Vielä vuoden 1944 alussa seisoivat saksalaisten ja suomalaisten valloittajien joukot kuristavana renkaana Leningradin, lokakuun vallankumouksen kaupungin, ympärillä. Vain kapea henkireikä Laatokan rannalla piti yllä yhteyttä Leningradin ja muun saksalais-suomalaisista anastajista vapaan neuvostomaan välillä. Mutta 27.1.1944 tilanteeseen tuli muutos. Puna-armeija suuntasi musertavan iskun Leningradin piiritysrenkaan eteläistä, saksalaista saartorintamaa vastaan. Yli 800 000 neuvostosotilasta lähti hyökkäykseen samalla innolla kuin kaikkiin muihinkin voittojen vuoden 1944 suuroffensiiveihin. Fasisteja lyötiin menestyksellisesti. Kevääseen mennessä saksalaiset natsit oli heitetty Narvan tasalle saakka. Leningradin kärsimyksen vuodet olivat ohitse.
Yhä vielä pysyttelivät kuitenkin suomalaiset divisioonat Leningradin pohjoisella edustalla. Suomalaiset jatkoivat itsepintaisesti sotaa, vaikka Leningradin saarron murruttua Neuvostoliitto oli esittänyt heille rauhantarjouksen, jonka ehdot olivat jalomieliset, kohtuulliset ja lievät. Eivät edes Helsingin pommitukset helmikuussa saaneet taottua järkeä suomalaisten päähän. Neuvostojohto oli ihmeissään: mitä kummaa suomalaiset oikein kuvittelivat voittavansa jatkamalla sotaa, nyt kun heidän liittolaisensa Saksa oli jo selvästi hätää kärsimässä? Mutta loputtomiin ei voitu vain odotella ja ihmetellä. Suomalaiset oli pakotettava rauhaan vapauttamalla Kannas ja Viipuri. Kenties olisi pakko mennä Helsinkiin saakka.
Leningradin taistelun viimeinen luku alkoi aamulla 9.6.1944. Suomalaisia vastaan oli keskitetty ylivoimaisesti koulutetut ja varustetut eliittijoukot. Sitä vastoin suomalaiset, kuten komentaja Govorov oli tyydytyksellä pannut merkille, eivät olleet laittaneet tikkua ristiin oman puolustusvalmiutensa parantamiseksi. Jopa heidän armeijansa kokonaisryhmitys oli aivan väärä ja pöhkömäinen: suurin osa divisioonista makaili Syvärillä, pussinperällä, joka sulkeutuisi heti, jos puna-armeija pääsisi Viipurin kautta Saimaalle. Neuvostoarmeijan hyökkäysjoukot kävivät rynnäkköön voitosta varmoina, massiivisen tykistökeskityksen ja ilmavoimien pommimattojen tuella. Ensimmäisenä päivänä tehtiin tunnusteluhyökkäyksiä, toisena murrettiin suomalaisten puolustus. Painopistesuunnassa suomalaiset joukko-osastot lyötiin kokonaan hajalle.
Mitä mahtoi liikkua mielessä tykkimiehillä, jotka latasivat ammuksiaan putkiin lähettääkseen ne suomalaisten niskaan? Kenties muistoja Leningradin saarron kauhun ajoilta. Kenties muistikuvia jäätyneistä lasten ruumiista Leningradin kanavien varsilla. Kenties muistumia nälästä, joka sai elävätkin näyttämään luurangoilta. Kenties vihaa, katkeruutta - varmasti. Kenties lähinnä vain kylmää päättäväisyyttä. Suomalaiset oli ajettava pois äiti Venäjän pyhältä alueelta, maksoi mitä maksoi. Tämä pieni kansa ei enää koskaan saisi päästä valloilleen.
Kymmenessä päivässä läpimurron jälkeen puna-armeija eteni Viipuriin saakka, ajaen pakenevia suomalaisia edellään kuin romanialaisia Stalingradin ympäristössä marraskuussa 1942. Viipuri vallattiin leikiten 20.6.1944. Se oli yksi Leningradin rintaman kunniakkaimmista päivistä. Mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Hyökkäyksen vauhti hiipui. Tienhaarasta ei päästy läpi. Oli yritettävä toista suuntaa. Juututtiin koviin taisteluihin Talissa ja Ihantalassa. Suomalaisia tuki saksalainen syöksypommittajaosasto. Tappiot olivat suuret. Heinäkuun alussa ei rintaman johto voinut enää kieltää tosiasiaa: offensiivi oli pysähtynyt, hyökkäysvoima ehtynyt. Suomalaiset olivat saaneet lisäjoukkoja Itä-Karjalasta, josta he nopeasti perääntyivät. Sen sijaan Leningradin rintama ei enää saanut vahvennuksia. Niitä kuulemma tarvittiin muualla.
Leningradin taistelu jäi ilman kruunaavaa riemuvoittoa, jota marssi Helsinkiin saakka olisi merkinnyt. Mutta saavutettiin ainakin se, että syyskuuhun mennessä, kun oli aiheutettu suomalaisille tuntuvia tappiota mm. Vuosalmen taisteluissa, Suomessa kukistui saksalaismielinen presidentti Ryti, ja tilalle tuli Mannerheim, joka nimitti uuden pääministerin ja hallituksen. Se oli valmis katkaisemaan Suomen suhteet Saksaan ja hyväksymään Neuvostoliiton rauhanehdot, jotka olivat pääpiirteissään samat kuin keväällä esitetyt. Siitä alkoi kehitys, joka mahdollisti ystävällismieliset suhteet Suomen ja Neuvostoliiton - ja Neuvostoliiton jälkeen Venäjän - välillä, mutta se onkin jo toinen tarina. Tänä sunnuntai-iltana hiljennyimme muistelemaan Leningradin saarron murtamista 1944.
Yhä vielä pysyttelivät kuitenkin suomalaiset divisioonat Leningradin pohjoisella edustalla. Suomalaiset jatkoivat itsepintaisesti sotaa, vaikka Leningradin saarron murruttua Neuvostoliitto oli esittänyt heille rauhantarjouksen, jonka ehdot olivat jalomieliset, kohtuulliset ja lievät. Eivät edes Helsingin pommitukset helmikuussa saaneet taottua järkeä suomalaisten päähän. Neuvostojohto oli ihmeissään: mitä kummaa suomalaiset oikein kuvittelivat voittavansa jatkamalla sotaa, nyt kun heidän liittolaisensa Saksa oli jo selvästi hätää kärsimässä? Mutta loputtomiin ei voitu vain odotella ja ihmetellä. Suomalaiset oli pakotettava rauhaan vapauttamalla Kannas ja Viipuri. Kenties olisi pakko mennä Helsinkiin saakka.
Leningradin taistelun viimeinen luku alkoi aamulla 9.6.1944. Suomalaisia vastaan oli keskitetty ylivoimaisesti koulutetut ja varustetut eliittijoukot. Sitä vastoin suomalaiset, kuten komentaja Govorov oli tyydytyksellä pannut merkille, eivät olleet laittaneet tikkua ristiin oman puolustusvalmiutensa parantamiseksi. Jopa heidän armeijansa kokonaisryhmitys oli aivan väärä ja pöhkömäinen: suurin osa divisioonista makaili Syvärillä, pussinperällä, joka sulkeutuisi heti, jos puna-armeija pääsisi Viipurin kautta Saimaalle. Neuvostoarmeijan hyökkäysjoukot kävivät rynnäkköön voitosta varmoina, massiivisen tykistökeskityksen ja ilmavoimien pommimattojen tuella. Ensimmäisenä päivänä tehtiin tunnusteluhyökkäyksiä, toisena murrettiin suomalaisten puolustus. Painopistesuunnassa suomalaiset joukko-osastot lyötiin kokonaan hajalle.
Mitä mahtoi liikkua mielessä tykkimiehillä, jotka latasivat ammuksiaan putkiin lähettääkseen ne suomalaisten niskaan? Kenties muistoja Leningradin saarron kauhun ajoilta. Kenties muistikuvia jäätyneistä lasten ruumiista Leningradin kanavien varsilla. Kenties muistumia nälästä, joka sai elävätkin näyttämään luurangoilta. Kenties vihaa, katkeruutta - varmasti. Kenties lähinnä vain kylmää päättäväisyyttä. Suomalaiset oli ajettava pois äiti Venäjän pyhältä alueelta, maksoi mitä maksoi. Tämä pieni kansa ei enää koskaan saisi päästä valloilleen.
Kymmenessä päivässä läpimurron jälkeen puna-armeija eteni Viipuriin saakka, ajaen pakenevia suomalaisia edellään kuin romanialaisia Stalingradin ympäristössä marraskuussa 1942. Viipuri vallattiin leikiten 20.6.1944. Se oli yksi Leningradin rintaman kunniakkaimmista päivistä. Mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Hyökkäyksen vauhti hiipui. Tienhaarasta ei päästy läpi. Oli yritettävä toista suuntaa. Juututtiin koviin taisteluihin Talissa ja Ihantalassa. Suomalaisia tuki saksalainen syöksypommittajaosasto. Tappiot olivat suuret. Heinäkuun alussa ei rintaman johto voinut enää kieltää tosiasiaa: offensiivi oli pysähtynyt, hyökkäysvoima ehtynyt. Suomalaiset olivat saaneet lisäjoukkoja Itä-Karjalasta, josta he nopeasti perääntyivät. Sen sijaan Leningradin rintama ei enää saanut vahvennuksia. Niitä kuulemma tarvittiin muualla.
Leningradin taistelu jäi ilman kruunaavaa riemuvoittoa, jota marssi Helsinkiin saakka olisi merkinnyt. Mutta saavutettiin ainakin se, että syyskuuhun mennessä, kun oli aiheutettu suomalaisille tuntuvia tappiota mm. Vuosalmen taisteluissa, Suomessa kukistui saksalaismielinen presidentti Ryti, ja tilalle tuli Mannerheim, joka nimitti uuden pääministerin ja hallituksen. Se oli valmis katkaisemaan Suomen suhteet Saksaan ja hyväksymään Neuvostoliiton rauhanehdot, jotka olivat pääpiirteissään samat kuin keväällä esitetyt. Siitä alkoi kehitys, joka mahdollisti ystävällismieliset suhteet Suomen ja Neuvostoliiton - ja Neuvostoliiton jälkeen Venäjän - välillä, mutta se onkin jo toinen tarina. Tänä sunnuntai-iltana hiljennyimme muistelemaan Leningradin saarron murtamista 1944.
Vastaukset 22
Vanhimmat
vaiheen vanhan rajan asemista. Mitään suomalaisten "SAARTAMISOPERAATIOTA"
Leningradia vastaan ei koskaan ollut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Continuation-War-defensive-lines.png
Suomalaisten asemat olivat yli 30 kilometrin päässä - vanhalla Tarton rauhan rajallamme Rajajoella lähes kolme vuotta - 1941 - vuoden 1944 kesäkuulle!
Mitäs tuumaatte?
"Johtopäätös esitetyistä tilastoista on, että Saksan sodankäynti Leningradin pohjoispuolella nojasi hyvin raskaasti suomalaisjoukkojen sotatoimiin ja saavutuksiin. Mikäli suomalaisjoukot olisivat olleet hyökkäämättä Kannakselle ja Itä-Karjalaan, olisi Neuvostoliiton puolustustoimet helpottuneet merkittävästi useissa suhteessa:
Leningradin piirityksen haittavaikutukset sekä neuvostojoukoille että varsinkin kaupunkilaisille olisivat merkittävästi lieventyneet, sillä suomalaisten kehittämää sotilaallista painetta pohjoisesta ei olisi ollut, koko laajaa Laatokan aluetta olisi voitu käyttää huoltokuljetuksia varten ja Kannaksen eteläranta olisi jäänyt puolustajien sotilastoimien tukialueeksi"
http://www.kaapeli.fi/svs/historiaseminaari.htm#westerlund
Saksan sotajoukot eivät hyökänneet Kannaksen kautta Leningradiin, koska Suomen sotajoukot, omine tavoitteeineen valtasivat talvisodan ja MOSKOVAN PAKKP0RAUHASSA menettämänsä Tarton rauhan Rajajoen linjan!
Hitlerin painostustoimista huolimatta, Mannerheim KIELTÄYTYI jatkamasta hyökkäystä kohti Leningradia - syksyllä 1941!
Faktoja on pirun huono kumota propagandalla.
Jään odottelemaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Continuation-War-defensive-lines.png
olla yhteistoiminassa VIHOLLISEN eikä ASEVELJEN kanssa? Stallarien strateginen nerous hipoo kyllä Isä-Stalinin osaamista. Hänhän oli liitossa natsien kanssa.
sässimään Syvärille. Perhana kun kerran oli sotaan lähdetty niin Pietariin asti.
suomalaisten tuhoaminen Kannaksen suurhyökkäyksessä ei onnistunut!
Tämän johdosta, Suomi säilyi länsimaisen demokratiana!
Vasemmistolaisin osa kansasta, eli neljäsosa suomalaisista, sai silloin vaalioikeuden ja äänioikeuden. Vihdoinkin. Neuvostoliiton ansiosta.
2MS lopulla? Vaalioikeus, oliko laissa näin määrätty kuten kerroit?
Laitatko asiasta oikein virallista faktaa!
" Vasemmistolaisin osa kansasta, eli neljäsosa suomalaisista, sai silloin vaalioikeuden ja äänioikeuden. "
Mistä vaalilaista jutustelet?
neljäs osa - eli noin MILJOONA?
>neljäsosa suomalaisista, sai silloin vaalioikeuden ja äänioikeuden<
KOSKA se vaalioikeus ja äänioikeus oli mennyt?
Kerro meille tai koeta mieluummin kirjoittaa TOTTA!
puuttui vain kommunistipuolueelta, Lapuna liikkeeltä ja kansalaisluottamusta vailla olevilta. Kaikki muut saivat tietysti äänestää ja Suomen lakien mukaan toimivia puolueita sai perustaa. Siihenhän nty kommunsititkin sitoutuivat, vaikka eivät lakeja noudattaneetkaan, vaan pyrkivät vallankaappaukseen.
Stallareille tyypillistä valehtelua on väittää äänioikeuden puuttuneen joltain osalta kansaa. SKP/SKDL:N äänistä tuli noin puolet sdp:ltä. Olivatko he siis ilman äänioikeutta aiemmin?
Jo aikaisemmin oli painostettu Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (1920–1923) lopettamaan toimintansa, ja lakkautettu Suomen Työväenpuolue (1923). Kuitenkin nämä sosiaalidemokraateista vasemmalle olevat liikkeet edustivat neljäsosaa Suomen kansasta. Se osa oli kommunistilakien läpi runnomisen (1930) jälkeen lopullisesti vailla poliittisia oikeuksia, kunnes liittoutuneet pakottivat 1944 Suomen sallimaan kommunistien poliittisen toiminnan. Vasta silloin toteutui demokratia Suomen tasavallassa.
"Siihenhän nty kommunsititkin sitoutuivat, vaikka eivät lakeja noudattaneetkaan, vaan pyrkivät vallankaappaukseen."
Vallankaappaukseen pyrkivät aktivistit (Mannerheim eli "Andersson" johtajanaan), Lapuan liike (Mäntsälän kapina), asekätkijät sodan jälkeen (aseellinen kapina demokraattista Suomea vastaan). Ja tavallaan päätös liittoutua Saksan kanssa syksyllä 1940 edellytti vallankaappausta, koska kansalta ja eduskunnalta ei kysytty mitään.
toiminnasta, ei demokratiasta. Jokaisella Suomen lakeja noudattavalla puolueella oli oikeus tomia rajoittamatta. Kommunistit saivat ohjeensa Moskovasta. Ne eivät suinkaan edustaneet neljäsosaa kansasta, vaan ehkä 5-10 %. Voittajan kelkkaan 1944 hypänneet olivat eri asia.
MYös Lapuan liike lakkautettiin maan lakien vastaisena. IKL:n lakkauttaminen oli esillä, mutta sota pelasti sen.
valehtelussakin!
Lapuan liike halusi hallituksen vaihtamista, ei vallankaappausta. Yleensäkin se oli aika hukassa päämääriensä osalta.
Asekätkentä tähtäsi NL:n miehityksen vastustamiseen. Tietenkin aseita olisi voitu käyttää kommunistien vallankaappausta vastaan. Siksi se säikäytti kommunistit perusteellisesti.
Mitään liittoa Saksan kanssa ei tehty syksyllä -40, vaan kauttakulkusopimus vastapainoksi puna-armeijan kauttakululle. Kysyttiinkö siitä kansalta tai eduskunnalta?
Kerro vähän siitä, miten kommunistimaissa kysellään kansan ja eduskunnan mielipiteitä sotaan ryhtymisestä. Esimerkiksi NL syksyllä -39 tai vaikka Pohjois-Korea vuonna 1950? Esiteltiinkö Saksan -NL:n liittosopimus kesällä 1939 NL:n kansalle ja korkeimmalle neuvostolle?
Kerrottiinko kansalle, että NL piti YYA-sopimusta sotilassopimuksena?
Satoja vuosia oli rahvas pidetty alistetussa asemassa. Uskonnolla ja isänmaallisuudella passivoitiin köyhäillistö alamaiseksi esivallalle, oli se sitten ruotsalaista, venäläistä tai kotimaista laatua. Mutta 1900-luvun alussa proletaarinen tietoisuus heräsi. Noustiin vaatimaan yleistä äänioikeutta ja loppua kurjuuteen. Joten 1907 porvari hätkähti: eduskuntaan tuli 80 sosialistia. Ja 1916 saatiin eduskuntaan sosialistinen enemmistö. Sen porvari pystyi mitätöimään ainoastaan tilaamalla venäläisiltä uudet vaalit 1917, ja käyttämällä niissä vilppiä. Onko ihme että työväki lähti 1918 avoimen luokkataistelun, luokkasodan tielle. Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Porvarit perustivat jo verikaarteja herruuttaan pönkittämään. Työläisten nousu 1918 oli itsepuolustusta. Jos Suomen porvari ei olisi kutsunut avukseen saksalaisia, hätä olisi ollut konnilla kädessä.
Suomalaisten enmmistö kannatti laillista menoa. Kapinaan nousi neljännes vasemmiston äänestäjistä. Eli 100 000 3,1 miljoonasta, peräti 3 %.
Kun punikit alkoivat jo kesällä 1917 ryöstöt ja murhat ynnä yhteiskunnan rakenteiden tuhoamisen, ei ollut muuta keinoa, kuin panna kova kovaa vasten.
Tulos oli selvä. Saksan joukot hieman nopeuttivat sodan loppumista, eikä bolsevikkien avusta ollut paljonkaan hyötyä terroristeille. Osa pääsi pakoon Venäjälle, missä juonittelu Suomen itsenäisyyden tuhoamiseksi Leninin avulla jatkui. Ei onnistunut sekään.
"Kun punikit alkoivat jo kesällä 1917 ryöstöt ja murhat ynnä yhteiskunnan rakenteiden tuhoamisen, ei ollut muuta keinoa, kuin panna kova kovaa vasten."
Eduskunnan hajotus valtalain hyväksymisen jälkeen herätti sosialisteissa pahaa verta. Hätä oli maassa suurta. Puutetta oli paljon. Nälänhätä uhkasi. Samaan aikaan maanomistajat keinottelivat elintarvikkeilla. Sota-ajan noususuhdanne oli ohi, ja työväkeä irtisanottiin jälkiseurauksista välittämättä. Sosialistit vaativat eduskunnassa välttämättömiä uudistuksia, maareformia ja kunnallista äänioikeutta. Porvarit olivat aivan taipumattomia. He taisivat jo vuoden 1917 puolella laskea tulevan Saksan avun varaan.
"Osa pääsi pakoon Venäjälle, missä juonittelu Suomen itsenäisyyden tuhoamiseksi Leninin avulla jatkui."
Miksi Lenin olisi juonitellut Suomen itsenäisyyen tuhoamiseksi - hänhän oli juuri sen tunnustanut ja vahvistanut?
aikana punikkeja. Hän halusi kommunistisen Suomen. Siksi hän tuki demokraattisen Suomen tuhoamisyrityksiä. Pieleen menivät kaikki.
Samalla tavoin auttoi Neuvostoliitto esim. Vietnamin kansan suurta taistelua imperialisteja vastaan. Myös Kuuban kansa kiittää yhä Neuvostoliittoa vapaudestaan.
mutta ensin se pitäisi saavuttaa. Neuvostoliittoa kuubalaiset voivat kyllä kiittää vuosikymmenien kommunistidiktauurista. Suurin saavuts on ollut trooppisen saaren pysyvä nälänhätä.
Toivon mukaan nyt Venäjä auttaa Kuubaa pysymään tulevaisuudessakin vapaana amerikkalaisten otteesta. Hrutsev sai aikoinaan USA:lta lupauksen siitä, ettei se hyökkää Kuubaan. Vastineeksi Hrutsev veti NL:n ydinohjukset pois saarelta. Se oli taitavaa peliä, jonka venäläiset neuvokkaan kansanluonteensa ansiosta hyvin osaavat. Ei ole USA uskaltanut hyökätä Kuubaan NL:n hajottuakaan.