Baba Vanga

ja profetiat

Ei oikein pitänyt paikkaansa tuo vuoden 2008 ennustus...
Onko aikaisempia ennustuksia selvillä, voisi verrata. Muuten ihan outo henkilö?

"Kuuluisia bulgarialainen ennustaja Baba Vanga esitti monia mielenkiintoisia ennustuksia.

Baba Vanga, oikealta nimeltään Vangelia Pandeva, syntyi 1911 ja kuoli 1996. Hän eli koko elämänsä Petrichin kaupungissa Bulgarissa. Vanga menetti näkökykynsä 12-vuotiaana ja eli loppuelämänsä sokeana.

Vanga aloitti ennustamisen 16-vuotiaana. Vanga auttoi kykynsä avulla isäänsä etsimään varastettuja lampaita. Hän kykeni esittämään tarkan kuvauksen minne varkaat olivat kätkeneet lampaan. Hänen ennustajankykynsä kehittyi kukkaan hänen täytettyään 30.

Seuraavassa joitakin Vangan ennustuksia, osa Venäjästä ja osa muita koskevia.

- 1980-luvulla Vanga ennusti: "Vuosisadan vaihteessa, elokuussa 1999 tai 2000, Kursk täyttyy vedellä ja koko maailma itkee Kurskin kohtaloa."

Elokuussa 2000 Kursk -niminen sukellusvene upposi vieden mukanaan koko miehistönsä.

- “Horror, horror! The American brethren will fall after being attacked by the steel birds. The wolves will be howling in a bush, and innocent blood will be gushing.” (1989).

Tapahtui kuten Vanga ennusti. WTC-tornit sortuivat hyökkäyksen uhreina syyskuussa 2001. "The steel birds" - rautaiset linnut - tarkoittivat lentokoneita, jotka törmäsivät amerikkalaista taloudellista hegemoniaa symboloiviin World Trade Center -torneihin. Iskusta lähtien Yhdysvaltojen taloudellinen asema on joka vuosi heikentynyt suhteessa muuhun maailmaan.

- “We are witnessing the events of paramount significance. Two big leaders shook hands (viittaus Gorbatshoviin ja Reaganiin). But we have to wait for a long time before the Eighth One will come forth and sign a final peace agreement on Earth.” (January 1988)

Vuotta myöhemmin Gorbatshov ja Reagan paiskasivat kättä. Neuvostoliitto veti joukkonsa Itä-Euroopasta ja Reagan antoi Gorbatshoville henkilökohtaisen lupauksen, ettei NATO koskaan laajene Berliinin itäpuolelle.

Ennustuksen jälkimmäinen osa on hieman hankalampi. "Meidän täytyy odottaa, että Kahdeksas saapuu näyttömölle ja allekirjoittaa lopullisen rauhansopimuksensa maailman kanssa". Mikä tai kuka on tämä "Kahdeksas"? Joidenkin mielestä Baba Vanga tarkoitti Venäjää, joka liittyi G7-kerhoon sen kahdeksantena jäsenenä, jolloin kerhosta tuli G8. Jos ennustus pitää paikkansa, niin Kahdeksannen seuraava tehtävä on tehdä rauha koko maailman kanssa. Tässäkin on nähtävissä yhtäläisyysmerkki Venäjään, sillä Venäjä on tällä hetkellä maailman suurvalloista se rauhanomaisin.

- Boris Jeltsinin presidenttikaudella Vanga ennusti, että Venäjän seuraavaa presidenttiä ei vielä tunne kukaan. Vanga ei nimennyt Venäjän tulevaa presidenttiä, mutta sanoi hänen olevan kokonaan uusi kasvo, josta harvat ovat kuulleet. Zjuganov ja Lebed (1990-luvun kuuluisimmat oppositiopoliitikot) eivät Vangan mukaan tulleet edes kysymykseen. Ennustus osoittautui oikeaksi, sillä erittäin harva oli kuullut Vladimir Putinista vielä 1990-luvun puolivälissä.

- “Everything will melt away like ice yet the glory of Vladimir , the glory of Russia are the only things that will remain. Russia will not only survive, it will dominate the world. (1979)

Hätkähdyttävä ennustus, joka koskee Venäjää ja koko maailmaa. "Kaikki muu sulaa pois paitsi Vladimirin kunnia, Venäjän kunnia on aina mikä jää jäljelle. Venäjä ei vain selviä, vaan se myös hallitsee maailmaa".

On huomattavaa että Vanga käytti nimitystä "Venäjä" eikä "Neuvostoliitto", kuten vuonna 1979 oli useimmiten tapana. Ennustuksessa muu lienee selvää, mutta kehen viitataan "Vladimirilla"? Vaihtoehtoja voisivat olla Venäjän historian suurhahmoihin kuuluva prinssi Vladimir, vallankumousjohtaja Vladimir Lenin tai 2000-luvun presidentti ja pääministeri Vladimir Putin.

Myös "sulaminen" aiheuttaa kysymyksiä. Mitä Vanga tarkoitti "sulamisella"? Voisiko kyse olla ilmastonmuutoksesta? Maailman ilmasto uhkaa lämmetä tavalla, joka tekisi suurista alueista asuinkelvottomia. Venäjä on maantieteellisen asemansa vuoksi kenties parhaassa asemassa globaalin lämpenemisen tapahduttua.

2008 - Assassination attempts on four heads of states. Conflict in Indonesia. That becomes one of the causes for the start of WWIII.

2010 - The start of WWIII. The war will begin in November of 2010 and will end in October of 2014. Will start as a normal war, then will include usage of nuclear and chemical weapons.

2011 - Due to the radioactive showers in Northern Hemisphere - no animals or plants will be left. Muslims will begin chemical war against Europeans who are still alive.

2014 - Most of the people in this world will have skin cancer and skin related diseases. (as a result of chemical wars).

2016 - Europe is almost empty"

Lisää ennustuksia pitkälle tulevaisuuteen löytyy:
http://russianfun.net/interesting-galleries/vanga-predi ctions-for-this-world/

http://keskustelu.suomi24.fi/node/

8

1416

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kielletty!

      Täsmälleen sama litania on postitettu eri palstoille jo monta kertaa. Pitänee ruveta käymään läpi massapostituksia ja pyytää niille poistoa.

      • tuhat ja yksi

        Sen 3. Maailmansodan 2010-2014 jälkeen ,kun kaikki muu on ennallaan paitsi yksi ennustajaharha ohitettuna.


      • :-))))))))

        Kyseinen on kopio eräästä lehdestä. Siksi se tuntuu "massapostitukselta". Tai sitten sinua muuten vain pelottaa 8-D


      • kielletty.
        :-)))))))) kirjoitti:

        Kyseinen on kopio eräästä lehdestä. Siksi se tuntuu "massapostitukselta". Tai sitten sinua muuten vain pelottaa 8-D

        Sepä tekeekin teosta erityisen raskauttavan, kaksinkertaisen rikkomuksen. Kas, pitkät lainauksetkin on kielletty.


      • Pelottaa!!!!
        kielletty. kirjoitti:

        Sepä tekeekin teosta erityisen raskauttavan, kaksinkertaisen rikkomuksen. Kas, pitkät lainauksetkin on kielletty.

        Oletko tyhmä vai idiootti...?


      • Epäilys
        Pelottaa!!!! kirjoitti:

        Oletko tyhmä vai idiootti...?

        Voiko tuo aloitusviestin päiväys olla oikein? Tänään siis 23.11.2010.


      • Politik80
        Epäilys kirjoitti:

        Voiko tuo aloitusviestin päiväys olla oikein? Tänään siis 23.11.2010.

        Pahalta näyttää


    • dfuluy

      Käyvät yleisavaimilla viskaamassa myrkkyä ruokiin, kahviin, kun asukkaat poissa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      798
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      513
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      462
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      77
      445
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    18. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      28
      398
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    Aihe