Suomen historian käänekohdissa Suomen sisälle on muodostunut suunnilleen samoille seuduille asettuva rajalinja, joka on jakanut suomalaisten mielipiteet kahtia.
Jo Nuijasodassa 1500-luvulla esiintyi tämä sama jakolinja. Myöhemmin sitten 1800-lvun alussa linja piirtyi jälleen näille samoille kohdin. Tällä kertaa Etelä-Suomen säädyt panivat suuren toivon Venäjän vallan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Pohjois-Suomessa Venäjä koettiin pelkästään uhaksi.
Itsenäistymisen jälkeen sisällissodan rintama muodostui tälle samalle linjalle. Etelä-Suomi oli teollisuus- ja kartano-Suomea työväestöineen ja maataloustyöväkineen sekä torppareineen. Muu Suomi oli yhtenäisempää talonpoikaisaluetta.
Ja jälleen kerran 1990-luvulla tuo sama linja muodostui, kun tuli kysymys liittymisestä Euroopan Unioniin. Etelässä EU nähtiin jälleen mahdollisuutena, pohjoisessa uhkana.
Pori-Tampere-Heinola-Hamina -linjan pohjoispuoli on ollut konservatiivi-Suomea. Muutoksia on vastustettu. Etelässä on taas muutoksissa nähty uusi mahdollisuus. Mahdollisuuksiin uskova etelä on vaurastunut ja perinteiseen uskonut pohjoinen taantunut. Väki on valunut aina pohjoisesta pois. Venäjän vallan aikan suunta oli Amerikka, itsenäisyyden aikana myös Ruotsi ja etelän kaupungit.
Tämä raja on ollut historiassamme usein voimallisempi kuin itä-länsi-suuntainen jako valkoisen ja tumman leivän vyöhykkeisiin. Jossain määrin tämäkin jakolinja on vaikuttanut ja tuonut itäiseen Suomen enemmän slaavilaisia vaikutteita ja sosiaalisen elämäntavan. Kaikkihan tiedeääme kuinka lupsakoita ja sosiaalisia savolaiset ja karjalaiset ovat verrattuna jäyhiin pohjalaisiin. Läntinen vaikutus on aina ollut suurinta Lounais-Suomessa. Helsinki ja Kaakkois-Suomi ovat olleet enemmän itäisen vaikutuksen piirissä.
Muutoksille altein alue on sijainnut historian eri vaiheissa siis eteläisessä Suomessa. Eniten muutoksia on vastustettu Pohjanmaalla. Varsinkin Etelä-Pohjanmaa on tässä historian eri vaiheissa parhaiten kunnostautunut. Ei siis ole vallan kummallista, että aivan nykyisissäkin polittisissa kiemuroissa selkein oman tienkulkija löytyy Pohjanmaan Seinäjoelta. Sanomalehti Ilkka on nykyisin pohjanmaalaiste vihoviimeinen linnake puolustauduttaessa etelän muutospaineita vastaan. Paitsi perinteeseen turvautumista tätä joukkoa kuvaa syvä herännäisuskonnollisuus. Tällä kertaa muutosvoimat lienevät kuienkin niin vahvat, että sen vaiktukset ulottuvat väkisin myös noille lakeuksille, joissa ei pilkata Jumalaa.
Jo Nuijasodassa 1500-luvulla esiintyi tämä sama jakolinja. Myöhemmin sitten 1800-lvun alussa linja piirtyi jälleen näille samoille kohdin. Tällä kertaa Etelä-Suomen säädyt panivat suuren toivon Venäjän vallan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Pohjois-Suomessa Venäjä koettiin pelkästään uhaksi.
Itsenäistymisen jälkeen sisällissodan rintama muodostui tälle samalle linjalle. Etelä-Suomi oli teollisuus- ja kartano-Suomea työväestöineen ja maataloustyöväkineen sekä torppareineen. Muu Suomi oli yhtenäisempää talonpoikaisaluetta.
Ja jälleen kerran 1990-luvulla tuo sama linja muodostui, kun tuli kysymys liittymisestä Euroopan Unioniin. Etelässä EU nähtiin jälleen mahdollisuutena, pohjoisessa uhkana.
Pori-Tampere-Heinola-Hamina -linjan pohjoispuoli on ollut konservatiivi-Suomea. Muutoksia on vastustettu. Etelässä on taas muutoksissa nähty uusi mahdollisuus. Mahdollisuuksiin uskova etelä on vaurastunut ja perinteiseen uskonut pohjoinen taantunut. Väki on valunut aina pohjoisesta pois. Venäjän vallan aikan suunta oli Amerikka, itsenäisyyden aikana myös Ruotsi ja etelän kaupungit.
Tämä raja on ollut historiassamme usein voimallisempi kuin itä-länsi-suuntainen jako valkoisen ja tumman leivän vyöhykkeisiin. Jossain määrin tämäkin jakolinja on vaikuttanut ja tuonut itäiseen Suomen enemmän slaavilaisia vaikutteita ja sosiaalisen elämäntavan. Kaikkihan tiedeääme kuinka lupsakoita ja sosiaalisia savolaiset ja karjalaiset ovat verrattuna jäyhiin pohjalaisiin. Läntinen vaikutus on aina ollut suurinta Lounais-Suomessa. Helsinki ja Kaakkois-Suomi ovat olleet enemmän itäisen vaikutuksen piirissä.
Muutoksille altein alue on sijainnut historian eri vaiheissa siis eteläisessä Suomessa. Eniten muutoksia on vastustettu Pohjanmaalla. Varsinkin Etelä-Pohjanmaa on tässä historian eri vaiheissa parhaiten kunnostautunut. Ei siis ole vallan kummallista, että aivan nykyisissäkin polittisissa kiemuroissa selkein oman tienkulkija löytyy Pohjanmaan Seinäjoelta. Sanomalehti Ilkka on nykyisin pohjanmaalaiste vihoviimeinen linnake puolustauduttaessa etelän muutospaineita vastaan. Paitsi perinteeseen turvautumista tätä joukkoa kuvaa syvä herännäisuskonnollisuus. Tällä kertaa muutosvoimat lienevät kuienkin niin vahvat, että sen vaiktukset ulottuvat väkisin myös noille lakeuksille, joissa ei pilkata Jumalaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kirjoittaa melko hyvin siitä kuinka nuijasodassa pohjalaiset olivat kapinoitsijoita mutta kansalaissodassa "ankaralla kärellä" senaatin joukkojen puolella. Samoin hän vertailee eräässä luvussaan kirjassaan Tie Tampereelle vankien kohtelua. Kuinka erilaisesti antautuneita kohtelivat pohjalaisjoukot kuin keskisuomesta kotoisen olevat joukko-osastot. Pohtiipa hän jopa onko Pohjanmaalta syntyisin olevilla jokin erikoisempi syntymässä saatu geeni joka ikäänkuin äidinmaidosta saatuna, kansalaissodan kaltaisissa poikkeusoloissa aiheuttaa raakuuksia. Muista "heimoista" poiketen jotka pystyivät paremmin asettumaan häviölle joutuneen ja antautuneen asemaan. Jos tuo pitää paikkansa niin pohjalaisuushan on silloin eräänlainen perinnöllinen sairaus johon vedoten voi saada väkivaltarikoksessa lievemmän tuomion. Älkää nyt hyvät lukijat ottako niin tosissanne tätä. Kai siellä pohjanmaalla humaanejakin ihmisiä asuu? Vai asuuko?
No eipä hän taida ihan tosissaan tämän geeniperimän kanssa olla ja löytääkin sitten selityksiä yhteiskunnallisista oloista. Onhan kirjoittaja itsekin kotoisin näiltä puukkojunkkariseuduilta.
Pohjalaisillehan on ominaista tietty itsellesyys. Tämä impivaaraalainen mentaliteetti lienee perua siitä tosiasiasta, että elinpiiri on ollut suhteellisen lavea eikä naapureita ole tarvinnut sietää ihan näköetäisyydellä. Talonpoikainen elämäntapa on vaatinut peltohehtaareja hajuraoksi muihin.
Pohjalaisuuteen kuulunee itsellisyyden lisäksi ihan luonteenpiirteenä itsepäisyys ja tietynlainen käskevyys. Kun muut pyytävät istumaan, niin pohjalainen sanoo, että istukaa. Myös itsensä ja oman kulttuurin korottaminen ja arvostaminen on suurta. Tämän kääntöpuoli on ehkä se, ettei vieraita kulttureeja helposti siedetä. Myös tömäyksissä vieraisiin tulee esille tämä Jukolan Jussi -syndrooma eli alemmuuden tunne jurppii ja panee ihan vihaksi.
Lukijan ei pidä luulotella, että tarkoitukseni oli jotenkin vähätellä tai panetella pohjalaisuutta. Ihan vaan siltä varalta, ettei panisi vihaksi.
huomannut elinvuosieni aikana. Siis tätä pohjalaisen luonteen mukaista mieltymystä itsellisyyteen ja tietyllä tavalla suurellisuuteen. Tunteeko kukaan pohjalaista jonka nimi olisi "pikkarainen" tai "pirinen". Ylipäätään nimien -nen päätteisyys on mielestäni harvinaisempaa pohjanmaalla kuin muualla Suomessa. Nen-päätehän on usein jonkin sanan yksikkömuodon hellittelymuoto joka kuvaa yksikön pienuutta. Ja sellaistahan ei pohjanmaalta löydy. Kaikki "suuriniemiä", "isotaloja","mäenpäitä" tai mikseipä vaikkapa "ylitaloja". Mutta eihän nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä. Eksytäänköhän tässä nyt liiaksi aloituksestasi?
Myös Rinta-Möykkyjä ja Larva-Nirvoja löytyy ainakin Suupohjan seudulta. Nuo nimet esiintyvät mm. pohjalaisen Antti Tuurin tuotannossa.
Lainaus Heikki Ylikankaan kirjasta Tie Tampereelle sivulta 18:
"Joutuu kysymään, onko tämä kaikki sattuman satoa vai piileekö hämäläisten perimän pohjimmaisissa kerrostumissa jokin ihmisiä kapinointiin kiihdyttävä geeniyhdistelmä."
Tähän kohtaan tekstissä kai viittasit? Eli Ylikangas pohdiskeli HÄMÄLÄISTEN geenejä, EI pohjalaisten.
Jos katsotaan kartalta puolueiden kannatusta esim. seuraavissa vaaleissa, todennäköisesti törmäämme jälleen samaan Suomea halkovaan rajaan.
on ollut koko itsenäisyyden ajan eduskunta-vaaleissa melko tarkalleen samankaltainen. Pohjoista hämettä ja Pohjois-Karjalaa lukuunottamatta. Paitsi viime vaaleissa joissa äärioikeistoa edustava henkilö Helsingin vaalipiirissä sai äänivyöryn itselleen ja edustamalleen puolueelleen. No, ehkä viime juhannuksen jälkeisten tapahtumien jälkeen moni ajattelee k.o henkilöstä toisin. Tai vähintään; "sitä saa mitä tilaa".
Niin, Halmehan se uhosi pitävänsä henkilökohtaisesti huolen siitä, että edustajat pysyvät istuntojen aikana salissa.
Kuitenkin hän itse ensimmäisenä oli muutaman kuukauden päästä kuoleman kielissä, kun edustajan työ oli niin pirun rankkaa...