VANHASEN MUISTI PALAUTUI KERTOO MTV3

"MTV3:n tavoittama pääministeri Vanhanen myönsi eilen olleensa sittenkin paikalla tapaamisessa, jossa oli ollut myös Nova Groupin johtoa.

- Kyllä kyllä, missä he esittivät puolueelle tukea. He olivat aikaisemmin olleet jo puoluetoimistoon yhteydessä ja pyysivät sitten, että voitaisiinko järjestää tilaisuus, jossa on myös puoluejohtaja paikalla, Vanhanen kommentoi MTV3:lle.

Viime vuoden toukokuussa pääministeri kertoi kuitenkin toisin.

- En tiennyt lahjoittajien nimiä, Vanhanen kommentoi STT:lle 15. toukokuuta 2008.

Korhosen mukaan vuonna 2007 tapaamiseen osallistuivat Nova Groupin johdosta Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki."

Yli vuoden Matti Vanhanen kertoi satua tietämättömyydestään ja ettei koskaan ole ollut sopimassa yhtään mitään.

Kestääkö kantti Keskustassa. Jos kestää on se osallinen valehteluun ja sumuttamiseen, joka on aina ollut maalaisliittolais-keskustalaisen toiminnan ydin.
386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustassa otettua mallia Kokoomus-tyylisestä valehtelusta.

Äänestä

kun maa alkaa hävitä alta. Puoluesihteeri muisti hyvinkin tosiasiat ja halusi kostaa pääministerille, joka oli tekemässä hänestä syntipukkia.

Äänestä
  • äijä voi johtaa maata, ja vaatii vielä EU-kokouksiin yksinoikeudellista osallistumista. Kokoukset menee varmasti perseelleen jos näin muistamato äijä on siellä yksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAALITOIMISTO kirjoitti:

"MTV3:n tavoittama pääministeri Vanhanen myönsi eilen olleensa sittenkin paikalla tapaamisessa, jossa oli ollut myös Nova Groupin johtoa.

- Kyllä kyllä, missä he esittivät puolueelle tukea. He olivat aikaisemmin olleet jo puoluetoimistoon yhteydessä ja pyysivät sitten, että voitaisiinko järjestää tilaisuus, jossa on myös puoluejohtaja paikalla, Vanhanen kommentoi MTV3:lle.

Viime vuoden toukokuussa pääministeri kertoi kuitenkin toisin.

- En tiennyt lahjoittajien nimiä, Vanhanen kommentoi STT:lle 15. toukokuuta 2008.

Korhosen mukaan vuonna 2007 tapaamiseen osallistuivat Nova Groupin johdosta Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki."

Yli vuoden Matti Vanhanen kertoi satua tietämättömyydestään ja ettei koskaan ole ollut sopimassa yhtään mitään.

Kestääkö kantti Keskustassa. Jos kestää on se osallinen valehteluun ja sumuttamiseen, joka on aina ollut maalaisliittolais-keskustalaisen toiminnan ydin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu