Väitetään, että armeijan käyminen tuo miehiin jotain uniikkeja supermies- ominaisuuksia. Kuten kovuutta, josta nykyajan "uusavuttomat" ovat paitsi. Missä tahansa kansakuntamme keskustelussa, hesarissa, iltiksessä, kaikkialla, haukutaan rasistisin perustein nuoria miehiä. Missään muussa Euroopan maassa ei nuoria miehiä syytetä yhtä ahnaasti ja kurinalaisesti kuin meillä Suomessa.
Miksi sitten Suomen nuoriso on leimattu "pullamössöiksi"? Ehkä eurooppalaistuminen ja kieltäytyminen armeijasta ovat yksiä syitä. Koska yleisen asevelvollisuuden välttäminen perinteisenä vaihtoehtona armeijassa on niin yleistä, niin syy nähdään nuorissa. Yleinen asevelvollisuus ei toimi, jos siitä pitää vetää pitkää tikkua ja murista koko ajan.
Armeija ei tee miehelle yhtään mitään. Ihminen on kasvatuksensa tulos. Kun synnynäiset piirteet jalostetaan käyttöön, tulee ihmisestä kasvatuksensa, autenttisen minuutensa, ympäristönsä ja geeniensä tulos. Meillä ei ole aikaa olla onnettomia armeijassa. Meillä ei ole aikaa kuolla tai vammautua Suomen armeijassa, koska me elämme miehen makuista elämää.
Miksi sitten Suomen nuoriso on leimattu "pullamössöiksi"? Ehkä eurooppalaistuminen ja kieltäytyminen armeijasta ovat yksiä syitä. Koska yleisen asevelvollisuuden välttäminen perinteisenä vaihtoehtona armeijassa on niin yleistä, niin syy nähdään nuorissa. Yleinen asevelvollisuus ei toimi, jos siitä pitää vetää pitkää tikkua ja murista koko ajan.
Armeija ei tee miehelle yhtään mitään. Ihminen on kasvatuksensa tulos. Kun synnynäiset piirteet jalostetaan käyttöön, tulee ihmisestä kasvatuksensa, autenttisen minuutensa, ympäristönsä ja geeniensä tulos. Meillä ei ole aikaa olla onnettomia armeijassa. Meillä ei ole aikaa kuolla tai vammautua Suomen armeijassa, koska me elämme miehen makuista elämää.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ei ole mitään 'yleistä'.
Reilut 25000 suomalaista miestä ja naista aloittaa joka vuosi velvollisuutensa suorittamisen. Noin 2000 näistä pyyhkii veteraanien perseitä vuoden. Parikymmentä totaalia jakaa persettään Suomen vankiloissa.
Kun 5000 vapaaehtoisen kouluttaminen riittäisi.
Perseestä!
Ensinnäkin totaalit lusivat avovankiloissa, joissa kovia rikollisia ei ole ja niissä on muutenkin turvallisempaa. Sinänsä ihmisten tuomitseminen vankilaan vakaumuksensta takia on äärimmäisen häpeällistä tälle ns. sivistysvaltiollemme.
Sivarit eivät pelkästään pyyhi perseitä, joka sekin on kyllä tärkeää työtä. Tutkipa vähän siviilipalveluspaikkoja. Sieltä löytyy mitä erilaisimpia kohteita.
Koko nykyinen ase- ja siviilipalvelusajattelu pitäisi uudistaa. Armeijaan otettaisiin paljon vähemmän porukkaa, joka sitten koulutettaisiin ja varustettaisiin kunnolla, ja jota ehkä jopa joskus kertausharjoitettaisiin. Samalla kutsunnat koskisivat molempia sukupuolia, ja asepalveluksen rinnalla olisi enemmistölle tarkoitettu kansalaispalvelus, jossa opittaisiin ihan sellaisia perusvalmiuksia kuin ensiavun antaminen. Jokaisella kansalaisella olisi tietty tehtävänsä poikkeusolojen organisaatiossa.
totaalit ovat yöt vankiloissa...
Minkähän takia sivarijärjestelmä yleensä on olemassa...
Ja viimeinen kappaleesi todistaa sinut vitun tyhmäksi.
"Noin 2000 näistä pyyhkii veteraanien perseitä vuoden".
Ei pidä paikkaansa. Sivareita ei palvele vanhusten laitoksissa. Se on ihan naurettavaa uskottelua. Näin on saattanut olla 80-luvulla, mutta nykyään sivarit ovat ihan siisteissä sisähommissa max 6 h päivässä.
Totuus.
mitä armeija miehelle tekee,kun sinusta ei sinne ole menijäksi.
"mitä armeija miehelle tekee,kun sinusta ei sinne ole menijäksi."
Mistäs tiedät vaikka aloittaja olisi ollut armeijassa, kuten minäkin ja eipä tainnut kovinkaan mieheksi opettaa (elämä opettaa, eikä armeija...jos sekään).
Ennemmin armeija opettaa laiskaksi, vastuunpakenijaksi (tosipaikan tullessa) ja esimiehensä niskottelijaksi jne. Luetteloa voisi jatkaa ja kaikki olisi yhtä negatiivisia, mikäli armeija tulisi tehdä miehen "aikuisemmaksi" (sillä on todellakin päinvastainen merkitys). Nykyisin niskottelu jatkuu reservissä, kun kertausharjoituksiin ei viitsitä mennä vaan ängetään ennemmin reservinkieltäytyjäksi. Se viimeistään tulisi kertoa sen, kuinka turha asevelvollisuus lopulta on, jollei se ole kertonut jo viimeistään varusmiespalveluksen aikana!
terv.
Nyk. Sivari, ent. aliupseerioppilas (sotilasarvo korpraali).
"Väitetään, että armeijan käyminen tuo miehiin jotain uniikkeja supermies- ominaisuuksia"
Voisitko lopettaa tuon jatkuvan valehtelun. Nyt keksimäsi väite on niin lapsellinen ettei edes mentaalisesti tasapainoton voi siihen itse uskoa.
En valitettavasti löytänyt kirjoitusta, jossa Jaakko Sivonen sanoi noin. Helsingin Sanomissa oli lehteen päässyt Sivosen mielipide kuinka armeija kovettaa näiden "uusavuttomien" nuorten luonnetta. Voit googlettaa ja etsiä ja ehkä löydät tämän huomion. Mutta nyt en voi varmuudeksi antaa muutakuin oman sanani että näin luki Hesarissa pari päivää sitten.
yritätkö vieroittaa tuota DF? Jos se kommari on käyny sinuun käsiksi, niin kyllä me nikvikin kanssa se laitetaan rautoihin ja Lukkiturpo ohjelmoi sen uudestaan persereijän kautta.
Ihme juttu että sellaista rasistista paskaa saa kirjoittaa koko kansan nähtäville. Monet nuorista voivat muutenkin huonosti niin miksi tällainen nuorten haukkuminen ja syyllistäminen sallitaan lehtien palstoilla. Itse olen kyllä lukenut paljon myös asevelvollisuutta vastustavia kirjoituksia hesarista. Hyvin harvat lehdet kuitenkaan kirjoittavat asevelvollisuutta vastustavia kirjoituksia.
Itsekin ihmettelen että miksi tällaista rasistista paskaa kirjoitetaan nuorista miehistä. Siksi aion oikoa joka luupään valheen totuudeksi ja muistutan tätä rasistista kansaa uudella propagandakirjallani tänä vuonna, joka kertoo totuuden miehistä ja laittaa ruotuun rasistit.
Hieno juttu, jos olet kirjoittamassa uutta kirjaa, jossa kyseenalaistettaisiin jälleen tämä suomalaisille pyhä asevelvollisuus ja sen toimivuus. Tässä maassa kun niitä asevelvollisuuden vastaisia kirjoja ja kirjoituksia ei olla koskaan haluttu julkaista, kun monien suomalaisten mielestä ne olisivat niin suuri loukkaus tätä sodan kokenutta militarististista sotaveteraanisukupolvea kohtaan.
Itse asiassa kaksikymmentä lukua on jo valmiina ja tarvitsen vain tietokoneen jossa on levykeasema ja hiukan säästöjä, jotta voisin oksentaa uutta huttua kansan harmiksi. Toisessa tietokoneessa on levykeasema, muttei cd- asemaa ja toisessa on cd- asema muttei levykeasemaa , joten homma täytyisi tehdä kaverin luona tai kirjastossa. On mulla fyrkkaa sen verran että saan julkaistua niitä kirjoja. Se kertoo pasifismista ja feminismistä eli en kirjoittanut kahta opusta samaa tekstiä vaan tää uusin on myös mullistava.
Kirjassa pitäisi tukea ja kannustaa näitä syrjittyjä ja vihattuja syyttömiä miehiä jotka kärsivät asevelvollisuuden takia. Nuoret viattomat miehet eivät ole syyllistyneet mihinkään, että heidän mainettaan ja omaa persoonallisuuttaan tarvitsee haukkua lehtien palstoilla. Heitä tulee auttaa kaikin keinoin tältä julmalta kansalta, joka vihaa miehiä sen takia etteivät he kunnioita asevelvollisuutta.
"Kirjassa pitäisi tukea ja kannustaa näitä syrjittyjä ja vihattuja syyttömiä miehiä jotka kärsivät asevelvollisuuden takia. Nuoret viattomat miehet eivät ole syyllistyneet mihinkään, että heidän mainettaan ja omaa persoonallisuuttaan tarvitsee haukkua lehtien palstoilla. Heitä tulee auttaa kaikin keinoin tältä julmalta kansalta, joka vihaa miehiä sen takia etteivät he kunnioita asevelvollisuutta."
Niin tässä maassa kun sitä ei ole koskaan löytynyt ihmisillä minkäänlaisia sympatioita niitä viattomia miehiä kohtaan, jotka ovat joutuneet kärsimään tämän asevelvollisuuden ja siitä aiheutuvien kärsimysten takia. Suomalaisille kun se sotaveteraanien miellyttäminen, vanhojen sotaperinteiden kunnioittaminen ja ennen kaikkea tämän pyhän asevelvollisuuden vaaliminen ovatkin olleet aina paljon tärkeimpiä asioita kun se nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja se, että me 2000-luvun nuoret saisimme elää omien elämänarvojemme mukaisesti.
Näiden militaristien ja muiden suomiskinien mielestä kun meidän nykynuorten elämän tärkein tehtävä olisi vaan se militaristisen veteraanisukupolven muiston kunnioittaminen ja se, että meidän käsiimme voitaisiin sitten jättää tämä "hienon" asevelvollisuusperinteen jatkuvuus, ettei se suomalaisuuteen kuuluva "isältä pojalle"- armeijaperinne vaan pääsisi koskaan katkeamaan.
alan olla jokseenkin varma, että sinä ja DF olette jotain dementoituneita vanhoja kommareita. Gallerianne hevi-linkkeineen ovat täyttä bluffia.
"alan olla jokseenkin varma, että sinä ja DF olette jotain dementoituneita vanhoja kommareita. Gallerianne hevi-linkkeineen ovat täyttä bluffia."
Sehän nähdään viimeistään tuolla palstalaisten välisessä live-kokoontumisessa. Ai niin, mutta sullahan ei ole sinne yhtään mitään asiaa, kun kirjoituksesi ovat niin huonoja, ettei sinua tulla sinne kutsumaan.
päästättekö edes tuon nikkvin sinne? Sen kirjoitukset on paljon tasokkaampia kun mun.
"päästättekö edes tuon nikkvin sinne? Sen kirjoitukset on paljon tasokkaampia kun mun."
Eipä sinne tapahtumaan tarvitse kutsua edes tuota nikkviä, koska teidän kirjoitukset ovat ihan yhtä surkeita yhdessä lukkijurpon kanssa. Tästä live-kokoontumisesta kun olisi tarkoitus saada oikein hieno, ikimuistoinen ja asiallinen tapahtuma ja sinne kun ei kaivata teidän kaltaisianne huonotasoisia kirjoittajia pilaamaan tätä tapahtumaa.
Teidän pasifististen Suomi-vihaajien mielestä ilmeisesti vain teidän mielipiteenne ovat ainoita oikeita ja vain teidän kirjoituksianne pitäisi julkaista. Rasistinen suomalaisten haukkumisenne on rasismia oikein törkeimmillään ja sitten kehtaatte vielä inistä jotain suvaitsevaisuudesta.
Olisi ihan hyvä jos teidän suomivastaisia ja veteraaneja väheksyviä paskaraapustuksianne julkaistaisiin vaikka joka lehdessä. Näkisi useammat ihmiset, kuinka pilalle hemmoteltuja ja itsekeskeisiä kitisijöitä tässäkin maassa kasvaa.
Mitä leveämmälle sunkin kirjat leviää, niin sitä useampi ihminen herää näkemään, kuinka itsekkäiksi ja epäkunnioittaviksi jotkut yksilöt täällä kasvaa. On lapsellista kuvitella, että opuksesi saisi ketään ajattelemaan asioita eri tavalla ja että joku kuvittelisi aivoituksissasi olevan jotain kitinää suurempaakin.
Krusin kirjat on loukkaus kaikkia asiallisia pasifisteja ja sivareita kohtaan.
Tein ne kirjat, koska ne ovat osa mun taiteellista unelmaa. En saa tarpeeksi tyydytystä, jos en laita kirjailijan lahjojani käyttöön.
Krusader sanoo:
"Armeija ei tee miehelle yhtään mitään. Ihminen on kasvatuksensa tulos."
Eli et siis allekirjoita idolisi DF:n väittämää jonka mukaan intti muokkaisi miehistä rasistisia ja sovinistisia.
On hienoa huomata että triosta edes yksi ajattelee omilla aivoillaan.
"Väitetään, että armeijan käyminen tuo miehiin jotain uniikkeja supermies- ominaisuuksia. Kuten kovuutta, josta nykyajan "uusavuttomat" ovat paitsi."
Kerroppa nyt meille missä tämmöisiä väitteitä esitetään. Voisin vaikka vannoa että nämä väitteet on sun oman sekavan pääsi tuotoksia, voit toki kumota tämän ajatuksen esittämällä lähteen näille väitteille.
"Väitetään, että armeijan käyminen tuo miehiin jotain uniikkeja supermies- ominaisuuksia."
Vain niille, jotka ovat katsoneet liian monta kertaa "Tuntematon sotilas" -elokuvaa tai jotakin James Bondia ja ko. militaristi onanoi itsensä siihen hurmokseen, että tahtoisi jonakin päivänä olla vielä James Bond, vaikka Potkukelkaksi taitaa jäädä! ;D
Summarum, eiköhän lasten vanhempien tulisi kasvattaa ihmisestä kunnollinen, eikä jättää sitä kasvatusta Suomen Puolustusvoimien tai muun yhteiskunnan laitoksen harteille? Esimerkiksi monelle uppoisi varmasti vanhempien kuri paremmin kalloon kuin kapiaisten kurinpito siksi koska nykyinen sukupolvi todellakin arvostaa ja kunnioittaa vanhempiaan! Ei silloin tietenkään, mikäli vanhemmatkin ovat huithapeleita ja nuori samanlainen.
Suomalaisilta puuttuu itsekuri elämässä yleensäkin. Viinalla ratkotaan monta visaista ongelmaa ja vieläpä keskustellaan viinapäissään maanpuolustuksesta tai politiikasta.
Krusader heittää täysin tuulesta huuhaaväitteen jota siten nelisen sadan lukukerran voimin ihmetellään.
Krusader, milloin alat suoraselkäisen miehen tavoin vastaamaan väitteisiisi? (peräänkuulutat asiaa usein muilta) Voisitko jo lopulta näyttää missä kertomasi mukaisia väitteitä on esitetty?
"Armeija ei tee miehelle yhtään mitään. Ihminen on kasvatuksensa tulos. Kun synnynäiset piirteet jalostetaan käyttöön, tulee ihmisestä kasvatuksensa, autenttisen minuutensa, ympäristönsä ja geeniensä tulos."
Eli turha sivaripällien on sitten jauhaa sitä mantraa, kuinka armeija tekee kaikista sen suorittajista militaristisia natsipaskoja. Älkää enää rutisko, kuinka armeija pakottaa riveihinsä nuoria ja viattomina miehiä ja palauttaa ne sitten väkivaltaisina sotahulluina. Jos siellä joku kasvaa, niin kärsivällisyys ja vitutuskynnys.
Armeijaa on toki pidetty eräänlaisena nuoren miehen/naisenkin itsenäistymisen ensiaskeleena, eli nuori mies tai nainen lähtee äipän helmoista räpiköimään omilla siivillään ja intti on siinä iässä siinä kohdassa yleensä potkimassa vauhtia. Sen siellä nyt ainakin sen oppii, että joskus on kusipäistenkin kanssa vaan tultava toimeen ja jopa toteltava niiden kusipäistä komentelua. Osa oppii sen, että joskus on komenneltava tyyppejä, että hommat hoituu.