tuntuu vaan siltä et toi rasva ei lähde sitten millään eikä lihakset kasva.
Niin ja olen 20 vuotias mies, pituus n. 183 ja painan nyt n. 82 kiloa.
Haen nimenomaan tietoa, kokemuksia ja vinkkejä !
Niin ja olen 20 vuotias mies, pituus n. 183 ja painan nyt n. 82 kiloa.
Haen nimenomaan tietoa, kokemuksia ja vinkkejä !
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa, ettei se painonpudottaminen enää vuoden jälkeen ole helppoa. Myös kehitys salitreeneissä tasaantuu väistämättä, johon yleensä auttaa ohjelman vaihto joko liikkeitä vaihtamalla tai sarjoja/toistoja ja painoja muuttamalla. Jos haluat kehitystä, niin en välttämättä näe tarpeelliseksi pudottaa painoa enää. Tuo toivomasi "läskit pois ja lihakset näkyviin" vaatii todella paljon, ja mikäli oikein ymmärsin on kehossasi vielä jonkin verran ylimääräistä rasvaa. Sen "muuttaminen" lihakseksi edellyttää tehokasta treeniä ja tarkkaa ruokavaliota ja voisin suositella vierailua ulkomaisten kehonrakennuslehtien nettisivuilla vinkkien toivossa (mm. musclemag, maximum fitness).
Lisäksi yksi syy jenkkakahvoihin jne. hyllyviin on iho, joka on ylimääräisten kilojen takia venynyt, eikä ole palautunut samassa tahdissa laihtumisen kanssa. Tähän ei auta kuin aika eikä aina sekään. Ja muista myös, ettei kannata hirveästi liioitella sen lisäproteiinin kanssa, sillä liika on liika siinäkin. Ennen ja jälkeen treenin ja illalla riittää aivan mainiosti.
ihan ensin täytyy onnitella miestä että on löytänyt selkärangan itsestään!tuollainen päätäväisyys on nykyisin pirun harvinaista nykynuorisossa ja se että tehdään itsestä ja elämästä selainen kun sen haluaisi olevan!!kyllähän sun pitäisi jättää ne viinat ja pitsat pois,ne on turhaa energiaa mikä haittaa suuresti tavoitteesi täyttymistä.kokeile ainakin,vaikka 2kk ilman pitsaa ym.paskaruokaa ja alkoa niin varmasti huomaat eron.treenisi kuulostaa ihan hyvälle,jatka samaan malliin mutta muista,salitreenissä ei aina enempi ole parempi,anna keholle aikaa palautua kunnolla ja pidä taukoja tai ainakin kevennettyjä viikkoja niin kyllä se kehitys taas lähtee nousuun.
kiitoksia :) juu päätin että juhannuksen jälkeen alkoholi jää vähemmälle ja roskaruoka kokonaan pois, saapi nähdä tuottaako tuloksia, toivotaan :)
2 viikkoa totaali lepo. Sillä aikaa lukaiset muutaman alan lehden ja valitset itsellesi mielestäsi sopivimman uuden nousujohteisen ohjelman. Salille sitten vasta kun aamustondis kovenee. Oikeasti.
Tarkista ruoka! 150g hiilareita riittää päivässä, jos muu ruokavalio kunnossa. Heivaa kävely hetkeksi ja nosta treenien tempoa. Ota kävely takisin sitten vasta seuraavassa pysähdyksessä, niin taas paino putoaa. Kävely ennen aamupalaa.
Käy kilpirauhasarvo testissä, ota selvää onko suvussa ihmisiä joilla kilpirauhasvaivoja. Huonot arvot voi rassata aineenvaihduntaa. Kunnallisella puolella testataan. Sanot vaan että väsyttää ja aineenvaihdunta hidasta.
Kohtuullinen kuntoilumäärä max. 10 tuntia viikossa. Nosta tempoa jos ei tule tarpeeksi rasitusta, älä treenipainoja. Muuten et pääse ehjänä ulos.
Paino - pituussuhde kai aika ok. mutta lihasta ei tule kuin treenaamalla, läskit kyllä lähtee, vaikka ei teksi muuta kuin söisi oikein. Se on vaan valitettavaa kuinka vähästä ne ylimääräiset kalorit tulee.