Punarmeijassa palveli 1939-1945 kaikkiaan 34,5 miljoonaa miestä ja naista. Heistä kaatui 7,8 miljoonaa ja haavoittui vaikeasti saman verran. Siis nämä tappiot noin 15 miljoonaa.
Koko maan sotatappiot, siviilit mukaanlukien, olivat noin 27 miljoonaa. Stalinin taitamaton tapa sotia johti hirvittäviin uhrilukuihin.
Puna-armeijan keskivahvuus oli 1941 alkaen noin 10 miljoonaa, vaikka yli 5 miljoonaa antautui sotavangeiksi. Näistä noin 6-7 miljoonaa oli maavoimissa pääosa itärintamalla. Saksalaiset olivat alusta alkaen alivoimaisia voitoistaan huolimatta.
Palveluksessa olivat ikäluokat 1890-1927. Ikäluokka 1921 koki jopa 90 % tappiot ja alle 25-vuotiaista kaatui noin 40 %.
Sotilaille annettiin avokätisiä lupauksia, mutta kaikki unohdettiin kotiuttamisen jälkeen. Järjestelmää vain kiristettiin. Pienikin arvostelu johti myös veteraanin vähintään 5 vuodeksi Siperiaan.
Silti tulisi puna-armeijalle antaa ansaittu arvo voitoista. Kommunismi ja eritoten Stalinin palvonta tulisi erottaa puna-armeijan suoritusten käsittelystä. Niitä ei tarvitse liioitella, eikä vähätellä. Ne ovat sellaisinaan erityisen merkittäviä.
Voitot saavutettiin Stalinista ja kommunisteista huolimatta.
Koko maan sotatappiot, siviilit mukaanlukien, olivat noin 27 miljoonaa. Stalinin taitamaton tapa sotia johti hirvittäviin uhrilukuihin.
Puna-armeijan keskivahvuus oli 1941 alkaen noin 10 miljoonaa, vaikka yli 5 miljoonaa antautui sotavangeiksi. Näistä noin 6-7 miljoonaa oli maavoimissa pääosa itärintamalla. Saksalaiset olivat alusta alkaen alivoimaisia voitoistaan huolimatta.
Palveluksessa olivat ikäluokat 1890-1927. Ikäluokka 1921 koki jopa 90 % tappiot ja alle 25-vuotiaista kaatui noin 40 %.
Sotilaille annettiin avokätisiä lupauksia, mutta kaikki unohdettiin kotiuttamisen jälkeen. Järjestelmää vain kiristettiin. Pienikin arvostelu johti myös veteraanin vähintään 5 vuodeksi Siperiaan.
Silti tulisi puna-armeijalle antaa ansaittu arvo voitoista. Kommunismi ja eritoten Stalinin palvonta tulisi erottaa puna-armeijan suoritusten käsittelystä. Niitä ei tarvitse liioitella, eikä vähätellä. Ne ovat sellaisinaan erityisen merkittäviä.
Voitot saavutettiin Stalinista ja kommunisteista huolimatta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Venäjän kansan kärsimyksiä, kestämistä ja voittoa ei tee vähemmän arvokkaaksi se, että joku Bäckmanin kaltainen saasta saa niistä syyn ylistää diktaattori Stalinia ja parjata virolaisia.
Rauhan aikan Stalinia ja sota-aikana Hitleriä.
Myötätuntomme siis heille!
Puna-armeijan kokonaistappiot 1939-1944 olivat noin 1 150 000 miestä ja naista. Siinä ovat kaatuneet ( 400 000) haavoittuneet, paleltuneet ja vangit. Näistä puuttuu meri- ja ilmavoimien osuus.
Tappiot olivat hirveät. Kaatuneita oli noin 4,3 kertaa suomalaisten määrä. Vankeja oli lähes 25 kertaa enemmän kuin suomalaisia. Suomi hävisi sodat, mutta voitti monet taistelut.
NL menetti Talvisodassa useita divisioonia lähes kokonaan. Samoin -41 pelkästään Porlammin motissa oli 4 000 kaatuntutta ja 9000 vankia sekä kahden divisioonan kalusto. Kesällä -44 tuhottiin yksin Kannaksella 125 000 miestä, joista noin 55 000 kaatuneina. Ei oikein vastaa höpötystä Kannaksen halkijuoksusta.
Puna-armeijan tappiot Suomen rintamilla olivat suhteellisesti suuremmat, kuin saksalaisia vastaan. Tämä johtui saksalaisten valtavista tappioista suomalaisiin verraten.
Tappiovertailussa Suomen armeija on puna-armeijaa ja Wehrmachtia tehokkaampi. Suomi ei koskaan menettänyt taistelussa edes kokonaista komppaniaa, vaikka verisiä tappioita koettiinkin.
Suomi menetti puolustussodissaan noin 3 % väestöstään, NL noin 15 %. Siinä on miettimistä niille, jotka moittivat Suomen sodan ajan johtoa suurista ihmismenetyklsistä. Puolustussotaa käynyt Suomi selviytyi huomattavasti vähemmällä kuin sodat hyökkäyksillä aloittaneet NL ja Saksa.
... edes kokonaista komppaniaa.
Taitaa kuitenkin sotahistoriassasi olla joitakin aukkoja. Talvisodassa Laatokan saarilla suomalaiset kaatuivat Petäjäsaarella viimeiseen mieheen. Kun saareen jäi noin 300 suomalaista, niin eiköhän siitä yksi komppania tule.
Tuo komppaniajuttu taisi mennä siten, että suomalaisilta ei koskaan antautunut edes komppanian suuruista osastoa. Toki komppanian suuruisia osastoja on sodassa loppuun hakattu.
Tuossahan olisi tekstiä kommentoitavaksi. Oliko se Stalin niin suuri ihmemies, kuin teille on syötetty?
Jallitti omat veteraaninsakin!
stallareilta puna-armeijalle. Eikö totuus kelpaakaan? Nyt olisi tilaisuus kertoa, miten kaikki oikein meni, myös sodan jälkeen.
Ehtyykö runosuoni, kun lyödään faktoja pöytääm?
Yrittäkää edes!
Asiallinen keskustelu porvarien kanssa on mahdotonta. Heille joutuu lukemattomia kertoja selittämään samat asiat, eikä oppi kumminkaan mene koskaan perille.
He toistavat lukemattomia kertoja samat valheet, eikä vähäisinkään fakta löydä tietään heidän ajatuksiinsa.
Voisiko toveri Viljanen osoittaa tämän avauksen virheet? Ei voi, koska siinä ei ole virheitä!
Mutta, jospa toveri V. latelisi ne tavanomaiset staalininpalvojien valheet puna-armeijasta, niin korjaukset kyllä löytyvät.
Puna-armeija kantoi päätaakan suuressa isänmaallisessa sodassa, suuressa Euroopan vapaussodassa, jossa natsismi ja fasismi ikuisiksi ajoiksi murskattiin, niin ettei rasistinen äärioikeisto enää koskaan voi nousta (ei edes USA:n imperialistien tuella, kuten Virossa uhkaa käydä - mutta Venäjä estää sen). Puna-armeijan tappiot olivat raskaat, mutta välttämättömät. Paljon oli verta vuodatettava, ennen kuin fasistiroistojen niskat katkaistiin. Sellaisiin uhrauksiin, mitä puna-armeija sodassa teki, ei Amerikan tai Englannin armeija (kaikki kunnia tietysti heillekin) olisi kyennyt. Venäläiset ja muut neuvostokansat taistelivat aivan uskomattomalla sitkeydellä, vaikka vastassa oli täysin moraaliton vihollinen, joka ei kunnioittanut Geneven sopimusta eikä empinyt käyttää terrorimenetelmiä niin sotilaita kuin siviilejäkin vastaan.
Itärintama oli Saksan päärintama. Saksan parhaat joukot, ja melkein kaikki joukot, olivat itärintamalla, koska Saksan päävastustaja oli Neuvostoliitto. Puna-armeija aiheutti suurimman osan Saksan tappioista, ja sodan lopputulos ratkaistiin itärintaman suurtaisteluissa. Kesästä 1944 saksalaisten tappiot olivat suuremmat kuin neuvostojoukkojen. Natsien Wehrmacht käytännössä tuhottiin Stalinin strategisilla iskuilla 1944-1945. Natsit ponnistivat kaikki voimansa, mutta eivät voineet mitään puna-armeijan rynnistykselle. Lopulta saksalaisilta loppuivat miehet ja materiaali, ja neuvostosotilaat juhlivat voittoa Berliinissä, natsivallan savuavilla raunioilla, fasistisen aggression keskuksessa.
Toveri Viljanen vannoi odotetusti uskollisuutta suurelle Stalinille ja puna-armeijalle. Jutussa oli paljon tottakin.
TV vain unohti erään tärkeän vaiheen. Puna-armeija ja Wehrmacht jakoivat Eurooppaa hyvässä sosialistisessa yhteisymmärryksessä 1939-40. Stalin ylisti natsi-Saksaa NL:n suurena ystävänä ja huolehti viljalla jä öljyllä Saksan hyökkäyskyvystä.
Puna-armeija ei kylläkään ollut Euroopan vapautusarmeija, vaan miehitysarmeija, joka poistui vasta kommunismin romahtaessa.
Puna-armeijan raskaat tappiot johtuivat johdon välinpitämättömyydestä. Miehiä riitti. Sitkeyskin oli hyvä, jos unohdetaan 5 miljooanaa antautunutta.
Kysyin, miten Stalin kohteli veteraanejaan. Lupaukset unohdettiin.Kolhoosilaitosta vahvistettiin, toisinajattelijoita vainottiin. Erityisesti läntisen hapatuksen kanssa tekemisiin joutuneet veteraanit toimitettiin Siperiaan, mm. kaikki palanneet sotavangit.
Luotiin kultti voittamattomasta puna-armeijasta ja Stalinista sen yli-inhimillisen taitavana johtajana.
Veteraaneja kiiteltiin juhlapuheissa. Eläkkeitä, asuntoja, korvauksia kärsimyksistä ei kuulunut. Sodan realistinen käsittely kiellettiin.
Mitä tulee Geneven ja muihin sopimuksiin, niitä NL ei noudattanut kuin korkeintaan silloin, kun siitä oli heille etua.
Saksa oli jo syksystä -41 alkaen täysin alivoimainen itärintamalla. Sen lentoyksiköitä jouduttiin vetämään Afrikkaan ja länteen sekä kotiseudun puolustamiseen. Puna-armeijan ylivoima oli kolminkertainen ja ilmassa paljon suurempikin. Hitlerin johtamisvirheet toimivat puna-armeijan eduksi.
NL ei puuttunut millään tavalla Japania vastaan käytävään sotaan, vaan antoi jenkkiene hoitaa asiat.
Stalinin strategiset iskut ovat sodan jälkeen historiankirjoituksella luotu myytti.
Mutta se on totta, että puna-armeija taisteli sankarillisesti silloin, kun sitä johdettiin hyvin. Ja joskushan niinkin tapahtui.
Neuvostoliitto joutui uuteen vaaratilanteeseen. Kun fasistinen aggressio oli nujerrettu, alkoi Amerikan imperialistien sekaantuminen Euroopan ja koko maailman asioihin. USA käytti atomipommia uhkailupolitiikan välineenä. Lännen propagandaa yritettiin levittää Neuvostoliiton rajojen sisäpuolellekin. Lännen ihailuun hairahtuivat monet, jotka uskoivat Yhdysvaltojen olevan jonkinlainen maanpäällinen yltäkylläisyyden paratiisi. Tietysti vaurauden ero olikin suuri. Neuvostoliiton läntinen osa oli 1945 pahoin natsien hävittämä, kun taas USA oli täysin koskematon. Kuitenkin Stalinin kauden lopulla aloitettiin massiivinen sosialistinen jälleenrakennustyö. Se nosti Neuvostoliiton taas huimaan talouden ja tuotannon kasvuun, joka näkyi neuvostoihmisen arjessakin lisääntyneenä hyvinvointina, eikä Neuvostoliitto ystävämaineen tarvinnut siihen lännen Marshall-apua.
Sodan jälkeen huolehdittiin myös sisäisestä yhtenäisyydestä. Suuren isänmaallisen sodan aikana luotu henki säilyi sodan jälkeenkin. Vuodet 1945-1953 olivat kenties ideologisesti puhdasoppisinta aikaa neuvostokommunismin historiassa. Stalinin auktoriteetti oli ehdoton ja koko maailman kommunistisen liikkeen tunnustama, ja Stalin kehitteli stalinistisen filosofian lopulliseen muotoon tutkielmilla, josta mielenkiintoisin käsitteli kielitiedettä, kielen olemusta tuotantovälineenä. Marxilaisuus oli stalinismissa tullut kypsään ikäänsä. Kiinankin jättiläisvaltion muututtua kommunistiseksi Stalin saattoi katsoa saaneensa päätökseen valtavan elämäntyön. Korean niemimaalta Keski-Eurooppaan, Jäämereltä Himalajalle, liehui punainen lippu, kaikkien maailman työläisten lippu, hulmuten uskoa huomiseen.
Toveri Viljanen vannoo jumalansa Stalinin nimeen. Niin sitä pitää.
Kerohan Viljanen, miten se Stalinin uusi huomen voi?
Minä satuin käymään NL:ssa moneen kertaan 1970-luvulla. Eipä se sosilaistinen rakennustyö hurmannut edes venäläisiä. Kommunisteiksi tunnustautuvia ei löytynyt, ei mistään, varsinkaan enää 80-luvulla.
Toveri Viljanen, olet viimeisiä uskossa Staliniin. Pidähän lippu korkealla. Se ei muuten näy mihinkään. Äläkä loukkaannu, vaikka kaikki muut pitävät sinua typeryksenä. Onhan teitä uskovia sentään parijonoksi, vielä.
Ei puna-army voinut "tuoda vapautta" mihinkään. Ei sellaista voi antaa mitä itsellä ei ole.
Trolli se on.
tietää. Ne on yhtä sekavia silloinkin, paapottavat ihan tosissaan. Jos joku trollaa väliin, niin se voi vaikutta uskottavammalta...
Mitä olen lukenut noiden veteraanien (puna-armeijan) haastatteluja, niin joillakin oli sitä aatteen paloakin, mutta aika moni oli vain ihmeissään, miten säilyttää henkensä. Jos yksi kivääri viiteen mieheen jaetaan ja sitten päin vihollista, niin aika heikoilla ollaan. Olihan niillä jossain vaiheessa pyssyjäkin ja muuta kalustoa, mutta lentokoneistakin lentäjät irvailivat; että lakattu lentävä ruumisarkku.
En väheksy puna-armeijaa vastustajana, oli vaan Stalinilta melkoista materiaalin hukkaa pistää äijää mustanaan kehnoissa kamoissa liikkeelle varmaan kuolemaan.
puna-armeijaa? Tietysti samalla voi haukkua Suomea, jos se kerran on välttämätöntä.
Voisitte alkajaisiksi luetella ne lupaukset, jotka Stalin antoi puna-armeijalle ja piti. Se on aika helppoa. Toimeksi vaan.
En ymmärrä niitä, jotka näkee Stalinissa jotain hyvää. Aatua kyllä hakutaan ja natsien hirmutekoja, jotka kyllä oli hirmuisia, mutta kovin olivat vaatimattomia natsien temput Stalinin toilauksiin verrattuna. Yksilöllä ei ollut mitään merkitystä Stalinin systeemissä ja "riemuleiriä" riitti monelle!