Nyt sitten kuoli ensimmäinen virolainen sotilas Irakissa. Jo aiemmin kymmenkunta virolaista haavoittui terrori-iskussa samassa maassa. Sinne sitä vain piti lähteä osoittamaan lojaalisuutta Yhdysvalloille ja NATO:lle.
Vieläkö houkuttaa suomalaisia NATO-jäsenyys? Voimme seurata, mitä yhteispuolustuksen velvoite saa aikaan nyt virolaisille. Ei käy kateeksi naapurimaata, ensin poikia viedään Afganistaniin ja sitten Irakiin.
Vieläkö houkuttaa suomalaisia NATO-jäsenyys? Voimme seurata, mitä yhteispuolustuksen velvoite saa aikaan nyt virolaisille. Ei käy kateeksi naapurimaata, ensin poikia viedään Afganistaniin ja sitten Irakiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu kuoli ensimmäinen virolainen Irakissa. Virossa kuolee varmastikin ihmisiä joka päivä, niinkuin Suomessakin. Ammatisotilaana mies varmastikin tiesi riskit ja siitähän sotilaalle maksetaan, että suorittaa annettuja tehtäviä jopa henkensä uhalla.
Moni suomalainen perustelee NATO-kielteisyyttään periaatteella "Minä olen sitoutunut puolustamaan vain Suomea ja en lähde sotimaan amerikkalaisten sotia toiselle puolelle maapalloa".Se on hyvä periaate ja siitä kannattaa pitää kiinni.
Tosiasiassa NATO:n paljon puhuttu 5. artikla ei velvoita jäsenmaitaan mihinkään mittaviin operaatioihin vastoin omaa tahtoaan toisen jäsenvaltion puolustamiseksi. Mitään "yhteispuolustusvelvoitetta" ei sinänsä ole olemassa. Sopimuksessa ei ole tarkemmin määritelty niitä toimenpiteitä, joita hyökkäys jäsenmaata kohtaan aiheuttaa. Osallistumiseksi toisen maan puolustamiseen riittää, kun lähetetään vaikkapa laatikollinen rynnäkkökiväärin patruunoita "Pärjailkää!"-toivotuksen kera..Kieltäytyiväthän Saksa ja Ranskakin Irakin operaatiosta, vaikka omaavatkin suuret ja tehokkaat asevoimat. Britannian, Puolan ja joidenkin pikkumaiden kuten Viron motiivi kyseiseen retkeen osallistumiseen löytyy pikemminkin halusta liehitellä amerikkalaisia kuin jostakin velvoitteesta. Eipä ole vastentahtoisesti pohjoismaisten NATO-maiden (Tanska ja Norja) tarvinnut sotimaan lähteä.
Vaikka Suomi liittyisikin NATO:n jäseneksi, ei tavallisen reserviläisen tarvitse pelätä saavansa kotiinsa kertausharjoituskutsua, jossa ilmoittautumispaikan osoitteena on Irak. Suomessa on kautta aikain riittänyt vapaaehtoisia rauhanturvaamistehtäviin ja samanlaisella järjestelmällä kansainvälisiin tehtäviin mahdollisesti tarvittavat 1-2 pataljoonaa koottaisiin. Eipä niin, että maa joka käyttää puolustusbudjettiinsa 4 kertaa Suomen bruttokansantuotteen verran rahaa vuodessa pikkuisen Suomen apua sotaretkiinsä olisikaan ruinaamassa...
Ainoa syy miksi Suomen kannattaisi liittyä NATO:on on se, että alamme olla kummajainen jopa Euroopan Unionin maiden keskuudessa. Tulevaisuudessa NATO:n ja EU:n pakostakin lähentyessä (lähes kaikki EU-maat NATO:ssa), tullaan myös Suomea koskevia päätöksiä tekemään NATO:n piirissä, siis pöydässä jossa emme istu. Kannattaisiko näihin päätöksiin olla vaikuttamassa?PfP-yhteistyö on ihan kiva asia, mutta minkäänlaista mahdollisuutta päätöstentekoon osallistumiseen se ei tarjoa.
NATO-intoilijat vetävät aina esiin tuon pointsin, että "älä pelkää, eihän juuri sinua sinne lähetettäisi". Siitä ei olekaan kyse. Tuskin meikäläinen reservin rannikkotykistön tykkimies löytäisi itseään jonain päivänä vasten tahtoaan Irakista.
Pointtini onkin se, että epämääräisiin operaatioihin osallistuva Suomi tahraa oman maineensa. Mainitsemasi Tanska ja Norja muuten osallistuvat Irak-operaatioon.
Jos muuten yhteispuolustusvelvoitetta ei ole - vain jäsenmaksuvelvoiteko sitten - niin kysyn kuten suomalaisten enemmistö kysyy: mitä tavoittelemista NATO:ssa sitten on?
Rauhanturvaoperaatioista Suomella on hyviä kokemuksia, ja niitä tulee toki jatkaa. Ne toteutetaan kuitenkin YK:n alaisuudessa yhteisymmärryksessä nniden maiden kanssa, jonne väkeämme lähetetään. "Rauhaanpakottamisiin" ja öljykenttien valtauksiin suurvaltojen etujen ajamiseksi ei pidä lähteä. Irak-operaatiossakin alkaa nyt tomun hälvettyä haiskahtaa silkka ryöstö- ei ristiretki.
Hufvudstadsbladet kirjotti juuri tänään (3.3. 2004) pääkirjoituksessaan aika hyvin asiasta otsikolla "NATO-jäsenyydellä on useita hintalappuja". Björn Månsson kirjoitti hyvin osuvasti siitä, kuinka jäsenyydellä on myös juridinen, eettinen ja poliittinen hintansa.
Juridinen hinta muodostuu siitä, että lainsäädäntöä pitää muuttaa. Presidentti tuskin voi kauaa olla puolustusvoimien ylipäällikkö. Lailla tulee mahdollistaa myös se, että kun nyt suomalaisia on voitu velvoittaa vain oman maan puolustamiseen, niin vastedes lain tulee sallia myös asevelvollisten lähettämisen toisenlaisiin tehtäviin toisenlaisin velvoittein. Lain tulisi myös kertoa, että suomalaisia varusmiehiä ei vastedes kaikissa tilanteissa enää komentaisi suomalainen, vaan käskyjä otettaisiin vastaan myös NATO:n elimiltä.
Miten yleinen asevelvollisuus sopisi ylikansallisiin velvotteisiin? Vastaukseksi ei riitä, että kansainvälisiin tehtäviin valitaan vain vapaaehtoisia, sillä kanssarikollisiksi tarvitaan niitä, jotka täällä kotimaassa "lataavat heidän aseensa" eli toiminnallaan, taustatuellaan ja hyväksynnällään itse välillisesti osallistuvat epäilyttäviin tekoihin ja operaatioihin, joihin kuitenkin vain pieni osuus joukoista lähetettiin.
Eettinen puoli tulee kysymykseen siinä, että olisiko osallistuttava kaikkiin sotilasoperaatioihin, joihin NATO tai joku sen jäsenmaa osallistuu. Tapauskohtaisesti se sanotaan valittavan, silti poliittinen paine olla mukana on monasti suurempi kuin jatkuvasti kieltäytyä. Sinkkiarkut tulevat tässä kyseeseen.
Poliittinen hinta tulee siitäkin, että onko aika heittää Suomen sotilaallinen puolueettomuus romukoppaan? Neuvostoliiton aikana olimme "puolueettomia" sikäli, ettemme saaneet kritisoida NL:n tekemisiä. NATO:ssa meidän lienisi pidättäydyttävä kritisoimasta NATO-kumppaneitamme. Kun suurin osa maailman maista ei kuitenkaan kuulu NATO:on, voisi ajatella Suomen maineen ja uskottavuuden olevan mm. kehitysmaissa parempi itsenäisenä Suomena kuin USA:n käsikässarana, liittolaisena ja vasallina.
Sanoit, että Suomi alkaa olla kummmajainen EU-maiden seurassa. Enpä sanoisi niinkään. Mikä kummajainen se sellainen maa on, jossa noudatetaan maan enemmistön tahtoa, joka ei salli sotilaallista liittoutumista? Emme edes ole näkemyksiemme kanssa yksin, vaan hyvässä seurassa Irlannin, Ruotsin ja Itävallan kanssa.
Joka tapauksessa: lopullinen hinta on jotain muuta kuin se 25-70 miljoonaa. Patruunankin hinta on halpa, mutten silti ammu kuulaa kallooni.
Lisäksi täällä Virossa saa lähes joka päivä lukea lehdistä, miten Moskova ilmoittaa, ettei tule hyväksymään NATOn joukkoja näin lähellä Venäjää. Ja virolaiset uskovat, että kyllä se USA sitten suojelee...