Hei,
Minulla on ollut jo noin 5kk:n ajan kummallisia pää, niska sekä hartiakipuja, joihin tk -lääkärikään ei ole oikein mitään osannut sanoa. Olen tehnyt ahkeraa googlausta ja jännitysniskan oireet ovat lähimmin vastanneet omiani, mutta pakko kuitenkin kysyä mielipiteitä vielä jostakin.
Oireitani ovat:
- Eniten ovat häirinneet äkilliset pistävät tai polttavat pääkivut ympäri päätä. Kestävät ihan sekunteja, mutta voivat olla todella kovia.
- Paineen tunne ohimoilla ja korvan yläpuolella. Ei siis ole kipua vaan pikemminkin paineen tunnetta yhtäaikaa molemmilla tai vain toisella puolella päätä. Tulee muutaman viikon välein ja saattaa kestää useita päiviä, kunnes lähtee yöunien yhteydessä pois.
- Paineen tunnetta toisessa silmässä. Tätä on tullut onneksi vain muutaman kerran, kun on meinaan varsin pelottava tunne. Tuntuu kuin silmä pullistuisi päästä, joka on tähän asti kestänyt vain muutamia minuutteja kerrallaan.
- Pistävä kipu kulmakarvojen yläpuolella. Myös molemmissa tai vain toisessa kulmassa. Saattaa kestää tunteja kunnes lähtee pois.
- Vihlovaa kipua niskassa. Yleensä niska on kosketusarka ja kipu tuntuu vain toisella puolella.
- Polttava hartiakipu ihan ylhäällä hartioissa.
- Yksi tullut kummallinen oire on sellainen, että liikuttaessa kulmiani pystyn tuntemaan miten koko päänahka lähes niskasta asti liikkuu ja tämä tekee välillä varsin kipeää.
Pahimmillaan kivut ovat iltapäivällä, illalla ja nukkumaan mentäessä. Joudun yleensä nukkumaan selälläni, koska pään ollessa sivuttain tyynyllä pääkivut pahenevat. Aamulla olo on kuin olisi potkittu päähän koko yö; jomottaa ja särkee hieman, mutta lähtee pois parin tunnin kuluttua heräämisestä.
Välillä on huonompia ja välillä parempia päiviä, ja asiaan vaikuttaa myös hieman se miten paljon liikun tai työskentelen koneella. Olisi mukava, jos jollakin olisi vähän ideaa mistä voisi olla kysymys tai jännitysniskasta itse kärsivät voisivat kertoa miten oireet sopivat taudin kuvaan. Hankalina päivinä alkaa olla aika maansa myynyt jatkuvaan särkyyn. Lääkärillä siis jo kerran kävin, mutta siellä ei osattu neuvoa kuin maksimaallista särkylääkkeiden käyttöä ja kehottaa tilanteen tarkkailuun.

Vastaukset 7
Vanhimmat
oireet poistuvat alle puolessa vuodessa.
niksauttajia, erilaisia hierontahoitoja (esim äänihierontaa) ja
fysioterapiaa.
Lyhytaikaiset pääkivut on yleisesti selitetty niskasta johtuvaksi. Kokeile kivun vallitessa "nostaa" päätä varovasti ylöspäin vartalosta. Se käy vaikka peukalolla korvien takaa . Jos kipu hellittää kyse on niskajäykkyydestä.
Minulla nuo muunlaiset kivut ovat lievempiä. Ne muistuttavat enemmän vaikkapa hyönteisten kosketusta iholla. Paineen tunne ohimoilla ja polttava kipu hartioissa tuttuja myös. Minulla on huono ryhti. Syynä oli alkujaan onnettomuuden jalkeinen huimaus. Jouduin ylläpitämään tasapainoa katse tiukasti maassa. Etukumara asento jäi ja niska jännittyi.
Sinuna en menisi niksauttajalle mutta fysioterapeutille kylläkin. Katso jostakin kuvasta missä nikamavaltimo kulkee. Se ei tykkää niksautuksista.
elinikäinen, pyörryttää välillä niin, että seinistä tukea. Päivittäisiä venytyksiä, ota nilkasta kiinni, oikealla kädellä oikeasta jalasta, kallista päätä sivulle. Selällään sängyssä, laske pää varovasti reunan yli, liikkeitä sivuille ja ylös, kädet tukena niskan takana.
Päänahkaa voi hieroa pesun jälkeen, on ihmeen rentouttavaa.
Oireet ovat senverran vaikeat, et selviä ilman apua. Kysy samalla liikehoitoja kotonakin tehtäviksi.
Oireesi johtuvat todennäköisesti huonosti toimivasta tasapainoaistista, joka aiheuttaa kroonista lihasjännitystä missä tahansa kehon n. 600 lihaksesta.
Tästä voi aiheutua erilaisia lihaskipuja ja samalla ongelmia erityisesti ääreisverenkierrossa, koska lihasjännityksen myötä adrenaliinin (ponnistushormonin) eritys toistuvasti lisääntyy.
Tasapainoaistia voidaan hoitaa asentohoidolla, joka tarkoittaa itsehoitona toistuvasti tehtäviä liikesarjoja. Hoidon teho perustuu painovoiman hyväksikäyttöön ja sen välitön vaikutus on lihasten rentoutuminen.
Lisätietoja osoitteesta asentohoito.auttaa.fi
Sopii tilanteeseeni. Muinaisen kolarin jäljiltä jäi vikaa toisen korvan tasapainoelimeen. Kävelen hiukan epätarkasti tietyissä oloissa. Selityksesi sai mieleni rauhoittumaan kun ei tarvitse kummailla syitä. Kiitos sinulle ja hyvää kesän jatkoa.
olla myös migreeni tai jännitysniskan ja migreenin yhteismuoto.