Terve. Kaikenlaiset vinkit ym on tervetulleita, vaikka ne olis sitten moittimisia tai jotain muuta. Alotetaas vaikka ihan alusta. Olen lähes koko elämäni ollut ylipainoinen ja koko suvussa sitä on. Sen kanssa on saanut taistella kaiken aikaa, noin vuosi sitten päätin alkaa kunnolla treenaamaan, tätä ennen olin kyllä salilla sillon tällöin käynyt mutta aina se lopahti sen parin kuukauden jälkeen. Nyt olen käynyt salilla noin vuoden ja harrastanut muutenki kuntoilua (lenkki, kuntopyörä, kävely ym) ja painoa on tippunut 100 kilosta reilu 80 kiloon. Salituloksista en muista muita kun penkki 65kg > 87kg. Nyt on muutaman kuukauden ajan mennyt niin huonosti että tulokset on pikemminki laskenut kun noussut, ostin proteiini tuotteita kun ajattelin että saattais johtua mahdollisesti proteiinin puutteesta. Tätä ennen en ole mitään lisäravinteita käyttänyt, nyt vaan ei muu auta ku kokeilla onko niistä hyötyä. Painoa olis tarkotus vielä tiputtaa noin 10 kiloa tämän vuoden loppuun mennessä mutta tuntuu ettei sekään laske millään enää, välillä nousee hieman ja sillon tällöin laksee. Syön päivittäin terveellisesti ja sanotaanko näin että hieman vähemmän mitä normaalisti koska yritän tota läskiä saada vielä pois, paha tapa on tuo viikonloppusin tulee syötyä jonkin verran enemmän ja sitä EI-terveellistä ruokaa. Käyn lenkeillä melkein joka arki päivä (kävely/juoksu) ja 4 kertaa viikossa puntti treeniä. Viikonloppusin pidän vapaata kaikesta ja juhlin, alkoholi ei oikein ole hyvä lisä tähän mutta sitä se nyt on ja on ollut viimeiset 2 vuotta aina viikonloppuisin. Tarkoitus olis päästä siihen kuntoon että lihakset näkyisi hyvin ja läskit pois, eniten sitä on rinnan alueella ja myös kainaloiden ala puolella, vatsan ympärillä ja ns. jenkkakahvoissa. Suoraan sanotusti harmittaa kun tuntuu ettei mistään paikasta ne olis pienentynyt tai muuttanut muotoaan parempaan suuntaan. Kaikesta huolimatta jatkan yrittämistä edelleen kun näinkin pitkälle olen jo päässyt enkä ole luovuttanut vaikka ei mitään tuloksia ole tapahtunut moneen kuukauteen. Voiko olla mahdollista että läskit jää näille tietyille paikoille vaikka laihduttais itsensä ihan luille? Tuntuu vaan siltä et toi rasva ei lähde sitten millään eikä lihakset kasva.
Niin ja olen 20 vuotias mies, pituus n. 183 ja painan nyt n. 82 kiloa.
Haen nimenomaan tietoa, kokemuksia ja vinkkejä !
Niin ja olen 20 vuotias mies, pituus n. 183 ja painan nyt n. 82 kiloa.
Haen nimenomaan tietoa, kokemuksia ja vinkkejä !
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin jos haluat tiputtaa painoa niin sinun pitää syödä vähemmän kun mitä kulutat ja jos haluat painaa 70kg niin sinun tulee syödä kuten 70 kilonen. Kun mennään miinuskaloreilla ei silloin myöskään lihakset kasva, eikä näinollen tuloksetkaan nouse. Eli sinun pitää päättää haluatko nostaa tuloksia vai laihduttaa. Jos haluat kasvattaa lihasmassaa pitää sinun syödä enempi kun mitä kulutat, tosin tällöin myös tulee sitä läskipaskaa. Terveelliseen syömiseen saat hyvin tietoa tuolta: www.kiloklubi.fi. Jos dietti on tiukka, silloin myös lihasmassaa katoaa ja tätähän et ilmeisesti halua.
Muutamia hyviä artikkeleita mitkä kannattaa luke ja sisäistää:
http://www.harmonia.fi/urheilu/harmonia/artikkelit?id=13058392-painonhallinnasta-ja-kehon
http://www.fennosport.fi/?page=83
Toivottavasti oli jotain apua.
Kiitos! auttoi kyllä