Oliko teistä joku Merikievarissa 20.6 ?

Niin eli semmosta vaan tiedustelen että oliko joku tänne kirjoittelevista lauantaina 20.6 Merikievarissa Tapsan keikalla ?
Harmi kun Melinakaan ei nyt sitten voinut sinne mennä, kun oli muita suunnitelmia Juhannukseksi hänellä.

Siellä Merikievarissa oli toisena esiintyjänä ilmeisesti Anita Hirvonen. Mä en hänen lauluäänestään erityisemmin välitä, mutta onhan se semmonen omanlaisees hauska ja rempsee persoona, joten olis ollut kiva lukea juttua vähän siitä Anitan esiintymisestäkin.

Joten tänne vois sitten kirjoitella tuolta keikalta kuulumisia.

8

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iki-fäni Merimaskusta

      Voi Justiinax kulta. Et tiedä mistä jäit paisti! Kyllä me oltiin ja voi kuinka hauska juhannus meillä kaikilla oli: Tapsukka oli kuin ilmetty Uuno Turhapuro ja Anita Hirvoska kuin Justiina Puupää. Artistit lauloivat isojen poikien ja tyttöjen lauluja sydämensä kyllyydestä. Siellä oli myös rietas juhannustanko jonka ympärillä väki tanssi kuin transsissa kun Tapsukka ja Hirvoska vetivät yhdessä "Levanterin laulun". Molemmilla oli hävyttömän näköiset juhannusseppeleet päässään ja yhdessä yleisön kanssa vedettiin välillä napanderia. Ilta kun tummui niin meno senkuin yltyi ja vaatteet vähenivät niin yleisöltä kuin tähdiltä. Laulettin encore "Pappilaan piikaa", "Kerrankin tarpeekseen" jne. Jossain vaiheessa Tapsukka roikkui juhannustangon oikeassa "käsivarressa" ja minipatukka-Hirvoska vasemmassa ja sieltä he sitten lauloivat hävyttömyyksiä vihjailevasti hirnahtaen. Lopulta pariskunta oli juhannustangon päässä tanssahdellen ja laulaen ruotsalaisia Sommarvisor. No arvatahan sen saattaa, että ei juhannustanko tuollaista menoa ja painoa kestä vaan koko komeus romahti alas kuin World Trade Centerin kaksoistornit ja Tupsuliini ja Hirvosliini sen mukana. Putosivat maahan kuin päättömät kanat mutta se ei tahtia haitannut. Juhlat jatkuivat vaikka artistien vähät vaatekappaleet olivat riekaleina ja ihot mustelmilla: molemmat olivat tummempia kuin Afrikan alkuperäisasukkaat! Jossain aamuyön aikana Tapsukka sitten sai sössötettyä kysymyksen että "mishschäsh muuten ne mun Jushtiinaxsch ja Melina ovat?, Mun juhannusch ei ole täydellinen ilman niitä naischia..." Joten leidejä siis kaivattiin! Tosin Tupsulla silmät killuivat niin, että en ole ihan varma mitä hän tarkoitti ja mitä oli mielessä vai tarkoittiko mitään ja oliko mielessä mitään muuta kuin pikku-ukot. Soppa ei tosiaankaan päässyt loppumaan vaan sunnuntaina kun heräilimme puoliltapäivin niin päässämme soi Turun tuomiokirkon kellot. Hirvoska ja Tapsukkakin pyysivät heti nahkaläpät aukaistuaan neuvoa-antavia ja poliisitkin kävivät paikalla mutta nähtyään Tapsukan niin heille tuli jostain kumman syystä kiire!? Ja aina moititaan meidän Tapsuamme ylinopeuksista, meinaan poliisisedät ajoivat ainakin 150 km tunnissa! Mitähän lienevät pelästyneet? No lopulta pistimme koko konkkaronkka saunan lämpiämään ja käytiinkin siellä vihtomassa ja lämmittelemässä (oli meinaan niin pirun holodna) mutta tarinalla onkin sitten surullinen loppu: sauna paloi poroiksi ja epäselväksi jäikin kuka tai ketkä olivat syyllisiä...jäljet tosin johtavat sylttytehtaalle... Ja nyt me kaikki vain odottelemme kylmä hiki pinnalla saunanomistajan (Jokken) vaateita... eli sellainen ikimuistoinen juhannus meillä: faneilla, Hirvoskalla ja Tapsukalla!

      • OK.

        Voi jestas sentään ! ;D Tuollaista sepostusta ei saa aikaiseksi, kuin melkoisessa napanderissa, eli taisit olla itse vielä Juhannuksen jälkimainngeissa tuota kirjoittaessasi ;) Ei mitään. Hauskaahan tuo vaan oli lukea.


      • Justiinax

        Hehheh. Sieltähän se satusedän vastaus taas tuli, jota vähän osasin odottaakkin ;) On sulla kyllä vilkas ja värikäs mielikuvitus...se täytyy myöntää :)
        ps. Oli se kiva ,että Tapsa oli siellä sitten kuitenkin kaiken tohinan keskellä muakin kaipaillut ;)


      • ZaiZai

        Mutta et ilmeisesti onnistunutkaan suututtamaan Justiinaxia tälläkertaa. Sitä vaan ihmettelen ,että miten ihmeessä tiedät niin paljon noiden härskien laulujen nimiäkin ulkoa ? Taidat olla oikein niiden suurkuluttaja. Onneksi Tapsa ei OIKEASTI moista törkyä laula.


      • Gilla*

        Naurettava sepostus, mutta niin kai se oli sellaiseksi tarkoitettukkin.


      • Vastus
        Gilla* kirjoitti:

        Naurettava sepostus, mutta niin kai se oli sellaiseksi tarkoitettukkin.

        Ikäviä uutisia: Tapsa ei ollut parhaimmillaan. Kovin väsyneen oloinen ja lauloi kuin robotti. Oli sen näköinen, että olisi halunut olla jossain muualla. Olen nähnyt Tapsan myös huippukuntoisena ja siihen verrattuna olin surullinen.

        Tsemppiä Tapsalle!!!


      • musamaker
        Vastus kirjoitti:

        Ikäviä uutisia: Tapsa ei ollut parhaimmillaan. Kovin väsyneen oloinen ja lauloi kuin robotti. Oli sen näköinen, että olisi halunut olla jossain muualla. Olen nähnyt Tapsan myös huippukuntoisena ja siihen verrattuna olin surullinen.

        Tsemppiä Tapsalle!!!

        Aika säälittävän läpinäkyvä provosointiyritys. Teikäläinen ei ole koskaan Merikievarissa käynytkään Tapsan keikalla tai muutenkaan.


      • ZaiZai
        Vastus kirjoitti:

        Ikäviä uutisia: Tapsa ei ollut parhaimmillaan. Kovin väsyneen oloinen ja lauloi kuin robotti. Oli sen näköinen, että olisi halunut olla jossain muualla. Olen nähnyt Tapsan myös huippukuntoisena ja siihen verrattuna olin surullinen.

        Tsemppiä Tapsalle!!!

        Ja mitähän sinä Jorma Hynnis- fani olisit siellä Tapsan keikalla muka oikeasti tehnyt , kun et hänestä kerran pidä ?
        Antaisit nyt jo olla tuon mustamaalaamisesi ja yrittää ymmärtää , että se on ihan makuasia mistä kukin pitää. Toinen tykkää jostain toisesta laulajasta ja toienen toisesta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe