NEUVOSTOVETERAANIT

Sotaherra

Dosentti Ari Uino on tuktinut neuvostoveteraanien kohtaloita sodan jälkeen.

Sotilaita kaatui kaikkiaan 7,8 miljoonaa. Heitä oli yhteensä 34,5 miljoonaa ikäluokista 1890-1927. Nuorista ikäluokista kaatui keskimäärin 40 %. Hengissä oli sodan jälkeen 20-25 miljoonaa, siis varsinaisia rintamamiehiä. Lisäksi tulivat sisäministeriön joukot, partisaanit ja naiset.

Vetreaaneille annetut lupaukset laiminlyötiin ja unohdettiin kun, heidät oli koitutettu. Vain puolueen jäsenistä huolehdittiin. Laajamittainen hyväksikäyttö propagandassa alkoi heti.

Toisaalta veteraaneja epäiltiin ja varsinkin saksalaisten ja suomalaisten kanssa tekemsiissä olleet ja kaikki sotavangit pidätettiin ja tuomittiin pakkotyöhön 5-25 vuodeksi.Länsivaltojen kanssa yhteistoiminnasta epäiltyjä ammuttiin kenraalitasolle asti. Jopa marsalkka Zukovia tarkkailtiin ja hänet siirrettiin sivuraiteelle Kaukaasian sotilaspiirin komentajaksi.

Voiton päivänä 2004 oli elossa vielä noin miljoona veteraania. Tänään heitä lienee reilut puoli miljoonaa. Heitä käyttävät Kremlin nykyisetkin johtajat historian jatkeena.

7

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veteraaneilla

      sitten ollut mitään etuisuuksia? Sai kai ne ainakin prenikoita ja muita parempia työpaikkoja?

      • Sotaherra

        saaneet juuri mitään prenikoitten ja lupausten lisäksi.

        Kolhoosilaitosta vahvistettiin, intelligentsijaa suittiin ja toisinajattelijoita vainottiin. Veteraanit komennettiin rakentamaan kommunismia niin kuin muutkin. Tietysti työpaikkoja oli tarjolla yllin kyllin, mutta puoluehan niihin määräsi.

        Sotainvalidit olivat ainoa etuoikeutettu veteraaniryhmä. Heidänkin eläkkeensä olivat surkean pienet, terveydenhuolto vaatimatonta ja proteesien saantikin onnenkauppaa.

        Veteraanien pääosan odotettiin hoitavan työnsä, vaikenevan kärsimyksistään ja sopeutuvan ilman erityisvaateita ja taloudellisia etuja.Näinhän sitten kävikin.

        Varsinaista järjestäytymistä ei myöskään sallittu. Valtio hoiti senkin ja nimenomaan propagoi veteraaneja sodan voittajina. Juhlapäivinä heidät muistettiin, ei juuri muuten.

        Neuvostoliiton romahdus oli suuri järkytys veteraaneille. Tosin vihdoin 1995 alettiin säätää veteraanien perustarpeet tyydyttäviä lakeja. Suurimmalle osalle se oli jo liian myöhäistä.

      • pantiin melkein
        Sotaherra kirjoitti:

        sotaan syyllisiksi vielä 70-luvulla. Kyllähän heidän asioitaan muuten hoidettiin. Sankareiksi heidät nostetttiin vasta NL:n kukistuttua. Kyllä otti pattiin äärivasemmalla.Nythän on kova lokaaminen taas meneillään näilläkin palstoilla.

      • Korvenkontio
        pantiin melkein kirjoitti:

        sotaan syyllisiksi vielä 70-luvulla. Kyllähän heidän asioitaan muuten hoidettiin. Sankareiksi heidät nostetttiin vasta NL:n kukistuttua. Kyllä otti pattiin äärivasemmalla.Nythän on kova lokaaminen taas meneillään näilläkin palstoilla.

        oli muotia olla kommari ja puhua paskaa veteraaneista. Nämä suurimmaksi osaksi herrojen pennuista muodostuneet "politpyroot" pitivät kunnia asianaan saada lipoa punapersettä ja kaivaa maata yhteiskunta rakenteen alta, mutta nyt on jo monen takki kääntynyt ties monettako kertaa ja aina vaan ollaan "oikeassa". Nyt on vaihdettu totaalisesti "väriä".

      • koetetaan
        Korvenkontio kirjoitti:

        näillä palstoilla tehdä veteraaneista jonkinlaisia huumehörhöjö homoja, jot,a enimmäkseen ovat tapelleet keskenään tai harjoittaneet muita ilkitöitä. Sitten päälle vannotaan kunnioitusta veteraaneille. Ainakin osa on näitä antifasisteja sun muita, jotka yrittävät peitellä kommunistien rötöksiä. Sitten oma lukunsa on nämä Ylikankaan ihailijat, jotka näkevät joka puun takana alaisiaan pyssy kourassa vaanivan upseerin. Ihan niin kuin ne eivät olisi samassa armeijassa palvelleetkaan.

      • Sotaherra kirjoitti:

        saaneet juuri mitään prenikoitten ja lupausten lisäksi.

        Kolhoosilaitosta vahvistettiin, intelligentsijaa suittiin ja toisinajattelijoita vainottiin. Veteraanit komennettiin rakentamaan kommunismia niin kuin muutkin. Tietysti työpaikkoja oli tarjolla yllin kyllin, mutta puoluehan niihin määräsi.

        Sotainvalidit olivat ainoa etuoikeutettu veteraaniryhmä. Heidänkin eläkkeensä olivat surkean pienet, terveydenhuolto vaatimatonta ja proteesien saantikin onnenkauppaa.

        Veteraanien pääosan odotettiin hoitavan työnsä, vaikenevan kärsimyksistään ja sopeutuvan ilman erityisvaateita ja taloudellisia etuja.Näinhän sitten kävikin.

        Varsinaista järjestäytymistä ei myöskään sallittu. Valtio hoiti senkin ja nimenomaan propagoi veteraaneja sodan voittajina. Juhlapäivinä heidät muistettiin, ei juuri muuten.

        Neuvostoliiton romahdus oli suuri järkytys veteraaneille. Tosin vihdoin 1995 alettiin säätää veteraanien perustarpeet tyydyttäviä lakeja. Suurimmalle osalle se oli jo liian myöhäistä.

        sotainvalideja siirrettiin Jäämeren saarille leireille, pois häiritsemästä neuvosto-onnelan julkikuvaa. (Vankilerien saaristo)

    • jängän polkija

      yksi neuvostoveteraaneista oli kemissä syntynyt ja venälälle mennyt 1930 oli Sylvi Paaso

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      840
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      482
    Aihe