MTV 3 sensuroi Jääteenmäen puheen

Ja jälleen maamme vasemmistolainen sotaa ja totalitärismia hinkuva roskaväki näyttää ja käyttää vasemmistolaista oikeuslaitostamme omien rikostensa salailuun ja syyttömien isänmaanystävien tuomitsemiseen.

Aivan kuten kommariroskaväki syytti ja tuomitsi presidentti Risto Rytin, kenraali Airon ja muut todelliset patriootit, tänäpäivänä sosialistit tuomitsevat Anneli Jäätteenmäen. Suomalaisen sotilaan ainoan ystävän joka suojeli ja varjeli suomalaista sotilasta sotahullun Paavo Lipposen juonittelulta.

Enpä ole aikoihin maikkarin aamu-tv:tä enää seurannutkaan (eli siitä päivästä lähtien jolloin joku muu vaihtoehto tuli tarjolle), tänään sitten pitkästä aikaa sille puolelle kanavaa kääntäessäni jrkytyin jälleen, miten yksisilmäistä ja typerää sikäläinen ohjelmanteko todellakin on.

Haastettalevien toimittajien lähtökohdat olivat yhtä asetetut kuin siinä kuuluissassa journalistisessa limbokysymyksessä: joko olette lakannut hakkaamasta vaimoanne? "Valehtelusta" puhuttiin luontevasti kuin toteennäytetystä tosiasiasta, asiantuntijoiksi oli valittu mm. ympäripyöreyksiä esittävä Jukka Kekkonen, studiossa istuivat rinnakkain tunnettu sotahaukka Jukka Tarkka ja naispuolinen vastineensa, konsulttifilosofi Maija-Riitta Ollila. Sohvalta asenneharjoituksiaan suoritti puuskuttaen, uhoaan ja ruhoaan höykyttäen maikkarin kaikkeinamerikkaystävällisin viskoosipakkaus Lauri Karhuvaara, joka ehätti hyvin katkaisemaan Ollilankin puheen heti kun tämä oli siirtymässä Lipposen suuntaan.

Tottakai tässä kaikessa on kysymys vain politiikasta. Siitä ja vain siitä. Maikkarin osalta ainoaa oikeaa politiikkaa on kaupallisen kulutusyhteiskunnan arvojen julkituominen, eikä mikään mikä viittaa amerikkakritiikkiin tälle väkivalta- ja seksiviihdekanavalle sovi. Mutta politiikastahan on kysymys myös itse asiassa.

Se mikä on salaista, määräytyy poliittisin perustein. Se on osa poliittista vallankäyttöä ja peliä. Mikä yhdelle on tärkeää pitää salaisena, voi olla toiselle tärkeää tuoda julki. Mitään kriteereitä, jotka muulla tavoin kuin kulloisenkin vallankäytön ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perustalta määrittelisi salattavien asioiden ominaisuudet, ei ole.

Siksi koko oikeudenkäynti on perustaltaan vain poliittinen näytelmä. Se on lain käyttämistä poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Jos tämän katsotaan kuuluvan oikeusvaltion kuvaan, panee vähän ihmettelemään miten oikeus on tajuttu. Oikeudessa on kyse nimenomaan oikeudesta, oikean ja väärän määrittelemisestä, ei siitä että lakia käytetään jotta jonkun poliittisen osapuolen oma käsitys toteutuisi.

Luulisi että oikeusvaltiossa ihmiset vaatisivat suureen ääneen salailun lopettamista. Millainen on kansa, joka vaatii päätä vadille siltä joka paljastaa (joillekin) epämiellyttäviä totuuksia? Voiko sellainen kansa olla kypsä demokratiaan?

Tosiasioiksi jäävät, että Suomen ulkopoliittinen johto ei suhteessaan Bushiin korostanut tarpeeksi sitoutumistamme YK:iin. Suomen katsottiin kuuluvan USA:n sotakoalitioon, ja kutsuttiin tämän koalition kokoukseen. Kutsu otettiin vastaan. Samoin otettiin vastaan Pentagonin sotaoperatiivinen pyyntö, koodinimeltään "Uhkaava taivaanranta", jonka mukaisesti irakilaisdiplomaatit karkoitettiin. Oma ulkomisterimme on antanut tapahtuneesta linjantarkastuksesta ensin lausunnon, ja sitten eduskunnassa toisen lausunnon jossa linjanrukkaus kiellettiin. Paavo Lipponen erehtyi EU-kokouksessa sanomaan lehtimiehille, että Suomi tarkisti linjaansa, mutta sai eteensä ulkoministerin kirjoittaman lapun, josta (hörhöttäen) tavasi: Ei, siis ei olekaan tarkastanut linjaa. Nämä ovat kaikki tapahtuneita tosiasioita. Niistä ei voi olla vetämättä johtopäätöstä, että siinä mitä tehtiin oli sitä minkä Jäätteenmäki halusi nostaa pöydälle.

Merkillinen kansa: yhä riittää niitä jotka ovat Lipposen tukena tämän sekoiluissa, ja haluavat, että tapaus Jäätteenmäkeä käsittelemällä koko poliittisen sotkun alkusyy jätettäisiin koskemattomaksi.

Siinähän se sitten on lillunut omissa myrkyissään, Lipponen. Myrkyn vaikutuksia on nähty jatkuvasti: toinen toistaan tökerömmät puolustus- ja syyttelyreaktiot ovat puheissa ja kolumneissa toistuneet. Mainittuja tosiasioita ei missään kuitenkaan ole käsitelty. Mistä ei voida puhua, siitä pitää vaieta.