Iranissa kuohuu ,miksi Suomessa ei tapahdu mittään.

NByt taas hitmannit ihailevat muutoksen leviämistä iraniin ja kuvittelevat että se tuo meidänkin oloihin jonkun ratkaisun.Tuo odotus on ennenaikaistA koska suomalaiset vielä sinisilmäisesti uskovat nykyisiin vallassapitäjinn ja surkuhupaiseen demokratiaan.Ainoastaan Soinin puolue pyrkii saamaan kansaan edes jotain liikettä.Vaikka Iranin uudistusmieliset saisivatkin vallan se ei ratkaise meidän massatyöttömyyttämme ja sitä ettei valtiovalta ota mitään vastuuta sadoista tuhansista kansalaisista jotka ovat ajautuneet nälän rajoille.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja osoitus ettei muslimien suuri hiljainen enemmistökään suostu loputtomiin elämään islamia väärinkäyttävien hullujen diktaattoreiden alaisuudessa.

Juuri tästä syystä Saudi-Arabian tyrannit vapisevat seuratessaan iranin liikehdintää. Sillä he tietävät että tyrannioiden sortuessa heidänkin vuoronsa tulee aikanaan.

Suomalaisille iranin diktatuurin sortuminen merkitsee suoraan hyvin vähän, mutta välillisesti merkitys on suuri. Nimittäin se, että suomeenkin diktatuuria himoavat poliitikot ovat vierailleet lähi-idän diktatuureissa ihailemassa niiden "demokratian tasoa", ja koettavat käytännön tasolla ajaa suomenkin demokratian tällaiselle ihailemalleen tasolle.

Diktatuurien murtuminen vähentää suomalaisten poliitikkojen ihailemien "esimerkkiyhteiskuntien" määrää. Tämä on kehitystä, joka viimekädessä hyödyttää jokaista suomalaista.

Äänestä
  • Aika jo luhistuakkin noiden nukkehallitsijoiden jotka saivat vallan brittien ja muiden toistenmaiden asioihin sekaantujien paetessa maasta.Todella surkeaa katseltavaa kun Sheikit pitävät rättejä päässä ja elävät turhaakin turhempaa elämää.On poikkeuksiakin kuten Gaddafi jota länsi on aina vihannut mutta joka on vieläkin kansansa suosikki avokätisyytensä ansiosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


abdullah 3 kirjoitti:

NByt taas hitmannit ihailevat muutoksen leviämistä iraniin ja kuvittelevat että se tuo meidänkin oloihin jonkun ratkaisun.Tuo odotus on ennenaikaistA koska suomalaiset vielä sinisilmäisesti uskovat nykyisiin vallassapitäjinn ja surkuhupaiseen demokratiaan.Ainoastaan Soinin puolue pyrkii saamaan kansaan edes jotain liikettä.Vaikka Iranin uudistusmieliset saisivatkin vallan se ei ratkaise meidän massatyöttömyyttämme ja sitä ettei valtiovalta ota mitään vastuuta sadoista tuhansista kansalaisista jotka ovat ajautuneet nälän rajoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu