Eräänä päivänä iäkäs, arvostetun ENA:n ("college for senior civil servants"/opisto vanhemmille virkamiehille) professori pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajan käytöstä n. 15 hengen ryhmälle, joka koostui suurten Pohjois- Amerikkalaisten yritysten johtajista. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmasta, ja professorilla oli vain tunti käytettävänään.
Seisoen tuon nk. eliittiryhmän edessä, tarkastellen jokaista osanottajaa, professori sanoi: "Teemme pienen testin". Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti eteensä pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi "oppilaitaan" ja kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?"
Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä!" Odotettuaan muutaman sekunnin, professori kysyi: "Oletteko varmoja?" Jonka sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän purkin, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui kivien lomiin, aina purkin pohjalle asti. Sitten professori kysyi jälleen: "Onko purkki nyt täynnä?"
Hänen älykkäät kuuntelijansa alkoivat ymmärtää "leikin" juonen. Yksi heistä vastasi: "Luultavastikaan ei." "Hyvä", sanoi professori kumartuen nostamaan pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, jolloin hiekka valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin. Taas kerran hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?"
Tällä kertaa kuuntelijakunta vastasi epäröimättä: "Ei!" "Hyvä", sanoi professori. Ja kuten kaikki osasivat odottaakin, professori otti kannullisen vettä, jolla hän täytti suuren purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi kuulijaryhmää ja kysyi: "Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?"
Kaikista rohkein kuulijoista vastasi: "Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne vielä yhden tapaamisen tai kokouksen." "Ei", sanoi professori. "Se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme, on seuraava: jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan."
Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien miettiessä asiaa. Ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne? Onko se terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä, mistä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain ihan muuta? Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä elämänsä purkkiin. Muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi toisarvoiset pikkuasiat (soraa ja hiekkaa), täytämme elämämme pelkillä sivuseikoilla, ei meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille.
Älkää siis unohtako kysyä itseltänne toisinaan, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne sitten ensin purkkiinne." Professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista.
On meillä aarre verraton....
1)On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on
sen rinnalla vain multaa.
Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme.
2.
Kun ruoste, koi ja aika syö
muun kaiken säälimättä,
kun usein päättyy ihmistyö
valmiiksi ehtimättä,
kun maa ja taivas häviää
ja aika loppuu kerran,
silloinkin horjumatta jää
tuo pyhä sana Herran.
3.
Polvesta polveen matkallaan
se samaa voimaa kantaa.
Ei raukene se milloinkaan,
vaan aina rauhaa antaa.
Ei siitä mitään katoa
muun kaiken hajotessa.
On sanan alku, perusta
Luojassa ikuisessa.
4.
Ah sana kallis, iäinen,
hyljätty monta kertaa!
Ei mikään tieto maallinen
voi sille vetää vertaa.
Lujempaa turvaa meille ken
voi tuoda mistään muusta
kuin armon sana ikuinen!
Se lähti Herran suusta.
5.
Jos Herran sanaan turvasit
muun turvan pettäessä,
jos sanan suojaan pakenit
maailman myrskytessä,
niin löysit paikan siunatun,
saa sydän siellä rauhaa,
sataman löysit suojatun,
ei siellä myrskyt pauhaa.
6.
Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja huuhdottuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan,
niin puhdistuu myös henkemme
sanassa kirkkahassa
ja liikkuvansa tuntee se
olossaan oikeassa.
7.
Siis kiitos, armon Jumala,
nyt lakkaamatta aivan,
kun sinä meille sanassa
osoitat tietä taivaan.
Ken nyt on köyhä, rikas ken
sanasi saatuansa!
Sen kalliin aarteen jokainen
saa pitää omanansa.
Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1860.
Virsikirjaan 1886.
Seisoen tuon nk. eliittiryhmän edessä, tarkastellen jokaista osanottajaa, professori sanoi: "Teemme pienen testin". Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti eteensä pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi "oppilaitaan" ja kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?"
Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä!" Odotettuaan muutaman sekunnin, professori kysyi: "Oletteko varmoja?" Jonka sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän purkin, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui kivien lomiin, aina purkin pohjalle asti. Sitten professori kysyi jälleen: "Onko purkki nyt täynnä?"
Hänen älykkäät kuuntelijansa alkoivat ymmärtää "leikin" juonen. Yksi heistä vastasi: "Luultavastikaan ei." "Hyvä", sanoi professori kumartuen nostamaan pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, jolloin hiekka valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin. Taas kerran hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?"
Tällä kertaa kuuntelijakunta vastasi epäröimättä: "Ei!" "Hyvä", sanoi professori. Ja kuten kaikki osasivat odottaakin, professori otti kannullisen vettä, jolla hän täytti suuren purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi kuulijaryhmää ja kysyi: "Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?"
Kaikista rohkein kuulijoista vastasi: "Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne vielä yhden tapaamisen tai kokouksen." "Ei", sanoi professori. "Se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme, on seuraava: jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan."
Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien miettiessä asiaa. Ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne? Onko se terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä, mistä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain ihan muuta? Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä elämänsä purkkiin. Muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi toisarvoiset pikkuasiat (soraa ja hiekkaa), täytämme elämämme pelkillä sivuseikoilla, ei meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille.
Älkää siis unohtako kysyä itseltänne toisinaan, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne sitten ensin purkkiinne." Professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista.
On meillä aarre verraton....
1)On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa.
Myös jalokivi kallein on
sen rinnalla vain multaa.
Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme.
2.
Kun ruoste, koi ja aika syö
muun kaiken säälimättä,
kun usein päättyy ihmistyö
valmiiksi ehtimättä,
kun maa ja taivas häviää
ja aika loppuu kerran,
silloinkin horjumatta jää
tuo pyhä sana Herran.
3.
Polvesta polveen matkallaan
se samaa voimaa kantaa.
Ei raukene se milloinkaan,
vaan aina rauhaa antaa.
Ei siitä mitään katoa
muun kaiken hajotessa.
On sanan alku, perusta
Luojassa ikuisessa.
4.
Ah sana kallis, iäinen,
hyljätty monta kertaa!
Ei mikään tieto maallinen
voi sille vetää vertaa.
Lujempaa turvaa meille ken
voi tuoda mistään muusta
kuin armon sana ikuinen!
Se lähti Herran suusta.
5.
Jos Herran sanaan turvasit
muun turvan pettäessä,
jos sanan suojaan pakenit
maailman myrskytessä,
niin löysit paikan siunatun,
saa sydän siellä rauhaa,
sataman löysit suojatun,
ei siellä myrskyt pauhaa.
6.
Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja huuhdottuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan,
niin puhdistuu myös henkemme
sanassa kirkkahassa
ja liikkuvansa tuntee se
olossaan oikeassa.
7.
Siis kiitos, armon Jumala,
nyt lakkaamatta aivan,
kun sinä meille sanassa
osoitat tietä taivaan.
Ken nyt on köyhä, rikas ken
sanasi saatuansa!
Sen kalliin aarteen jokainen
saa pitää omanansa.
Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1860.
Virsikirjaan 1886.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene muualle kertomaan satujasi.
Hyvä kuvaus asioden tärkeysjärjestyksestä. Nuo loppuosan säkeet vain ei kuulu asiaan minusta ollenkaan.