antiikin mittaustekniikka

ulkomaalainen

Katson mielellään antiikin rakennustekniikka käsitteleviä fimiä, luen siitä ja olen käynytkin aika monessa paikoissa.

Siinä on tullut mieleen, onko jossain käsitelty nimenoman antiikin ja myös laajemmalti mm. alkuperäiskansojen mittaustekniikka, joka mahdollisti näin mittavien rakennusten pystyttäminen? Minusta on nimittäin aivan käsittämätön, että niin Kiinassa, Läi-idässä kuin Väliamerikassa osatiin tehdää rakennuksia ja kokonaisia kaupunkeja kuin nykyaikaisia mittausmenetelmiä käyttäen. Saman sarjan kuuluisivat myös Perun maaperään piirettyt kuviot, jotka nekin edellyttävät varsin kehittynyttä mittaustekniikka.

Onka tämä aihe käsitelty jossain , vaikkapa väitöskirjan muodossa, kirjallisuudessa tms.?

6

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • geometriaa

      Rakentamisen liittyvä matematiikka oli ennen useimmiten geometriaa. Jo antiikin aikana hallittiin melko hyvin kaikenlainen kuvioiden piirtämiseen liittyvä geometria. Voisi jopa sanoa, että paremmin kuin nykyään.

      Geometriassahan periaatteena on, että kuviot pitää pystyä piirtämään viivottimen ja harpin avulla. Siis hyvin yksinkertaisilla työvälineillä. Ja ilmansuunnat määriteltiin tähtien avulla.

      • ulkomaalainen

        .. on minusta se ongelma. Miten saatiinkaan kilometrien mittaiset rakennukset sijoitetettuiksi ja kokonaisuuksia hahmotelluiksi. Jos otetaan vaikka "primitiivisten" eteläamerikalaisten kansojen mittavat rakennuskompleksit, voi vain ihaillla, miten se kokonaisuus nyt ilmeisesti ensin suunniteltiin ja siten toteutettiin maastossa. Tämähän vaadii nyt sellaista abstraktista hahmottelukyky.

      • ulkomaalainen kirjoitti:

        ihmiselle on kehittynyt ilmeisesti samoihin aikoihin kuin puhetaitokin.

        Kilometrien mittaisia rakennuksia ei taida paljonkaan olla - tosin kastelujärjestelmät ovat olleet valtavia projekteja. Nykyään ihaillaan vain rakennuksia ja unohdetaan paljon monimutkaisemmat insinööritaidon tuotteet. Loppujen lopuksi kuitenkin tarvitaan vain luotinaru, keppejä, köysiä, apumiehiä pitämään mitan toista päätä ja tarkka silmä. Ilemisesti astelevyt keksittiin jo Babyloniassa, sen vuoksi ympyrä vieläkin jaetaan 360 asteeseen - mesopotamialaiset olivat ihastuneita jakamaan asiat kuudella.

        Kirjassa "Babylonian World" (ed Gwendolyn Leigh, Albington 2007) käsitellään muun muassa Mesopotamian hämmästyttävää tapaa esittää monimutkaisia maanjakoja nuolenpääkirjoituksella piirrosten sijasta. Piirroksiakin harjoittivat; tontteja kyettiin jakamaan taatelipalmu taatelipalmulta ja jokaiselle kuuluva vesiosuus kastelukanavista. Ensin ei tullut kirjallisuus, vaan kirjanpito.

      • ulkomaalainen
        sharyn kirjoitti:

        ..ristikon tolpan päässä josta roikkui neljä luotinaruja 90 asten jaolla. Näitä myötä sihtamalla saatiin rakennukset paikoilleen ja tiet suoraksi. Sellaisia vehkeitä minä tässä juuri metsästän.

      • vaanjoo
        ulkomaalainen kirjoitti:

        ..ristikon tolpan päässä josta roikkui neljä luotinaruja 90 asten jaolla. Näitä myötä sihtamalla saatiin rakennukset paikoilleen ja tiet suoraksi. Sellaisia vehkeitä minä tässä juuri metsästän.

        vaikka niitä luotinaruja oli viisi ja roomalaiset suosivat tienteossa 90 asteen käännöksiä.Kuitenkin tie pystytään noinkin simppelillä vehkeellä tekemään täysin suoraksi ja niin he tekivätkin usein maastoesteistä välittämättä.

        Lisäksi he rakensivat akvedukteja sekä tunneleita käsittämättömällä tarkkuudella.

        Olen käynyt Roomassa Pantheonissa joka on hämmästyttävä taidonnäyte sinänsä.

        Jos olisi niin iso pallo että se täyttäisi koko rakennuksen ja kupolin niin tuon pallon ja kupolin sisäpuolen väliin ei jäisi kuin tuollaisia parin sentin heittoja.

        Täysin uskomaton suoritus parituhatta vuotta sitten.

    • most developed

      Puurakennukset lienee hienoimpia, mutta niistä ei jäänyt mitään jäljelle.

      Ajatteleppa vaikka talonrakennustaitoa suomessa, kuinka pitkälle puurakentamisessa oli edetty, mutta nyt turistit voivat vain katsella kiviraunioita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      164
      11531
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8132
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      6014
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4977
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      21
      4747
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      39
      4384
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      101
      4285
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      101
      3652
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe