Ja kärsimystesi äärellä...

"Ja kärsimystesi äärellä minä rukoilen hiljaa kuolemaasi"

Isäni tekee kuolemaa. Hitaasti, tuskallisesti, vuoristoradalla jolla yksi päivä on vähän parempi ja ehdimme hieman jossitella ja toivoa että ehkä sittenkin.. Ja seuraava päivä on taas huonompi. Ja tuntuu siltä että ne huonommat päivät ovat aina vain huonompia, ja ne paremmat päivät vähemmän parempia.

Näin isän viimeksi jouluna, hän oli kuten ennenkin. Puuhaili tuttuja asioita, kolasi lunta ja lämmitti saunaa. Luki ja teki ristisanoja. Nautti jouluruoasta. Tyhjensi suklaalaatikon lähes yksin.

Nyt näin hänet viisi kuukautta myöhemmin. Siinä vaiheessa takana sairaalassa oloa viisi viikkoa. Ei ruokaa eikä juomaa; kaikki ravinto menee letkun kautta. Muita letkuja meni sisään ja ulos. Isäni, pitkä ja vahva mies, näytti 20 vuotta vanhemmalta kuin jouluna.

Siitä on nyt kuukausi. Sairaalassa oloa yhdeksän viikkoa. Mikään ei ole paremmin; moni asia on huonommin. Isä on välillä sekava, pyytää äitiäni viemään hänet pois, viemään hänet kotiin. Heittelee tavaroita öisin. Kerjää koko ajan lisää kipulääkkeitä. Hoitajat tekevät minkä voivat.

Kun isä meni sairaalaan, olimme niin järkyttävän lapsellisia ja optimistisia että jälkikäteen ajateltuna en voi sitä käsittää. Ajattelimme että tottahan tämä tästä, parin viikon kuluttua hän on kotona ja kaikki on kuin ennenkin.

Nyt olemme ymmärtäneet että isä ei ikinä enää tule kotiin. Sellaista ihmettä ei tapahdu. Välimatkan takia en itse voi olla paikalla. Puhun äidin kanssa puhelimessa joka päivä. Mitään en voi tehdä.

Minun rukoiluni on vaihtunut isän paranemisen rukoilusta sen rukoiluun että hän kuolisi. Että hänen ei tarvitsisi enää kärsiä, että äitini ei tarvitsisi nähdä tuota, että äidin ei tarvitsisi reissata 100 kilometriä edestakaisin sairaalaan joka ikinen päivä.

Isä voi elää tuossa tilassa vielä viikkoja. Kuukausia, ehkä.

Jos hän olisi eläin hänet olisi jo lopetettu inhimillisistä syistä.
0175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eksyksissä... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu