Olen kirjoittanut aikaisemminkin tänne, mutta eri palstalle. Älkää siis ihmetelkö, jos viesti kuulostaa tutulta.
Miksi kukaan ei ymmärrä?
Ei vanhemmat, ei kaverit tai ystävät.. Ei kukaan.
Kukaan ei ymmärrä kuinka paha olo mulla on, tekisi mieli vaan itkeä ja saada tämä ahdistuneisuus pois.
Olen perusterve, kohta 16-vuotias tyttö. Kavereita on ihan tarpeeksi ja sellaisiakin ystäviä löytyy, joille voin puhua ihan mistä vain, paitsi tästä.
Olen sanonut isälleni, että haluan laihtua. Hän vain toteaa, joka kerta että ei se ole kaunista, jos luut näkyy tms. Ymmärrän hänen mielipiteensä, mutta häneltä on siis turha saada tukea.
Äitini vain rupeaa vitsailemaan asiasta, kun kerron kuinka haluaisin laihtua. Hänkään ei ymmärrä.
Hyvä ystäväni totesi vain, että miksi et liiku? Minähän liikun, mutta en laihdu!
Yksi toinen ystäväni sanoi, että mussa ei ole mitään vikaa ja olen hyvä juuri tälläisenä.
Kukaan ei todellakaan tunnu ymmärtävän pahaa oloani.
Mua on alkanut ahdistamaan isot juhlat, koska siellä on ihmisiä ja en halua, että ihmiset näkevät minut näin lihavana.
Sen takia joudun ilmoittamaan, että en pääse serkkuni rippijuhliin vaikka olisi muuten todella mukava nähdä, kun hän pääsee ripille, olihan hänkin rippijuhlissani.
Saatan olla kolmekin päivää syömättä, jonka jälkeen ajaudun taas syömään.
Syömisen jälkeen koen suurta itseinhoa ja se masentaa.
Välillä kokkailen ruokia ja leivon kakkuja yms, mutta en syö itse mitään.
Teen siis muille ruokaa, mutta en syö itse niitä.
Peilistä näen toisinaan ihan mukavan näköisen nuoren tytön, mutta useimmiten peilistä katsoo läski, isokokoinen, rasvaa täynnä oleva tyttö. :(
Ulkonäköäni on usein kehuttu ja poikiakin riittää, mutta tuntuu kuin niillä ei olisi mitään merkitystä ennenkuin olen laihtunut.
Tämä kaikki ahdistaa.
En jaksa enään tälläistä.
Välillä sitä miettii olisiko parempi lähteä kokonaan pois tästä maailmasta, jos tämä ahdistus helpottaisi.
Päällisinpuolin asiat ovat kuitenkin kunnossa, niinkun aikaisemmin sanoinkin.
On hauskaa pelata veljien kanssa jalkapalloa, käydä kavereiden mökillä, viettää aikaa perheensä kanssa jne.
Jossain sisimmässäni kaikki ei ole kunnossa, ei todellakaan.
Pelkään, että tilanteeni pahenee ja joudun johonkin laitokseen.. En halua sitä.
Painoindeksini on 24,1. Tiedän, että painoindeksi laskurit ovat pääosin suunnattu aikuisille, mutta eiköhän tuo jonkinnäköistä suuntaa anna.
Haluan ihan tosissani mennä juttelemaan asiasta jollekkin ihmiselle.
Terveydenhoitajalle en halua mennä juttelemaan, olisi outoa mennä heti ensimmäisenä uuteen kouluun mentyä jutella tuntemattomalle ihmiselle, jota tulisi kuitenkin näkemään kolmen vuoden aikana useita kertoja.
Voiko psykologille mennä juttelemaan tästä?
Osaavatko psykologit auttaa, vaikka oireeni viittaavatkin enemmän syömishäiriöön?
Olkaa kilttejä ja auttakaa mua. :(
Miksi kukaan ei ymmärrä?
Ei vanhemmat, ei kaverit tai ystävät.. Ei kukaan.
Kukaan ei ymmärrä kuinka paha olo mulla on, tekisi mieli vaan itkeä ja saada tämä ahdistuneisuus pois.
Olen perusterve, kohta 16-vuotias tyttö. Kavereita on ihan tarpeeksi ja sellaisiakin ystäviä löytyy, joille voin puhua ihan mistä vain, paitsi tästä.
Olen sanonut isälleni, että haluan laihtua. Hän vain toteaa, joka kerta että ei se ole kaunista, jos luut näkyy tms. Ymmärrän hänen mielipiteensä, mutta häneltä on siis turha saada tukea.
Äitini vain rupeaa vitsailemaan asiasta, kun kerron kuinka haluaisin laihtua. Hänkään ei ymmärrä.
Hyvä ystäväni totesi vain, että miksi et liiku? Minähän liikun, mutta en laihdu!
Yksi toinen ystäväni sanoi, että mussa ei ole mitään vikaa ja olen hyvä juuri tälläisenä.
Kukaan ei todellakaan tunnu ymmärtävän pahaa oloani.
Mua on alkanut ahdistamaan isot juhlat, koska siellä on ihmisiä ja en halua, että ihmiset näkevät minut näin lihavana.
Sen takia joudun ilmoittamaan, että en pääse serkkuni rippijuhliin vaikka olisi muuten todella mukava nähdä, kun hän pääsee ripille, olihan hänkin rippijuhlissani.
Saatan olla kolmekin päivää syömättä, jonka jälkeen ajaudun taas syömään.
Syömisen jälkeen koen suurta itseinhoa ja se masentaa.
Välillä kokkailen ruokia ja leivon kakkuja yms, mutta en syö itse mitään.
Teen siis muille ruokaa, mutta en syö itse niitä.
Peilistä näen toisinaan ihan mukavan näköisen nuoren tytön, mutta useimmiten peilistä katsoo läski, isokokoinen, rasvaa täynnä oleva tyttö. :(
Ulkonäköäni on usein kehuttu ja poikiakin riittää, mutta tuntuu kuin niillä ei olisi mitään merkitystä ennenkuin olen laihtunut.
Tämä kaikki ahdistaa.
En jaksa enään tälläistä.
Välillä sitä miettii olisiko parempi lähteä kokonaan pois tästä maailmasta, jos tämä ahdistus helpottaisi.
Päällisinpuolin asiat ovat kuitenkin kunnossa, niinkun aikaisemmin sanoinkin.
On hauskaa pelata veljien kanssa jalkapalloa, käydä kavereiden mökillä, viettää aikaa perheensä kanssa jne.
Jossain sisimmässäni kaikki ei ole kunnossa, ei todellakaan.
Pelkään, että tilanteeni pahenee ja joudun johonkin laitokseen.. En halua sitä.
Painoindeksini on 24,1. Tiedän, että painoindeksi laskurit ovat pääosin suunnattu aikuisille, mutta eiköhän tuo jonkinnäköistä suuntaa anna.
Haluan ihan tosissani mennä juttelemaan asiasta jollekkin ihmiselle.
Terveydenhoitajalle en halua mennä juttelemaan, olisi outoa mennä heti ensimmäisenä uuteen kouluun mentyä jutella tuntemattomalle ihmiselle, jota tulisi kuitenkin näkemään kolmen vuoden aikana useita kertoja.
Voiko psykologille mennä juttelemaan tästä?
Osaavatko psykologit auttaa, vaikka oireeni viittaavatkin enemmän syömishäiriöön?
Olkaa kilttejä ja auttakaa mua. :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen melko tarkalleen joskus samanikäisenä ajatellut asioista hyvin samalla lailla kuin sinä. Koko ajan piinasi ainoastaan se, miten lihava, lihava, lihava olen ja varsinkin mitä muut minusta ajattelevat.
Mikäli olet kerennyt 16- vuoden iässä jo kasvaa pituuttakin, niin ei tuon 24,1 BMI:n mukaan sinulla voi olla kuin lievää ylipainoa. Tämä kertoo jo yhden hyvän asian, eli sinun terveytesi ei ole vaarassa.
Olisi tärkeää, että saisit päiviisi jonkinlaista rytmiä, ettet sortuisi koko ajan vain syömään. Sinun kannattaisi pitää esim. ruokapäiväkirjaa ja kirjoittaa ylös ihan kaikki mitä olet syönyt ja juonut. Yritä myös pitää huoli siitä, että syöt säännöllisesti n. 3-4 tunnin välein, niin et ehdi tulemaan nälkäiseksi.
Toki voit mennä juttelemaan koulusi terveydenhoitjan kanssa asiasta, sillä ei ole mitään väliä onko hän sinulle uusi henkilö ja näetkö häntä vielä kolme vuotta eteenpäin. Hänellä on ollut vastaanotollaan paaaljon samanlaisia tapauksia. Jos käyt hänen luonaan, saatte luotuo selkeän tavoitteen sinulle ja keksitte yhdessä hyviä keinoja, miten paino tippuu ja mieli kohenee. Luultavasti tereydeydehoitaja ajattelee sinun olevan vain fiksu, kun haet apua ja haluat oikeasti muuttua ja tehdä asialle jotain.
Jätä turhat kaloripommit, sokeriset ja rasvaiset herkut pois ja liiku joka päivä vaikka edes puoli tuntia. Salli itsellesi yksi herkkupäivä viikossa. Paitsi jos olet taipuvainen jatkamaan syöpöttelyä seuraavinakin päivinä, niin hirmuista kasaa herkkuja ei ole järkevää varata yhdeksi päiväksi. Osta karkin ja sipsien sijaan esim. jotain ihanaa itsellesi esim. masikoita tai viinirypäleitä ja herkuttele kevyesti, niistökin saa mahan täyteen takuuvarmasti!
Kyllä sinä vielä jokatapauksessa ikäsi puolesta tulet hoikistumaan, pidä vain huoli että pysyisit vähintään samassa painoissa kuin nyt, sitä kannattaa seurailla.
Mitä vielä isäsi näkökulmaan asiasta tulee, niin voihan sitä laihduttaa ja ei ne luut sieltä vielä esiin tule, terve järki kaikessa! Hyvännäköisyys on naisille tärkeää ja varsinkin nykymaailma luo siitä vieläkin kovemmat paineet tytöille ja naisille. Jos kilojen pudotus tekee sinusta onnellisemman ihmisen ja saat paremman itsetunnon, niin miksi et voisi vaikka vähän laihduttaakin? En silti usko, että olet edes mikään hurjan näköinen, olet vain itsellesi vähän turhan ankara ja näet itsesi rumempana kuin mitä oletkaan!!
Tsemppiä sinulle, ihan varmasti kaikki alkaa menemään haluamaasi suuntaan! :)