Yle Teksti-TV Sivu 105/1
KOTIMAA YLE TORSTAI
Korhosen veli painosti edustajia
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen
veli Jari Korhonen on lähettänyt
puolueen kansanedustajille sähköpostin,
jonka he tulkitsivat painostukseksi,
kertoo lehti Kaleva.
Ainakin 3 keskustan kansanedustajaa sai
tiistaina viestin Jari Korhoselta.
He olivat juuri kyseenalaistaneet Jarmo
Korhosen aseman puoluesihteerinä.
Kalevan mukaan kirjeessä kyseltiin
painostavaan sävyyn kansanedustajien
rahallisen eurovaalipanoksen perään.
Puoluesihteeri on vakuuttanut
kansanedustaja Lasse Hautalalle, ettei
ole ollut tietoinen veljensä toimista.
KOTIMAA YLE TORSTAI
Korhosen veli painosti edustajia
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen
veli Jari Korhonen on lähettänyt
puolueen kansanedustajille sähköpostin,
jonka he tulkitsivat painostukseksi,
kertoo lehti Kaleva.
Ainakin 3 keskustan kansanedustajaa sai
tiistaina viestin Jari Korhoselta.
He olivat juuri kyseenalaistaneet Jarmo
Korhosen aseman puoluesihteerinä.
Kalevan mukaan kirjeessä kyseltiin
painostavaan sävyyn kansanedustajien
rahallisen eurovaalipanoksen perään.
Puoluesihteeri on vakuuttanut
kansanedustaja Lasse Hautalalle, ettei
ole ollut tietoinen veljensä toimista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.