MTV 3 sensuroi Jääteenmäen puheen

eli kenties Jäätteemäen puheen tärkeimmän loppusanoman (onneksi 1:llä lähetys tuli aavistuksen viivellä):

Jäätteenmäki sanoi väljästi tulkiten, että "bushin kiittäminen Suomen liittymisestä koalitioon" lisäksi Suomi todellakin sai kutsun osallistua tällaista "koalitiota" varten järjestettyyn palaveriin jenkeissä, joka siis lopulta vahvisti sen, että Suomi oli liittynyt Lipposen toimesta Bushin koalitioon!

Tämä tieto olisi sitten pitänyt kansalaisilta salata !! !. Se on tämän oikeudenkäynnin ainoa pohja! Ja kaiken kukkuraksi suurin osa koalitiotietoa oli jo vuodettu julkisuuteen ja Hymy-lehteä Lipponenkin kehoitti lukemaan.

Kyllä koko oikeudenkäynnin sisällössä "haisee" poliittisuus. Emmekö kansalaisina ole kelvollisia tietämään, mihin suuntaan ulkopolitiikkaamme virkamieskaarti veivaa ???

Jos jota kuta arveluttaa viralliset käsitykset siitä, että työttömyys ei Suomessa virallisen median mukaan ole lisääntynyt viimeaikoina lainkaa ja on vain luokkaa 9 %, niin kyseessä luonteeltaan täsmälleen samanlainen tietopimitys, kuin mitä jäätteemäki-oikeudenkäynnissä puidaan! Oma tarkoituksensa on silläkin.

Suosittelen, että avoimmuuden kannalla oikeudenkäynnissä olleet ja Suomea Orwellin yhteiskuntaan verranneet puolustusasianajajat ottaisivat selvittääkseen myös sen, onko suurtyöttömyydellä (tarkemmin sen pimityksellä) tarkoitus sekä purkaa ns. "eläkepommia" että rahoittaa eliitin huikeat palkankorotukset!
7494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja jälleen maamme vasemmistolainen sotaa ja totalitärismia hinkuva roskaväki näyttää ja käyttää vasemmistolaista oikeuslaitostamme omien rikostensa salailuun ja syyttömien isänmaanystävien tuomitsemiseen.

Aivan kuten kommariroskaväki syytti ja tuomitsi presidentti Risto Rytin, kenraali Airon ja muut todelliset patriootit, tänäpäivänä sosialistit tuomitsevat Anneli Jäätteenmäen. Suomalaisen sotilaan ainoan ystävän joka suojeli ja varjeli suomalaista sotilasta sotahullun Paavo Lipposen juonittelulta.

Äänestä
  • ON LÄHDETTY PURKAMAAN ELÄKEPOMMIA JA RAHOITTAMAAN ELIITIN VIIMEVUOSINA TOTEUTTAMIA HUIKEITA PALKANKOROTUKSIA !

    Liukumista on kyse ja eliitillä on LUISTO ollut kohdallaan.

    Työttömien armeija sen kuin kasvaa, vaikka pohjalla on edellinen, porvarillisen politiikan rupusakki, suuri osa jo varhennetulla PIENeläkkeellä. Nyt on tarkoitus saada tälle jengille jatkoa, pimittämällä työttömyyslukuja.

    Kaikki joukolla eläkepommia purkamaan, kaikki joukolla eliittiä hyyssäämään... siitä vain jatkat, sävel tulee biisista "ob-la dii, ob-la daa...."

    Äänestä

Enpä ole aikoihin maikkarin aamu-tv:tä enää seurannutkaan (eli siitä päivästä lähtien jolloin joku muu vaihtoehto tuli tarjolle), tänään sitten pitkästä aikaa sille puolelle kanavaa kääntäessäni jrkytyin jälleen, miten yksisilmäistä ja typerää sikäläinen ohjelmanteko todellakin on.

Haastettalevien toimittajien lähtökohdat olivat yhtä asetetut kuin siinä kuuluissassa journalistisessa limbokysymyksessä: joko olette lakannut hakkaamasta vaimoanne? "Valehtelusta" puhuttiin luontevasti kuin toteennäytetystä tosiasiasta, asiantuntijoiksi oli valittu mm. ympäripyöreyksiä esittävä Jukka Kekkonen, studiossa istuivat rinnakkain tunnettu sotahaukka Jukka Tarkka ja naispuolinen vastineensa, konsulttifilosofi Maija-Riitta Ollila. Sohvalta asenneharjoituksiaan suoritti puuskuttaen, uhoaan ja ruhoaan höykyttäen maikkarin kaikkeinamerikkaystävällisin viskoosipakkaus Lauri Karhuvaara, joka ehätti hyvin katkaisemaan Ollilankin puheen heti kun tämä oli siirtymässä Lipposen suuntaan.

Tottakai tässä kaikessa on kysymys vain politiikasta. Siitä ja vain siitä. Maikkarin osalta ainoaa oikeaa politiikkaa on kaupallisen kulutusyhteiskunnan arvojen julkituominen, eikä mikään mikä viittaa amerikkakritiikkiin tälle väkivalta- ja seksiviihdekanavalle sovi. Mutta politiikastahan on kysymys myös itse asiassa.

Se mikä on salaista, määräytyy poliittisin perustein. Se on osa poliittista vallankäyttöä ja peliä. Mikä yhdelle on tärkeää pitää salaisena, voi olla toiselle tärkeää tuoda julki. Mitään kriteereitä, jotka muulla tavoin kuin kulloisenkin vallankäytön ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perustalta määrittelisi salattavien asioiden ominaisuudet, ei ole.

Siksi koko oikeudenkäynti on perustaltaan vain poliittinen näytelmä. Se on lain käyttämistä poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Jos tämän katsotaan kuuluvan oikeusvaltion kuvaan, panee vähän ihmettelemään miten oikeus on tajuttu. Oikeudessa on kyse nimenomaan oikeudesta, oikean ja väärän määrittelemisestä, ei siitä että lakia käytetään jotta jonkun poliittisen osapuolen oma käsitys toteutuisi.

Luulisi että oikeusvaltiossa ihmiset vaatisivat suureen ääneen salailun lopettamista. Millainen on kansa, joka vaatii päätä vadille siltä joka paljastaa (joillekin) epämiellyttäviä totuuksia? Voiko sellainen kansa olla kypsä demokratiaan?

Tosiasioiksi jäävät, että Suomen ulkopoliittinen johto ei suhteessaan Bushiin korostanut tarpeeksi sitoutumistamme YK:iin. Suomen katsottiin kuuluvan USA:n sotakoalitioon, ja kutsuttiin tämän koalition kokoukseen. Kutsu otettiin vastaan. Samoin otettiin vastaan Pentagonin sotaoperatiivinen pyyntö, koodinimeltään "Uhkaava taivaanranta", jonka mukaisesti irakilaisdiplomaatit karkoitettiin. Oma ulkomisterimme on antanut tapahtuneesta linjantarkastuksesta ensin lausunnon, ja sitten eduskunnassa toisen lausunnon jossa linjanrukkaus kiellettiin. Paavo Lipponen erehtyi EU-kokouksessa sanomaan lehtimiehille, että Suomi tarkisti linjaansa, mutta sai eteensä ulkoministerin kirjoittaman lapun, josta (hörhöttäen) tavasi: Ei, siis ei olekaan tarkastanut linjaa. Nämä ovat kaikki tapahtuneita tosiasioita. Niistä ei voi olla vetämättä johtopäätöstä, että siinä mitä tehtiin oli sitä minkä Jäätteenmäki halusi nostaa pöydälle.

Merkillinen kansa: yhä riittää niitä jotka ovat Lipposen tukena tämän sekoiluissa, ja haluavat, että tapaus Jäätteenmäkeä käsittelemällä koko poliittisen sotkun alkusyy jätettäisiin koskemattomaksi.

Siinähän se sitten on lillunut omissa myrkyissään, Lipponen. Myrkyn vaikutuksia on nähty jatkuvasti: toinen toistaan tökerömmät puolustus- ja syyttelyreaktiot ovat puheissa ja kolumneissa toistuneet. Mainittuja tosiasioita ei missään kuitenkaan ole käsitelty. Mistä ei voida puhua, siitä pitää vaieta.

Äänestä
  • Vuori sanoi, että tämä oikeudenkäynti on poliittinen ja nyt määritellään 2000-luvun poliittiset toimintatavat. Kun tämä muka avoin oikeudenkäynti lopettaa Kekkosen ajan salailun. Hölynpölyn! Tällainen näennäinen avoimuus ei suinkaan takaa sitä, että käsitellään oikeita asioita ja nostetaan kissa pöydälle. Pikemminkin tuntuu, että tällaisella teatterilla pyritään lakaisemaan varsinaiset asiat näkymättömiin. Eikä tyhmä kansa erota metsää puilta.

    Äänestä

  • tarkkailija kirjoitti:

    Vuori sanoi, että tämä oikeudenkäynti on poliittinen ja nyt määritellään 2000-luvun poliittiset toimintatavat. Kun tämä muka avoin oikeudenkäynti lopettaa Kekkosen ajan salailun. Hölynpölyn! Tällainen näennäinen avoimuus ei suinkaan takaa sitä, että käsitellään oikeita asioita ja nostetaan kissa pöydälle. Pikemminkin tuntuu, että tällaisella teatterilla pyritään lakaisemaan varsinaiset asiat näkymättömiin. Eikä tyhmä kansa erota metsää puilta.

    Mutta miksi ei kukaan ota esille "kommunisti"
    Tarja Halosen osuutta noihin sotkuihin.Onhan ilmiselvää että Halonen on ollut mukana "salajuonessa" Jätteenmäen kanssa.

    Äänestä

  • uppo kirjoitti:

    Mutta miksi ei kukaan ota esille "kommunisti"
    Tarja Halosen osuutta noihin sotkuihin.Onhan ilmiselvää että Halonen on ollut mukana "salajuonessa" Jätteenmäen kanssa.

    Varsinainen sekoilija on kuitenkin Lipponen ja Kumppanit, hyväveliseura. Pahaa tekee, kun kuulee näiden ketkujen puhuvan rehellisyydestä ja avoimuudesta, kun eivät itse näytä tuntevan käsitteitä kuin teoreettisesti. Tuntuu, että nämä ketkut ovat lyöneet ontot päänsä yhteen kammetakseen inhoamansa naisministerin ja kiillottaakseen omaa kuortaan. Kortistoon joutaisivat, varsinkin Lipponen ja Itälä...

    tavallinen hyväveliseura?
    http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9805/980514/9805140147.html

    Osallistujalistaa, muutakin
    http://www.promerit.net/bilderberg_muurarit.phtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppuosan ! kirjoitti:

eli kenties Jäätteemäen puheen tärkeimmän loppusanoman (onneksi 1:llä lähetys tuli aavistuksen viivellä):

Jäätteenmäki sanoi väljästi tulkiten, että "bushin kiittäminen Suomen liittymisestä koalitioon" lisäksi Suomi todellakin sai kutsun osallistua tällaista "koalitiota" varten järjestettyyn palaveriin jenkeissä, joka siis lopulta vahvisti sen, että Suomi oli liittynyt Lipposen toimesta Bushin koalitioon!

Tämä tieto olisi sitten pitänyt kansalaisilta salata !! !. Se on tämän oikeudenkäynnin ainoa pohja! Ja kaiken kukkuraksi suurin osa koalitiotietoa oli jo vuodettu julkisuuteen ja Hymy-lehteä Lipponenkin kehoitti lukemaan.

Kyllä koko oikeudenkäynnin sisällössä "haisee" poliittisuus. Emmekö kansalaisina ole kelvollisia tietämään, mihin suuntaan ulkopolitiikkaamme virkamieskaarti veivaa ???

Jos jota kuta arveluttaa viralliset käsitykset siitä, että työttömyys ei Suomessa virallisen median mukaan ole lisääntynyt viimeaikoina lainkaa ja on vain luokkaa 9 %, niin kyseessä luonteeltaan täsmälleen samanlainen tietopimitys, kuin mitä jäätteemäki-oikeudenkäynnissä puidaan! Oma tarkoituksensa on silläkin.

Suosittelen, että avoimmuuden kannalla oikeudenkäynnissä olleet ja Suomea Orwellin yhteiskuntaan verranneet puolustusasianajajat ottaisivat selvittääkseen myös sen, onko suurtyöttömyydellä (tarkemmin sen pimityksellä) tarkoitus sekä purkaa ns. "eläkepommia" että rahoittaa eliitin huikeat palkankorotukset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu